Myllylahti 2007
S. 288
Olen lukenut muutamia Hilkka Ravilon romaaneja ja kaikista pitänyt. Siksi oli luontevaa lainata Raviloa kirjastosta. Ravilo kirjoittaa psykologisia draamoja/trillereitä, joissa tavallisesti esiintyy jokin henkirikos. Niin tässäkin.
Kirjan keskiössä on viisikymppinen Meeri, joka haluaisi vain elää hiljaista ja vaatimatonta elämäänsä: käydä työssä ja viettää vapaa-aikansa lukien.
Hiljainen idylli - jos nyt mitään idylliä oli - särkyy, kun lähistöltä löydetään ruumis. Ruumiilla ei sinänsä ole mitään tekemistä Meerin kanssa paitsi erään sattumuksen myötä. Tuo sattumus suistaa Meerin raiteiltaan, saa pelkäämään.
Kivi vyörähtää liikkeelle ja nykyajan lomassa palataan Meerin menneisyyteen ja vaikeaan avioliittoon. Ei tiennyt Meeri, mihin joutui naidessaan Timonsa. Vaan kukapa voisi ennalta tietää? Yhteiset haaveet rauhallisesta yhteiselosta alkoivat natista jo avioliiton alkumetreillä, kun pariskunta tahtomattaan päätyi kasvattivanhemmiksi. Lapset eivät olleet kuuluneet suunnitelmiin, mutta eipä ollut moni muukaan asia.
Ravilo kuorii auki Meerin menneisyyden luontevasti soljuvin aikahypyin, ja siten taustoittaa ja valmistaa lukijaa nykytilanteeseen. Rakenne toimii ja jännite kasvaa sopivasti, kun kokonaisuus alkaa hahmottua.
On kuin penkoisi kompostia, josta löytyy kaikenlaista inhaa haudattuna. Ravilo ei tyydy möyhimään vain tapahtumia, vaan tunteita ja motiiveja kaivellaan yhtä lailla lähinnä Meerin näkökulmasta. Siinä sivussa otetaan kriittisesti kantaa ajan ilmiöihin ja trendeihin.
Henkilöt ovat pääasiassa aidon tuntuisia vikoineen ja puutteineen, joskin osa varsin äärimmäisiä: fiktiossa se kuitenkin sallittakoon. Henkilögalleria onkin erityisen mielenkiintoinen ja Ravilo kuvaa hahmonsa taiten ja johdonmukaisesti.
Lopuksi napina: oikoluku olisi tehnyt Kylmille käsille oikeutta. Harmi, että Ravilon kirjoissa tuntuu pyörivän samat virheet kirjasta toiseen.
Suomi ja maalaismaisemat näkyvät hyvin näissä uusimmissa postauksissasi. Kun itse käyn maalla, oli mielenkiintoista katsella pihoille ja metsiin unohtuneita ruostuneita maatyökoneita. Usein en edes tunnista niitä. Välillä metsissä näkee jopa hajonneita autoja, uuneja ja ties mitä törkyä. Ehdottomasti valokuvausmateriaalia. Ei tää ehkä hirveästi liity lukemaasi kirjaan... Anyways, toivottavasti saat passisi tai muuten saatat jumiutua piilopirttiisi yllättävän pitkäksi aikaa ;)
VastaaPoistaTuija, kiva että suomalaisuus näkyy. Nyt tosiaan maalaispanotteisesti, vaikka itse olen Helsingistä kotoisin. Maaseutu ja mökkielämä on kyllä tuttua siinä mielessä, että lapsuuden kesät (tosin vastentahtoisesti) tuli vietettyä mökkeillen. Heinätyöt ja lypsäminen ovat tuttua puuhaa: en tosin niitä nyt täällä harjoita sentäs :D Paljon jää taloja tyhjilleen milloin mistäkin syistä. Ehkä tämäkin piilopirtti, kun aika meistä jättää, kun ei ole suvunjatkajia.
PoistaKaipa se passi sieltä ajallaan tulee. Sain juuri eilen tiedon, että kotitaalossamme alkaa julkisivuremontti ensi kuun alussa. Että ei oikeastaan kiinnostakaan palata sinne ennen kuin remppa on valmis :D Onneksi talo on pieni, niin kunnostus ei kestäne kauan.
Vitsit että nuo sun kuvat on <3 Tiedätkö, en ole lukenut yhtään Raviloa... Olisiko minun kirjailija? Mistä aloittaisin?
VastaaPoistaKiitos Annika-Muru! Jotenkin kaikki näyttää minullekin eksoottiselta ja tuoreelta <3
PoistaMitä, et ole lukenut Raviloa! Kukapa olisi uskonut (en minä ainakaan)? :O Kyllä kuule voisi olla sinun kirjailijasi, ehdottomasti! Olen itse lukenut muistaakseni vain neljä Ravilon romaania. Ravilohan on varsin tuottelias eli kirjoja piisaa. Tällä Kylmillä käsillä voisi olal hyvä aloittaa, niin näkee vähän tyyliä. Lukemistani Nimeltään Eerika on vähiten rikosromaanimainen: se on enemmänkin kasvutarina. Pidin kyllä siitäkin kovasti. Kuolleet lehdet voisi olla myös hyvä aloitus. Minulla on vielä lainassa toinenkin Ravilo, Muovikassimies. Luen sen varmaan pikimmiten.