Nice Leng’ete (with Elizabeth Butler-Witter): The Girls in the Wild Fig Tree
Wildfire, 2021
s. 230
Kirjan alaotsikko on mahtipontinen:
How I fought to save myself, my sister, and thousands of girls worldwide
Minulla on ongelmia tällaisen mahtipontisuuden kanssa, mutta annan sen anteeksi koska tässä tapauksessa se on aivan totta. Nice Leng’ete on tosiaan uutterasti taistellut auttaakseen ensin heimonsa (masai) tyttöjä ja naisia ja myöhemmin muita tyttöjä Keniassa ja muualla Afrikassa.
Ensin pitää tietenkin auttaa itseään, että voi auttaa muita.
Nice Leng’ete syntyi 1991 ja varttui piskuisessa Noomayianatin kylässä Keniassa. Noomayianat on masaikylä, joka sijaitsee Kimanan kaupungin lähellä.
My father liked to show us off to his friends. He brought a coworker, a white English speaker, to my celebration.
”isn’t she a pretty one?” he said, watching me smile.
”Nice baby, nice baby.” he (the coworker) cooed.
”I like that,” said my father. ”We will call her Nice.”
Nicen ollessa nelivuotias hänen äitinsä vie tyttärensä katsomaan silpomista ja tuo tilaisuus jää kalvamaan Nicen mieltä. Se on suuri möykky, joka varjostaa muuten onnellista lapsuutta. Silti tuntuu itsestään selvältä, että ”leikkaus” lopulta tehdään hänellekin. Ei ole vaihtoehtoja. Naisen (ja miestenkin kyllä) elämänkaari on melko lailla raamitettu syntymästä lähtien.
FGM ei silvo pelkästään tyttöjen sukuelimiä, vaan heidän koko elämänsä. Se vie mahdollisuudet muuhun kuin siihen jähmeään käsikirjoitukseen, joka koskettaa oikeastaan koko yhteisöä ja sen tulevaisuutta. Sillä tyttöjen sukuelinten silpominen vaikuttaa myös miehiin, se vaikuttaa kaikkeen.
Silvottu tyttö harvemmin (eli ei koskaan) saa käydä koulunsa loppuun (jos siis edes pääsee kouluun asti). Hänestä tulee ties monesko vaimo ja pian äiti ties kuinka monelle lapselle. Nice välttää silpomisen (toisin kuin sisarensa Soila), koska hän karkaa. Hän karkaa useammankin kerran välttyäkseen tuolta toimenpiteeltä.
Merkittävä auttaja on hänen isoisänsä (joka varsinaisesti on hänen isänsä veli), josta tulee erityisen tärkeä Nicelle hänen vanhempiensa kuoltua. Nicen vanhemmat kuolevat alle vuoden perästä toisistaan, ensin Nicen isä ja sitten äiti. Nice itse on tuolloin noin seitsemänvuotias. Todella surullista, myös kuolinsyyt eli Aids, jota tässä kirjassa myös sivutaan. Samoin Nicen ja Soilan sisarsuhdetta kuvataan kauniisti.
Silpomiseen ym. liittyen vielä: Nicen äiti toimii perinteiden ohjaamalla tavalla. Hän on hyvä ja rakastava äiti, traditionaalisuus ei sitä miksikään muuta. Samoin Nicen isä on läsnäoleva ja melko edistyksellinenkin masai. Nice saa kokea lapsuuden rakastavan perheen ympäröimänä, vaikka isällä on toinenkin vaimo. Tai itse asiassa ensimmäinen, sillä Nicen äiti on se toinen vaimo.
En aio näihin perhekuvioihin paneutua enempää. Jos masaikulttuuri ja sen perinteet kiinnostavat, niin kannattaa tämä kirja lukea ihan vain sen takia. Nice kuvaa, analysoi ja perustelee hyvin. Hän pitää isäänsä tietyllä tavalla ikoninaan: juuri isältä hän on oppinut kuuntelemisen taidon.
Kuunteleminen (ja kysyminen) tuntuu olevan aliarvostettua tässä öyhöttämisen maailmassa, jossa eniten puhuvat kuvittelevat olevansa tärkeitä ja luulevat tulevansa kuulluksi. Pidetään arvokkaana olla äänessä ja esittää omia näkemyksiä, jyrätä toisten. Ei jakseta kuunnella, koska ollaan olevinaan niin tärkeitä, että muidenhan tässä pitää minua kuunnella. Minä tiedän, miten maailma makaa ja kälä kälä.
Voi miten nautin Nicen ajatusten lukemisesta ja hänen tavastaan hahmottaa maailmaa. Olisipa enemmän hänen kaltaisiaan ihmisiä! Osa uskostani ihmiskuntaan palautui tämän kirjan lukemisen myötä. Jos kannat harteillasi suurta maailmantuskaa, niin lue tämä kirja ja näe hyvyys ihmisissä.
Kirjan tyyli on elämäkerrallinen eli Nicen elämää ja sen käännekohtia käydään läpi melko kronologisesti. Luvut ovat lyhyitä ja otsikoituja, mikä luo tarinankerronnallisen vaikutelman. Pidän kovasti ja se sopii kirjan tyyliin.
Kestää aikansa ennen kuin päästään alaotsikossa mainittuihin tekoihin. Vaan mitäpä siitä: harvemmin elämää voi typistää muutamaksi teoksi ja usein matka on kiinnostavampi kuin pääteasema. Tosin Nice ei ole vielä pääteasemaa nähnytkään: matka jatkuu edelleen asemalta toiselle. Minä jään seuraamaan ja ennen kaikkea – kuuntelemaan.
Tämä on muuten mainio kirja sinulle, joka haluat vaikkapa verestää mahdollisesti ruosteessa olevaa englannin kieltä. Kieli ja sanasto ovat mielestäni nimittäin tosi simppeleitä eli mikään kaunokirjallisesti merkittävä teos tämä ei ole. Mutta eipä se ole tarkoituskaan. Kieli on väline, jolla on useita tehtäviä ja eräitä niistä ovat välittää tietoa, antaa ajatuksia ja herätellä ajattelemaan. Tyyli valitaan tarkoituksen mukaan.
Nice Nailantei Leng’ete kertoo tarinansa, TED Talk Amsterdam.
Olen aiemmin lukenut muun muassa Hibo Warderen tietokirjan Cut, joka käsittelee niinikään silpomista. Nämä kirjat täydentävät todella hyvin toisiaan ja tuovat esille erilaisia näkökulmia ja vaihtoehtoja parantaa tilannetta. Yhteistä on se, että muutoksen täytyy tapahtua (kulttuurin) sisältä käsin. Sen pitäisi olla itsestään selvää. Ei voi mennä huutelemaan toiseen kulttuuriin, että lopettakaapa tuo ja tehkääpä noin.
Masaihin liittyen olen lukenut Corinne Hofmannin kirjat The White Masai ja Back from Africa. Erityisesti The White Masai sai kyllä niin sanotusti kulmat kattoon usemmankin kerran.
Järkyttävää tuo silpominen ja vielä tänä päivänä. Ymmärtääkseni maiden lainsäädännöt ovat kieltäneet silpomisen, mutta ihmiset eivät pääse irti omista kulttuuritavoistaan. Toivon, että tyttöjen koulutuksella ja kattavalla terveydenhoidolla ja valistuksella päästään eroon silpomisesta. Pitää ehdottomasti rangaista niiden tekijöitä.
VastaaPoistaKyllä, monissa maissa sukuelinten silpominen onkin kielletty, myös Keniassa laki sen kieltää. Pitäisi ymmärtää, että monissa Afrikan maissa on useita eri heimoja/etnisiä ryhmiä ja kulttuureja. Keniassa niitä on todella paljon. On mahdotonta valvoa, mitä missäkin tehdään – erityisesti kun silpominen suoritetaan yleensä jossain maaseutukylässä keskellä ei mitään. Niihin on valtion aika mahdoton puuttua.
PoistaRangaistavuuskin on aika kaksipiippuinen juttu. Ketä pitää rangaista? Tekijää, joka monesti voi olla vain joku kylän nainen? Koko etnistä ryhmää/kylää, miten? Rangaistuksilla uhkailu ja pelottelu ainoastaan siirtää toiminnan vielä pimeämmille poluille ja lisäksi ehkäisee keskustelun, koska ei uskalleta edes (rangaistuksen uhalla) keskustella. Muutoksen pitää lähteä kulttuurien sisältä, luoda uudet kulttuuriset riitit vanhojen tilalle.
Kannattaa lukea tämä Leng’eten kirja, jossa nimenomaan painotetaan tyttöjen mahdollisuutta koulutukseen, terveydenhoitoon, ehkäisyyn jne. Minusta on aika ymmärrettävää, että mahdollisesti monisataavuotisista traditioista irrottautuminen ei tapahdu yhdessä yössä, mutta se on mahdollista. Meidän eurooppalaisten on turha täällä jeesustella ja arvostella toisia sen takia – ja kaiken lisäksi ehkä jopa mitätöidä koko kulttuuri yhden tuhoavan piirteen takia. Sitä ei halua Leng’etekään tehdä. Hän on edelleen ylpeä juuristaan, hän on Masai. Ja hän tekee konkreettisia asioita FGM:n lopettamisen edistämiseksi.
Kunpa tuo silpominen todellakin loppuisi, se on niin järkyttävä tapa jonkun naisia kontrolloivan perinteen vuoksi. Kiitos kirjan esittelystä ja Nicen videosta.
VastaaPoistaTraditio kontrolloi naisia, mutta samalla myös yhteisöjä, miehiäkin. En halua vähätellä naisten huonoa asemaa, mutta tilanne on usein aika monimutkainen ja vaatii ymmärrystä ja pitkää pinnaa muuttuakseen. Kannattaa kuunella Leng'eteä ja lukea tämä kirja! Toivoa on ja muutosta on tapahtunut ja tapahtuu! <3
PoistaKiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. On todella mielenkiintoinen ja tärkeä kirja. Olen samaa mieltä, että silpominen on ihan hirveää, mutta sen lopettaminen ei ole lainkaan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Mukana on pitkät traditiot ja joissakin maissa myös uskonto. Olimme Keniassa muutaman viikon vajaa kymmenen vuotta sitten ja kävimme myös noilla seuduilla mitä kirja kuvaa. Kävimme siellä mm. yhdessä masaikylässä, jossa 78-vuotiaalla ukkelilla oli kahdeksan vaimoa, joista nuorin oli 14.
VastaaPoistaMahtavaa, että olet päässyt käymään Keniassa! Minuakin kiinnostaisi sinne matkustaa eikä vähiten luonnon takia. Ehkä joskus saan kokea sen kauneuden omin silmin ja tuntea ilmaston erilaisuuden ihollani.
PoistaLeng’eten kirja on mainio osoitus siitä, että askelia on otettu ja muutosta tapahtuu. Leng’ete itse on perustanut ns. turvasataman, jonne silpomista pakenevat tytöt voivat mennä. Tällaisia on ollut jonkin verran jo aiemmin, mutta esim. Leng’ete ei niistä tiennyt. Siksikin valistus ja tiedottaminen on tärkeää: että osataan hakea apua ja turvaa.
Tämä on tosi kiinnostava ja hyvä lukuvinkki! Kiitos.
VastaaPoistaOllos hyvä, toivottavasti kirja on saatavilla Suomessakin jossain!
PoistaKuulostaapa todella hyvältä tämä kirja, kun jopa palautti osan uskostasi ihmiskuntaan! Ihanaa, että on tällaisia ihmisiä kuin Nice ja että tällaisia kirjoja kirjoitetaan. Tuo tyttöjen silpominen on tosiaan järkyttävää.
VastaaPoistaSen Valkoisen masain olen lukenut joskus ennen blogiaikaa, mutta en muista siitä enää mitään. Olisikin kiinnostavaa lukea se uudestaan, ja saisipa sen samalla blogiinkin sitten :)
Tämä on todella lämminhenkinen, inhimillinen ja avartava, vaikka se perusaihe onkin mitä on. Toivoa kuitenkin on ja edistystäkin tapahtunut ja tapahtuu.
PoistaValkoinen Masai oli kyllä todella nopealukuinen, mutta hiuksia ja kulmia nostattava teos. :D Minulla se on vielä tuoreessa muistissa, vaikka lukemisesta on yli viisi vuotta.
Kiitos tästä kirjoituksesta! Katsoin myös Ted-puheen.
VastaaPoistaAfrikka on se maanosa, jota Euroopassa eniten niputetaan yhdeksi ja samaksi, vaikka siellä on paljon erilaisia kulttuureita ja kieliä saman valtionkin sisällä, saati sitten ison mantereen laajuisesti.
Toinen yksipuolisesti katsottu on Etelä-Amerikka. Minulla on paragualaistaustainen ystävä, joka on hiljainen, epämusikkalinen introvertti. Hän sanoo, että Euroopassa luullaan koko Etelä-Amerikan olevan yhtä Brasiliaa tai Kuubaa ja naisten aseman olevan siellä huono. Kun hän tuli Suomeen 70-luvun alussa, hän hämmästyi, miten vähän naisia oli lääkäreinä ja asianajajina verrattuna hänen kotimaahansa.
Mutta siis, silpominen. Se loppuu sisältäpäin, kun paikalliset ihmiset vievät asiaa eteenpäin.
Jep, jokseenkin käsittämätöntä tuo niputus. Lisäksi kummastuttaa “afrikkalaisesta kulttuurista” puhuminen. Mikä “afrikkalainen kulttuuri”? Eihän ole olemassa mitään eurooppalaistakaan kulttuuria. Tiettyjä yhteisiä piirteitä voi olla, mutta se nyt ei vielä kulttuuria tee.
PoistaEtelä-Amerikka on minulle melko tuntematonta maaperää kirjallisuuden saralla ja muutenkin (pitäisi skarpata sillä saralla). En silti ollenkaan epäile, etteikö sielläkin olisi maiden välisiä suuria eroja ihan niin kuin Afrikassakin.
Ihme kyllä, olen silpomisen lopettamisen suhteen aika toiveikas. Menee varmasti kauan ennen kuin siitä kokonaan päästään, mutta koen että on ihan realistista että se saadaan jossain vaiheessa kitkettyä kokonaan. Matka on kuitenkin jo alkanut ja tietoisuus lisääntynyt todella paljon.
Erittäin puhutteleva ja kiinnostava teos, jonka soisi ilmestyvän suomeksikin. Ei ollut kirjastoon harmillisesti hankittu tätä. Muistan olleeni joskus peruskoululaisena kauhean tuohtunut silpomisesta, kuultuani asiasta ensimmäisen kerran. Toivon kovasti, että tavasta luovuttaisiin ja tyttöjen koulutus auttaisi siihen. Kulttuurisista perinteistä on vaikeaa päästä, mutta jospa tällaisten Leng’eten kaltaisten naisten äänet saisivat aikaan muutoksen.
VastaaPoistaOlisi kyllä mahtavaa, jos tästä saataisiin suomennos, mutta sen suhteen olen skeptinen. Itse en muista, että peruskoulussa tällaisia aiheita olisi käsitelty, mutta ehkä siihen aikaan niin ei tehty tai sitten en vain muista.
PoistaLeng’ete ei vain puhu, hän myös toimii. Iso kunnianosoitus ja hatunnosto hänelle! <3
Olipa mielenkiintoista lukea bloggaus kirjasta, josta en ollut aiemmin kuullut mitään! Voisi luulla, että aiheesta lukeminen lisäisi maailmantuskaa, mutta mahtavaa, että kirja toimi toisin päin. Kirjaa on onneksi tilattu naapurikaupungin kirjastoon, menee varaukseen!
VastaaPoistaJuu, ei minullekaan kirjaa aloitellessani tullut mieleeni, että tästä voi saada uskoa (ei spirituaalisessa mielessä) ja toivoa ihmiskuntaan (sellaista kokemusta ei synny netissä olevien lehtien kommenttiosioita lukiessa)!
PoistaMahtavaa, että kirja on saatavilla jossain päin Suomessakin kirjastossa. Pakko todeta jälleen kerran, että Suomen kirjastolaitos on melkoisen ansioitunut ja toivottavasti se sellaisena pysyy.
Hienoa, että tällaisia kirjoja julkaistaan, harmi ettei suomenneta. Maailma tarvitsee enemmän Nicen kaltaisia naisia, niitä miehiä ja naisia jotka kuuntelevat häntä ja ihan hiton paljon rohkeutta. Ja mitä kaikkea muuta se maailma tarvitsee on loputon lista.
VastaaPoistaEihän sitä tiedä, vaikka suomennettaisiin (en tosin usko tähän itsekään) :D Maailma todellakin tarvitsisi enemmän kuuntelemista sen sijaan että etsitään porsaanreikiä jokaisesta sanomisesta.
PoistaKuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta. Ja elämäntarinalta. On jotenkin pysäyttävää ajatella, että onnellinen lapsuus voi olla sitäkin, että menettää vanhempansa vasta seitsemänvuotiaina, ennättää kokea heidän rakkautensa ja välttää silpomisen karkaamalla. Se pistää miettimään. Vaikuttaa teokselta, johon voisin hyvinkin tarttua.
VastaaPoistaOnnellisella lapsuudella viittaan siihen, että tietyistä kulttuurisista piirteistä (esim. juuri tietoisuus silpomisesta) huolimatta Nice sai elää rakastavassa perheessä. Tarkoitukseni oli korostaa, ettei silpomisen hyväksyminen tee vanhemmuudesta kyseenalaista kokonaisuutena. Monihan tuntuu ajattelevan, että silpomisen lapselleen salliva vanhempi (saati silpomisen itse tekevä) ei voi olla hyvä vanhempi. Toisin sanoen yhden piirteen perusteella tuomitaan ihminen kokonaan. Itse halusin korostaa, että Nice ei tee näin, vaikka ei itse silpomista kannata. Eikä pitäisi muidenkaan tehdä.
PoistaVanhempien kuolema on todella kova paikka Nicelle ja suuri käännekohta hänen elämässään eikä suinkaan parempaan suuntaan. Hänellä on onnekseen kuitenkin se ”isoisä”, joka tukee (vaikka ”isoisän” vaimo ei Niceä siedä).
Silpomista käsitteleviä kirjoja on tullut luettua monesta eri maasta, tässä kiinnostaa toki nuoren naisen sitoutuminen asialleen, mutta ehkä enemmän maasaikulttuurin nykyisyys, ja kehityshaasteet laajemminkin. Kiitos lämminhenkisestä arviosta!
VastaaPoistaSitten tämä voi olla kirja sinulle! Valistamisessa (ja silpomisperinteen lopettamisessa) pitää edetä ns. kylä kerrallaan.
Poista