Vielä kerran palaan edelliseen vuoteen muistelemalla lukemiani mieleenpainuvimpia kirjoja. Kyseessä ei siis ole mikään paras kirja -listaus, sillä sellaisen tekeminen on mahdotonta - siksi kriteerinä mieleenpainuvuus, joka ei tosiaan ole sama asia kuin paras. Listaan nimittäin eräänkin kirjan, joka ei millään muotoa ollut vuoden paras lukukokemus, mutta sen sijaan erittäin mieleenpainuva.
Tämä listaus ei ole mikään "paremmuusjärjestys", vaan kirjat olen lisännyt ns. kronologisessa lukujärjestyksessä eli alkaen tammikuussa luetuista ja päättyen joulukuuhun. Kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan pidemmät lätinäni kirjasta.
Keigo Higashino: Journey under the Midnight Sun
Massiivinen kertomus, joka alkaa vuodesta 1973 ja johtaa parikymmentä vuotta kestävään näkymättömään ajojahtiin. Erikoista on, että kahta kirjan keskeistä henkilöä ei kohdata kertaakaan suoraan, vaan aina näkökulma on jonkun toisen. Vaikuttava romaani!
Ernesto Sabato: The Tunnel (Tunneli)
Varsinainen yllättäjä tämä Ernesto, jonka valitsin luettavakseni maan takia: Argentiina puuttui maavalloituksistani. The Tunnel on makaaberi ja hirtehinen tavalla, joka nauratti useammankin kerran. Mietin toki onko sopivaa hirnahdella tällaiselle aiheelle (
murha), mutta hirnahtelin silti. Ei eksistentialismin tarvitse olla kuivaa (
eikä edes niin vakavaa) - se voi olla myös intohimoista.
Natsuo Kirino: Gotesque
Tämä kirja on linnake, josta sivu sivulta rapisee muuria, putoaa kokonaisia kivenlohkareita ja tiiliä. Lopulta jäljellä on vain rauniot. Uusi alku?
Suoria vastauksia haluava voi skipata tämän kirjan suosiolla. Epäluotettavista kertojista pitävä saa osansa. Japanilaisesta kulttuurista ja vertauskuvista kiinnostunut saa tyydytystä.
Keigo Higashino: Naoko
Taas Keigoa, mutta tunnustan että olen talutusnuorassa: Keigo voi kirjoittaa mitä tahansa ja minä vaikka nuolen sanat lattialta. Naoko osui hermooni.
Linja-auto, jossa Naoki ja Monami ovat kyydissä, ajaa ulos tieltä. Suurin osa matkustajista menehtyy. Naoko ja Monami kiidätetään sairaalaan, jossa Naoko pian menehtyy.
Monamin suhteen on toivoa ja hän herääkin maattuaan koomassa joitakin päiviä. Tai kuka herää, kuka ei. Monamin ruumiissa herääkin hänen äitinsä, Naoko.
Chen Guangcheng: The Barefoot Lawyer
Chen Guangchenilla on epäonni syntyä Dongshigun maalaiskylässä köyhään perheeseen. Vakavan sairastumisen ja liian myöhään saatavan hoidon takia hän sokeutuu jo lapsena.
The Barefoot Lawyer on Chen Guangchengin kirjoittama muistelmateos, jossa hän käy läpi elämäänsä aina lapsesta saakka päätyen lopulta pakenemiseen Kiinasta, sillä elämä kotimaassa käy mahdottomaksi poliittisesti aktiiviselle Chenille.
Chigozie Obioma: The Fishermen (Kalamiehet)
Oh, mikä kirja. Kielellisesti juuri minun makuuni. Kaunis ja kirkas, koskettava, ei hevin lähde päästäni.
Kotka häipyy komennukselle jättäen falkonieerin pärjäämään pytonkäärmeen, sienen, etsintäkoiran (searchdog) ja koin kanssa. Tiivis pesä repeilee vallattomien poikasten kehitellessä kiellettyjä leikkejä kotkan pistävän silmän poissaollessa.
Maria Jotuni: Huojuva talo
Huojuva talo oli valintani klassikkohaasteeseen. En lainkaan ihmettele Huojuvan talon klassikkoasemaa. Romaani kuvaa aikaansa, mutta pienin muutoksin sen voisi hyvin sijoittaa tähänkin päivään. Ja se on pelottavaa.
Kirja aiheutti melkoisen tunnemyräkän sisälläni - jopa siinä määrin, että teki mieli useammankin kerran paiskata kirja seinään ja repiä hiuksia päästä. Hyvin voimakas ja mieleenpainuna lukukokemus siis.
Anneli Kanto: Pyöveli
Pyöveli on koukuttava ja taiten aikaansa kuvaava romaani, jota tuskin saattoi käsistään laskea. Kirja muistuttaa minua siitä, miksi niin rakastan lukemista ja kirjallisuutta: niistä voi oppia, sillä Pyöveli tarjoilee lukijalle mehevän tarinan lisäksi aimo annoksen historiaa ja kulttuuria.
Pyöveli herätti kiinnostukseni muitakin Annelin Kannon kirjoittamia romaaneja kohtaan.
Kanae Minato: Confessions
Voimakas ja ovela kirja, jossa on paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja ajatusmaailmoja. Sellainen aina kiinnostaa minua. Kostoteema myös kiehtoo minua. Ei sillä, että olisin itse järin kostonhimoinen, mutta tapa jolla kostoa käsitellään, on mielenkiintoinen.
Kieli on kirkasta ja selkeää, ei mitään turhaa kikkailua. Juju on ajatuksissa, joita annetaan. Kysymyksissä, joita esitetään, mutta joihin ei vastata.
Jill Anderson: Unbroken Trust
Tämä on se kirja, josta postauksen alussa mainitsin: ei millään muotoa paras tänä vuonna lukemani kirja, mutta ehdottomasti erityisen mieleenpainuva.
Lisäksi kirja nosti pintaan paljon ajatuksia, jotka eivät suoranaisesti liittyneet kirjaan (
näitä ovat muun muassa elämisen mielekkyys/turhuus/pakollisuus/oikeutus, eutanasia jne.). Jill Andersonin puoliso tekee itsemurhan sairauden uuvuttamana ja Jilliä epäillään taposta ja heitteillejätöstä.
Edward St Aubyn: Never Mind
Älykäs ja kielellisesti rikas romaani, joka olisi voinut olla raskas ja masentava, ellei sitä olisi niin nokkelasti kirjoitettu. Never Mind on ns. Patrick Melrose -sarjan ensimmäinen osa.
Opin vasta kirjan luettuani, että se perustuu kirjailijan omaan elämään. Hieman järkytyin. En siksi, että omakohtaisuus tekisi kirjasta jotenkin huonomman, vaan siksi että... Noh, lue Never Mind, niin ymmärrät.
Kaiken kaikkiaan lukuvuosi 2016 oli mitä mainioin ja suurin osa lukemistani kirjoista oli joko hyviä tai erittäin hyviä. Olisin voinut listata enemmänkin kirjoja, mutta johonkin on pakko laittaa piste. Tuli muuten melko japanipainotteinen lista (
eikä yhtään 2016 julkaistua kirjaa tullut valituksi, vaikka periaatteessa Hideo Yokoyaman Six Fourin olisi kyllä voinut valita), oho. Mutta minkäs teet, kun sieltä tulee niin hyvää kamaa.
Nyt on aika siirtää katse tähän hetkeen, tähän vuoteen. Olkoon se lukemistoltaan vähintään yhtä hyvä ellei parempi. Hyvää tätä vuotta!
