(Suom. Harmaata valoa)
Puffin Books 2011
S. 344
Liettua toisen maailmansodan aikana, kaksikymmentä minuuttia aikaa pakata kamppeet. Matka voi alkaa, matkanjohtajana NKVD.
Ei ole kauan siitä, kun luin vastaavasta aiheesta kirjan, The Blue Door. Paikka on eri, mutta aika suunnilleen sama. Venäläiset ovat melkein inhimillisiä japanilaisten sotilaiden rinnalla.
Mutta ei ole hedelmällistä verrata kauheuksia: ei se kärsimystä vähennä saati oikeuta hirmutekoja. Rinnastin, koska näitä on paljon. Hitlerin keskitysleirit lienee kauheimmasta päästä, vaan eipä nämä muutkaan sotavankileirit mitään paratiiseja olleet.
Nälkä ja sairaudet muuttuvat arkipäiväksi; väkivallan pelkoon ei turru, vaikka se on alati läsnä. Sen sijaan minä olen turtunut. En jaksanut liikuttua, en edes pahemmin järkyttyä. En päässyt lähelle oikeastaan ketään kirjan henkilöistä; en edes 15-vuotiasta Linaa, jonka silmin tarina kerrotaan.
En tiedä syytä "tunteettomuuteeni". Ehkä kirjan kieli on liian "arkista", asiat vain kerrottiin. Saatettiin sanoa, että itkettää ja on nälkä, paleltaakin. Kyyneleet valuvat pitkin poskia. Mutta entä sitten? En jotenkin päässyt sisään niihin tunteisiin.
Eräs nainen joutuu myymään itseään pelastaakseen poikansa hengen. Ihan kamalaa. Mutta sekin mainittiin sivulauseessa, kuitattiin muutamin sanoin. En suinkaan tarkoita, että pitäisi yksityiskohtiin mennä, ei pidä.
Mutta ne tunteet jäivät silti puuttumaan: minulle ei ehkä yksinään riitä tuntuu pahalta ja hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja antoi kyynelten virrata pitkin poskia.
Olen kuitenkin melko tunteellinen lukija. Luen kirjat kuin olisin elokuvissa. Näen tapahtumat, ihmisten ilmeet, miljöön jne. Ihan kuin tässä olisi ollut huonot näyttelijät: He lausuivat vuorosanansa, mutta eivät eläneet niitä.
Tai sitten vika on minun päässäni. En vain jaksa tuntea mitään, en osaa samastua, en näe rivienvälejä, kenties olen turtunut? Kirjahan itsessään on nimittäin ihan hyvin kirjoitettu, perushyvää tekstiä siis. Helppo- ja nopealukuista.
Lisäksi tarina on mielenkiintoinen enkä todellakaan pitkästynyt kirjaa lukiessani. Ehkä odotin jonkinlaista huippua, sivujuonta. Sellaista ei oikastaan ollut. Paitsi ihan ohkaisena rihmana kulki rinnan lähimenneisyys ja sieltä löytyi yllätys. Minusta silti aika mitätön kokonaisuuden kannalta.
Ehkä ongelma - jos sitä on muualla kuin päässäni - onkin se, että kertoja on niin nuori. Olisin kaivannut pohdintaa, analysointia, spekulointia ja ties mitä. Tähän ei niin nuori päähenkilö kykene.
Kylläpä tuntuukin jotenkin houkkamaiselta "valittaa" tällaisesta kirjasta. Kirja on kuitenkin fiktiivinen, vaikka periaatteessa se voisi olla tottakin. Negatiivissäyvyisistä(?) mietteistäni huolimatta kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Keksin tämän kirjan Annikan (Rakkaudesta kirjoihin) blogista ja hän onkin saanut kirjasta enemmän irti kuin minä. Myös Mari A. kirjan lukenut ja siitä kirjoittanut. Moni muukin on, mutta olen laiska enkä jaksa linkittää enempää. Yllä mainituissa blogeissa on enemmän linkkejä toisien blogien arvioihin.
Minusta tuntuu, että olen saanut nyt yliannostuksen sotavankileirejä. Seuraavaksi voisi lukea jotain hauskempaa, vaikkapa kirjoja hyväksikäytöstä ja mielen hajoamisesta ym. mielenterveysongelmista. Siihen sekaan pari brutaalia afrikkalaista draamaa, niin tulee hyvä soppa.
~~~
Osallistun tällä kirjalla Kirjavuoren valloitukseen.
Minusta juuri se, että asiat kerrottiin, mutta kurjuudella ei mässäilty, teki tästä vaikuttavan. Olen niin monet 'vankileirien saaristot' lukenut, että vaikutus samankaltaisilla ei olisi ollut yhtä tehokasta.
VastaaPoistaMinä olen yrittänyt saada tälle kirjalle blogisavuja, ja onhan niitä vähitellen alkanut nousta.
Kirjan päähenkilön nuoruus ja naiivius teki minuun vaikutuksen. Harmi ettei auennut, mutta ei ne aina aukea. Jokainen lukukokemus on jokaiselle eri ja hyvä niin :)
VastaaPoistaLeena Lumi, mässäilyä ei tosiaan tarvita eli asiat voi kertoa muutenkin. En oikein osaa sen kummemmin, mitä tuossa jo kirjoitin, eritellä miksen oikein osannut liikuttua tästä kirjasta. Ehkä luin tätä enemmänkin ajankuvauksena "neutraalilla" mielialalla, en tiedä.
VastaaPoistaTai sitten olen tosiaan jotenkin turtunut. Kenties tämä oli väärä heti lukea kyseinen kirja, vaikka toisaalta se kyllä piti otteessaan ja oli kiinnostava, vaikken siitä niin kovasti saanutkaan tunteita esille. :)
Annika, kirja kyllä aukeni muttei siis koskettanut minua niin kuin olisin toivonut. Osittain se voi johtua myös omista mielialoista, jotka ovat muutenkin olleet melko latteat jo pidemmän aikaa. Ei ihme, jos ei silloin kirjakaan kosketa.
Onneksi en ole kriitikko, vaan tällainen tavallinen mutuhuttuilija, joka kertoo vain omia lukukokemuksiaan, joihin vaikuttaa ties mitkä biorytmit ja kuunkierrot ;D
Minä pidin tästä kirjasta paljon ja se kosketti, mutta joskus joidenkin kirjojen kanssa vain käy noin. Että näkee kyllä kirjan ansiot, mutta se ei vaan osu, ei kosketa. Ja minkäs sille voi, eikä tarvitsekaan voida.
VastaaPoistaTuo on kyllä ihan totta, että vaikuttaa niin omat kuunkierrot sun muut mielialan heilahduksen siihen, miten kirjat kokee :D Mulla täysin sama...
VastaaPoistaBlogissani on sinulle sydän! =D
VastaaPoistaMerenhuiske, juuri noin (näkee kirjan ansiot, muttei kolahda itseen)! Ei tämä siis missään tapauksessa huonokaan kirja ollut, mutta odotin kenties suurempoa tunteita.
VastaaPoistaAnnika, nimenomaan! Niin moni asia voi vaikuttaa lukukokemukseen. :D
Irene, kiitokset - tulen kylään pian <3