Hae tästä blogista

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kiinalaisia runoja

Hai Zi: Näkymä valtamerelle
Basam Books, 2012
S. 108
Suomentanut Pertti Seppälä


Olen hyvin valikoiva runojen suhteen. Vähän niin kuin taiteenkin: en pidä mistä tahansa.

Odotan saavani jonkin tuntemuksen, ihan millaisen tahansa. Jos ei sellaista tule, ei ole minun juttu. Tunteettimuus runouden/taiteen edessä on jopa pahempaa kuin ällötyksen kokeminen. En tosin pidä tarkoitushakuisesta shokeeraamisesta: haluan tarinan ja tunteen.

Kyse ei ole siitä, että runous/taide, josta en pidä, olisi huonoa. Se voi olla hyvin tasokasta, mutta ei puhuttele juuri minua, jää mitäänsanomattomaksi. Joku toinen kokee sen mahdollisesti toisin, saa irti jotain, mitä minä en.

Hai Zin Näkymä valtamerelle on melko pliisu ja hiljainen, jopa tylsä ja toisteinen. Vaikka yleensä pidän luonnosta vertauskuvana ja muutenkin, nämä runot pysyvät vaiti muutamaa yksittäistä säettä lukuun ottamatta.

Ettei mene ihan haukkumiseksi, niin tässäpä eräs ote, joka herätteli tuntemuksia.

Viimeinen säe runosta Kukunorjärvi

Näin sinun lentävän alas auringosta
sininen prinsessa, Kukunorjärvi
minun kymmenen yksinäistä sormeani
muuttuvat taivaan lumivalkeiksi linnuiksi


Hai Zi oli kiinalainen runoilija, joka teki itsemurhan 25-vuotiaana. Kirjan alussa on tiivis infopaketti Hai Zistä ja hänen elämästään sekä runoudestaan. Hän nousi kulttirunoilijan maineeseen Kiinassa kuoltuaan.

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen. Hienosti on alkanut haastelukemiseni, taputan itseäni olalle.

4 kommenttia:

  1. Mukava uusi blogin nimi, en ole aikaisemmin huomannut sitä. Toivottavasti kruunukin järjestyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi vaihtui jokunen päivä sitten eli melko tuore tapaus on kyseessä. En asiaa suuremmin mainostanut, muutamalla virkkeellä totesin tuossa jokunen postaus aiemmin. :)

      Ehkä tässä vielä pääsee kruunaamaankin itsensä, eihän sitä tiedä. :D

      Poista
  2. Täältäkin olantaputusta :) Mullakin olis just sopiva kirja yöpöydällä, mutta mä vain pakkaan, prkl. Kai tää tästä taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttaminen on kyllä suolesta. Harmi, ettei voi vaan teleportata koko roskaa paikasta A paikkaan B. :P

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.