Hae tästä blogista

lauantai 4. helmikuuta 2023

Valheilla rakennettu todellisuus

 

Claire Fuller: Unsettled Ground
Fig Tree, 2021
s. 287

 

Jeanie ja Julius ovat 51-vuotiaat kaksoset, jotka ovat eläneet melko epätavallisen elämän lähinnä äitinsä Dotin ansiosta tai takia. Perhe on asunut lähes koko ikänsä kolmisin ränsistyneessä mökissä pienen kylän ulkopuolella. Lähin naapuri on useiden kilometrien päässä asuva Spencer Rawson, joka omistaa perheen asuttaman mökin.

Dot on perheen keskus, joka huolehtii siitä että rahaa on sen verran, että saadaan ruokaa pöytään. Julius työskentelee epäsäännöllisesti milloin missäkin ja auttaa siten omalta osaltaan perhettä taloudellisesti. Jeanien täytyy sydänsairautensa takia ottaa rauhallisesti ja välttää raskasta liikuntaa ja voimakkaita tunteita.

Ja sitten Dot yllättäen kuolee ja huolella rakennettu “idylli” alkaa rakoilla.

Jo romaanin ensimmäinen luku, jossa kuvataan Dotin viimeiset hetket ennen kuolemaa, antaa ymmärtää, että moni Jeanille ja Juliukselle syötetty totuus onkin valhe. Mutta mitkä niistä ja miksi?

Unsettled Groundin tunnelma on jokseenkin uhkaava, ajoittain jopa pelottava. Eristyksessä lähes koko elämänsä viettänyt Jeanie kokee toiset ihmiset raskaina, mutta ei varsinaisesti heitä pelkää. Lukijana minua pelotti jotkin kohtaukset: odotin koko ajan jotain kamalaa tapahtuvaksi.

Kamalia tapahtuukin, mutta eri tavalla kuin odotin. Ja huom: kamalilla tapahtumilla en tarkoita pääasiassa esim. mitään fyysistä väkivaltaisuutta. Kyseessä on enemmänkin yleinen ilmassa leijuva ahdistus ja pelon ilmapiiri. Epätietoisuus.

Fullerin tyylissä onkin jotain, joka tekee ilmapiiristä uhkaavan, painostavan – erityisesti juuri lukijalle. Ja onhan tilanne tietysti varsin ahdistava myös Juliukselle ja Jeanille: Jeanille vielä enemmän, koska hän on elänyt eristäytyneemmin kuin Julius. Fuller on todellakin onnistunut rakentamaan tunnelman, joka hyökyy sivuilta suoraan lukijaan.

Vaikka kirjassa on useita ärsyttäviä henkilöitä, he ovat aidolla tavalla ärsyttäviä. Persoonia, joilla on ärsyttäviä piirteitä. Ihminen voi tarkoittaa hyvää, mutta olla silti ärsyttävä. Mukavimmassakin ihmisessä on usein joitakin ärsyttäviä piirteitä – meissä kaikissa on.

Koin esimerkiksi usein Jeanien ärsyttävänä ja rasittavana, vaikka hän on looginen ja käyttäytyy, kuten persoonalleen on ominaista. Fuller kuvaakin todella taiten nimenomaan Jeanien persoonaa ja ajatuksia: ne eivät välttämättä ole järjellisiä muille kuin Jeanille itselleen, mutta lukija voi ne ymmärtää. Ja silti voi ärsyttää.

Tähän väliin pieni ylistyspuhe kirjallisuudelle, jonka innoittajana tämä Unsettled Ground on. Nimittäin muistin jälleen erään syyn miksi rakastan kirjallisuutta ja lukemista: se mahdollistaa omien tunteiden ja asenteiden tutkimisen/pohtimisen turvallisessa ympäristössä.

Tämä kirja herätti minussa syistä, jotka pidän itselläni, yllättävän paljon kaikenlaisia mietteitä – myös sellaisia, joista en ole ylpeä tai joita en missään nimessä sanoisi ääneen. Toisinaan jopa omat asenteet ja ajatukset voivat yllättää ja niitä täytyy ihan jäädä pohtimaan. Mietin, että antaisin jonkin pienen esimerkin, mutta eihän sellaista voi tehdä lyhyesti, koska oma ajatuskulkuni näyttäytyisi todennäköisesti omituisena ja epäloogisena sellaiselle, joka ei minua perin juurin tunne.

Mutta ehkä pari sanaa Dotista, joka ei ehdi olla elävänä kuin muutaman sivun verran. Siten Dotin kuva muodostuu ainoastaan toisten henkilöiden silmin ja on siksikin ristiriitainen. Se on varmasti tietoinen valinta. Jos Dot olisi äitini, en voisi ikinä antaa anteeksi. En perustele tätä. Ehkä ymmärrät, jos luet tämän kirjan.

Ja Jeanie on lopulta aika lailla äitinsä kaltainen… tai kukin lukija tietysti tulkitsee tavallaan, mutta mutta.

Häiritsevä romaani, jossa ei paljon tapahdu mutta kerronan taika, miljöö ja tunnelma vievät mukanaan.

Olen aiemmin lukenut Fullerilta hänen esikoisromaaninsa Our Endless Numbered Days, joka jätti minut kylmäksi. Fullerilta on julkaistu lukuisia romaaneja sen jälkeen ja varmasti luen niitä muitakin. 

Tänä vuonna häneltä julkaistaan romaani nimeltä The memory of Animals, joka vaikuttaa superkiinnostavalta.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan  18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)

14 kommenttia:

  1. Joo siis todellakin kirjat saattavat herättää aivan todella yllättäviä ajatuksia ja tunteita! Ja kaikki kirjoihin ylimääräisenä tuleva hehkutus ja arvostelu ja kaikki siinä ympärillä helposti myös ohjaa lukemista johonkin tiettyyn suuntaan. Itselläni tuo viimeksi loppuun luettu Kangasvuon kirja bi- ja panseksuaaleista herätti ihan älyttömästi ajatuksia, joista moniakaan en tohtinut julkiseen blogiini kirjoitella. :D (Enkä tarkoita että mitään ilkeitä ajatuksia olisi herännyt vaan että samastumispintaa oli niin hurjasti.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jotkin kirjat herättävät (ajatuksia) enemmän kuin toiset ja joskus sitä lähtee ajatusten ja pohtimisten kanssa ihan ihmeellisiin suuntiin. :D

      Hehkutus ja muu pöhinä tosiaan voi asettaa ennakko-oletuksia jonkin kirjan suhteen, mutta lukemalla saa sitten pengottua esille sen oman tulkinnan.

      On muuten ikävää, jos ei voi kirjoittaa joitakin mielipiteitä tai ajatuksia, koska huolettaa niiden vastaanotto eli mielipide on ns. unpopular. Eri asia tietty, jos ei halua kirjoittaa jostakin, koska eihän kaikkia ajatuksiaan tarvitse jakaa eikä kaikista kirjoista kirjoittaa.

      Itse olen muun muassa jättänyt bloggaamatta eräästä kirjasta siksi, koska mietin miten saan postauksen sellaiseksi, ettei sitä tahallisesti tulkita tavalla, jota en toivo. Ja jälleen luen kirjaa, joka liippaa samaa aihetta ja mietin “pitääkö” taas jättää bloggaamatta. Ja sitten mietin, että sananvapaus on aika arvokas juttu: sananvapauden piiriin kuuluvat monenlaiset mielipiteet eikä vain se yksi (josta poikkeaminen aiheuttaa paskamyrskyn). :D

      Poista
    2. Joo toi unpopular on yksi pointti todellakin, sitten toisena itselläni tulee liika henkilökohtaisuus. Kun käytännössä kuka vaan tuttu voi helpostikin löytää blogiin niin on ihan hyvä muistaa, ettei ole missään varsinaisessa safe spacessa.

      Poista
    3. Samat pointit minulla! Olen todella tarkka siitä, miten paljon täällä “paljastelen” itsestäni ja kaikki “paljastukset” olen tarkoin punninnut. Ymmärrän henkilökohtaisista syistä vaikenemisen todella hyvin ja on mielestäni erittäin fiksua määritellä rajansa!

      Poista
  2. Tuota kirjoissa esiintyvää ärsyttävyyttä ja sen herättämiä tuntemuksia kuvaat oivasti, se ei todellakaan estä henkilöiden ymmärtämistä ja jostakinhan sekin meissä kumpuaa ja jotain meistä kertoo.
    Yksi lisäsyy siihen, miksi luemme omien tuntemuksiemme ja ajatustemme avaamisen ja avartamisen sekä niiden ymmärrylksen lisäämisenkin rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, omat kokemukset ja persoona vaikuttavat tulkintaan. Ainakin siis minulla, joka en ole kirjallisuuden tutkija enkä kriitikko tmv. vaan tavallinen lukija. Ja on aivan mahtavaa millaisille reiteille ajatukset joskus lähtevät! Voivat matkustaa aika kauaskin kirjasta ja itse asiasta :D

      Mielenkiintoista on tosiaan “kohdata” toisenlaisia näkökulmia, ajatuksia, kulttuureja, kokonaisia maailmoja!

      Poista
  3. Kylläpä kirjoitit taas niin että tuli valtava halu mieli hankkia tämä kirja ja lähteä peilaamaan omia ajatusmalleja kirjan henkilöiden ajatuksiin ja käyttäytymiseen.
    Käväisin kirjaston sivuilla. Meidän kirjastossa on näitä 1 kpl ja pääsin jonossa ykköseksi.

    Minustakin kirjoissa on parasta juuri niiden psykologinen puoli. Pidän dekkareissakin vain niistä, joissa tarkastellaan henkilöitä heidän psyykensä kautta, mikä rikoksen tehnyttä motivoi ja mikä pakottaa tekemään jotain epätoivoista ja mikä saa suojaamaan rikollista jne.

    Tämän kirjan asetelma jo sinänsä on mielenkintoinen ja kysymyksiä herättävä. .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tulin sanomaan! Jätit sen verran cliffhangereita, että täältä meni myös oitis kirjastoon varaus :)

      Poista
    2. Marjatta ja Mari, mahtavaa kuulla, että kiinnostuitte! Tietty nyt jännittää, miten te koette ja tulkitsette ja kolauttaako tämä mitenkään. Mutta sehän selviää tosiaan lukemalla. Jään mielenkiinnolla odottamaan ajatuksianne tästä kirjasta.

      Ja pakko taas nostaa hattua suomalaiselle kirjastolaitokselle, joka on uskomattoman laaja ja monipuolinen.

      Poista
  4. Kuulostaapa todella kiinnostavalta ja ajatuksia herättävältä! Sekä tämä kirja että postauksesi. Uteliaisuus heräsi täälläkin kirjan suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei Fulleria ole ainakaan toistaiseksi suomennettu. Ja tuskin suomennetaankaan, ellei hän voita jotain merkittävää kansainvälistä palkintoa tmv.

      Poista
    2. Huomasin juuri, että Eepos-kirjastoista löytyy yksi hänen kirjansa, juuri tuo Our Endless Numbered Days. Siitä ei siellä kerrottu mitään, paitsi kannessa sanotaan jotain sellaista, että kaikki vanhemmat valehtelevat, jotkut valheet vain ovat isompia kuin toiset. Sinut se siis jätti kylmäksi? Pitäisi lukea vielä tuo postauksesi siitä.

      Poista
    3. No joo, luinpa sitten postauksesi, enkä kiinnostunut yhtään. Huh miten ahdistavan tuntuinen kirja, varmasti tosi endless...

      Poista
    4. Ei se Endless jne. minusta ahdistava ollut, mutta kohtuullisen tylsä ja lattea kyllä. Mutta moni muu on siitä pitänyt.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.