Voiko ihmisestä tehdä marttyyrin?

Martyrs
(kirjoittanut ja ohjannut Pascal Laugier)

Katselin eilen tämän leffan illan ratoksi.

En pahemmin katsele elokuvia ja jos katson, niin kauhu (ja aasialaiset elokuvat) on mieleeni. Toki monenlaiset muutkin leffat menee, mutta kauhu (ja Aasia) on erityisen lähellä sydäntä.

En tosin välitä mistään örkkikauhusta, vaan lähinnä kiduttamisesta ja "realistisesta" kauhusta, kuten esim. sahat. Saha lienee paras kauhusarja, jonka olen koskaan nähnyt.

Mutta takaisin marttyyreihin. Verta ja suolenpätkiä oli ihan riittävästi, mutta tarinan tausta oli vähän hölmö. Aloitetaanpa alusta.

Lucie kidnapattiin nuorena jonkin lahkon toimesta. Siitä alkoi hänen kidutushelvettinsä, josta hän tosin onnistui pakenemaan.

Hän päätyy asumaan hoitolaitokseen (tarkoitettu psyykkisesti sairaille), jossa tutustuu toiseen tyttöön, Annaan, ja ystävystyy hänen kanssaan.

Lucie varttuu kuitenkin viha sisällään eikä tarve kostaa koskaan katoa. Ja hän kostaakin, mutta se ei vapauta häntä peloistaan ja harhoistaan.

Anna yrittää auttaa ystäväänsä joutuen samalla itsekin vedetyksi mukaan kauheuksiin: Annasta aletaan tehdä marttyyria.

Kaiken taustalla toimii lahko, joka mielivaltaisesti kaappaa uhrinsa ja sitouttaa monivaiheiseen kidutusohjelmaan. Jos sen läpäisee, on marttyyri.

Tässä kohden juoni mielestäni tökkii. Käsittääkseni marttyyrius on vapaaehtoista? Vai voiko olla marttyyri pakotettuna? Jotenkin minua tökkii tuo ajatus.

Vähän sama kuin joku tekisi itsemurhan sinulle sinun puolestasi sinun tahtoa vastaan: se ei olisi silloin itsemurha.

Ja juu, tiedän toki, ettei marttyyrius ja itsemurha ole samoja asioita, mutta mielestäni itsemurha on hyvä esimerkki kuvaamaan, mitä tarkoitan.

Elokuva on ranskalainen ja mieluusti olisin katsonut sen ranskankielisenä tekstityksen kera. Valitettavasti lataamani versio oli dubattu englanniksi. Se hieman latisti tunnelmaa.

Alla traileri, jos kiinnostaa. Jos olet herkkä, ei kannata katsoa.

Lue Raamattu ja elä ikuisesti

Toivottavasti en sohaise ampiaispesää kirjoittaessani tämän. Ei ainakaan ole tarkoitus.

Mutta tämä kirja on kummitellut mielessäni lapsuudestani saakka. Olen aina lukenut paljon ja käsittääkseni opin lukemaan aika nuorena.

Varmasti looginen jatkumo sille, että olin nuorin sisarusparvesta ja isosiskoni opetti minulle aina kaiken oppimansa. Oli siis "pakko" oppia ajoissa - myös lukemaan.

Kirjani Raamatun kertomuksista kuului vakiolukemisiini ennen kuin sain oman kirjastokortin.

Meillä ei paljon lastenkirjoja ollut (sukulaisten antamia satukirjoja lähinnä), joten piti lukea sitä, mitä oli. Joskus myös äidin kirjoja, joista en tosin paljonkaan tajunnut.

Raamatun kertomuksia luin kuitenkin pakonomaisesti ja lopulta myös vanhempieni vihkiraamattua siitä juuri mitään tajuamatta. Halusinhan minä ikuisen elämän!

Tämä kirja pullahti taas mieleeni lukiessani Kirstin uutta blogia Kulkeeko Henki (hieno ja monitulkintainen nimi!).

Aika oli hieman kullannut muistoja, mutta perusajatus (tai kokemus) oli sama: uhka ja uhkaus.

Kenties tuo kirja ei olisi pelottava lapselle, jos sen lukisi yhdessä vanhemman kanssa. Meillä luettiin yksin eikä asioita pahemmin selitelty (joten turha oli edes kysyä).

Myös kirjan kuvat tekivät vaikutuksen. Minusta kertonee aika paljon, että muistan vieläkin kertomusten otsikoita ja joitakin kuvia aivan selkeästi.

Eräs mieleenpainuva juttu oli Dina joutuu vaikeuksiin. Muistan myös erään toisen kuvan, joka liittyi Dinaan (tai yhdistän sen häneen), mutten löydä sitä.

Olen silti varma, että se on jossain! Minulla ei tätä kirjaa enää ole: se taisi jäädä lapsuudenkotiin.

Lueskelin tänään tätä kirjaa (joka on siis kokonaan luettavissa täällä) paikka paikoin ja pystyn muistamaan selvästi niitä tunteita yhä vieläkin, mitä tuo kirja minussa herätti: hämmennystä, ahdistusta, pelkoa.

Enää en tietenkään tunne noita tunteita, mutta muistijäki on pitkä.

Aika ällöttävää tekstiä ihan suoraan sanottuna, jos saan sanoa ja sanonkin (alla oleva siis lainattu suoraan kirjasta).

"Dina joutuukin vaikeuksiin. Huomaatko kuvassa kanaanilaisen miehen, joka katselee Dinaa? Hänen nimensä on Sikem. Kerran kun Dina tuli tapaamaan kanaanilaisia, Sikem otti Dinan ja pakotti hänet makaamaan kanssaan.

Se oli väärin, koska vain naimisissa oleva mies ja nainen saavat maata toistensa kanssa. Tämä paha teko, jonka Sikem teki Dinalle, johti vielä suurempiin vaikeuksiin.

Kun Dinan veljet kuulivat, mitä oli tapahtunut, he suuttuivat silmittömästi. Kaksi heistä, Simeon ja Leevi, olivat niin vihaisia, että he ottivat miekkansa ja menivät kaupunkiin ja yllättivät miehet.

He ja heidän veljensä tappoivat Sikemin ja kaikki muut miehet. Jaakob oli vihainen siitä, että hänen poikansa tekivät tällaisen pahan teon.

Mistä kaikki nämä vaikeudet alkoivat? Siitä, että Dina ystävystyi ihmisten kanssa, jotka eivät totelleet Jumalan lakeja. Me emme halua ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, vai mitä?"

Lootin vaimo katsoi taakseen

Kuvat lainattu kirjasta.

Neiti Peregrinen omituiset ipanat

TULOSSA PIAN!

En yleensa ennakkomainostele lukemisiani, mutta nyt on pakko. Tilasin juuri Ransom Riggsin kirjan Miss Peregrine's Home for Peculiar Children.

Kyseessä on valokuvin kuvitettu romaani ja uskallan jo veikata, että ainakin kuvat ovat mieleeni. Luulen, että myös itse tarina.

Kirjasta on tehty video, joka on ehkä paras koskaan näkemäni kirjasta tehty video.



Bonuksena toinen video, jossa kerrotaan enemmän kirjan synnystä. Kannattaa katsoa sekin etenkin, jos autiotalot kiinnostavat!

Tuli juuri hinku matkustaa Belgiaan...



Kirjasta ei toistaiseksi enempää, koska en ole sitä lukenut (enkä edes omista sitä vielä). Tilasin sen Amazonista tänään ja toivon hartaasti, että se ehtisi tulla vielä tällä viikolla.

Ransom Riggsin blogi.

Kelpo sananselittäjä-jättiläinen

Luen kirjoja nykyään suurimmaksi osaksi englanniksi. Luen yleensä sängyssä eikä minulla ole Englanti-Suomi -sanakirjaa. Google translatesta on helppo tarkistaa sanoja, mutta harvemmin (eli ei koskaan) luen koneen ääressä.

Ihan ensimmäisiä kirjaostoksia tänne muuttaessani olikin Collinsin English Dictionary. Mielettömän hyvä teos, josta on aina löytynyt selitys, kun sana on hukassa.

Kirjasta löytyy kattavasti ns. vanhoja sanoja, joita ei tavallisesti enää käytetä (paitsi kaunokirjallisuudessa), ja joita ei edes Google osaa kääntää.

Tykkään siitä, että sanat on selitetty englanniksi. Uuden sanan oppiessa löytää siis usein synonyymejä ja oppii ymmärtämään niiden vivahde-erot.

Kirja pitää sisällään myös reilun sadan sivuisen kielioppiosion, jota en tosin ole lukenut. Selaillut kyllä. Varsin kattava paketti siis, ja olen ollut kirjaan erittäin tyytyväinen.

Fillarilla ajeleva murhamies

Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis

Tämän kirjan voitin Leena Lumen arvonnassa. Arvonnassa sai valita kaksi haluamaansa kirjaa ja tämä oli toinen valintani.

En ollut kirjasta aiemmin kuullut ja valintani perustui puhtaasti Leena Lumen siitä kirjoittamaan juttuun (jonka luen uudelleen muistia virkistääkseni, kunhan olen kirjoittanut omani ensin).

Kirjan keskeinen henkilö on nuori Kathie, joka haaveilee elämästä suurkaupungissa ja pääsee kuin pääseekin matkustamaan Müncheniin.

Reissu on varsin huolimattomasti suunniteltu, sillä majoittuminenkaan ei ole itsestään selvää. Tuttavat auttavat alkuun, mutta eivät voi loputtomasti majoittaa häntä nurkissaan.

Kirjan takakansi ei ole mielestäni kovin kuvaava. Siinä lukee mm. että "naiivi Kathie huumaantuu vapaudentunteesta ja ravintolailloista, joissa ruoka ja yösija ansaitaan keimailulla".

Mielestäni Kathie, vaikka naiivi olikin, ei missään tapauksessa ollut kevytkenkäinen ilolintu. Pikemminkin hän kaipasi aitoa rakkautta ja ehkä myös huolenpitoa. Hän halusi niitä asioita kuin muutkin hänen ikäisensä: asunnon, työtä, rakkaussuhteen.

Kathien turmioksi koituikin mielestäni hänen hyväuskoisuus ja viattomuus. AdLibriksen sivuilla (kursivoitu teksti alla lainattu sieltä) on parempi kuvaus kirjasta ja Kathiesta.

"Pienen saksalaiskylän tyttö Kathie haaveksii elämästä suurkaupungissa. Hän saapuu 30-luvun lopulla kansallissosialismin valtaamaan Müncheniin. Tumma, sievä Kathie etsii naiivisti onnea ja todellista rakkautta. Vapaus maistuu makealta, mutta irrallisuuden tunne ajaa hänet jopa prostituutioon."

Kirjassa on useita tasoja: pahoinpitelyistä ja murhista epäillyn Josef Kalteisin fiktiivisiä kuulustelupöytäkirjoja, joissa hän ei myönnä tai vähättelee tekosiaan. Pöytäkirjoista käy mielestäni hyvin ilmi Kalteisin kyvyttömyys tuntea empatiaa sekä hänen käsityksensä siitä, mikä on oikeutettua.

Kathien elämän rinnalla seurataan myös kadonneiden ja murhattujen nuorten naisten tarinoita - kukin kohtalo kerrallaan. Myös Kathie muuttuu lopulta kohtaloksi, jota selvitellään. Mutta siitäpä ei sen enempää.

Kannattaa lukea tämä kirja. Se on hyvin mielenkiintoinen, vaikka mielestäni varsin naiivi tyyliltään.

Hyvää Juhannusta!

Tämän ottamani kuvan kera toivotan teille kaikille hyvää juhannusta! Itse en tosin ole aikeissa mennä muualle kuin nukkumaan. Ja lukemaan.

Kuva on Suomesta, Kauniaisista. Asuin tuossa lähellä Suomessa asuessani. Joskus on ikävä tuota pientä järveä, joka oli kauneimmillaan aamuyön tunteina.

Vodaa norsuille + loppukommentti

Minulla oli vanhassa kirjablogissani tapana aloittaa mietteideni kirjoittaminen kirjasta jo ennen kuin olin sen kokonaan lukenut. Kirjan luettuani kirjoitin sitten loppukommentin ja joskus myös kirjan edetessä väliaikakommentteja.

Jostain syystä luovuin tästä tavasta, sillä kirjan edetessä mietteet saattoivat usein muuttua paljonkin. Jos kirjaa kommentoi kesken lukemisen, ei voi kommentoida luonnollisesti kokonaisuutta. Paitsi sitten loppukommentissa.

Ajattelin nyt tämän kirjan kohdalla - ja kentis tulevaisuudessa joidenkin muidenkin - kirjoittaa muutaman sanasen jo nyt, vaikken ole kirjaa kokonaan vielä lukenutkaan. About sata sivua on jäljellä himpan yli neljänsadan sivun kirjasta.

Mutta nyt itse kirjaan.

Sara Gruen: Water for Elephants

Alkuasetelma on kiinnostava, sillä sirkusmaailma kiehtoo minua mystisyydellään, taiteellisuudellaan ja erikoisuudellaan.

Kirjan kertoja on nyt 93-vuotias Jacob, joka asuu vanhainkodissa ja palaa muistoissaan nuoruuteensa, jolloin hän sattumien summana päätyi sirkukseen töihin.

Koen 93-vuotiaan Jacobin erittäin kiinnostavana henkilönä - jopa kiinnostavanpana kuin hän oli nuorena. En osaa perustella tätä tuntemustani: ehkä Gruen on onnistunut puhaltamaan vanhukseen enemmän eloa ja syvyyttä kuin nuoreen Jacobiin.

Hohdokas ja värikäs sirkuselämä ei ole ihan niin hohdokasta kuin sen annetaan näyttää ulospäin. Epäoikeudenmukaisuus ja jopa suoranainen julmuus ei ole mitenkään epätavallista kulissien takana - ja se koskettaa yhtä lailla sirkuksen eläimiä kuin sen työntekijöitäkin. Taustalla häilyy ainainen kilpailu toista sirkusta kohtaan sekä raha tai sen puute.

Sara Gruen on taitava kirjoittaja, mutta ajoittain olen kokenut kirjan hieman pitkäveteiseksi. Kirja kyllä tempaa mukaansa, mutta jotenkin olen odottanut siltä enemmän kuin mitä ainakaan tähän mennessä olen saanut.

Minua myös kyllästyttää Jacobin ja nuoren esiintyjän, Marlenen, epämääräinen "rakkaus"suhde, jossa ei tapahdu mitään. Olemassa on vain jännite ja sekin on alkanut pitkästyttää minua.

Noh, on tässä vielä ne sata sivua jäljellä. Jos vaikka kirja lähtisi kunnolla käyntiin. Täytyy tunnustaa, että tällä hetkellä tässä kirjassa minua kiinnostaa eniten 93-vuotiaan Jacobin kutistunut elämä. Ja se, että sirkus on tullut kaupunkiin ja iäkkään Jacobin on tarkoitus mennä sinne ilmeisesti lastensa tai/ja lastenlastensa kanssa.

Myös Jacobin perhesuhteet kiinnostavat ja hänen edesmennyt vaimonsa. Siis pääasiassa se, mitä tapahtui hänelle sirkuksesta lähdettyään. After all - hänhän vietti kuintenkin vain seitsemän vuotta elämästään siellä.

Loppukommentti 22.6. kello 9.40


Augustin erikoinen käytös saa selityksen. Minä en tosin pidä selityksestä, sillä se on mielestäni jotenkin epäuskottava.

Kirja päättyy muisteloiden osalta suureen katastrofiin, jonka kuvaamisella kirja alkoikin. Pidin kirjan rakenteesta, kyllä, mutta noin muuten en oikein jaksanut innostua siitä. En jaksanut innostua Marlenen ja Jacobin suhteesta ja se valitettavasti oli se kirjan keskeinen teema. 

Iäkkään Jacobin elämä olikin tässä kirjassa se mielnkiintoisin osio, vaikkei siinä periaatteessa mitään tapahtunutkaan. 

Sain vastauksen kysymyksiini, joita pohdin liittyen Jacobin elämään ja pidin kirjan lopusta. Ihan luettava kirja siis, mutta ehkä ennakko-odotusten takia pettymys. Tai sitten ei vain ollut my cup of tea.