perjantai 14. huhtikuuta 2017

Ne jotka jäävät - ja lähtevät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Otava 2013
S. 269

Ne jotka jäävät on ensimmäinen suomeksi lukemani romaani tänä vuonna. Miten tässä näin on käynyt? Kynnys lukea suomeksi on noussut omituisen korkeaksi. Mitään syytä en osaa sanoa.

Nyt tuo kynnys on kuitenkin ylitetty ja pyrin jatkossa pitämään sen (kynnyksen) matalampana.

Ne jotka jäävät on hengästyttävän kaunis ja runsas romaani. Virkkeet huuhtoutuvat rantaan juuri oikeassa järjestyksessä hajotakseen yksittäisiksi sanoiksi veden vetäytyessä takaisin. Ne ovat kuin valintoja, jotka hukkuvat tai haaksirikkoutuvat törmätessään karikoihin; yhtä kaikki, ne muuttavat muotoaan, kurssiaan.

Frida on oman elämänsä kertoja ja suvunkertoja. Hän päätyy kuorimaan auki isoisänsä, Pojun, tarinan. Pojun tarina - jo ennen kuin häntä on edes olemassa - onkin mielestäni kaikkein kiinnostavin. Moni tarina on nimittäin alkanut ennen kuin henkilö itse astuu näyttämölle, sillä oma elämä ei koskaan ole täysin oma, vaan se on lastattu toisten odotuksilla ja unelmilla: jotkut painavammin kuin toiset, vaikka ei toisen laivaa saisi lastata. Pitäisi lastata vain se oma.

Pojua ei voi ymmärtää, sen enempää kuin ketään muutakaan miestä, tuntematta miehen äitiä.

Pojun tarinan rinnalla avautuu Fridan isän, Raimon, tarina. Sama levottomuus jäytää Raimoa niin kuin Pojuakin, ja isien poissaolo yhdistää sekä Raimoa että Fridaa: Poju ei ollut Raimolle läsnä eikä Raimo lopulta Fridalle. Molemmat katosivat lapsiltaan eri tavoin: toinen lähtemällä, toinen jäämällä.

Isä yritti pysyä paikoillaan, mutta hän kaatui sisäänpäin. Teki sisälleen maailman, jonne kukaan ei voinut häntä seurata eikä häntä sieltä löytää.

Fridan oma tarina, se on vielä kesken. Jo heti alussa lukijalle kerrotaan Fridan olevan risteyksessä: kohdassa, jossa tulee valita suunta.

Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun.

Fridan kumppani, Emil, haluaa vastoin kaikkea sanomaansa lapsen. Emil on suhteen alussa sanonut vähän mitä tahansa, heitellyt ilmaan valoja, joilla ei todellisuuspohjaa ollutkaan. Esimerkiksi että ei koskaan halua lapsia, vaikka tiesi jo silloin, että voisi halutakin. Se oli vain heitto, jolla testata tyttöjä, sittemmin naisia. En pitänyt Emilistä, tuollaisilla asioilla ei ole hyvä pelleillä. Myöskään vaelluksella ei jätetä ikinä koskaan ketään taakse. Ei edes sillä helpoimmalla reitillä.

Kummastelin myös lapsen hankkimiseen liittyvää asiaa: miksi Frida lähti miettimään Emilin kysymystä Montpellieriin, kun oli jo päätöksensä periaatteessa tehnyt (hänhän oli lopettanut e-pillereiden syömisen ja Emilkin oli siitä tietoinen). Eikö se tarkoita, että on tehnyt päätöksen?

Ne jotka jäävät alkaa nykyajasta ja virkkaa silmukkaa menneisyyteen. Kun silmukka on valmis, siihen jää häntä. Häntä on se osuus, jossa Frida ei ole enää mukana. Sillä Frida valitsi väärin, hän valitsi itseään vastaan ja hajosi.

Uskomattoman kaunis romaani, jossa on niin paljon tarttumapintaa, että ajateltavaa riittää vielä pitkäksi aikaa. Ne jotka jäävät jää myös minuun. Kirja on omani, joten siitä jää minulle myös fyysinen jälki, jota en ikinä anna kiertoon, sillä minä luen sen joskus uudelleen. Aion myös kuunnella kirjassa mainitut Leonard Cohenin kappaleet, sillä minulle Cohenilta on tuttu vain Hallelujah (jota ei kirjassa edes mainita).

Luin kirjan epilogin useita kertoja ja kuiskasin Fridalle että olisit lähtenyt tai vain jäänyt. Jäänyt sinne Montpellieriin.

Muulla blogeissa mm.

Mari A
Lumiomena
Kirjoihin kadonnut
Leena Lumi
Kirjasähkökäyrä

~~~

Ne jotka jäävät on Tua Harnon esikoinen, joten Helmet-lukuhaasteessa se sopii kohtaan 42. esikoisteos.

37 kommenttia:

  1. Tämä kirja kosketti ja mietin monta kertaa jälkeenpäin omia lähtemisiä ja jäämisiä ja läheisten lähtemisiä. Monesti siteet katkeavat, kun lähtee. Ensin se on tiukka, mutta vuosi vuodelta ohenee ja häviää. Toisinaan side katkeaa heti. Kirja herätti monenlaisia ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sama juttu. Kirja tuli iholle monessakin suhteessa. Taiten on kuvattu ihmisten valintoja ja sitä, mitä on yrittää elää elämää, joka on itselle vieras.

      Monesti siteet tosiaan katkeavat, kun lähtee. Joitakin säikeitä ehkä jää, mutta usein lähtijä saa unohtua sinne, minne menikin.

      Poista
  2. Tämä on tosiaankin mitä kaunein romaani. Ja niin monia, kiehtovia kerroksia. Luin tämän jo joitakin vuosia sitten ja kirjan tunnelma ja henkilöt ovat mielessäni yhä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä kirja on varmasti yksi niistä, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Kirjasta nousee ajatuksia, joita herää ajattelemaan vielä pitkän ajan jälkeen.

      Poista
  3. Luin tämän aikana ennen blogiani ja kirja on jäänyt vahvasti mieleeni: kaunis, hieno romaani. Tua Harno on niin taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, minä taas ihmettelen miksen ole lukenut tätä aiemmin kun kirja on ollut hyllyssäni jo joitakin vuosia. Ehkä olen alitajuisesti pelännyt kirjan teemaakin, joka liippaa läheltä omaa elämääni (lähteminen).

      Poista
  4. Voi miten tajuttoman kiinnostavasti tästä kirjasta kirjoitat. Siis esim. nyt vaikka tämä sun lause: "Virkkeet huuhtoutuvat rantaan juuri oikeassa järjestyksessä hajotakseen yksittäisiksi sanoiksi veden vetäytyessä takaisin." - UPEASTI sanottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos ihanasta kommentistasi! Ne jotka jäävät on upea ja mieltä ja ajatuksia kutittava kirja, josta olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Jos et ole lukenut, niin suosittelen kokeilemaan - uskon että voisit tykätä.

      Poista
    2. Minullakin on sellainen kutina, että tykkäisin tästä kyllä. Lähtemisen ja jäämisen tematiikka on sydäntäni lähellä jo lähtökohtaisestikin. Onpa hyvä, että postasit tästä kirjasta, niin se on taas paremmin muistissani.

      Kuten jo totesinkin yllä niin tämä kirjoituksesi puhuttelee mua jotenkin ihan erityisellä tavalla. Tämäkin lauseesi: "Sillä Frida valitsi väärin, hän valitsi itseään vastaan ja hajosi." Herättää paljon ajatuksia.

      Poista
  5. Kirjoitat todella kauniisti ja kiinnostavasti tästä romaanista. Mitä ilmeisemmin on luettava, kun näin monet ovat tästä pitäneet. Itselleen vieraan elämän eläminen on tuhoon tuomittu pitkällä tähtäyksellä. Siinä tuhoutuu itse, jos ei lähde pois ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen elänyt luulossa, että _kaikki_ ovat tämän lukeneet, mutta huomaankin että yllättävän moni ei ole. Kannattaa ehdottomasti lukea tämä: minusta melko erilainen ja erottuva romaani ja nimenomaan hyvällä tavalla.

      Poista
  6. Tämä kirja on käynyt minulla kerran kotona kääntymässä kirjastolainana, mutten jotenkin kirja jäi lukematta. Täytyypäs lainata uudemman kerran... kuulostaa edelleen tosi kiinnostavalta kirjalta! Tosi kauniit lainaukset olet valinnut juttuusi. Samoin Harnon uudempi kirja, Oranssi maa on lukulistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä vielä! Kirjassa olisi ollut niin paljon hyviä kohtia lainattavaksi, että runsaudenpula vaivasi. Päädyin sitten vain ihan muutamaan.

      Olin kirjamessuilla 2015 ja siellä oli kirjabloggaajille järjestetty tilaisuus, jossa kirjoistansa olivat kertomassa Tua Harno (Oranssi maa oli juuri ilmestynyt, joten kertoi siitä), Pasi Pekkolla ja Antti Tuomainen. Oranssi maa on minullakin siis lukulistallani, mutta sitä minulla ei ole. Ne jotka jäävät kiinnosti minua tuolloin muutenkin enemmän, joten siksi ostin sen. Ensi kerralla sitten Oranssi maa.

      Poista
  7. Lukukokemuksesi kuulostaa hyvin erilaiselta kuin millaisena itse muistan ne noin kolme sivua, jotka sain aikoinaan tästä luettua! Nyt tuli kyllä sellainen olo, että hitsi vie, pitääpä yrittää uudemman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Kirjan sisälle pääsy voi kestää hetken. Minä tosin imaistuin mukaan jo sen kolmen sivun aikana ja lähinnä juuri kielen takia. Pakko tunnustaa, että Leonard Cohen -viittaukset eivät minua hirveästi kiinnostaneet (koska biisit eivät ole tuttuja enkä ole vieläkään jaksanut kuunnella niitä, vaikka kovasti piti), mutta eivät ne lopulta niin dominoivia ole.

      Tämä on monikerroksinen kirja, joka kyllä koukuttaa aika tehokkaasti edetessään. Makuasia tietty, mutta suosittelen vielä kokeilemaan :)

      Poista
  8. Kirjan teemat kuulostavat kiinnostavilta. Hyvin valittuja lainauksia tosiaan! Jännä muuten, miten joihinkin kirjoihin liittyy vahvasti jokin tietty musiikki, niin kuin tähän ilmeisesti tuo Cohen. Luo ihan eri tavalla sitä kirjan tunnelmaa, jos sen musiikin etsii käsiinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä musiikki ei tosiaan soinut, koska olin tosiaan liian laiska kuuntelemaan mainittuja Cohenin biisejä. En kuitenkaan koe, että se häiritsi lukemista sillä sanoituksia siteerattiin jonkin verran ja oikeastaan se riitti. Muu tunnelma oli myös sen verran vahva, ettei minua haitannut vaikkei biisit olleet tuttuja.

      Mutta kun tämän joskus luen toisen kerran, niin sitten pidän huolen, että olen kuunnellut kys. Cohenin kappaleet :D

      Poista
  9. Olen väistänyt tätä kirjaa (kokenut ehkä jollain tapaa liian haastavaksi) mutta nyt sait minut tekstilläsi teoksen pauloihin. Herätti jo nyt pohtimaan omaakin lähtemisten historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä pitää ajatuksen kanssa lukea niin kuin tietenkin kaikkea kirjallisuutta minun näkökulmastani. Alun "hämäräperäisyys" väistyy melko pian ja tarina alkaa aueta ja saada muotoa. Ei varmasti ole liian haastava sinulle: kirjan rakenne on selkeä ja miellyttävä, kieli kaunista. :)

      Poista
  10. Kuulostaapa kiinnostavalta! Tätä kirjaa onkin muistaakseni kehuttu monissa muissakin blogeissa ja ilmeisesti myös uudempi kirja 'Oranssi maa' on hyvä. Tähän kirjailijaan pitäisi kyllä tutustua! Huomasin Harnon nettisivuilta, että hän on myös käsikirjoittaja ja kirjoittanut ainakin 'Ollaan vapaita'-leffan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, postauksen lopussa olenkin maininnut muutaman blogin, joissa kirjasta on kirjoitettu. Ihan hyvän vastaanoton on saanut enkä ihmettele. :) Oranssi maa on minulta lukematta, mutta ehdottomasti aion senkin jossain vaiheessa ottaa lukuun.

      Poista
  11. Sait kyllä kiinnostuksen heräämään! En ole lukenut Harnolta mitään, mutta täytyypä korjata asia. Kuulostaa ihan minun kirjaltani. Hieno tuo lainaus "Isä yritti pysyä paikoillaan, mutta hän kaatui sisäänpäin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä melko erilainen kirja, mitä itsekään odotin. En tosin tiedä, mitä odotin mutta esimerkiksi kieli on hyvin voimakasta tässä romaanissa. Kenties odotin jotain "tavanomaisempaa", joten olikin ylläri, kun sai ihan erilaista. Kannattaa kokeilla!

      Poista
  12. Kuulostaa aika surulliselta. Musiikista tuli mieleen, että tykkään toisinaan kuunnella instrumentaalimusiikkia samalla kun luen. Musiikin tulee liittyä kirjan tunnelmaan ja aiheeseen. Joskus löydän itseni kirjan maailmasta kuultuani jonkin kappaleen uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä melko melankolinen taustavire, mutta ainakaan minua se ei murtanut. Minä en pysty kuuntelemaan musiikkia lukiessani. Tai siinä ei ole järkeä, koska suljen musiikin ulos - vähän sama kuin muun "metelin" kanssa lukiessani. Musiikkia kuuntelen yleensä silloin, kun teen kuvia tai kuvaan tai puuhaan sellaisia asioita, jotka jättävät korvat ja mielen avoimeksi sitä vastaanottaa.

      Poista
  13. Minä kuuntelin aikoinani paljonkin Cohenia ja siinä taisi olla yksi syy tämän kirjan viehätykseen kohdallani. Tosin vain yksi, sillä pidin myös monesta muusta seikasta,
    Onkin jännää, että Harnon toinen kirja ei ole houkuttanut edes aloittamaan lukemista, vaikka pidin tästä niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten ollut "kokonainen" lukuelämys, kun olen voinut kuulla myös musiikin taustalla. Minulta jäi lukukokemus tosiaan musiikin osalta vajaaksi, mutta hyvin se toimi ilmankin. Minua ei se Oranssi maa ole aiemmin niin kovasti houkutellut, koska on ollut pakkomielle lukea tämä Ne jotka jäävät ensin. Nyt on sitten alkanut se Oranssi maakin kiinnostaa, joten ehkä vielä tänä vuonna tulee sekin luettua - tai sitten ei. :D Mutta jossain vaiheessa ehdottomasti kuitenkin!

      Poista
  14. Mielenkiintoista!
    Olen lukenut Tua Harnon Oranssin maan (myös blogannut) ja samoista teemoistahan siinäkin on kyse. Päähenkilö on raskaana, mutta pohtii, mitä tehdä raskauden kanssa. Miehet ovat lähtökohtaiseti epäluotettavia, eikä toki ole paljonkaan todistusaineistoa, joka kumoaisi tämän. Merkittävän kokemuksen muodostaa vaellus Australiassa abojen mailla. Kaikessa on kantavana kuitenkin oman minän etsiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa valinnalla halutako lapsia vai ei, on melko pieni rooli vaikkakin suuri merkitys. Painopiste tässä kirjassa on selkeästi muualla. Mielenkiintoista kuulla, että Harno käsittelee lapsiasiaa myös Oranssissa maassa. Oranssi maa kuulostaa osin teemoiltaan tosiaan samantyyppiseltä kuin tämäkin.

      Poista
  15. Siitä on jo monta vuotta, kun ostin kirjan alelaarista. Takakannen teksti kiinnitti huomioni, mutten ole vielä saanut aikaiseksi lukea teosta. Kiinnostukseni nousi unohduksen rajamailta bloggauksesi myötä. Osallistun #hyllynlämmittäjä-haasteeseen ja olen valinnut siihen muita kirjoja, mutta voisin silti tarttua tähän tämän vuoden aikana - pyrkimyksenäni on lukea tänä vuonna mahdollisimman paljon kotimaista kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ostin omani jostain alelaarista Suomessa käydessäni. Sitten kirja unehtui muutamaksi vuodeksi hyllyyn, kunnes yhtäkkiä vain tuli olo, että nyt kurkistan sitä. Sitten kurkkasin ja jäinkin lukemaan.

      Minunkin pitäisi lukea enemmän omasta hyllystä. Oikeastaan pitäisi pitää lainaustauko kirjastosta, koska muuten ne kirjaston kirjat kiilaavat aina edelle enkä ikinä saa aikaiseksi lukea omasta hyllystä :D

      Poista
  16. En ole Harnoa lukenut, mutta hänen toista teostaan, Oranssi maa, olen joskus ilmestyttyään katsonut kirjastossa pikalainahyllyssä, ei kuitenkaan sillä kertaa tarttunut mukaan. Tämä esikoinen kuulostaa kiinnostavammalta, ihan senkin vuoksi, että teoksessa kehotetaan kuuntelemaan lyriikoita. Minulle hyvän melodian lisäksi musiikissa on tärkeää, mitä siinä sanotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin tämä esikoinen kiinnosti enemmän, joten en olisi edes halunnut lukea Oranssia maata ennen kuin olen tämän lukenut. Ja nyt kun olen lukenut, niin kiinnostaa se Oranssi maakin ihan eri tavalla ja enemmän.

      Tässä kirjassa hyvää onkin, että sanoituksia siteerataan. Näin niiden symboliikkaa tarinaan siirrettynä voi ymmärtää, vaikka sävellykset eivät muuten olisi tuttuja. Minullekin sanoitukset ovat tärkeitä, vaikka toisaalta kuuntelen kyllä sujuvasti myös musiikkia, joiden sanoituksia en ymmärrä.

      Poista
  17. Minäkin olen tuonut tämän kerran kirjastosta kotiin ja palauttanut lukematta. En osaa edes kertoa hyvää tekosyytä miksi näin kävi. Olen nähnyt tästä (tai ainakin mieleeni on jäänyt) vain positiivisia arvioita ja voi tuo kansikin on niin hyvä. Sinäkin kirjoitat tästä niin kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne jotka jäävät on ollut ihan kivasti esillä kirjablogeissa ja moni on tosiaan tykännyt. Näistä kommenteista päätellen monelta tämä on kuitenkin yhä lukematta, mikä tuli minulle yllärinä: oletin, että tietenkin _kaikki_ ovat tämän jo lukeneet paitsi minä. :D

      Hieno romaani, suosittelen!

      Poista
  18. Tämä jäi minulla aikoinaan rästiin. Kirjaa kehuttiin valtavasti joka paikassa sen ilmestyttyä ja se pyöri minulla pitkään kirjapinoissa, mutten tullut kuitenkaan tarttuneeksi siihen. Nyt olen tainnut laittaa sen jo eteenpäin toivoni menettäneenä, toivottavasti jollekin sellaiselle, joka on myös lukenut sen. Kyllä minäkin vielä jonakin päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä millään ehdi kaikkea lukea ja jos ei vain synny sitä sykettä lukea tiettyä kirjaa, niin ei väkisin kannata. Ja ainahan kirjan voi tosiaan lukea vaikka kymmenen vuotta sen ilmestymisen jälkeen, jos yhtäkkiä syntyy se lukukimmoke. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.