Hae tästä blogista

torstai 8. joulukuuta 2016

8. Unohda koko juttu

Sattuipa sopivaan saumaan tämän päivän aihe, joka on

8. Ihmeelliset otukset


Niitä on nimittäin Edward St Aubynin romaanissa Never Mind (William Heinemann, 1992)  useampikin kappale (muuallakin kuin kannessa). Erittäin keskeisinä voi pitää kahdeksaa - siitä yli menevät esiintyvät lähinnä ilkeämielisissä juoruissa, joista ei ole puutetta. Nämä ihmeelliset otukset ovat ihmisiä - luomakunnan kruunuja ja evoluution aallonharjalla ridaavia kusipäi älykköjä.

Never Mind on ensimmäinen osa ns. Patrick Melrose -sarjaa. Kirjoja on yhteensä viisi. Alla olevassa kuvassa ilmestymisjärjestyksessä osat 2-5.


Ensimmäisessä osassa Patrick on vasta viisivuotias ja lähinnä seinäkukkanen, joka piileskelee puutarhan pusikoissa muovimiekkansa kanssa. Patrickin voisi Leevi & the Leavingsin sanoja mukaillen sanoa olevan yksinäinen ja onneton.

"You can't say I didn't try," said Anne, "I was hanging right in there until Nicholas and David started outlining their educational programme. If some big-deal friend of theirs, like George, was feeling sad and lonely they would fly back to England and personally mix the dry martinis and load the shotguns, but when David's own son is feeling sad and lonely in the room next door, they fight every attempt to make him less miserable."

David Melrose on lääkäri, joka on liian laiska pitääkseen vastaanottoa, kun ei kerran rahastakaan ole puutetta. Sen takaa äveriästä sukua oleva vaimo, Eleanor, jonka lapsuudenkodissa (Ranskassa) he asuvat. Eleanor vihaa miestänsä, mutta rakastaa viinaa. Hän on säälittävä tapaus, mutta jossain siellä alkoholin alla on kyllä ihminen. Alistunut ihminen, joka ei kai sitten muuta osaa kuin mennä kontilleen ja syödä vaikka mätiä viikunoita maasta, jos David niin käskee (aaargh, arvaa turhauttiko!).

At the beginning, there had been talk of using some of her money to start a home for alcoholics. In a sense they had succeeded.

David on sika. Ei sellainen hellyttävä kärsäkäs, vaan ilkeässä mielessä sika. Oikeastaan sika on liian kaunis nimitys Davidille: hän on kusipää. Hänellä on kipuja, mutta se ei oikeuta pilaamaan kaikkien elämää. Paitsi tietenkin hänen mielestään. Vahinko kiertämään ja kylläpä se kiertääkin.

Never Mind olisi raskas ja masentava, ellei sitä olisi niin nokkelasti kirjoitettu. Se on kevyt olematta pinnallinen paitsi niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat pinnallisia. Tai ei ei, heidätkin on pinnallisuudessaan kuvattu kiehtovan irvokkaasti - ei lainkaan pinnallisesti. Hehän ovat suorastaan syvällisiä kieroudessaan ja korskeudessaan, häijyydessään. Jos joutuisin tällaisen seurueen kanssa illallispöytään, uskoni ihmiskuntaan romahtaisi varmaan lopullisesti.

He dared not punish anyone with his absence, because he was not sure that his absence would be noticed.

Ihan mahtava kirja, menee heittäen suosikkeihini. Ihastuin jopa siinä määrin, että tilasin itselleni Patrik Melrose-paketin, joka sisältää kaikki viisi sarjan kirjaa. Kirjat saisi kirjastostakin, Never Mind on minulla sieltä lainassa. Mutta haluan palata tähän kirjaan vielä monesti ja enköhän niihin muihinkin sitten.

Tutkimusteni mukaan näitä kirjoja ei ole suomeksi käännetty.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kiinnostavalta! Vielä kun saisi itsensä lukemaan englanniksi. Jotenkin kieroutuneen kiintoisaa lukea karmeista tyypeistä, kusipäistä, kuten sinä ilmaiset. Varmaan jotain alitajuista samaistumisen ja kauhistelun tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, tämä on oikein kiinnostava ja kaunokirjallisesti hyvin taitava ja älykäs romaani. En kokenut, että tässä romaanissa sinänsä on mitään kauhisteltavaa: ihmiset ovat ristiriitaisia ja kompleksisia - myös kusipäitä mahtuu joukkoon. :D

      Suomennos olisi kiva saada, mutta jos ei ole tähän mennessä suomennettu, niin turha kai odottaa. Tässä on vain parisataa sivua eli ei ole paha nakki enkuksi ;)

      Poista
  2. Sikahan on joulueläin, joten hyvin sopii ajankohtaan :) Viimeinen sitaatti oli aika mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, hyvin huomioitu :D Never Mind oli vaihteeksi sellainen romaani, että olisin voinut siteerata vaikka puolet siitä!

      Poista
  3. Juuri itseasiassa ostettiin pari kirjaa englanniksi ja sun lähettämä dirt odottelisi hyllyssä myös sopivaa ajankohtaa. Ehkä sitä saisi itsensä valjastettua lukemaan englanniksi, ainakin ensimmäisen Harry Potterin olen aikanaan lukenut ja ei siinä mitään ongelmia ollut. Kuulostaa meinaan just mulle sopivalta kirjalta :D:D Ehkä innostun peräti tilaamaan.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, Kurkkasinkin jo blogiisi, mutta en ehtinyt paneutua kunnolla, mutta kurkin uudelleen myöhemmin. :)) Toisella kielellä lukemiseen tottuu hiljaksiin, kun vain lukee ja käyttää kieltä. Muistan tänne muutettaessa kuinka ikävöin suomeksi lukemista, kun oli "pakko" lukea enkuksi, jos halusi jotain lukea. Äkkiä siihen sitten tottui. Nykyään minulla on kynnys lukea suomeksi, vaikka kielen kanssa ei todellakaan ole ongelmia :D Se on joku psyykkinen juttu varmaan.

      Poista
  4. Sitkeästi olet jaksanut joulukalenteriasi päivittää. Epäilin jo, että hyydyit. Vielä jankutusta Fazerin karkeista. Vaihdoin mielipidettäni. Paras on sittenkin Jääkarhu, ei Suometar. Sen sijaan Rexia ei syö erkkikään, suoraan roskiin. Toscan syöminen oli myös tuskaa, nekin roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, minäkin epäilin että hyydyn. Itse asiassa se oli eilen lähellä, vaikka aiheen olisi voinut toteuttaa ihan vain vanhalla kuvalla ja parilla sanalla. Mutta ajattelin, että sellaista aneemista höpöä en viitsi pröötätä tuutista ulos, joten ajattelinkin hyödyntää siivousurakkani hedelmää, joka tosin on suunnilleen samannäköinen oli sitten kyseessä before tai after. :D

      Siirryit sitten Jääkarhuleiriin, heippa! Minua harmittaa, kun en muista varmasti pidinkö lapsena jääkarhuista vai en. Näin kypsässä iässä ne ovat kyllä ihan ok, mutta eivät pääse edes kärkikolmikkoon.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.