sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Punaisten kyynelten talo

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela
Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Karisto 2013
S. 254

Punaisten kyynelten talo teki minuun niin suuren vaikutuksen, että se elää päässäni vieläkin.

Lukemisesta on jonkin verran jo aikaa, mutta minä en löydä sopivia sanoja kuvaamaan tätä kirjaa. Mitkään sanat eivät tunnu olevan tarpeeksi.

"Demokraattinen Kamputsea oli Kambodžan alueella Kaakkois-Aasiassa vuosina 1975–1979 sijainnut valtio. Se sai alkunsa, kun punaiset khmerit kaatoivat sisällissodassa Khmerien tasavaltaa johtaneen Lon Nolin joukot." (Wikipedia)

On vuosi  1978, on vuosi nolla, Demokraattisessa Kamputseassa. Tytär, lapsi vielä, pesee lääkepulloja joessa. Se on hänen tehtävänsä. Äiti on jossain, missä? Isäkin on poissa, samoin veljet. Kaikki ovat tahoillaan. He ovat Tuol Slengissä.

"Kun mies tulee vieruskaverini, teinipojan, eteen, hän kiinnittää lapun hakaneulalla suoraan kiinni kaulan ihoon."

Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan tapahtumia tyttären ja äidin näkökulmasta. Myöhemmin näkökulmat muuttuvat tyttären tullessa vaimoksi. Menneisyys ei jätä rauhaan, epätietoisuus ei koskaan lakkaa kummittelemasta.

Punaisten kyynelten talo on koskettava historiallinen romaani, joka on fiktiota mutta voisi olla totta. Tarina rakentuu kirjan kannessa (ja myös sisäsivuilla) olevan naisen kuvan ympärille.


- Nainen ja lapsi surmattiin erittäin raa'asti vain muutama päivä kuvanoton jälkeen, opas kertoi.
Punaisten kyynelten talo ei ole Chan kim Srunin vaan hänen kaltaistensa naisten fiktiivinen tarina, joka olisi voinut olla totta.
(tekijän jälkisanoista poimittu)

Rannelan kieli on kaunista, ajoittain runollista, syvällistä, pohtivaa, selkeää, napakkaa. Kaikkea sopivassa suhteessa. Kokonaisuus on eheä ja harmoninen, vaikka kirja on julma ja brutaali. Ei kuitenkaan täysin toivoton, vaikka onkin surua täynnä.

"Tämä maa on kukoistava puu, jossa ei ole tilaa mädille hedelmille. Ne pudotetaan maahan. Jotta muu maailma voi ottaa meistä oppia, meidän täytyy olla kauttaaltaan puhtaita."

Rannela kuljetti minua läpi historian niin elävästi, että olisin luullut käyneeni oikeasti Kambodžassa. Olisin käynyt Tuol Slengissä, josta katselin kuvia luettuani kirjan.

Etsin ja ahmin lisää tietoa Demokraattisesta Kamputseasta ja Kambodžasta. Kirjan lopussa on lähde- ja inspiraatiolista sekä mielenkiintoisia linkkejä aiheeseen liittyen.

Haluaisin kirjoittaa tästä kirjasta enemmän, paremmin. Mutta jokin minussa meni kiinni. Minä roikun tässä kirjassa ja selailen sen sivuja edelleen. En voi päästää irti, niin ravisuttava oli lukukokemus.

" - Kuka sinä olet?
- Minä olen vanha, kuoleva mies. Viimeisenä tekonani vien sinun surusi mennessäni.
"

Ja sitten minä itkin.


~~~

Sain kirjan Annikalta, kiitos ihana! Annikan mietteet kirjasta voit lukea täältä. Rankkaisin tämän kirjan erääksi parhaaksi lukemistani kirjoista viime vuonna. Luin viime vuonna 84 kirjaa.

Ihastuin myös Terhi Rannelan kirjailijasivuun - kannattaa käydä tsekkaamassa. Sieltä löysin lisää lukuvinkkejä itselleni.

~~~

Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.

14 kommenttia:

  1. Nyt minusta alkoi tuntua että minäkin luen tämän. Pian.

    VastaaPoista
  2. Kiitos arviosta. Kirjoituksesi vahvisti ajatustani siitä, että minun on pakko lukea tuo kirja, vaikka toisaalta en haluaisi.

    Kun näin tämän kirjan, pyysin siitä heti arvostelukappaletta, mutta nyt se on vain odottanut ja odottanut hyllyssä, että tarttuisin siihen. Pelkään lukea sen. Pelkään, että eläydyn Punakhmeerien tekemiin hirveyksiin niin paljon, etten kestä sitä.

    Olen käynyt Tuol Slengissä ja Tappokentillä, nähnyt samat kuvat, museoesineet ja muistomerkit kuin Rannela. Sen kestin jotenkuten, kun suojasin tietoisesti mieltäni, varoin eläytymästä liikaa, ajattelemasta kaikkea sitä kunnolla. Mutta en tiedä, osaanko lukea niin. Olen aina lukenut täysillä eläytyen ja välillä kärsinyt siitä paljon.

    Jossain vaiheessa on silti pakko uskaltaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suosittelen ehdottomasti tämän kirjan lukemaan, mutta kannattaa tosiaan varautua koskettavuuteen. Rannela ei mässyttele hirmuteoilla eikä "kauhistele", mutta kertoo kyllä kohtauksista, joiden toivoisi olevan kaikilta osin vain pahaa unta eikä totta ollenkaan. Ihmisen hätä ja tuska tulevat iholle asti.

      Katselin kuvia ja lueskelin aiheeseen liittyviä juttuja netistä kirjan luettuani. Sen voin sanoa, että onneksi en katsonut kuvia ennen kuin luin kirjan. Voin kuvitella, että sinä Tuol Slengissä käyneenä voit kokea kirjan vielä rankempana. Kaikessa karmeudessaan tässä kirjassa asuu myös toivoa, hyviäkin asioita tapahtuu. Ja onneksi Tuol Sleng on nykyään museo eikä toimiva rangaistuslaitos.

      Poista
  3. Kyllä, olit oikeassa, tämä kuulostaa ehdottomasti kotimaiselta, jonka laitan muistiin, luen kunhan törmään tähän toivottavasti jossain. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinpa vannoa, että tätä lukiessa et taatusti huomaa, että luet suomalaisen kirjailijan kirjaa. ;)

      Poista
  4. Tämä on myös minun Top10-listalla viime vuoden suomalaisista kirjoista. Tämä on rankka kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin vaikuttava kirja. Pidin myös kovasti Rannelan kauniista kirjoitustyylistä. Toivottavasti saamme lisää Rannelaa.

      Poista
  5. Huh. Olen pitkään pohtinut luenko vai en. Vaikuttaa ehkä hieman liian rankalta. Mutta kiinnostavalta yhtä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla varauksetta tätä suositella, sillä kunkin rankkuusrajat ovat erilaiset. Minua tämä tosiaan kosketti todella syvästi, mutta olen iloinen että kirjan luin.

      Poista
  6. Kirja oli ilmeisesti niin vaikuttava lukukokemus, että se veti melkein sanattomaksi. En ole lukenut tätä kirjaa, mutta jotain samaa oli Jung Changin kirjassa Villijoutsenet - Kolmen kiinattaren tarina. Se kuvaa myös kärsimystä Aasiassa.

    Kadehdin kykyäsi itkeä jonkun kirjan takia. Toivon, että kohtaisin kirjan, joka saisi minut itkemään. Myös itkettävä elokuva sopisi. Viimeeksi olen itkenyt E.T:tä katsoessani ja siitä on aikaa. Herkkyyttä pidän hyvänä ominaisuutena ihmisessä. Mutta iloa tarvitaan tietysti myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämän kirjan kohdalla tosiaan kävi niin, että sanat katosivat lähes kokonaan. Niin ei usein käy, mutta nähtävästi joskus kyllä. Luulen, että eräs syy on se, että tätä kirjaa on turha sen kummemmin selitellä; se pitää itse kokea. Riittää, että tietää mihin kirja sijoittuu ja mistä se suunnilleen kertoo. Kaiken muun voi ottaa vastaan lukiessa.

      En ole kovin itkeskelevää sorttia enkä oikeastaan koskaan itke brutaalien kohtien kohdalla. Minähän katselen ihan sujuvasti kidutus- ja kauhuleffojakin. Tai no, kyllähän ne (esimerkiksi Saw-elokuvat) etovat, mutta eivät itketä.

      Kyyneleet ja tunneryöppy tulevat yleensä silloin, kun painajainen on ohi. Kun runneltu ja tyhjiin imetty tanner työntää ensimmäisen oraan ulos: silloin on kyynelten aika.

      Tosin tietyssä mielentilassa olen itkenyt jopa Salkkareita katsoessani. Silloin kun Mia kuoli, valuin kuin Niagara. :D

      Olen muuten lukenut ainakin osan Jung Changin Villijoutsenista. En muista enää, miksi kirja jäi kesken mutta ilmeisesti se jäi, koska olen siitä blogannut keskeneräisenä.

      Poista
  7. Kiitos tästä postauksesta ja keskustelusta, jonka voimalla kirjoitan varmasti 50 sivua seuraavaa historiallista romaaniani. Jung Chang on muuten yksi lempikirjailijoistani, leskikeisarinna Cixistä kertova uutuuskirja oli joululahjatoiveeni.
    Haluaisin vinkata toista viime syksyn romaania, nimittäin Tero Liukkosen Vihreän lohikäärmeen kylää (WSOY), joka kertoo Vietnamin historiasta. Punaisten kyynelten talossa ja Vihreän lohikäärmeen kylässä on hämmentävän paljon yhtäläisyyksiä. Kirjoitamme juuri Tero Liukkosen kanssa aiheesta dialogia Kirjailija-lehteen. Terveisiä Lontooseen ja kauniita pakkaspäiviä kaikille tämän blogin lukijoille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi koskettavasta kirjasta <3 Luinkin kirjailijasivultasi, että työstät historiallista romaania - innokkaana jo odottelen sitä! Kiitos jälleen kirjavinkistä; laitanpa Vihreän lohikäärmeen kylän muistiin. Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta sekin.

      Minua häiritsee nyt itseäni, kun en muista miksi Jung Chanin Villijoutsenet jäivät minulta taannoin kesken. Ehkä luin sitä aikana, jolloin en ehtinyt lukea paljon ja siksi lukeminen pitkittyi. Täytynee ottaa se uusiolukuun jossain vaiheessa. Ja kenties muitakin Jungin kirjoja.

      Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.