Hae tästä blogista

lauantai 23. helmikuuta 2013

Minä rakastan sinut sairaaksi

Sophie Andrews: Scarred
Hodder & Stoughton 2008
S. 314

Olen lukenut tämän kirjan jo about viikko sitten, mutta jostain syystä koen vaikeaksi tästä kirjoittaa. Ei siksi, että kirja olisi ollut huono, ei ollut.

Sophie Andrews on isänsä seksiorja. Isä on siinä mielessä antelias, että hän jakaa mielellään Sophiea muillekin. Penetraatiossa voi käyttää vaikka rikkinäistä pulloa ja Sophien päälle saa kusta.

Sellaista on rakkaus. Isi rakastaa Sophiea, Sophie rakastaa isiä. Rakkaus satuttaa. Jopa niin paljon, että Sophie haluaa kuolla. Hän ei kuitenkaan kuole, vaan päätyy psykiatriseen sairaalaan.

Sophie on pseudonyymi enkä ihmettele lainkaan, miksei hän halua esiintyä omalla nimellään. Hän kuvaa koskettavan rehellisesti sitä sairasta rakkaus- ja riippuvuussuhdetta, joka lapsella on vanhempaansa. Ihan sama, mitä tuo vanhempi tekee. Sophie ei voi lakata rakastamasta, ei vaikka hän järjellä tajuaa, miten sairasta tuo koko rakkaus on.

Kirjassa onkin vahvasti esillä järjen ja tunteiden ristiriita. Tajuan tämän kyllä järjellä, mutten voi muuttaa, mitä tunnen. Jos on lapsesta lähtien oppinut, että sininen on punainen ja punainen on musta, niin sinulle ei ole muuta.

Sophie viiltää ihonsa rikki. Viilteleminen turruttaa tunteet, rauhoittaa, poistaa ahdistusta. Sophie on riippuvainen viiltelystä, se on hänen defenssinsä.

"The blade will tear my flesh apart,
The blood will flow away.
The wound is deep - I feel no pain,
My heart fills with dismay.
And later, when the blood runs dry,
The scars I'll need to see,
They'll stay as a reminder,
Of the badness within me."

 "...But then, I start to feel so hurt
Though there's still no physical pain,
The hurt is still inside my head
So I cut my arm again."


 En oikeastaan osaa enkä halua kertoa tästä kirjasta enempää. Tämä kosketti, löysin tuttuja ajatuksia. Ymmärrän, vaikken hyväksy.


"In my mind I, see a beach,
with miles of golden sand. 
I see a group of children there
all standing hand in hand.

The children smile and wave at me
and call me to their side.
And in my thoughts I walk to them,
though I'm scared and want to hide.

I know that I belong with them,
I feel we're all the same,
'Cos though the sun has tanned our skins,
Beneath lies guilt and blame.

They tell me they've waited,
just waited there for me
And now that I am with them,
we must walk into the sea.

The sea is now much fiercer,
the waves engulf my head.
And hand in hand we’re drowning
and joining all the dead.

Now, it feels so peaceful
at the bottom of the sea,
For now the hurt's been washed away,
My mind has been set free."


Nämä runot ovat kirjasta. Luen niitä uudelleen ja uudelleen. Haluaisin lukea enemmän Sophien runoja. En tiedä onko hän kirjoittanut muita kuin tässä kirjassa olevat. Aion googlettaa, yritän etsiä.

Kirjaa ei ole suomeksi käännetty, mutta englanninkielisenä sen saa esim. AdLibriksestä. Sieltä voit lukea kirjan takakannen.

Muuten, itse ostin tämän kirjan punnalla. Ajattelin ensi viikolla käydä katsomassa vieläkö kirjaa on jäljellä. Jos on, niin ajattelinpa ostaa toisenkin kappaleen.

Nyt sinulla on tilaisuus vinkata, jos haluat kirjan: jos sitä vielä löytyy punnalla, voin ostaa ja postittaa. Postikulut täältä Suomeen ovat parisen puntaa per lähetys eli kirjalle ei tule paljon kokonaishintaa. Edit. ti 26.2. liittyen kirjan hintaan. ei ollut enää punnalla myynnissä.

~~~

Tämä kirja sopii Mental cases- ja mieleni on rajaton -haasteeseen.

8 kommenttia:

  1. Kiinnostuin, joten jos tätä vielä on kaupassa, mielelläni haluaisin tämän luettavaksi. Kirja kyllä kuulostaa sellaiselta, että varmaan itkisin suuren osan lukemisesta, mutta toisaalta eipä se kovin harvinaista minulle ole.

    VastaaPoista
  2. Annami, itku oli minullakin herkässä tätä lukiessa. Ilmottelen sinulle ensi viikolla, miten kirjan kanssa kävi eli löytyikö vielä painoksia.

    VastaaPoista
  3. Hienosti aseteltu kuva!

    Mistä suosta näitä "isiä" nousee... Pistää vihaksi niin paljon, etten edes kykene ajattelemaan kirjan lukemista. siis vaikka se suomennettaisiin.

    VastaaPoista
  4. Pahalta tuntuu, aivan oksettaa ja se että se on ihan oikeasti tapahtunut. Olen ollut töissä just siellä missä nämä tytöt yrittävät selvitä elämässä eteenpäin...

    VastaaPoista
  5. En tiedä, pystyisinkö lukemaan - kuulostaa paljon ahdistavammalta kuin muut tämän kaltaiset tositarinat. Niin pistää vihaksi tuollaiset ihmiset. Niiltä pitäisi vehkeet leikata kylmän viileästi pois! Ja ehkä kaikki muutkin, kuten raajat.

    VastaaPoista
  6. Annika, kuvausidea syntyi kuin itsekseen tätä kirjaa lukeissa. :)

    Ihmettelen ihan samaa! Melkoinen määrä mieleltään kuvottavia ihmisiä. Tasapuolisuuden nimissä tilasin viime yönä kirjan, jossa käsitellään vaihteeksi paskapää-äitejä.

    Mai Laakso, näitä tällaisia kohtaloita lukiessa paras tunne on se, että nämä ovat yleensä selvinneet. Muuten ei olisi kirjaa koskaan kirjoitettu. Mutta ei se helppoa ole eikä ole takuita, että tuollaisten kokemusten jälkeen voi koskaan täysin eheytyä. :/

    Helmi-Maaria, joskus pelkään että oma toleranssini näiden tarinoiden suhteen on liiankin kohonnut. Toisaalta tunnen myötätuntoa, vihaa, suuttumusta, halua auttaa, puolustaa... Mutta silti minun on myös "pakko" lukea tällaisia kohtaloita.

    En osaa sanoa onko tämä kirja pahimmasta päästä tätä sarjaa. Siinä mielessä tämä kuitenkin on erilainen lukemistani kirjoita, että tässä kirjoittaja analysoi enemmän omia tunteitaan kuin noin yleisesti ottaen tällaisissa kirjoissa.

    Ehkä raain tällainen "misery lit" -kirja on edelleen Dave Pelzerin kirja Pimeän poika.

    VastaaPoista
  7. Huh... Melkein tulee itku jo tätä arviota lukiessa. Hirveää ajatella, että tällaista oikeasti jossain tapahtuu :(

    VastaaPoista
  8. Ensi alkuun yleinen tiedotus: kirjaa ei ollut enää saatavilla punnalla.

    Villasukka kirjahyllyssä, tämä oli ravisteleva kirja, hyvin pohdiskelevakin. Kauheilla yksityiskohdilla ei kuitenkaan reposteltu eli ne eivät olleen kirjassa pääosassa.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.