Hae tästä blogista

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Elämää metrotunneleissa

 

Dmitri Glukhovsky: Metro 2033
alkuper. ?
Gollancz, 2010
venäjästä englannintanut Natasha Randall
s. 458

Kirja jota inhosin ja josta pidin. Kirja joka puudutti, mutta kuitenkin koukutti. Paitsi silloin kun puudutti. Kirja, jossa periaatteessa tapahtuu koko ajan, mutta ei kuitenkaan tapahdu mitään.

Ristiriitaista.

Sellainen lukukokemus Dmitri Glukhovskyn Metro 2033 oli minulle. Sitä luettiin kauan ja hartaasti, peräti viisi viikkoa, LauraKatarooman kanssa. Mietin, että olisin saattanut jättää kirjan kesken (tosin en olisi ehkä sitä edes aloittanut), ellemme olisi sitä lukeneet kimpassa.

Eli onni, että luimme sen yhteislukuna, koska näin jälkikäteen ajateltuna kirja kuitenkin palkitsi enkä lukemisenkaan lomassa kokenut aikani menevän hukkaan, vaikka se (lukeminen) ajoittain aikamoista tervanjuontia oli.

Metro 2033 on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Maailma on tuhoutunut ja ihmisiä elelee Moskovan metrotunneleissa. Ulkoilma on saastunut ja siellä vaanii monenlaiset vaarat. Omituiset eliöt, mutantit, säteily… Ei siis asiaa maanpinnalle ilman suoja- ja asevarustusta.

Osa metroasemista on tyhjillään, osassa on asutusta. Kuten ihmisille on tyypillistä, asemille on syntynyt ”valtakuntia” erilaisine käytäntöineen. Osa asemista on liittoutunut keskenään, osa on itsenäisiä. Tunnelit yhdistävät asemat toisiinsa, mutta tunneleissa piilee omanlaisensa vaarat.

Parikymppinen Artyom asuu isäpuolensa kanssa asemalla nimeltä VDNKh. Elo asemalla on melko rutiininomaista: kullakin on oma tehtävänsä ja paikkansa. Ulkomaailman uhat ovat kuitenkin alati läsnä.

Kun Artyom saa tehtävän, hän ei liiemmin epäröi sitä ryhtyä täyttämään. Tehtävä on niinkin yksinkertainen kuin toimittaa viesti eräälle henkilölle toiselle asemalle. Matka on vaarallinen, mutta Artyomilla tuntuu olevan onni puolellaan, sillä kuin ihmeen kautta aina löytyy joku auttamaan häntä kiperissä tilanteissa.

Metron maailma on sekä kirjaimellisesti että muutenkin synkkä ja pimeä. Miesvaltaisuus alkaa rasittaa (tähän voi olla osasyynä myös se, että olen jostain syystä viime aikoina onnistunut lukemaan useita kirjoja, joissa on lähinnä pelkästään miehiä), samoin ummehtuneet ajatuskaavat joissa ei varsinaisesti ole sijaa naisille (muuta kuin lisääntymiskoneina ja kodinhengettärinä). Miesten ajatuksia ruoditaan, elämäntarkoitusta pohditaan miehisestä näkökulmasta (ensimmäistäkään naisnäkemystä ei kirjassa ole) ja pitkiä monologeja (jotka ajoittain lähentelevät saarnaa) milloin mistäkin esiintyy.

Puuduttavimmiksi koin monen sivun mittaiset jaaritukset milloin uskonnosta, milloin muusta uskomuksesta tai vastaavasta joista suurin osa ei mielestäni juonen kannalta ollut mitenkään oleellisia. Toki ne taustoittavat kirjan maailmaa, mutta vähempikin olisi riittänyt. Minun makuuni aivan liian perinpohjaista ja lopulta melko mitäänsanomatonta tyhjäkäyntiä. Metron maailmaa olisi varmasti voinut kuvata kiinnostavammallakin tavalla.

Sillä sellaistakin kirjassa esiintyy: kiinnostavia ajatuksia ja pohdintoja, vertauskuvia ja tarinoita. Alla eräs suosikkini.


”Do you know the parable about the frog in the cream?
Two frogs landed in a pail of cream. One, thinking rationally, understood straght away that there was no point in resistance and that you can’t deceive destiny. But then what if there’a an afterlife – why bother jumping around, entertaining false hopes in vain? He crossed his legs and sank to the bottom. The second, the fool, was probably an atheist. And she started to flop around. It would seem that she had no reason to fail about if everything was predestined. But she flopped around and flopped around anyway… Meanwhile the cream turned to butter. And she crawled out. We honour the memory of this second frog’s friend, eternally damned for the sake of progress and rational thought.”



Kirjan loppu kruunaa kokonaisuuden. Minun kohdallani se pelastaa osan lukukokemuksesta ja nostattaa kirjan arvoa silmissäni. Joku muu voi olla eri mieltä ja saa ollakin.


Tuomio: kannatti lukea ja toki täytyy ne kaksi muutakin trilogian osaa lukea (jotka on jännittävästi nimetty Metro 2034 ja Metro 2035). Mutta täytyypä ensin toipua tästä.

Edit. 4.11.2021 kello 9:25

Metrosta on blogannut muun muassa Yöpöydän kirjat ja Oksan hyllyltä. Kirjasta on suomennos.

10 kommenttia:

  1. Se on kyllä jännä, miten jotkut lukukokemukset lopulta palkitsevat tahmaisuudenkin jälkeen. Itse olen nyt tosi kärsimätön ja jätän tosi helposti kirjan kesken, jos ei tule imua. Ennen taas en keskeyttänyt millään, luin vaikka hampaat irvessä loppuun. Ehkä tasapaino löytyy vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en helposti jätä kirjaa kesken, mutta tarvittaessa kyllä. Eli en ihan pitkin hampain lue loppuun, jos ei kerta kaikkiaan innosta. Tämän Metron kanssa oli kiikun kaakun, mutta onneksi oli meidän lukupiirikirja niin sen jaksoi. Sekin auttoi, kun luettavat osuudet oli pilkottu osiin eli viikossa luettavaa oli noin 100 sivua.

      Metrossa oli kyllä imua ja koukkuja, mutta vastapainoksi paljon ärsyttävää tyhjäkäyntiä. Eli todella ristiriitainen lukukokemus, mutta kyllä olen silti iloinen että tuli kirja luettua kokonaan!

      Poista
  2. Ohhoh, onpas aikamoinen kirja. Kansi on tosi mielenkiintoinen. Minkä maalainen tuo kirjailija on? Luit kirjan kimppalukuna toisen bloggarin kanssa. Toimiiko hyvin tällainen lukeminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dmitri Glukhovsky on venäläinen ja kirja on venäjästä käännetty. Unohdin mainita postauksessa, että kirjasta on myös samanniminen suomennos. LauraKatarooma luki suomeksi, minä enkuksi. Joskus luemme molemmat samalla kielellä, joskus eri kielillä. Se tuo minusta oman lisänsä, kun voidaan vertailla kirjassa käytettyjä sanoja. Näissä kirjoissa oli myös hieman erilaiset metrokartat: minun kirjassa oleva kartta oli molempien mielestä selkeämpi. :D

      Meillä tämä kimppaluku toimii mielestäni hyvin. Sovimme yhdessä kirjan ja jaamme sen osiin eli miten paljon luemme viikossa. Sitten tapaamme virtuaalisesti tiettynä päivänä suunnilleen tiettyyn aikaan ja keskustelemme (kirjoittaen eli chattaillaan) kirjasta. Ihan mahtavaa mielestäni!

      Poista
  3. Kiva kuulla, että olette lukeneet kirjaa yhdessä. Kirja kuulostaa aika rankalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankinta tässä kirjassa oli ne ajoittaiset monologit ja muut jaaritukset :D Ja ehkä myös miljöö, joka on melko klaustrofobinen. Vähän tuli tunnelmansa puolesta Hugh Howeyn Siilo mieleen.

      Poista
  4. Joo, kyllä se ens vuoteen menee, että kykenee jatkaan tätä sarjaa. Mutta haluan kyllä tietää, miten noille tyypeille käy tuolla metrossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen verran uteliaisuus heräsi, että täytyy toki lukea ne muutkin osat kun tästä ensin toipuu :D Kävin muuten kirjakaupassa pari päivää sitten aikeenani lääppiä sitä seuraavaa osaa, mutta eipä ollut kirjakaupassa sitä tarjolla. Se pitäisi tilata, mutta en vielä viitsi. Täytyy katsella, jos se tulee eteen jossain muussa kaupassa.

      Poista
  5. Miesvaltaisuudesta...
    Uskon, että se on tarkoituksellista. Maailman on tuhonnut ydinsota ja tunneleissa vallitsee (betoni)viidakon lait. Ihmiskunta, ainakin Moskovan osalta on taantunut huomattavasti niin on vain sopivaa, että myös vanhoolliseen patriarkaattiinkin olisi palattu enemmän tai vähemmän. Itse olen siis lukenut koko trilogian, sekä pelannut sen pohjalta adaptoidut pelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti oikeassa. Pohdittiin toki noita vaihtoehtoja kahden naisen lukupiirissämme. Moni dystopiamaailma (en tosin paljon dystopioita lue eli aika suppeaa on mutu nyt) tuntuu olevan melko taantunutta ja patriarkaalista. Ei se (Metron) puuduttavuuden kokemusta silti poista.

      Luemme nuo kaksi muuta kirjaa kyllä myöhemmin, mutta pitää toipua ensin tästä ensimmäisestä. Pelejä en itse pelaa lainkaan.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.