keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

10 Oman hyllyn himotuinta 2020

Bongasin Lotan (Lotta reads books) blogista hauskan listauksen. Ideana on kasata omasta hyllystä kymmenen kirjaa, jotka haluaisi lukea juuri nyt.

Teenpä tässä oman listaukseni ja ehdottomasti samalla tyylillä kuin Lotta itsekin eli “ideanahan on vaan katsoa mitkä kiinnostavat omasta hyllystä eniten ja sitten onnellisesti unohtaa koko lista.”

Listalle valitsin lähinnä kirjoja, jotka voivat olla tuttuja myös Suomessa. Tällainen rajaus helpotti pinon rakentamista. Ensi kesänä voipi katsella onko pinosta mitään kadonnut. Pinosta katoaminen tarkoittaa tietenkin sitä, että kirja on luettu. Uutuudet jätin listan ulkopuolelle.



Aminatta Forna: The Memory of Love (suom. nimellä Muisto rakkaudesta)

In contemporary Sierra Leone, a devastating civil war has left an entire populace with secrets to keep. In the capital hospital, a gifted young surgeon is plagued by demons that are beginning to threaten his livelihood.

Olen ollut kiinnostunut tästä kirjasta ikuisuuden, mutta se on silti jäänyt lukematta enkä edes tiedä miksi. Jospa vihdoin saisi luettua!


Delphine de Vigan: Based on a True Story

Kirja on ilmeisesti jonkin sortin autofiktio, jossa Delphine tapaa erään henkilön, L:n. L ujuttaa itsensä Delphinen elämään ja saa Delphinen identiteetin horjumaan.

Tämän kirjan hommasin niinikään tuoreeltaan ajatuksena lukea se heti. Olen de Viganilta lukenut aiemmin Nothing Holds Back the Night, joka on suomennettu nimellä Yötä ei voi vastustaa.


Yiyun Li: The Vagrants (suom. nimellä Kulkurit)

Kiina 1979, nuorta naista, Gu Shania, syytetään vallankumouksellisesta toiminnasta. Rangaistukseksi hänet teloitetaan. Gu Shanin äiti ei suostu kieltämään tytärtään ja alkaa kapinoida.

En ole lukenut aiemmin Yiyun Liltä ythäkään kirjaa, vaikka mieli on tehnyt.


Timur Vermes: Look Who’s Back (suom. nimellä Täällä taas)

Hitler herää 66 vuotta kestäneestä horroksestaan “hieman” erilaiseen Saksaan. Niin absurdi aihe, että kiinnostaa.


Markus Nummi: Karkkipäivä

Olen lukenut Karkkipäivästä aikoinaan joitakin bloggauksia ja kiinnostuin kirjasta. Juuri mitään en lukemistani postauksista muista eli ei ole paljon hajua, mistä kirja varsinaisesti kertoo.


Liza Dalby: The Tale of Murasaki

Olen aikoja sitten katsonut elokuvaversion The Tale of Genjistä, jonka Murasaki Shikibu on kirjoittanut joskus 1000-luvulla. Murasakista kiinnostuin oikeastaan kunnolla luettuani Mia kankimäen teoksen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.


Denise Chong: The Girl in the Picture

Kim Phuc was nine years old in 1972. Severely burned by napalm, she ran from her burning village and was captured on film.

Onko kukaan välttynyt näkemästä tuota kuvaa? Tämä kirja kertoo Kim Phucin tarinan.


Zlatan Ibrahimovic ja David Lagercrantz: I am Zlatan Ibrahimovic (suom. nimellä Minä, Zlatan Ibrahimovic)

Jalkapallo ei kiinnosta pätkääkään eikä oikein muukaan toisten suorittama urheilu. Mutta tätä kirjaa on niin paljon kehuttu, että se kiinnostaa muista syistä – siis lähinnä Zlatan persoonana, hänen ajatuksensa ja kokemuksensa kiinnostavat.


Dr Richard Shepherd: Unnatural Causes

Lääketieteeseen liittyävät henkilökohtaiset kirjat ovat täällä nyt suosittuja. Kirjoja ovat kirjoittaneet eri alojen lääkärit ja kirurgit, hoitajat ja nyt myös patologi.

Kirjasta on tulossa joskus loppuvuodesta (marraskuussa?) suomennos nimellä Epäluonnolliset syyt.


David Vann: Caribou Island (suom. nimellä Kylmä saari)

Pariskunta matkaa syrjäiselle saarelle rakentamaan mökkiä. Pitkä avioliitto rakoilee ja ilmeisesti saarelle lähtemisen eräs tarkoitus on eheyttää liittoa.

Olen lukenut Vannilta romaanin Dirt, joka ei vakuuttanut.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Elämää maan alla

Moni on varmaan kuullut (ja kenties myös lukenut) Hugh Howeyn Siilo-sarjasta. Kyseessä on kolmiosainen dystopiasarja, jonka ensimmäinen kirja on nimeltään Wool (suomennettu nimellä Siilo, käytän jatkossa suomenkielistä nimeä vaikka luin kirjan englanniksi).

Siilo on jälleen eräs oman hyllyn asukki, jonka olen aikoinaan hankkinut ajatuksella luenpa sen ensi tilassa. Minun “ensi tilassa” -käsite on melkoisen laaja, ja se vaihtelee parista päivästä pariin tai pariinkymmeneen vuoteen.

Siilo sopi mainiosti luettavaksi lockdown* -aikana: pääsi pakoon reaaliajan “vankilaa” toiseen vankilaan. Siilo on klaustrofobisia fiilareita synnyttävä romaani, sillä sieltä varsinaisesta siilosta ei pääse edes tunniksi ulkoilemaan, ei paista päivä sisään eikä minnekään. Aherretaan keinovalossa tarkkojen sääntöjen mukaan eikä kyseenalaisteta mitään.

Kunnes kyseenalaistetaan. Siilon sheriffi, Holston, suree vaimonsa kohtaloa. Utelias vaimo pääsi ehkä synkän salaisuuden jäljille ja hänet “päästettiin” ulos. Mitä Holstonin vaimo tiesi? Ja mitä Holston tietää halutessaan ulos. Sillä ulos kyllä pääsee, jos pyytää – ja myös pyytämättä.

Holstonin tapaus sysää kiveä, jonka päällä sammal lepää. Sammal alkaa irrota kivestä pala kerrallaan, kunnes kivi näkyy kokonaan. Näky on karski ja brutaali, kun siitä on valheet irrotettu.

Mutta menin asioiden edelle. Ei sammal kivestä itsekseen irtoa ja mitä kauemmin sammaleella on ollut aikaa juurtua, sitä paksumpaa ja tiukemmassa se on. Eräs siilon nobody-mekaanikko nimeltä Jules päätyy vasten tahtoaan raaputtamaan sammalta. Julesista tulee uusi sheriffi, joka lyhyen tähdenlentonsa aikana ehtii kuoria kiven lähes puhtaaksi.

Olen kryptinen, koska en halua paljastaa mitään. Siilo on parhaimmillaan, kun ei liikoja tiedä. Erityisesti kirjan alku on vetävä ja sopivan mystinen. Kokonaiskuva muodostuu hiljalleen ja Siilon maailmaan on helppo kadottaa itsensä.

Ajoittain koin kohtaukset ja tapahtumat pitkitettyinä: muun muassa portaissa ramppaaminen alkoi käydä hermoilleni, vaikka ymmärrän toki että portaita oli paljon ja niissä kulkeminen vei aikansa. Vähempikin kuvailu olisi kuitenkin riittänyt.

Toisaalta mietin, miten paljon niitä portaita oli kerrosten välillä, jos ei siiloa voinut kulkea päivässä alhaalta ylös tai päinvastoin. Kerroksia oli muistaakseni about 130 ja niiden laskeminen aloitettiin jännästi ylhäältä alas (siilo itsessään oli siis maan sisällä). Kenties aivan turhaa pohdintaa, mutta joskus takerrun lillukanvarsiin ja sotkeudun niihin hieman liiaksikin.

Kiinnostava kirja siis kaiken kaikkiaan ja aion varmaan jossain vaiheessa ne kaksi muutakin osaa lukea. Ne ovat nimiltään Shift (suom. Siirros) ja Dust (suom. Kohtalo). Woolin lopussa on pätkä Shiftin alkua (yleinen tapa täällä kirjasarjojen kohdalla: kirjan loppuun saatetaan laittaa teaseriksi seuraavan kirjan alku, jos siis kyseessä ei ole ensimmäinen painos eli jatko-osa on jo olemassa). Luin siis pätkän Shiftin alkua ja tiedän, että se sijoittuu aikaan ennen juuri lukemani Siilon tapahtumia.

Muita Siilo-sarjan kirjoja minulla ei ole, joten ihan heti en ole jatkamassa sarjan parissa. En halua näitä kirjoja itselleni ostaa, koska ne saa kirjastosta (sitten joskus kun se aukeaa). 

Kirjan tiedot:

Hugh Howey: Wool
Century 2013
s. 537
suomennettu nimellä Siilo

Siilosta on blogannut muun muassa Yöpöydän kirjat, siellä myös linkkejä muihin blogeihin.


*Täällä lockdown tarkoitti pahimmillaan sitä, että vain kaupassa sai käydä ja kerran päivässä tunnin ulkoilla (kukaan ei tosin tuota aikaa valvonut, joten minun tunti venyi monesti useammaksi tunniksi). Nyt on jo lockdownin purku käynnissä ja maanantaina saivat kaikki kaupat avata ovensa. Kiinni ovat edelleen monet palvelut (kampaamot jne.), kirjastot jne.

Waterstoneskin avasi ovensa ja kävin jo siellä ihastelemassa kirjoja lähes liikutuksen tilassa. Uutuuksia sinne ei ole vielä saatu, koska korona (täällä käytetään yleisesti nimeä Covid19) katkaisi jakeluketjut sun muut.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Avautumista kirja-asioista

BookCrossing

Maailmassa on suurempiakin murheita kuin kirjastojen aukiolot tai lähinnä niiden aukiolottomuudet. Englannissa kirjastot ovat edelleen kiinni. Ilmeisesti saavat avautua heinäkuun alussa, mutta mitään yksityiskohtaisempia tietoja ei ainakaan minun kirjastoalueeni ole tiedottanut.

Koska tämä on kirjablogi, niin vingun täällä kirjoihin liittyvistä asioista tiedostaen, kuten yllä jo mainitsinkin, että on suurempiakin murheita.

Tähän väliin totean, että mielestäni täällä kirjastoja ei yleisesti ottaen arvosteta (ainakaan kuntatasolla). Ne koetaan lähinnä rahareikinä, joiden avaamisessa ei taideta kiirettä pidellä. Kirjastot nimittäin olisi varsin helppo avata turvallisesti vaikkapa alkuun siten, että kirjat varataan etukäteen ja ne vain haetaan kirjastosta. Eikös näin menetellä/menetelty Suomessakin?

väliavautuminen alkaa
Muutenkin PM Boriksen listaukset siitä, mitä liikkeitä ja toimialoja voi milloinkin avata, on naurettava: miten esim. joku kirjasto vertautuu kampaamoon tai kynsihoitolaan, joissa on PAKKO olla KOSKETUKSISSA ihmisten kanssa.
väliavautuminen loppuu

Ensi viikon maanantaina saavat “turhiskaupat” avautua eli rättipuodit ja mm. kirjakaupatkin halutessaan. Itse odotan kovasti Waterstonesin avautumista, sillä kaipaan kirjoja. Uusia kirjoja! Haluan KATSOA kirjoja ja OSTAA kirjoja livenä!

Täkäläinen WHSmith on pysynyt auki koko koronan ajan sillä verukkeella, että sen yläkerrassa on Posti (kaikki kys. ketjun liikkeet eivät siis ole auki). Valitettavasti kyseisen kirjakaupan tarjonta on lähinnä oheiskrääsää, jonka sekaan on ripoteltu kirjoja. Rajattu (kirja)valikoima harvemmin osuu minun makuhermooni.

Kirjoja voi tilata suoraan kirjakaupastakin, esim. sieltä Waterstonesista ja siten tukea kivijalkaliikkeen toimintaa. Harmi vain, että toimitusajat ovat tähtitieteelliset kun taas eräs “sademetsäjätti” toimittaa kirjoja päivässä parissa. Niin että onko kovin vaikea arvata, mihin suuntaan sitä kallistuu ostoaikeissaan.

Fillaroin pällistelemään antikvariaattia, joka on ilmeisesti sulkeutumassa lopullisesti.

Mutta takaisin siihen Waterstonesiin: minua liki oleva W-myymälä ei ole infonnut mitään liittyen mahdolliseen avaamiseen. Hieman huolettaakin aukeaako liike ollenkaan ensi maanantaina. Waterstones ei nimittäin avaa kaikkia myymälöitään. Toki fillarini on nyt kunnossa, joten voin polkaista johonkin muuhun Waterstonesiin.

Kysymys: Enkö pelkää saavani virusta, kun tämä maa on edelleen melko pahassa jamassa eikä asiaa varmasti auta monen päivän kestäneet mielenosoitukset ympäri maata plus aurinkoa kylki kyljessä palvovat itsensägrillaajat?

Vastaus: En jaksa pelätä. Pitelen turvavälejä, jos suinkin mahdollista (yllättävän moni ei niistä piittaa), mutta oleskelen ulkomaailmassa niin paljon kuin huvittaa ja käyn kaupassa silloin kun huvittaa (harvemmin huvittaa, koska koen sen “työläänä” ja stressaavana).

Vaikka tilanne on mikä on, ei maata voi pitää kiinni loputtomiin. Täällähän siis tosiaan on suunnilleen kaikki ollut kiinni ja iso osa on edelleen.

Ulkopuolella oli kirjoja myytävänä punnalla. Epäselväksi jäi, mihin maksu olisi pitänyt jättää. Lukitussa ovessa oli ohje, mutta se oli niin haalistunut, ettei siitä saanut selvää. Eipä tosin ollut minua kiinnostavia kirjojakaan tarjolla.

Minulla ei ole kirjoista pulaa, sillä kotona hyllyt notkuvat lukemattomia kirjoja eli ei tässä hätää ole. Juuri sain luettua ikuisuuksia hyllyssä lojuneen Hugh Howeyn Woolin eli Siilon. Siitä tulossa bloggaus myöhemmin.

Välipalakirjana luin jokin aika sitten Viisikkoparodian Five Escape Brexit Island. Tuskin jaksan kirjasta erillistä postausta tehdä, koska ei ole mitään sanottavaa siitä. Oli mielestäni tähän mennessä lukemistani viisikkoparodioista heikoin esitys.

Kiinnostuin myös iridologysta (suomeksi Iirisanalyysi) ja luin siihen liittyen Bernard Jensenin teoksen Iridology Simplified. Mielenkiintoista, mutta tieteellinen perusta puuttuu. Yritin analysoida omaa terveydentilaani iridologyn menetelmin, mutta ei siitä mitään tullut. Ei jatkoon.

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Niin kauniisti soi tarina

Soitan pianoa, mutta pianon virittämisestä olen aina ollut jokseenkin välinpitämätön. En tarkoita, ettenkö olisi virityttänyt pianoani asianmukaisesti silloin kun minulla piano vielä oli (nyt on digipiano, ei tarvitse virittää mutta ei se ole sama asia - tosin haluaisin myös syntikan). Kyllä se viritettiin säännöllisesti, mutta koin sen lähinnä pakollisena pahana.

Japanilaisen Natsu Miyashitan romaani The Forest of Wool and Steel käsittelee pianon virittämistä. How boring is that? No ei kuulkaa yhtään tylsää, vaikkei virittämisestä juuri mitään ennestään tietäisi saati että se kiinnostaisi (minua tosin alkoi kiinnostaa tämän kirjan myötä).

Toki tylsyyden kokeminen on makuasia. Tässä kirjassa ei varsinaisesti tapahdu mitään ja kuitenkin tapahtuu. Siis tapahtuuko vai ei, mietit ehkä nyt. Kehittymistä tapahtuu ja sisäistä kasvua, vaikka elämä näennäisesti pysyy samana, kulkee tiettyä janaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään self help -opas liittyen henkiseen kasvuun, vaan ihan vain kaunis romaani jonka rinnalla voi kulkea tovin ja rakastaa sen maailmaa ja ihmisiä.


Natsu Miyashita: The Forest of Wool and Steel
alkuper. Hitsuji To Hagane No Mori 2015
Doubleday 2019
englannistanut Philip Gabriel
s. 215

Tomura on 17-vuotias kuullessaan ensimmäisen kerran pianonvirittäjän työssään. Se on käänteentekevä tuokio: Tomura haluaa opiskella itsekin pianonvirittäjäksi. Ja niin alkaa pitkä opin tie, jonka aikana Tomuraa ohjaa kolme pianonvirittäjää. Kullakin omanlainen tyyli ja asenne. Ja tarina. Kaikilla on tarina, josta saamme nähdä pieniä väläyksiä.

Tomura itse painiskelee pelkojensa kanssa: onko hänessä ainesta hyväksi pianonvirittäjäksi? Tai virittäjäksi lainkaan? Vanhempien virittäjien ohjauksessa Tomura luovii urallaan epäonnistuen ja onnistuen.

The Forest of Wool and Steel on lämminhenkinen ja kaunis matka elämän ihmeisiin, ihmeellisyyksiin. Se soi vaimeasti kuin tukahdutettu nuotti etsien viivastoa, jolla soida. Viivastoa, jolle rakentaa oma sointu. Soinnut, joiden ympärille rakentaa melodia.

Kirja on jaettu viiteen lukuun, joissa kunkin alussa on kuvituksena flyygeli. Ensimmäisen luvun flyygeli on pelkistetty, lähinnä vain ääriviivat. Toisessa luvussa erottuu muutakin. Kun päästään viimeiseen lukuun, on syntynyt kokonainen maisema, tunnelma. Piirrokset ovat kauniita. Mietin kuvaisinko ne tänne, mutta en kuvaa: ne ovat osa kirjaa, osa tarinaa. En halua irrottaa niitä tarinasta.

The glistening of the world as the morning sun rises, the glowing as it sets – who can say which is better? The morning sun and evening sun are the very same sun, yet the form of their beauty differs.

Sama piano soi kunkin käsiparin alla eri tavoin. Ja kuten pianoa soitetaan, soitamme mekin tavallamme oman elämämme melodiat.

Ihastuttava romaani, joka sopii mietiskelijöille ja kun haluaa rauhoittua.

“It’s pretty cool to know the names of the flowers,” he said.
“You think so?”
“I do. Not knowing things means you’re not interested.”

~~~

Kirja on minulla lainassa kirjastosta. Täytyy taas ihan ihmetellä, miksi vasta nyt sen otin lukuun. Jotenkin unohdin kirjaston lainakirjat kirjastojen mennessä kiinni. Minullehan jäikin vain neljä kirjaa lainaan, joista olen nyt vain tämän yhden lukenut. Täytyy varmaan lukea ne muutkin, koska mahdollisesti kirjastot joskus aukeavat. Ei tosin ole vielä tietoa milloin.