Kun elämäsi on ennalta eletty

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää
Otava 2013
S. 254
Arvostelukappale

Ruuhessa, joka rantautuu vieraalle maalle, makaa nuori poika, Kirai. Ruuhen - ja pojan - löytävät sattumalta sisatukset Rei ja Asisi. Eikä mikään ole enää ennallaan sen jälkeen.

Kirai tuo muassaan toisenlaisen todellisuuden, toisenlaisen tavan elää. Sellaisen, josta Rei ja Asisi eivät ole osanneet edes haaveilla. Ei, sisarusten maailmassa kaikki on ennalta päätettyä ja omaan tulevaisuuteensa voi vaikuttaa hyvin vähän.

Aarnio maalaa dystopisen (kauhu)kuvan jostakin kaukaisesta tulevaisuudesta. Ajasta jälkeen (maailman) toisen "tuhoutumisen".


Maailmassa on ikään kuin kaksi "kansaa": järjestäynyt ja hallittu kantakansa ja niin sanottu villi reuna-alue, jonka heimoja pidetään uhkana. Tai niiden uskotellaan olevan uhka.

Aarnio on luonut hierarkisen maailman, jossa kaikkea valvoo ns. keskusvalvomo. Kansan jäsenet ovat tarkoin valittuja ja seulottuja, perimältään lähes täydellisiä yksilöitä. Kirjaa lukiessani en voinut olla ajattelematta Hitleriä ja keskitysleirejä.

Reuna-alueen ihmisiä kutsutaan atavaaneiksi, jollainen Kiraikin siis on. He edustavat tietyllä tapaa henkistä ja vapaata kansaa. Hierarkioita toki on hänenkin heimollaan, mutta sellaisia on lähes aina siellä, missä on ihmisiä. Atavaaneista tuli mieleeni noin yleisellä tasolla Afrikan eri kansat ja heimot.

Saamme kuulla Kirain äidin kertomana atavaanien "luomiskertomuksen", jonka koin olevan "spiritualistinen" toisinto Raamatun luomiskertomuksesta. Raamit ovat samat, mutta itse tarina erilainen. Koin sen hyvinkin mielenkiintoisena.

Hallitsevan maan ja kansan uudelleen synnyssä voisi nähdä piirteitä evoluutioteoriasta. Tiettyä vastakkainasettelua siis esiintyy: kaksi erilaista näkökulmaa uuden maailman synnystä.

Kirja on kirjoitettu useamman henkilön näkökulmasta: Pääasiassa äänensä saavat kuuluviin sekä sisarukset Rei ja Asisi että Kirai. Kerronan vaihtelevuus toimii hyvin ja tuo samalla monipuolisuutta ja näkökulmia tarinaan.

Mutta mitä bessetit oikein ovat? Entäs humeenit? Kirjassa törmätään useisiin erikoisiin nimityksiin, mutta Aarnio ei ryhdy niitä sen kummemmin avaamaan. Aluksi takerruin näihin outoihin sanoihin ja koin ärtymystä, koska en tiennyt, mitä niillä noin tarkalleen ottaen tarkoitetaan.

Luulen, että se on tahallista. Aarnio vihjailee sen verran, että lukija voi vedellä johtopäätöksiä. Itse päättelin, että bessetit ovat kenties lampaita, humeenit mahdollisesti susia. Kirjassa esiintyy myös muun muassa kuduja, joiden oletan olevan lehmiä. 

Kirjassa on muitakin "sanaväännöksiä", joiden Aarnio olettaa lukijan osaavan yhdistää johonkin tiettyyn tämän päivän tuotteeseen tai laitteeseen. Luultavasti oikein oletettu, koska osasin tehdä johtopäätöksiä: ne voivat tosin olla vääriä. Kokonaisuudessaan kirja on varsin selkeä eli ei kannata huolestua erikoisista sanoista.

Minulle tällainen (nuorille aikuisille?) tarkoitettu fantasiamainen dystopia on melko uusi genretuttavuus. Ennakkoluuloja minulla oli etukäteen, mutta ihan turhaan. En kuivunut kasaan kirjaa lukiessani, vaan jopa viihdyin oikein mainiosti. Minulla oli hankaluuksia laskea kirjaa käsistäni, koska lyhkäiset luvut ja varsin koukuttavat tapahtumat houkuttelivat lukemaan vielä yhden luvun - ja sitten vielä yksi ja sitten ei kyllä enää. Paitsi yksi.

~~~

Tällä kertaa kuvituksena on tavallinen kansikuva (kannen tekijää ei ole mainittu). Olen loukannut jalkani ja olen käytännössä liikuntakyvytön (okei, voin kontata tai klenkata erittäin hitaasti, jos saan tukea), joten kuvat jäävät nyt toistaiseksi ottamatta.