Punaisten kyynelten talo

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Karisto 2013
S. 254

Punaisten kyynelten talo teki minuun niin suuren vaikutuksen, että se elää päässäni vieläkin.

Lukemisesta on jonkin verran jo aikaa, mutta minä en löydä sopivia sanoja kuvaamaan tätä kirjaa. Mitkään sanat eivät tunnu olevan tarpeeksi.

"Demokraattinen Kamputsea oli Kambodžan alueella Kaakkois-Aasiassa vuosina 1975–1979 sijainnut valtio. Se sai alkunsa, kun punaiset khmerit kaatoivat sisällissodassa Khmerien tasavaltaa johtaneen Lon Nolin joukot." (Wikipedia)

On vuosi  1978, on vuosi nolla, Demokraattisessa Kamputseassa. Tytär, lapsi vielä, pesee lääkepulloja joessa. Se on hänen tehtävänsä. Äiti on jossain, missä? Isäkin on poissa, samoin veljet. Kaikki ovat tahoillaan. He ovat Tuol Slengissä.

"Kun mies tulee vieruskaverini, teinipojan, eteen, hän kiinnittää lapun hakaneulalla suoraan kiinni kaulan ihoon."

Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan tapahtumia tyttären ja äidin näkökulmasta. Myöhemmin näkökulmat muuttuvat tyttären tullessa vaimoksi. Menneisyys ei jätä rauhaan, epätietoisuus ei koskaan lakkaa kummittelemasta.

Punaisten kyynelten talo on koskettava historiallinen romaani, joka on fiktiota mutta voisi olla totta. Tarina rakentuu kirjan kannessa (ja myös sisäsivuilla) olevan naisen kuvan ympärille.

- Nainen ja lapsi surmattiin erittäin raa'asti vain muutama päivä kuvanoton jälkeen, opas kertoi.
Punaisten kyynelten talo ei ole Chan kim Srunin vaan hänen kaltaistensa naisten fiktiivinen tarina, joka olisi voinut olla totta. (tekijän jälkisanoista poimittu)

Rannelan kieli on kaunista, ajoittain runollista, syvällistä, pohtivaa, selkeää, napakkaa. Kaikkea sopivassa suhteessa. Kokonaisuus on eheä ja harmoninen, vaikka kirja on julma ja brutaali. Ei kuitenkaan täysin toivoton, vaikka onkin surua täynnä.

"Tämä maa on kukoistava puu, jossa ei ole tilaa mädille hedelmille. Ne pudotetaan maahan. Jotta muu maailma voi ottaa meistä oppia, meidän täytyy olla kauttaaltaan puhtaita."

Rannela kuljetti minua läpi historian niin elävästi, että olisin luullut käyneeni oikeasti Kambodžassa. Olisin käynyt Tuol Slengissä, josta katselin kuvia luettuani kirjan.

Etsin ja ahmin lisää tietoa Demokraattisesta Kamputseasta ja Kambodžasta. Kirjan lopussa on lähde- ja inspiraatiolista sekä mielenkiintoisia linkkejä aiheeseen liittyen.

Haluaisin kirjoittaa tästä kirjasta enemmän, paremmin. Mutta jokin minussa meni kiinni. Minä roikun tässä kirjassa ja selailen sen sivuja edelleen. En voi päästää irti, niin ravisuttava oli lukukokemus.

" - Kuka sinä olet?
- Minä olen vanha, kuoleva mies. Viimeisenä tekonani vien sinun surusi mennessäni. "

Ja sitten minä itkin.

~~~

Sain kirjan Annikalta, kiitos ihana! Annikan mietteet kirjasta voit lukea täältä. Rankkaisin tämän kirjan erääksi parhaaksi lukemistani kirjoista viime vuonna. Luin viime vuonna 84 kirjaa.

Ihastuin myös Terhi Rannelan kirjailijasivuun - kannattaa käydä tsekkaamassa. Sieltä löysin lisää lukuvinkkejä itselleni.

~~~

Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.

Mielenterveys meni penkin alle - Vuoden 2013 lukuhaasteet II

Osallistuin viime vuonna innoissani peräti kahteen mielenterveyteen liittyvään lukuhaasteeseen. Olin niin innoissani aiheesta, että perustin oman haasteen, Mental Cases, ennen kuin huomasin että yksi mielenterveyshaaste, Mieleni on rajaton, on jo olemassa.

Oli näillä haasteilla eroakin eli Mental Casesiin kelpasivat vain faktuaaliset teokset, Mieleni on rajaton -haasteeseen myös fiktio. Suuresta innostani huolimatta molemmat haasteet menivät ihan penkin alle.

Mental Casesia varten sain luettua vain kolme kirjaa, eli jäin jumittamaan terapiaan. Tavoite oli hullunkurisesti päätyä suljetulle.

Mieleni on rajaton -haasteeseen sain luettua vaivaiset kuusi kirjaa, mutta koska haasteella ei ole käsittääkseni loppumisajankohtaa, aion jatkaa sitä tänä vuonna.

Tässäpä kaikki lukemani haastekirjat:

John Harwood: The Asylum (fiktio)
Paul Torday: The Girl on the Landing (fiktio)
Sophie Andrews: Scarred (muistelmat)
Susanna Kaysen: Girl, Interrupted (muistelmat)
Elizabeth Haynes: Into the Darkes Corner (fiktio)
Alice Jamieson: Today I'm Alice (muistelmat)

Viime vuoden haasteet on nyt käsitelty. Kiitän vielä kaikkia Mental Cases -haasteeseen osallistuneita! Suurimmalla osalla (kaikilla?) se taisi mennä paremmin kuin minulla. Hupsista.

En kuitenkaan lannistu, vaan uudet lukuhaasteet on jo katsottuna tälle vuodelle; teen niistä koosteen mahdollisimman pian.

Mukavaa viikonloppua!

Parantaja

Kansi: Nils Olsson/Katslosa design

Antti Tuomainen: The Healer
(Parantaja 2010)
Harvill Secker 2013
Kääntänyt Lola Rogers
S. 246

Luen kirjat mieluiten alkuperäiskielellä (käytännössä Suomi tai Englanti eli aika suppea on kielitaitoni mitä tulee kokonaisten romaanien lukemiseen) ja etenkin suomalaiset kirjat haluaisin lukea suomen kielellä.

Aina se ei onnistu, joten päätinpä kokeilla suomalaisen kirjan lukemista englanniksi käännettynä.

Koekaniiniksi valikoitui Antti Tuomaisen The Healer eli Parantaja. Bongasin Tuomaisen sattumalta kirjastossa ja innostuin heti. En ole yhtäkään Tuomaisen kirjaa aiemmin lukenut, vaikka minulla on jopa hyllyssä yksi hänen kirjansa (Veljeni vartija, jota en siis ole vielä[kään] lukenut).

Aluksi tuntui oudolta lukea englanniksi kuvauksia kotoisasta ja minulle rakkaasta Helsingistä. Tosin Helsinki ei ole kirjassa ihan sellainen kuin se oli tai on nyt. Ilmastonmuutoksen seurauksena kadut tulvivat ja vettä sataa kuin esterin pepusta.

Elämä on kaaosmaista taistelua ja pärjäämistä. Poliisi on resurssipulan takia voimaton selvittelemään pahimpiakaan rikoksia; ne kirjataan kyllä ylös, mutta harvemmin niihin ehditään sen kummemmin paneutua.

Kaiken tämä kaaoksen keskellä katoaa kuin vesi viemäriin, jälkiä jättämättä ja ääneti, toimittaja Johanna Lehtinen. Runoilija-aviomies, Tapani, ryhtyy selvittelemään rakkaansa kohtaloa. Se ei olekaan mikään helppo tehtävä, sillä johtolankoja ei tunnu löytyvän millään.

Lisäksi kaupungissa mellastaa Parantajaksi nimetty sarjamurhaaja. Onko Parantajalla jotain tekemistä Johannan katoamisen kanssa? Ja jos on, niin mitä. Tapanin on kaivettava johtolankansa melko syvältä, jos mielii löytää vaimonsa.

Kirjan tunnelma on viipyilevän apea, melankolinen, synkkä, ajoittain pohdiskelevakin.

"I remember wondering which was worse: complete certainty that the worst has happened, or fear, building up moment by moment. A sudden collapse, or slow, crumbling disintegration."

Minua synkkyys eikä harmaus häirinnyt, ei huumorin puute eikä muukaan. Nautin kirjan hitaahkosta temposta; ei aina tarvitse kiirehtiä. Joskus voi vain hengittää kirjan tahdissa ja roikkua elämänrippeissä; kulkea tutuilla kaduilla, jotka ovat muuttuneet vieraiksi, pelottaviksi.

Ja lopulta yllättyä. Iloisesti vai miten? Enpä kerro.

Palaan vielä käännökseen (varoitus: sisältää mutuhuttuista amatööripohdintaa!), josta en löydä moittimista. Käännös on taiten tehty eikä sitä edes ajattele lukiessa. Toisaalta Suomea ja suomen kieltä taitamattomalle saattaa kirjassa esiintyvät kadut tuottaa päänvaivaa. Katuja kun ei ole suomennettu, vaan oletus on, että lukija tietää milloin on kyseessä katu.

Esimerkiksi Fredrikinkatu on Fredrikinkatu - ei Fredrik Street/Avenue.  Aleksis Kiven katu - ei Aleksis Kivi Street/Avenue. Tiedän, ettei katuosoitteita aina käännetä, mutta mietin kannattaisiko ne kuitenkin kääntää harvinaisempien kielten ollessa kyseessä. Tai sitten lisätä kirjaan loppuun pieni sanasto. Toisaalta katunumerot on merkitty kirjassa kadun eteen, joten kenties se on riittävä vihje brittilukijalle.

Summa summarum: Pidin kovasti ja aion lukea lisääkin Tuomaista. Toivottavasti hänen kirjojaan käännetään enemmänkin englanniksi, jolloin ne ovat helpommin minunkin saatavilla.

Edelleen, lukisin varmasti suomenkieliset kirjat mieluiten suomeksi, mutta olen iloinen siitä, että on rinnalla myös enkkumahdollisuus, koska muuten voisi jäädä kokonaan lukematta.

Parantajan on lukenut lisäkseni ainakin Elina, Annami, Annika ja Kirsi.

~~~

Luin Parantajan viime vuoden puolella, mutta olen hieman jäljessä lukumietteitteni kanssa. Tarkoitukseni oli myös tehdä koostepostaus lopuista edellisen vuoden haasteista (Mental Cases ja Mieleni on rajaton), mutta se siirtyy nyt jonkin verran.

Olen haalinut tälle(kin) vuodelle muutamat haasteet, joihin aion osallistua. Teen niistä koosteen (toivottavasti) vielä tällä viikolla.

Oikein lukuisaa vuotta 2014!

Lue itsesi ulos vankilasta

Hei me lusitaan! -lukuhaaste

Olet eristyssellissä. Tarkoituksesi on lukea itsesi ulos vankilasta. Haaste alkaa 1.1. 2014 ja päättyy 31.12. 2014. Sinulla on siis vuosi aikaa vapautua! Vain vuonna 2014 luetut kirjat kartuttavat haastetta.

Millaiset kirjat kelpaavat?

Kaikki vankilaan, sotavanki- ja keskitysleireille vahvasti liittyvät kirjat. Genrellä ei ole väliä eli kaikki menee: saa olla fiktiota ja faktaa, historiaa ja dystopiaa, fantasiaa, tietokirjallisuutta, sarjakuvaa - mitä vain! Pääasia on, että vankeuslaitos (ja toiminta siellä) on kirjassa keskeisessä roolissa.

Kirjat saa kukin valita itse vapaasti, mutta listaan tähän alle esimerkkejä, jotta kirjan valitseminen sääntöjen mukaan olisi helpompaa, ja että haasteen monipuolisuus tulisi paremmin ilmi.

Lise Kristensen: The Blue Door
Elämää sotavankileirillä Javan saarella. Muut vastaavat kelpaavat myös esim. Ruta Sepetyksen Harmaata valoa jne.

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
kirja sijoittuu osin Tuol Slengin vankilaan. Kirja kelpaa haastekirjaksi, koska vankeuslaitoksen rooli on kirjassa suuri, vaikka vankilassa ei koko aikaa vietetäkään. Tällä perusteella voit valita muitakin kirjoja.

Amélie Nothomb: Sulphuric Acid
Big Brother -tyylinen dystopia. Kirjan henkilöt asuvat ns. keskitysleirillä, jota dominoivat palkatut tavis-vartijat. Vangit yrittävät pärjätä kukin tyylillään.

Alla kirjoja, joita en ole lukenut, mutta oletan niiden kelpaavan haasteeseen. Valitettavasti suurin osa esimerkeistäni on enkunkielisiä, mutta varmasti haasteeseen löytyy myös suomenkielistä kirjallisuutta.

Tig Hague: The English Prisoner
Brittimies joutuu vankilaan Venäjällä ja kertoo kokemuksistaan.

Blaine Harden: Escape from Camp 14 (suom. Leiri 14: Pako Pohjois-Koreasta)
Kirjan nimi kertookin olennaisen, otaksun.

Kachi A. Ozumba: The Shadow of a Smile
Zuba teljetään vankilaan Nigeriassa rikoksesta, jota ei ole tehnyt. Kirja on fiktiivinen, mutta takatekstin mukaan kirjailija haluaa valottaa nigerialaisten vankiloiden olemusta.


Huom: Kidnappausdekkarit, joissa uhria pidetään esim. kellarissa eivät ole tätä haastetta varten.

Lisää kirjoja saa ehdotella!

Alla tavoitteet. Haaste alkaa eristyssellistä, mutta jo yhden kirjan lukemalla pääsee tavalliseen selliin.

7 kirjaa: vapaus!
6 kirjaa: ehdonalainen
4 kirjaa: tapaamisoikeus
3 kirjaa: ulkoiluoikeus (muurien sisällä valvotusti toki)
1 kirja: tavallinen selli
0 kirjaa: eristysselli

Muita aiheeseen sopivia kirjoja (täydennän listaa sitä mukaa, kun tulee mieleeni tai ehdotellaan):

Beckett, Bernard: Genesis
Charriére, Henri: Vanki nimeltä Papillon
Dickens, Charles: Pikku Dorrit
Dostojevski, Fedor: Muistelmia kuolleesta talosta
Dumas, Alexandre: Monte-Criston kreivi
Egan, Jennifer: Sydäntorni
Kertész, Imre: Kohtalottomuus
Mikkola, Marja-Leena: Menetetty lapsuus. Suomalaismiehittäjien vankeudessa
Lahdenperä, Matti: Yö etsii vankilaa (vanginvartijan kirjoittama runokirja)
Lang, Hans-Joachim: Parakki 10 - Naiset Auschwitzin koe-eläiminä
Remes, Ilkka: 6/12
Solzhenitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo; Ivan Denisovitshin päivä
Styron, William: Sofien valinta
Tuuri, Antti: Surmanpelto

Inspiraatiota odotellessa on NÄLKÄ

Kannen kuva: Peter Ross

Knut Hamsun: Hunger
Rebel inc. 1996
Kääntänyt Norjasta Svarre Lyngstad
Kirja on julkaistu alun perin 1890, en tiedä norjankielistä nimeä, koska sitä ei kirjassa lue.

Luin Nälän jo noin viikko sitten ja olen odotellut inspiraatiota - vähän niin kuin Nälän kertojakin - kirjoittaakseni tästä kirjasta.

Eipä ole näkynyt eikä suoraan sanottuna näy vieläkään, mutta väännänpä tässä nyt jotain väkisin, koska olen päättänyt kirjoittaa jokaisesta lukemastani kirjasta.

Yleensä alkaessani haluttomasti väkisin kirjoittaa (tai tehdä mitä tahansa), se inspis kyllä tulee sieltä lopulta. Jos jää odottelemaan inspiraation syntyä, ei kenties tee koskaan mitään näin kärjistetysti sanottuna.

Inspiraatiota voi myös houkutella; itse käytän inspiksen herättelyyn esim. musiikkia ja/tai kuvia. Mutta se minusta; edustan vain yhtä ihmistä, itseäni.

Nälkäinen kertojamme piehtaroi - nälän lisäksi - inspiraation puutteessa. Koskaan ei voi tietää, milloin se (inspis) iskee ja kiltisti on vain odotettava huuman ilmaantumista.

"I may feel inspired to write tomorrow, or maybe even tonight; it's not all impossible that inspiration will come sometime tonight, and then my article will be finished in a quarter of an hour, at the most. You see, it's not the same with my work as with other people's; I can't just sit down and get so much done every day, I have to wait for the right moment. And nobody can tell the day or the hour when the spirit will come upon him. It must take its course."

Nimetön päähenkilömme (nimeän hänet nyt kirjaimeksi X) haahuilee pitkin Kristianian (eli Oslo nyttemmin) katuja joskus 1800-luvun lopulla (Nälkä on julkaistu 1890). Ajankuvaus, tavat ja etiketit koin kirjan kiehtovimmaksi anniksi.

X itsessään ei ole minusta järin kiinnostava henkilö. Kirja - ja etenkin siis X -  herätti minussa monenlaisia tuntemuksia aina huvittumisesta suoranaiseen ärsytykseen asti; väliin kyllä mahtui ripaus empatiaakin, että en ihan kylmäsydäminen ole.

Nälän X toi mieleeni Dostojevskin Rikoksen ja Rangaistuksen Raskolnikovin. Tai Kellariloukon (Dostojevski) kertojan. Tosin siinä missä esim. Kellariloukon kertoja äärimmäisyyksissä veivatessaan saa sisältöä(kin) ajatuksiinsa, Hamsunin X vain aaltoilee vailla mitään merkittäviä oivalluksia.

Mutta X:llä oli niin kova nälkä koko ajan, että varmasti puute sekoitti hänen päänsä. Aliravitsemus - ja suoranainen nälkiintyminen - voi saada ihmisessä aikaan jopa halluja (been there, done that) eli siinä mielessä varsin uskottavaa. On myöskin hyvin vaikea luoda mitään, jos ei pää toimi. Rahakin tuntui olevan X:lle ongelma: kun sitä tuli, se myös meni eikä voi puhua järkevästä rahankäytöstä.

Pohdiskelut oikean ja väärän (kun esimerkiksi X saa "virheellisesti" rahaa) välillä jäävät latteiksi paatoksiksi. X on kaiketi sydämeltään oikeamielinen ja hyvä, mutta ihan mahdoton reppana. En tiedä olisinko säälinyt vai potkinut häntä perseelle.

Näin yhteenvetona sanoisin, että mielenkiintoinen ja tunnelmaltaan vahva kirja, joka kannatti ehdottomasti lukea. Saatan ymmärtää kirjan klassikkoaseman, mutta olin odottanut jotain syvällisempiä välähdyksiä ja kauniita virkkeitä. Odotin sellaisia virkkeitä, jotka olisin halunnut alleviivata ja palata niihin myöhemmin ihastuneena.

Vuoden 2013 lukuhaasteet I

Osallistuin tänä vuonna viiteen lukuhaasteeseen. En ole aiemmin lukuhaasteisiin osallistunut (paitsi tätä edeltävänä vuonna, mutta unohdin koko haasteen olemassaolon muistaakseni jo tammikuussa), mutta aion varmasti jatkossa osallistua.

Minusta oli hauska suunnitella kirjoja lukuhaasteisiin, vaikka suuri osa kirjoista jäikin sinne suunnittelun tasolle. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, koska kirjat eivät katoa minnekään ja ajattelin ensi vuonnakin lukea.

Eräs lempparihaasteeni oli Afrikan tähti -haaste, jossa kerättiin jalokiviä. En ihan kurottunut saamaan Afrikan tähteä, vaan jäin jumittamaan Rubiiniin; kaksi kirjaa uupui Afrikan tähdestä! Luin yhteensä kolmetoista kirjaa, ja kirjoja oli kaikilta viideltä alueelta.


Itä-Afrikka

Tansania: Hermann Huppen - Afrika
Somalia: Ayaan Hirsi Ali - Infidel

Länsi-Afrikka

Norsunluurannikko: Marguerite Abouet & Clément Oubrerie - Aya (De Yopougon)
Ghana: Taiye Selasi - Ghana ikuisesti
Nigeria: Chimamanda Ngozi Adichie - Americanah

Pohjois-Afrikka

Sudan: Leila Aboulela - Minaret
Sudan: Mende Nazer - Slave

Etelä-Afrikka

Zimbabwe (Rhodesia): Tony Park - African Dawn
Namibia: Henning Mankell - Daniel
EteläAfrikka: Deon Meyer - Kuolema päivänkoitteessa
Etelä-Afrikka: Deon Meyer - Blood Safari
Etelä-Afrikka: Elbie Lötter - It's me, Anna

Keskinen Afrikka

Kamerun: Carol Beckwith & Angela Fisher - Faces of Africa, Thirty Years of Photography

Kiinteistöhaasteessa jäin jumittamaan mökkiin. Jos olisin lukenut yhden kirjan enemmän, olisin päässyt tyylikkäästi majoittumaan huvilaan. Alla kiinteistökirjani.

Amélie Nothomb: Fear and Trembling
Susanna Kaysen: Girl, Interrupted
Ian McEwan: The Cement Garden
John Harwood: The Asylum
Mia Vänskä: Saattaja
Amélie Nothomb: Sulphuric Acid
Susan Hill: Dolly

Kirjavuori Mount Everestille (tarkoitus lukea ennalta laaditun listan perusteella oman hyllyn kirjoja) meni suoraan sanottuna ihan reisille. Luin vain kolmetoista kirjaa TBR80-listaltani - aivan järkyttävän huono tulos. Sillä pääsi hädin tuskin Kolille, mutta sentään sinne.

Osallistuin myös Mieleni on rajaton -haasteeseen sekä itse perustamaani Mental Cases -haasteeseen. Teen niistä koosteen erikseen vielä ennen vuodenvaihdetta.

Kartanossa kummittelee - vai kummitteleeko?

Susan Hill: Dolly
Profile Books 2012
S. 153

Dolly on kummitustarina, joka on ja ei ole jännittävä. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, nukella on jotain tekemistä asian kanssa. Mutta millä nukella ja miten?

Edward ja Leonora ovat serkuksia, jotka tapaavat ensimmäisen kerran vasta ollessaan noin kymmenvuotiaita. Lapset on lähetetty tätinsä, Kestrelin, hoiviin Iyot Lockiin määrittelemättömäksi ajaksi.

Edward on tasainen maa, joka tyytyy helposti siihen mitä on, eikä tee itsestään numeroa. Hän mieluummin sovittelee kuin haastaa. Leonora on tulivuori, joka räjähtelee holtittomasti milloin mistäkin - yleensä itsekkäistä - syistä. Leonoralle mikään ei ole tarpeeksi.

Edwardin ja Leonoran tiet eroavat Iyot Lockissa vietetyn ajan jälkeen vuosikymmeniksi. Kuitenkin tuo lyhyt aika tuulisella ja soisella maaseudulla vaikuttaa vielä pitkän ajan jälkeenkin heidän elämiinsä; tapahtumat vain odottavat kypsymistään.

Kirjan kertoja on Edward; hän on tasainen ja intohimoton kertoja, juuri niin lattea kuin tuntuu luonteeltaankin olevan. Siksi Edward onkin hyvä ja melko luotettava kertoja. Se toimii, vaikka Leonoran aivoitukset jäävät melko etäisiksi. Toisaalta Leonorasta on (kliseisesti) leivottu äitinsä kopio (ei se omena kauas puusta putoa), joten hänen pinnallista luonnettaan voi arvioida sitä kautta - jos siinä nyt mitään arvioitavaa on.

Dolly on melko perinteinen kummitustarina, joka sisältää kauhukirjallisuudesta tuttuja elementtejä sateineen, tuulineen, outoine äänineen jne. Kuuluu kummallista rapinaa, määrittelemättömiä itkemisen ääniä ja muuta vastaavaa.

Mitenkään erityisen jännittävänä en kuitenkaan kirjaa kokenut, mutta oikeastaan se ei haittaa. Susan Hill maalaa etenkin Iyot Lockin ja sen maat ja mannut niin elävästi, että jos osaisin maalata, haluaisin maalata ne kankaalle. Valitettavasti en osaa, joten taidan tyytyä hellimään noita maisemia mielessäni ja kenties käyttämään kirjan tunnelmaa ja siitä syntyneitä (mieli)kuvia omissa digitöissäni.

Sanoisinkin, että Dolly on ennen kaikkea inspiraatio- ja tunnelmakirja. Mitään järisyttävän suuria mullistuksia ei kirjassa tapahdu, mutta silti se vietteli lukemaan vielä yhden luvun.

Loppuhuipennuskin löytyy, vaikka arvasin sen jossain vaiheessa ennen lopullista paljastusta. Yhtä kaikki, kiintoisa kirja jota voin suositella kummitusjuttujen ystäville. Dolly pesee mennen tullen aiemmin Hilliltä lukemani Small Handin.

Hyllyssä odottelee vielä The Woman in Black, jonka löysin jokunen viikko sitten charity shopista. Jestas, mikä löytö ja punnalla sain omaksi.

Osallistun tällä kirjalla kiinteistöhaasteeseen, koska Iyot Lockilla on keskeinen osa kirjassa. Yritän tässä piakkoin tehdä koosteen tämän vuoden haasteista, joista suurin osa taisi kovasta innostani huolimatta mennä reisille. Vaan ei haittaa - pääasia, että oli hauskaa!

Kirjan kannen suunnittelu: Peter Dyer / Kannen kuva: Arcangel Images