Mutta tämä kirja on kummitellut mielessäni lapsuudestani saakka. Olen aina lukenut paljon ja käsittääkseni opin lukemaan aika nuorena.
Varmasti looginen jatkumo sille, että olin nuorin sisarusparvesta ja isosiskoni opetti minulle aina kaiken oppimansa. Oli siis "pakko" oppia ajoissa - myös lukemaan.
Kirjani Raamatun kertomuksista kuului vakiolukemisiini ennen kuin sain oman kirjastokortin.
Meillä ei paljon lastenkirjoja ollut (sukulaisten antamia satukirjoja lähinnä), joten piti lukea sitä, mitä oli. Joskus myös äidin kirjoja, joista en tosin paljonkaan tajunnut.
Tämä kirja pullahti taas mieleeni lukiessani Kirstin uutta blogia Kulkeeko Henki (hieno ja monitulkintainen nimi!).
Aika oli hieman kullannut muistoja, mutta perusajatus (tai kokemus) oli sama: uhka ja uhkaus.
Kenties tuo kirja ei olisi pelottava lapselle, jos sen lukisi yhdessä vanhemman kanssa. Meillä luettiin yksin eikä asioita pahemmin selitelty (joten turha oli edes kysyä).
Myös kirjan kuvat tekivät vaikutuksen. Minusta kertonee aika paljon, että muistan vieläkin kertomusten otsikoita ja joitakin kuvia aivan selkeästi.
Eräs mieleenpainuva juttu oli Dina joutuu vaikeuksiin. Muistan myös erään toisen kuvan, joka liittyi Dinaan (tai yhdistän sen häneen), mutten löydä sitä.
Olen silti varma, että se on jossain! Minulla ei tätä kirjaa enää ole: se taisi jäädä lapsuudenkotiin.
Lueskelin tänään tätä kirjaa (joka on siis kokonaan luettavissa täällä) paikka paikoin ja pystyn muistamaan selvästi niitä tunteita yhä vieläkin, mitä tuo kirja minussa herätti: hämmennystä, ahdistusta, pelkoa.
Enää en tietenkään tunne noita tunteita, mutta muistijäki on pitkä.
Aika ällöttävää tekstiä ihan suoraan sanottuna, jos saan sanoa ja sanonkin (alla oleva siis lainattu suoraan kirjasta).
"Dina joutuukin vaikeuksiin. Huomaatko kuvassa kanaanilaisen miehen, joka katselee Dinaa? Hänen nimensä on Sikem. Kerran kun Dina tuli tapaamaan kanaanilaisia, Sikem otti Dinan ja pakotti hänet makaamaan kanssaan.
Se oli väärin, koska vain naimisissa oleva mies ja nainen saavat maata toistensa kanssa. Tämä paha teko, jonka Sikem teki Dinalle, johti vielä suurempiin vaikeuksiin.
Kun Dinan veljet kuulivat, mitä oli tapahtunut, he suuttuivat silmittömästi. Kaksi heistä, Simeon ja Leevi, olivat niin vihaisia, että he ottivat miekkansa ja menivät kaupunkiin ja yllättivät miehet.
He ja heidän veljensä tappoivat Sikemin ja kaikki muut miehet. Jaakob oli vihainen siitä, että hänen poikansa tekivät tällaisen pahan teon.
Mistä kaikki nämä vaikeudet alkoivat? Siitä, että Dina ystävystyi ihmisten kanssa, jotka eivät totelleet Jumalan lakeja. Me emme halua ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, vai mitä?"
 |
| Lootin vaimo katsoi taakseen |
Kuvat lainattu kirjasta.
Hei onkos tämä Jehovan todistajien kirja? Täytyy sanoa, että kirja vaikuttaa todella ikävältä.
VastaaPoistaKirsti, on. Sinun blogissasi jo mainitstin, että Jehovantodistajataustaa löytyy suvustamme, vaikka meillä ei siis uskonnollista kasvatusta (tai mitään muutakaan, heh) ollutkaan.
VastaaPoistaSurullinen kirja jos minulta kysytään, monessakin mielessä... :-(
VastaaPoistaAhaa, en ollut huomannut kommenttiasi. Tämä on nyt oikeastaan ihan tyyliesimerkki Vanhan testamentin kertomusten väärinkäytöstä.
VastaaPoistaHuh, taitaa jäädä minulta lukematta.
VastaaPoistaBooksy, tämä versio ainakin.
VastaaPoistaKirsti, Minustakin aika kammottavaa luettavaa lapselle. Ja lapsi on kuitenkin aika otollinen maaperä vaikutteille. Tämän kirjan parissa sai suurimman uskontokasvatukseni.
En tosin itse näe Raamattua (enää) näin, vaikka näin sen lapsena opin. Toisaalta Vanhan Testamentin lukeminen Raamatusta ei sekään kovin mieltä ylentävää ollut.
Susu, minulta ei jäänyt. Eilen selailin ja luin kohtia sieltä täältä, mutta alkoi etoa niin paljon, etten jaksanut lukea kokonaan.
Huh, ahdistavaa. En ihmettele, että kuvat ovat jääneet kummittelemaan mieleesi. Toivottavasti tämä uusi katselu jotenkin järjestää jutun uusiksi.
VastaaPoistaMinullekkin on lapsuudesta mieleen jäänyt erityisesti yksi kuvakirja, mutta se oli jonkinlainen luonnonhistoria. Siinä oli kuvia dinosauruksista ja merenpohjan eläimistä, ne olivat lumoavan outoja ja pelottavia.
Harmittaa, kun en ole löytänyt kirjaa enää, olisi hauska katsella niitä kuvia taas. Tuskin ne enää niin lumoaisivat, mutta olivat ne kauniitakin.
Mielenkiintoista ja tosiaankin ahdistavaa. Kirja on ilmeisesti suomennettu? Tosin käsittääkseni - enkä tunne yhtään jehovantodistajaa - jehovantodistajilla on aika mittavaa kustannustoimintaa Suomessakin. Voisin kuvitella, että tuollainen kirja voisi jäädä lapsen mieleen vuosiksi.
VastaaPoistaOlipas tosiaan vastenmielistä. "Mielenkiintoinen" näkemys raiskauksesta ja siitä mikä siinä on väärin, huh huh. Surullista, että tämän kirjan ntarkoitus on ilmeisesti kasvattaa lapsia... Itse en ole kovin paljon lapsena uskonnollisaiheisiin kirjoihin törmännyt, ja tällainen on vähän outoa.
VastaaPoistaIhan takuulla tuo on sellainen kirja, joka jää mieleen, hyvässä tapauksessa loppuelämäksi ahdistamaan. Minusta lapsia pitäisi pikemmikin suojella moiselta.
Erja: Ei tämä kirja minua enää ahdista, jotenkin se huvittaa ja etoo samaan aikaan. Mutta sitä mietin, että tällainen kirja ei kylläkään ole omiaan antamaan lapsille kovin kaunista käsitystä uskonnosta noin yleensä. Luulen, että tämä kirja on muokannut aika paljon omia käsityksiäni uskonnosta.
VastaaPoistaEn tosin enää kuulu kirkkoon, mutta en näe Jumalaa sellaisena kuin se tuossa kirjassa esitetään. Selkeästihan kirja on lapsille suunnattu.
Minä muistan myös jonkun kuvatietokirjan jossa oli myös dinosauruksia ja kaikkea jännää. Leikimme siskon kanssa usein sellaista leikkiä, että kavimme kirjaa aukeama kerrallaan läpi ja valitsimme, mitä olemme. Molemmat me aina halusimme olla jotain söpöjä eläimiä ja aina kun sivu vaihtui olimme sormet ojossa huutamassa "mä oon toi"!
Katja/Lumiomena: En tiedä kirjasta juurikaan tuon enempää kuin tuolla sivustolla on mainittu. Oma kirja jäi varmaan lapsuudenkotiin muuttaessani sieltä pois.
Ainakin minun mieleeni tuo kirja kuvineen on nähtävästi jäänyt kummittelemaan. Ei tietenkään enää ahdistavana tapauksena, mutta aika voimakkaasti sen lapsena koin.
Minulla on kuitenkin omat syyni arvostaa Jehovan todistajia, tietyssä mielessä. Kun tätini (Jehovan todistaja) jäi auton alle ja joutui sairaalaan vuosi sitten, Jehovan todistaja -ystävät ovat vierailleet mummoni luona tuoden hänelle lohtua yksinäisyyteen.
Tätini on edelleen sairaalassa eikä kai pahemmin tajua tästä maailmasta ja täytyy sanoa, että olen kiitollinen noille Jehovan todistajille, jotka ovat ottaneet mummoni siipiensä suojaan. Mummoni on hyvin uskonnollinen - se vain harmittaa, että hän on kasvatettu pelkäämään Jumalaa.
Mymskä: En tosiaan antaisi tuota kirjaa omille syntymättömille lapsille. Kirjaa kun lukee enemmän, niin sitä välittyy mielestäni kuva rankaisevasta ja koettelevasta Jumalasta, joka mielestäni vaikuttaa melkein sadistilta. Tämä kirja opettaa pelkäämään Jumalaa.
Hui, kauhea kirja! Minä en pysty arvostamaan järjestäytyneitä uskontoja kovin korkealle. Hyvyyttä löytyy ihmisistä muutenkin (tai nimenomaan muuten).
VastaaPoistaPS. Mekin muuten siskon kanssa luettiin mummilassa kuvitettuja Raamatun kertomuksia. Kirjasarjan nimi oli muistaakseni Ikuisia kertomuksia. Se oli varmasti sovinnaisempi teossarja, mutta kyllähän nuo tarinat ovat vaikuttavia lapselle etenkin nelivärikuvituksella, joka minullekin on piirtynyt aika vahvasti mieleen.
VastaaPoistaEi.. Tämä on just sama sarja. Eikä tällä oo mitään tekemistä jehovien kanssa, vaan löytyi ihan perusluterilaisten isovanhempieni hyllystä myös. Ahdistusta ja pelkoa myös itselleni aiheuttanut sarja. :D
PoistaMinulle tuli vielä mieleeni, ettei tuo pelottelu ole pelkästään jehovantodistajien asia, vaan monien muidenkin tiiviiden uskollisten yhteisöjen. Asuinalueellamme asuu luterilaisen kirkon sisäiseen, hyvin vanhoilliseen herätysliikkeeseen kuuluvia perheitä, joissa jo viisivuotiaat lapset miettivät, että muut lapset ovat "epäuskovia". Ei kai lapsi voi olla uskova tai epäuskova?
VastaaPoistaUskontoihin kuuluu paljon hyvää, kuten mainitsemasi yhteisöllisyys, turva ja suoja. Pahimmillaan niihin liittyy myös rajoituksia, kieltoja ja henkiselle/fyysiselle terveydellekin vaarallisia asioita. Silloin tosin liikutaan jo jossain aika kärjistetyssä maailmassa.
Hei, vastailen näihin kommentteihin heti, kun aivotoiminta taas alkaa eli menee huomiselle :)
VastaaPoistaOlen ollut jonkin verran jehovan todistajien kanssa tekemisissä ja heistä on jäänyt todella ystävällinen ja empaattinen kuva. Toinen puoli asiasta on se että käsitykseni mukaan heitä ei varsinaisesti kannusteta solmimaan ystävyyssuhteita yhteisön ulkopuolelle muuten kuin yrittäessään käännyttää ihmisiä jehoviksi. Taivaspaikkahan heillä on jotenkin sidottu tuohon käännytystyöhön. :/ Mutta hyvä että pitävät mummostasi huolta, tuskin siitä haittaa on jos hän on itsekin uskovainen..
VastaaPoistaJehovan todistajat tunnetaan hyvin mm. "Herätkää"- ja "Vartiotorni"-lehdistä sekä myös siitä, että he tekevät ovityötä. Tavallisesti nämä henkilöt liikkuvat kaksittain ja hyvin pian he yleensä siirtyvät puhumaan tulevasta maanpäällisestä valtakunnasta, jonka odottavat pian tulevan. Samoin keskustelun aiheena voivat olla sellaiset asiat kuin Jeesuksen jumaluus, joulu tai vaikka kysymys siitä, mitä on kuoleman jälkeen. Ja yleensä jos asukas, joka ottaa heidät vastaan, ei ole tarkemmin perehtynyt Raamattuun, ei hänellä ole juuri paljoakaan mitään sanottavaa näihin asioihin, joista todistajat niin vakuuttavasti puhuvat.
VastaaPoistaMutta ovatko Vartiotorni-seuran ja Jehovan todistajien opit todella niin paikkansapitäviä kuin he itse uskovat vai onko tämä vain väärä käsitys? Tulevilla riveillä yritämme etsiä vastausta tähän kysymykseen, johon myös kirjoituksen voimakas otsikko viittaa. Jos itse olet Jehovan todistaja, kannattaa sinun tutkia ja miettiä tätä asiaa seuraavien lukujen valossa.
http://www.jariiivanainen.net/JehovantodistajatRaamatunvalossa.html
Hupsista, olin melkein unohtanut tämän postauksen kokonaan. Mutta parempi myöhään, jos silloinkaan. ;)
VastaaPoistaKaroliina: Totta kirjoitat. Ei aito välittäminen tarvitse mitään uskontoja tai oppeja tuekseen: lähimmäisenrakkaus riittää.
Katja/Lumiomena: Juu, vahvasti arkea määräävissä uskonnoissa on olemassa sellainen piirre, että se alkaa hallita liikaa elämää eikä pelkästään positiivisella tavalla. Itse näen, että uskonnon pitäisi olla jotakin hyvää ja turvaa antavaa eikä mitään pelottavaa ja mystistä.
Fcookie: Minulla on käynyt oven takana näitä kierteleviä Jeovan Todistajia. Kovasti ovat halunneet tulla sisään puhumaan onnesta ja onnellisuudesta ainakin noin alkuun, mutta olen hankkiutunut pian eroon. Jutustelun sävy kun on valitettavasti jo valmiiksi vähättelevä eli "sinua ei taida hyvä elämä kiinnostaa", jos ei ole intoa keskustella.
Anonyymi: Nuo lehdet ovat nimeltään toki tuttuja, sisällöltään ei niinkään. En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön eikä minua ole kasvatettu minkään uskonnollisten oppien mukaan. Jehovantodistajataustainen osa suvustani ei ole koskaan ollut ns. paasaavaa tai lähetystyötä tekevää.
Huomaan, että ole kopioinut kommenttisi suoraan linkkaamaltasi sivustosta, joka käsittelee uskontoa. Jätän sen väliin, koska kuten sanottua, en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön enkä aio kuulua jatkossakaan. Mahdolliset uskonasiat haluan pitää henkilökohtaisina.