keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Orjia ja naisia

Valerie Martin: Property
Abacus 2003
S. 209


Property tarttui puodissa käteeni puhtaasti takakannen perusteella: ketäpä ei kiinnostaisi mustien orjuutus 1800-luvun Yhdysvalloissa.

1828, Louisiana. Manon Gaudetin aviomies omistaa sokeriplantaasin, jossa ajan tapojen mukaisesti työskentelee mustia. Mustat ovat orjia ja samaan tapaan myytävää omaisuutta kuin mikä tahansa tavara.

Manon kuluttaa päivänsä, miten kuluttaa: lähinnä talossa ompelutöidensä parissa pitkästyen mustien palvelijoidensa passattavana ja miestänsä hiljaisesti halveksuen.

Sarah-orjan nuori poika, Walter, on päivittäinen muistutus siitä, millainen petturi Manonin aviomies on. Se on myös syy, miksi Manonin kammarin ovi sulkeutuu miehensä nenän edestä. Avioliito muuttui katkeraksi vankilaksi Manonille jo hyvin pian sen alettua. Poispääsyä ei tunnu olevan, sillä aviomies ei ole järin armollinen Manonin toiveille: ja mitäpä Manon voi tehdä ilman miehensä suostumusta.

Property on hyvin häiritsevää luettavaa, vaikka kuinka pitää mielessä että se kuvaa aikaansa: sen ajan tapoja ja kulttuuria, ihmisiä. Tavat ja kulttuurit eivät tietenkään tyhjästä synny, joten mustien orjuuttamiselle ei sinänsä ole mitään puolustusta saati perustetta (paitsi sorto ja raha).

Manonkin näkee mustat orjat luonnollisena osana elämää, normina. Omaisuutena, joka hänelle kuuluu. Moraaliset pohdinnat ihmisyydestä ovat ihan erilaisia kuin nykypäivänä. Näitä ajatuksia ja asenteita Valerie Martin kuvaa taiten ja ilman paatosta ja ainoastaan valkoisten näkökulmasta ja siinäkin lähinnä Manonin silmin. Missä määrin voi lopulta "omaisuuteensa" luottaa, vaikka kuinka pitäisi "siitä" huolta?

Isä on ollut tärkeä ja rakas Manonille, mutta hänestäkin lopulta paljastuu asioita, jotka lisäävät Manonin katkeruutta koko miessukupuolta kohtaan. Onko olemassa yhtäkään kunnollista valkoista miestä? Kirjan tapahtumat käsittävät vain noin vuoden, mutta tuon vuoden aikana muuttuu katkera Manon entistä katkerammaksi. On parempi pysytellä yksin, ellei halua muuttua miehen omaisuudeksi.

"Your uncle cautions you that Sarah may be very different when she returns," my aunt said. "She has passed as a free woman, and that experience is generally deleterious to a negro's character."
"She has done more than that," I observed. "She has tasted a freedom you and I will never know."
My aunt looks perplexed. "What is that?" she said.
"She has traveled about the country as a free white man."

Property on siinä(kin) mielessä kiinnostavan häiritsevä romaani, että siinä ei juuri ole järin pidettäviä henkilöhahmoja. Valerie Martin on kirjoittanut suuren tarinan pieneen sivumäärään. Ei yhtään turhaa virkettä, ei turhaa sanaa. Sitäkin enemmän ajatuksia ja sysäämistä ajattelemaan.

En ihmettele lainkaan, että Property voitti Orange-palkinnon vuonna 2003. Tämän voittajakirjan tungen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.

Tutkimusteni mukaan Propertya ei ole suomennettu, sääli.

20 kommenttia:

  1. Olen tämän lukenut juurikin tuon Orange-voiton jälkimainingeissa ja paljon on päässyt kirjan sisällöistä unohtumaan. Muistan kyllä olleeni vaikuttunut, mutta siihen muistikuvani sitten jäävätkin, joten oli mukavaa lukea tekstiäsi, joka palautti tämän kirjan mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sellainen romaani, jonka voi helposti lukea uudemman kerran. Hyvin vähäeleinen, mutta täynnä "tavaraa". Ei moralisointia - se jää lukijan omaksi asiaksi. Kirjan säilön omaan hyllyyni, koska uskon lukevani sen joskus uudelleen.

      Poista
  2. Kiinnostava kirja. Ihmettelen miksi ei ole suomennettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on monisyinen romaani. Harmillista tosiaan, ettei ole suomennettu. Kirja sinänsä on ajaton eikä siis julkaisuaikaansa sidottu, joten ehkä joskus.

      Poista
  3. Purin ajatuksiani äsken tuolla Kirjahyllyn puolella. Huomasin päivämääriä siellä vasta kirjoitettuani, et varmaan niitä sieltä enää huomaa.

    Ihailen tätä blogiasi! Muuta en nyt hengästyneenä osaa sanoa. Olen äimistynyt kaikesta näkemisestäni ja lukemisestani.
    Terveisin Liisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tulee sähköpostilla ilmoitus kommenteista, joten huomaan kyllä vanhempiinkin postauksiin jätetyt kommentit. Luin kommenttisi ja hämmennyin ja punastuin. Kiitos kauniista sanoistasi, Liisu <3 Vastaan kommenttiisi myöhemmin, koska haluan vastata ajatuksella. Kiitos sinulle, ihana!

      Poista
  4. OLen katsonut elokuvia tästä asetelmasta. Tuntuu miin oudolta tänä päivänä, vaikka eihän noista ajoista edes ole kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen muutaman elokuvan katsonut, mutta enemmän kuitenkin lukenut. Lukemisessa on se hyvä puoli, että voi pysähtyä koska vain mietiskelemaan ja kelaamaan juuri lukemaansa kohtaa - olkoon se yksi virke tai kokonainen kappale. Sopii tällaiselle märehtijälle hyvin. Tietenkään elokuvia väheksymättä: esim. Alice Walkerin kirjan, Häivyähdys purppuraa, pohjalta tehty elokuva oli minusta upea ja koskettava!

      Poista
  5. Tämä nousisi lukulistalleni heti jos olisi käännetty suomeksi! Olen niin kamalan hidas lukemaan englanniksi että mieluiten tartun suomenkieliseen kirjaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, ettei tätä ole suomennettu. Tuntuu, että näin saa todeta aika monen kirjan kohdalla. Ymmärrettävää tietty on, ettei kaikkea voi kääntää suomeksi.

      Poista
  6. Onpa onnetonta, ettei ole suomennettu, vaikka on sentään Orange-voittaja. Ihminen toisen omaisuutena on sorron äärimuotoja.

    VastaaPoista
  7. Minuakin harmittaa kuulla, ettei kirjaa ole suomennettu. Ehkä löydän sen jostain englanniksi. Vaikutuin suuresti Juuret nimisestä kirjasta, joka kertoi tavallaan samasta aiheesta, joten tämäkin voisi olla sivistävää luettavaa.

    VastaaPoista
  8. Hmm, voisi olla kiinnostava teos, täytyy katsoa jos vastaan tulee...erityisesti jos ei anneta mitään liian "helppoa" ihannoitavien henkilöiden yms kautta.

    Joku aika sitten lukemassani Tocquevillen Demokratia Amerikassa -kirjassa 1830-luvulta oli kiinnostava osio jossa tarkasteli aikalaisorjuutta hyvinkin neutraalisti, esittämättä aiheesta mitään moraalisia argumentteja (päätyi pitämään sitä enemmän ongelmallisena kuin hyödyllisenä havaitsemiensa negatiivisten yhteiskuntavaikutusten vuoksi mutta ei säästellyt kritiikiltä myöskään orjuuden kieltäneitä pohjoisvaltioita...)

    VastaaPoista
  9. Tämä kuulostaa todella kiinnostavalle. Pitää tarkistaa, löytyyköhän kirjastosta. Harmi, ettei ole suomennettu. Moni vaikuttava teos jää kääntymättä, jos niitä ei huomata tai kustantaja ajattelee, ettei suomalaisia kiinnosta. Utopiassani kirjabloggaajilla olisi oma kustantamo, joka kääntäisi sellaisia bloggaajien tykkäämiä kirjoja suomeksi, joita mikään muu kustantamo ei ole huomannut.

    VastaaPoista
  10. Kiinnostavan kuuloinen kirja ja ajankohtainenkin, vaikkei The Atlanticin artikkeli samaan aikaan sijoittunutkaan. Siitä huolimatta ajatus orjuudesta ja sen normaalius, on tosiaan häiritsevä monessakin mielessä.

    VastaaPoista
  11. No tässä taas yksi kirja loputtomaan TBR-jonoon. Orjuus teemana on tullut vastaan useammassakin viime aikoina lukemassani kirjassa, mm. Yaa Gyasin Matkalla kotiin oli hieno. Zadie Smithin Swing Timessa käytiin myös tutustumassa orjasatamiin. Odottelen myös kirjastosta Colson Whiteheadin romaania The Undergound Railroad, joka voitti tämän vuoden Pulitzerin.

    VastaaPoista
  12. Oliko tarinassa siis jollain tapaa tarkoitus osoittaa, että myös valkoiset naiset olivat miestensä omaisuutta samaan tapaan kuin orjat? Tai siis verrata näitä toisen omaisuutena olemisen muotoja?

    Itse en kovin mielelläni lue kuvauksia orjuudesta, sillä ahdistun niistä niin paljon. Koko teema on niin valtavan suuri ja käsittämätön ja sen juuret näkyvät edelleen niin vahvasti tämän päivän maailmassa, että pää halkeaa kun alkaa liikaa miettiä. Olen kyllä aikoinani opiskellut afrikkalaista filosofiaa ja "black studies" (onkohan sille joku järkevä suomennos?), mutta nämä kaunokirjalliset teokset tulevat liian lähelle ja ahdistavat siksi liikaa.

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa kiinnostavalta, vaikka orjuudesta kertovat tarinat usein saavatkin jonkinlaisen voimattomuuden tunnusta kumpuavan raivon mieleni. Sama koskee naisten asemaa historiassa. Kuulostaa siltä kuin se ei tässä kirjassa välttämättä paljon eroaisi orjuudesta.

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa hurjalta ja samalla uuvuttavalta, siis nimenomaan tämä valkoisen ihmisen näkökulma ja omaisuuspohdinta moraalisine kysymyksineen. Hyvästä kirjasta vaikuttaa kuitenkin tekstisi ja palkinnon perusteella olevan kyse, eli sinänsä kiinnostava, mutta huomaan että tässä vaiheessa kevättä opettaja-aivoni eivät jaksa innostua näin synkänkuuloisesta kirjasta.

    VastaaPoista
  15. Juttusi sai etsimään Orange-palkitut kirjat, ja oli joukossa sentään joku, jonka olin lukenut. Pitäisikin laskea, kuinka moni Finlandia-voittajista on naisia ja kuinka moni miehiä. Sivuraiteille nyt ajauduin kommentissani, mutta sen sallinet.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.