Abacus 2003
S. 209
Property tarttui puodissa käteeni puhtaasti takakannen perusteella: ketäpä ei kiinnostaisi mustien orjuutus 1800-luvun Yhdysvalloissa.
1828, Louisiana. Manon Gaudetin aviomies omistaa sokeriplantaasin, jossa ajan tapojen mukaisesti työskentelee mustia. Mustat ovat orjia ja samaan tapaan myytävää omaisuutta kuin mikä tahansa tavara.
Manon kuluttaa päivänsä, miten kuluttaa: lähinnä talossa ompelutöidensä parissa pitkästyen mustien palvelijoidensa passattavana ja miestänsä hiljaisesti halveksuen.
Sarah-orjan nuori poika, Walter, on päivittäinen muistutus siitä, millainen petturi Manonin aviomies on. Se on myös syy, miksi Manonin kammarin ovi sulkeutuu miehensä nenän edestä. Avioliito muuttui katkeraksi vankilaksi Manonille jo hyvin pian sen alettua. Poispääsyä ei tunnu olevan, sillä aviomies ei ole järin armollinen Manonin toiveille: ja mitäpä Manon voi tehdä ilman miehensä suostumusta.
Property on hyvin häiritsevää luettavaa, vaikka kuinka pitää mielessä että se kuvaa aikaansa: sen ajan tapoja ja kulttuuria, ihmisiä. Tavat ja kulttuurit eivät tietenkään tyhjästä synny, joten mustien orjuuttamiselle ei sinänsä ole mitään puolustusta saati perustetta (paitsi sorto ja raha).
Manonkin näkee mustat orjat luonnollisena osana elämää, normina. Omaisuutena, joka hänelle kuuluu. Moraaliset pohdinnat ihmisyydestä ovat ihan erilaisia kuin nykypäivänä. Näitä ajatuksia ja asenteita Valerie Martin kuvaa taiten ja ilman paatosta ja ainoastaan valkoisten näkökulmasta ja siinäkin lähinnä Manonin silmin. Missä määrin voi lopulta "omaisuuteensa" luottaa, vaikka kuinka pitäisi "siitä" huolta?
Isä on ollut tärkeä ja rakas Manonille, mutta hänestäkin lopulta paljastuu asioita, jotka lisäävät Manonin katkeruutta koko miessukupuolta kohtaan. Onko olemassa yhtäkään kunnollista valkoista miestä? Kirjan tapahtumat käsittävät vain noin vuoden, mutta tuon vuoden aikana muuttuu katkera Manon entistä katkerammaksi. On parempi pysytellä yksin, ellei halua muuttua miehen omaisuudeksi.
"Your uncle cautions you that Sarah may be very different when she returns," my aunt said. "She has passed as a free woman, and that experience is generally deleterious to a negro's character."
"She has done more than that," I observed. "She has tasted a freedom you and I will never know."
My aunt looks perplexed. "What is that?" she said.
"She has traveled about the country as a free white man."
Property on siinä(kin) mielessä kiinnostavan häiritsevä romaani, että siinä ei juuri ole järin pidettäviä henkilöhahmoja. Valerie Martin on kirjoittanut suuren tarinan pieneen sivumäärään. Ei yhtään turhaa virkettä, ei turhaa sanaa. Sitäkin enemmän ajatuksia ja sysäämistä ajattelemaan.
En ihmettele lainkaan, että Property voitti Orange-palkinnon vuonna 2003. Tämän voittajakirjan tungen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.
Tutkimusteni mukaan Propertya ei ole suomennettu, sääli.
Olen tämän lukenut juurikin tuon Orange-voiton jälkimainingeissa ja paljon on päässyt kirjan sisällöistä unohtumaan. Muistan kyllä olleeni vaikuttunut, mutta siihen muistikuvani sitten jäävätkin, joten oli mukavaa lukea tekstiäsi, joka palautti tämän kirjan mieleeni.
VastaaPoistaTämä on sellainen romaani, jonka voi helposti lukea uudemman kerran. Hyvin vähäeleinen, mutta täynnä "tavaraa". Ei moralisointia - se jää lukijan omaksi asiaksi. Kirjan säilön omaan hyllyyni, koska uskon lukevani sen joskus uudelleen.
PoistaKiinnostava kirja. Ihmettelen miksi ei ole suomennettu.
VastaaPoistaTämä on monisyinen romaani. Harmillista tosiaan, ettei ole suomennettu. Kirja sinänsä on ajaton eikä siis julkaisuaikaansa sidottu, joten ehkä joskus.
PoistaPurin ajatuksiani äsken tuolla Kirjahyllyn puolella. Huomasin päivämääriä siellä vasta kirjoitettuani, et varmaan niitä sieltä enää huomaa.
VastaaPoistaIhailen tätä blogiasi! Muuta en nyt hengästyneenä osaa sanoa. Olen äimistynyt kaikesta näkemisestäni ja lukemisestani.
Terveisin Liisu
Minulle tulee sähköpostilla ilmoitus kommenteista, joten huomaan kyllä vanhempiinkin postauksiin jätetyt kommentit. Luin kommenttisi ja hämmennyin ja punastuin. Kiitos kauniista sanoistasi, Liisu <3 Vastaan kommenttiisi myöhemmin, koska haluan vastata ajatuksella. Kiitos sinulle, ihana!
PoistaOLen katsonut elokuvia tästä asetelmasta. Tuntuu miin oudolta tänä päivänä, vaikka eihän noista ajoista edes ole kauan.
VastaaPoistaMinäkin olen muutaman elokuvan katsonut, mutta enemmän kuitenkin lukenut. Lukemisessa on se hyvä puoli, että voi pysähtyä koska vain mietiskelemaan ja kelaamaan juuri lukemaansa kohtaa - olkoon se yksi virke tai kokonainen kappale. Sopii tällaiselle märehtijälle hyvin. Tietenkään elokuvia väheksymättä: esim. Alice Walkerin kirjan, Häivyähdys purppuraa, pohjalta tehty elokuva oli minusta upea ja koskettava!
PoistaTämä nousisi lukulistalleni heti jos olisi käännetty suomeksi! Olen niin kamalan hidas lukemaan englanniksi että mieluiten tartun suomenkieliseen kirjaan :)
VastaaPoistaHarmi tosiaan, ettei tätä ole suomennettu. Tuntuu, että näin saa todeta aika monen kirjan kohdalla. Ymmärrettävää tietty on, ettei kaikkea voi kääntää suomeksi.
PoistaOnpa onnetonta, ettei ole suomennettu, vaikka on sentään Orange-voittaja. Ihminen toisen omaisuutena on sorron äärimuotoja.
VastaaPoistaTämän saman (ei ole suomennettu) saan todeta melko monen lukemani kirjan kohdalla, kun tutkin jälkikäteen kirjan luettuani löytyykö suomennosta. Ymmärrettävää tietenkin, ettei kaikkea voida suomentaa, kun (Suomi) on niin pieni kielialue jne.
PoistaPidin Propertysta ja Valerie Martinin vähäeleisestä tyylistä niin paljon, että ostin häneltä toisenkin kirjan (Mary Reilly).
Minuakin harmittaa kuulla, ettei kirjaa ole suomennettu. Ehkä löydän sen jostain englanniksi. Vaikutuin suuresti Juuret nimisestä kirjasta, joka kertoi tavallaan samasta aiheesta, joten tämäkin voisi olla sivistävää luettavaa.
VastaaPoistaAlex Haleyn Juuret on ainakin klassikko, joka käsittelee rotusortoa Pohjois-Amerikassa. En ole lukenut, mutta olen tietoinen kirjasta. Viime vuonna valmistui kirjan pohjalta tehty tv-sarja. Samaisesta kirjasta on aiemminkin (1977) tehty tv-sarja eli melko tunnettu opus on. Itse en ole noita tv-sarjojakaan katsonut, mutta tarkoitus olisi tsekata tuo viime vuoden filmatisointi.
PoistaValerie Martinin Property löytyy ainakin Adlibriksen valikoimista. :)
Hmm, voisi olla kiinnostava teos, täytyy katsoa jos vastaan tulee...erityisesti jos ei anneta mitään liian "helppoa" ihannoitavien henkilöiden yms kautta.
VastaaPoistaJoku aika sitten lukemassani Tocquevillen Demokratia Amerikassa -kirjassa 1830-luvulta oli kiinnostava osio jossa tarkasteli aikalaisorjuutta hyvinkin neutraalisti, esittämättä aiheesta mitään moraalisia argumentteja (päätyi pitämään sitä enemmän ongelmallisena kuin hyödyllisenä havaitsemiensa negatiivisten yhteiskuntavaikutusten vuoksi mutta ei säästellyt kritiikiltä myöskään orjuuden kieltäneitä pohjoisvaltioita...)
Ei tässä "ihannoitavia" henkilöitä kyllä ole. Mustistakaan ei ole tehty "pyhimyksiä", mutta toisaalta kirjan näkökulma on valkoisen naisen.
PoistaVaikuttaa kiinnostavalta kirjalta tuo mainitsemasi "Demokratia Amerikassa". En tosin tiedä jaksaisinko lukea sellaista kokonaan: ehkä tiettyjä osioita sieltä täältä kuten tuon mainitsemasi.
Tämä kuulostaa todella kiinnostavalle. Pitää tarkistaa, löytyyköhän kirjastosta. Harmi, ettei ole suomennettu. Moni vaikuttava teos jää kääntymättä, jos niitä ei huomata tai kustantaja ajattelee, ettei suomalaisia kiinnosta. Utopiassani kirjabloggaajilla olisi oma kustantamo, joka kääntäisi sellaisia bloggaajien tykkäämiä kirjoja suomeksi, joita mikään muu kustantamo ei ole huomannut.
VastaaPoistaProperty on kiinnostavan häiritsevä lukukokemus, joka pakottaa lukijan ajattelemaan ja päättelemään itsekin. Martin ei tarjoile suoria vastauksia mihinkään ja siksi lukiessakin oli kiinnostava huomata, millaisia raiteita ne omat ajatukset kulkevat. En kehtaisi kaikkia omia ajatuksiani edes sanoa ääneen.
PoistaOlisi kyllä kiintoisaa tietää, miten kaikin eri tavoin kirjat päätyvät suomennettaviksi. Varmasti kirjojen/kirjailijoiden "agenteilla" on suuri merkitys ja monesti käännösoikeudet jonkin kirjan kohdalla myydään samaan aikaan moneen maahan. Valitettavasti minun silmissäni näyttää sitä, että suomeksi käännetään lähinnä sitä "massakirjallisuutta", joka on jo saanut runsaasti näkyvyyttä (erityisesti) enkunkielisissä maissa.
Kiinnostavan kuuloinen kirja ja ajankohtainenkin, vaikkei The Atlanticin artikkeli samaan aikaan sijoittunutkaan. Siitä huolimatta ajatus orjuudesta ja sen normaalius, on tosiaan häiritsevä monessakin mielessä.
VastaaPoistaJep, nimenomaan tuo normaalius oli kirjassakin häiritsevä tekijä. Mutta sellaisenahan sitä (orjuutta ja sortoa) pidettiin aikakautenaan ja Martin onnistuu mielestäni todella hyvin tässä (ajan kulttuurin ja normien kuvauksessa).
PoistaNo tässä taas yksi kirja loputtomaan TBR-jonoon. Orjuus teemana on tullut vastaan useammassakin viime aikoina lukemassani kirjassa, mm. Yaa Gyasin Matkalla kotiin oli hieno. Zadie Smithin Swing Timessa käytiin myös tutustumassa orjasatamiin. Odottelen myös kirjastosta Colson Whiteheadin romaania The Undergound Railroad, joka voitti tämän vuoden Pulitzerin.
VastaaPoistaAiheesta on paljon kirjoitettu ja hyvä niin. Yaa Gyasin kirjasta pidin todella paljon: se oli rakenteeltaan kunnianhimoinen, mutta toimi ainakin minulle todella hyvin. Olen noista muista mainitsemistasi kirjoista kuullut, mutta en ole toistaiseksi lukenut. Etenkin Whiteheadin kirja kiinnostaa.
PoistaLawrence Hillin The Book of Negros on myös vaikuttava lukukokemus. Se kertoo siitä, kuinka mustia kaapattiin eri puolilta Afrikkaa ja kuljetettiin Yhdysvaltoihin orjiksi. Ja yllättäen kirjaa ei ole käsittääkseni suomennettu.
Oliko tarinassa siis jollain tapaa tarkoitus osoittaa, että myös valkoiset naiset olivat miestensä omaisuutta samaan tapaan kuin orjat? Tai siis verrata näitä toisen omaisuutena olemisen muotoja?
VastaaPoistaItse en kovin mielelläni lue kuvauksia orjuudesta, sillä ahdistun niistä niin paljon. Koko teema on niin valtavan suuri ja käsittämätön ja sen juuret näkyvät edelleen niin vahvasti tämän päivän maailmassa, että pää halkeaa kun alkaa liikaa miettiä. Olen kyllä aikoinani opiskellut afrikkalaista filosofiaa ja "black studies" (onkohan sille joku järkevä suomennos?), mutta nämä kaunokirjalliset teokset tulevat liian lähelle ja ahdistavat siksi liikaa.
Hmm, mielenkiintoinen kysymys! En tiedä, mitä kirjailija on tarkoittanut. Tulkinta on täysin lukijan. Itse tulkitsen kirjan nimen perusteella, että siinä käsitellään nimenomaan (ihmis)omaisuutta ja sen muotoja (kuten ehdotitkin). Valkoinen Manonkin "omistaa" ihmisen, mutta hän ei tavallaan näe sitä (koska on niin normaalia, että on mustaa orjaväkeä): hän näkee vain oman alisteisen asemansa suhteessa mieheensä - hän kokee olevansa miehensä omaisuutta (Manon ei saa päättää omista asioistaan, vaan kaikkeen pitää saada miehen lupa). Manon itse on selkeästi katkera koko miessukupuolelle.
PoistaEhkä tarinan on tarkoitus kertoa, että ihminen näkee vain oman napansa ja rypee siinä, vaikka ympärillä olisi useampikin napa, joilla asiat ovat vielä huonommin. Toisaalta, aikana johon kirja sijoittuu orjuus oli "normaalia" ja ihminenhän on pitkälti kulttuurinsa tuote.
Ymmärrän, etteivät kaikki halua lukea tällaista kirjallisuutta. Saahan tietoa muutenkin. Minua taas aihe kiinnostaa myös kaunokirjallisessa muodossa ja oikeastaan ravistelee sopivasti omaakin pääkoppaa ja antaa uusia näkökulmia.
Kuulostaa kiinnostavalta, vaikka orjuudesta kertovat tarinat usein saavatkin jonkinlaisen voimattomuuden tunnusta kumpuavan raivon mieleni. Sama koskee naisten asemaa historiassa. Kuulostaa siltä kuin se ei tässä kirjassa välttämättä paljon eroaisi orjuudesta.
VastaaPoistaKyllä tässä kirjassa tosiaan vaimo on melko lailla miehensä omaisuutta kuten orjatkin. Manonin mies ei kuitenkaan esimerkiksi käy vaimoonsa käsiksi tai muuten vahingoita fyysisesti. Sen sijaan orjiahan voi hakata mielin määrin. Manonin näkökulmasta katsoen kaikki on valkoisen miehen omaisuutta.
PoistaTämä kirja voi tosiaan nostattaa verenpainetta, jos on herkkä tällaisille teemoille.
Kuulostaa hurjalta ja samalla uuvuttavalta, siis nimenomaan tämä valkoisen ihmisen näkökulma ja omaisuuspohdinta moraalisine kysymyksineen. Hyvästä kirjasta vaikuttaa kuitenkin tekstisi ja palkinnon perusteella olevan kyse, eli sinänsä kiinnostava, mutta huomaan että tässä vaiheessa kevättä opettaja-aivoni eivät jaksa innostua näin synkänkuuloisesta kirjasta.
VastaaPoistaMinusta tämä oli upean häiritsevä romaani, mutta ymmärrän ettei se kaikille sovi varsinkaan kaikkina aikoina. Ei ole mikään kevyt välipalakirja tämä, vaan vaatii valmiutta ajatella ja tietynlaista sietokykyä. Minähän luen melko paljon synkkää kirjallisuutta, joten sietokykyni on melko suuri.
PoistaJuttusi sai etsimään Orange-palkitut kirjat, ja oli joukossa sentään joku, jonka olin lukenut. Pitäisikin laskea, kuinka moni Finlandia-voittajista on naisia ja kuinka moni miehiä. Sivuraiteille nyt ajauduin kommentissani, mutta sen sallinet.
VastaaPoistaMinä olen vasta hiljattain kiinnostunut kirjapalkinnoista ja oikeastaan lähinnä Orange-palkinnoista (nykyään Baileys). En tiedä missä määrin olen palkintovoittajia lukenut, mutta monia ehdokkaita kyllä. Propertyn ostin puhtaasti takakannen tekstin perusteella, en siksi että oli palkittu.
PoistaSivuraiteet sallitaan! :) Itse en uskalla edes laskea, monta Finlandia-ehdokasta saati voittajaa olen lukenut. Luulen, että luku on hävyttömän pieni.