Hae tästä blogista

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Neitsyys tallessa - ei ole kauan!



Kuva Emilien käsialaa.

Huomenna lähtee neitsyys. Onkin jo korkea aika kokeilla jotain ihan uutta. Kyseessä on siis ihka ensimmäinen lukumaratonini.

Blogistanian kesälukumaraton järjestetään kahtena heinäkuun keskiviikkona: I ke 10.7. ja II ke 24.7.2013. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Kopsaan tähän säännöt, jotka joustavat mukavasti eli kyseessä ei ole mikään kuolemanvakava suoristus, vaan lähinnä päivän (ja mahdollisesti yön) pyhittäminen lukemiselle - kukin omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan.

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 10.7. klo 18.00 -> lopetus 11.7. klo 18.00.) Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!
5. Lukumaratonista saa mielellään kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja varsinkin maratonin kuluessa.

Aloitan maratonin huomenna aamulla kello 10.00 (HUOM: siis brittiaikaa, eli kello 12.00 suomiaikaa), joten oma maratonini päättyy torstaina 11.7. kello 10.00. Päivitän väliaikatietoja ja -tunnelmia lukemisen lomassa blogiini.

Tässä suomenkielinen maratonkasani. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla, jolloin kirjojen nimet näkee lukea. Tai ehkä joku näkee muutenkin - itse ainakin nähtävästi näen.


 Enkkuvahvistuskasa alla.

 
Kansainväliseen tyyliin otamme mukaan myös minihaasteita. Yksi sellainen on nimeltään "kitalaenpuhdistusnovelli". Ideana on lukea maratonin lomassa (kenties kirjojen väleissä) novelleja, joista pikaisesti postataan!

Tässäpä pari novellikokoelmaa, joiden avulla putsautuu kitalaki.


En käsittääkseni ole mitenkään erityisen nopea lukija, sillä maistelen mielelläni sanoja ja maalaan maisemia mielessäni. En pidä pikalukemisesta ja luenkin pikana lähinnä vain lehtiä ja muita lyhyitä artikkeleita. Mutta tämä ei olekaan mikään kilpailu, kuten jo aiemmin totesin.


Mukaan ke10.7. ovat ilmoittautuneet seuraavat blogit:

23 kommenttia:

  1. Onnea maratonille! En ole lukenut pinojesi kirjoista yhtään, joten ehkä innostun lisäilemään muutaman noista kirjoista lukulistalle, jos kuulostavat kiinnostavilta. :) Hamsunin kirjan ainakin aion jossakin vaiheessa lukea. Mielenkiintoista kuulla mietteitäsi siitä, jos kirjan luet maratonin aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa noista kirjoista on ns. ikuisuusroikkuja, jotka minun on pitänyt lukea jo aikoja sitten, mutta ovat vain jostain syystä jääneet. Nyt on hyvä hetki lukea omasta hyllystä (tosin ehdin shopata melkoisen läjän kirjoja tuossa ennen maratonia ja osa niistä pääsi suoraan maraton-kasaan) :D

      Aloitan lukemisen muuten Operaatio Lipstickillä, sillä se on minulla kesken parhaillaan. Pitää lukea se pois alta.

      Poista
  2. Onnea maratonille, toivottavasti neitsyys menee miellyttävissä merkeissä. :D Toivottavasti nautit, itse mukana sitten jälkimmäisellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, uskon että menee :D Minä taidan jälkimmäisen maratonin seurailla ihan katsomosta käsin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Juu, näitä on ympäri maalimaa. Kiva idea halukkaille :)

      Poista
  4. Olet nero keksimään raflaavia otsikoita! Taas nauratti ;)

    Onnea maratonille! Muista nestetankkaus ja tasokkaat eväät! Kannattaa varmaan venytellä niska- ja hartialihaksia, ettei pää juutu paikoilleen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsikkohan ovat jutun kruunu - ihan sama onko sillä mitään tekemistä itse jutun kanssa :D

      Parhaillaan tankkaan kahvia, maratonin aloitan parin tunnin päästä. Saas nähdä, miten rapakunnossa olen sen jälkeen :D

      Poista
  5. Sain vihdoin valittua kirjat. Innostuin vähän noitten novellikokoelmien kanssa, mutta onpahan ainakin mistä valita. Mietin tässä josko sittenkin aloittaisin jo keskiyöllä, sillä olen yökukkuja enkä tahdo päästä aamulla ylös kovinkaan aikaisin. Mutta katsotaan nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen aamuvirkku eli parasta keskittymis- ja aivoaikaa minulle ovat aamut ja päivät. Illalla tapahtuu yleensä jonkinlainen "kuolema", joten saas nähdä, miten tässä käy.

      Mutta nauttikaamme lukemisesta! :)

      Poista
  6. Kiinnostavaa kuulla mitä sanot tuosta Algernonista jos päädyt lukemaan, mullakin on se hyllyssä, tosin käännöksenä. Nautinnollista maratonia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on korkeat odotukset Algernonin suhteen. Olen lukenut Daniel Keyesiltä erään toisen kirja (The Minds of Billy Miligan), josta pidin kovasti.

      Kiitokset, nautinnollisia lukuhetkiä sinullekin!

      Poista
  7. Haa, spottasin Nälän ;D Vähän jännittää mitä siitä tykkäät, toivottavasti pidät :) The Lonely Londoners on mun normaalilla lukulistalla (ei siis mukana maratonissa), ja Return of the Living Dead kuulostaa kanssa mielenkiintoiselta (muistaakseni olen nähnyt leffan). Kiva kuulla mielipiteitä näistä kolmesta, jos ehdit ne lukea.

    Onnea koitokseen, mä lähden tästä kuvaamaan mun kirjapinoa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aika hyvät vibat Nälän suhteen, mutta katsotaan sanoi lääkäri ja muita kliseitä ;)

      Minun on jo pitkään pitänyt lukea tuo Londoners ja koska kirja on lyhyt, otin sen listalleni. Zombiekauhua piti myös toki ottaa mukaan :D

      Kiitos ja lukuiloa sinullekin!

      Poista
  8. Tsemppiä maratonille! Mä mietin vielä yön yli mitä lähden huomenna lukemaan. Tai kyllähän mä jo tänään "pienen" pino kirjoja kokosin, mutta se saattaa kaivata vielä jonkinmoista rajausta...

    Mullakin menee maratonneitsyys, hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me kohta entiset neityet ;) Minäkin aloittelen lukemisen vasta parin tunnin päästä. Täytyy ensin ryypätä aamukahvia ja lukea jo aloittaneiden väliaikatietoja. :)

      Poista
  9. Hii, etenkin otti silmään tuo eri puolilta maailmaa koottu novelliantologia. Toivottavasti ovat mielenkintoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olen tuota novelliantologiaa selaillut, niin hyvältä vaikuttaa! Minun on pitänyt lukea se jo aikoja sitten, mutten ole saanut aikaiseksi. Nyt sillä voi puhdistaa kitalakea kivasti tässä yhteydessä :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Paitsi, että sinähän et vielä tähän osallistukaan, hups. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.