Yu Huan teos China in Ten Words (suom. Kiina kymmenellä sanalla) kuvaa Kiinaa nimensä mukaisesti kymmenen sanan kautta. Teos antaa mielenkiintoisen kuvan Kiinan lähiajoista – Maon kulttuurivallankumouksesta teoksen nykyaikaan eli 2010-luvulle.
Itse asiassa tämän teoksen luettuani ymmärrän nyt eri tavalla (laajemmin) jokunen vuosi sitten lukemaani Yu Huan romaania Xu Sanguanin elämä ja verikaupat.
China in Ten Words alkaa ihmisistä, People.
As I write these characters I have to look a second time to make sure I have them right. That’s the thing about this word: it feels remote, but it’s so familiar, too. I can’t think another expression in the modern Chinese language that is such anomaly – ubiquitous yet somehow invisible. In China today it’s only officials who have “the People” on their lips every time they open their mouths, for the people themselves seldom use the term – perhaps they hardly recall its existence. We have to give those voluble officials some credit, for we rely on them to demonstrate that the phrase still has some currency.
Eri kulttuurit ja kielet kiinnostavat, sillä ne vaikuttavat siihen, miten hahmotamme maailmaa ja miten ajattelemme. Kieli ei ole pelkästään viestinnän vaan myös ajattelun väline. Siksi eri kielten kieliopit ja rakenteet kiinnostavat, vaikken kieltä osaisikaan. Olen lukenut, kuunnellut podcasteja ja katsonut Yutubesta videoita liittyen mandariini-kieleen ja myös sellaisia, joissa pohditaan kantoninkiinan ja mandariinin eroja (liittyen lähinnä ääntämiseen ja laulamiseen). Minua kiinnostaa, miten asioita ilmaistaan ja mitä sanoja käytetään.
Yu Hua on valinnut mielenkiintoiset sanat, joilla hän kuvaa Kiinaa tietyssä aikajaksossa ja siinä samalla hän avaa jossain määrin omaa elämäänsä. Kyseessä on siten muistelmatyyppinen teos, jonka painopiste ei kuitenkaan ole kirjailijassa itsessään. Valittujen sanojen tiimoilta hahmottuu kehitys, joka Kiinassa on viime vuosikymmenien aikana tapahtunut.
Täytyy ihan ihailla Yu Huan taitoa saada valitsemistaan sanoista irti niin paljon ja lisäksi sijoittaa ne laajempaan kontekstiin (ei siis vain itseensä). Maon kulttuurivallankumous pompsahtaa pintaan jokaisessa luvussa tavalla tai toisella ja se kielii kyseisen ajan merkittävyydestä Kiinan lähihistoriassa.
Teos ei ole sivumäärältään suuri, mutta sisällöltään sitäkin runsaampi ja tämän sanon hyvässä mielessä: kirjassa ei ole mitään turhaa. Jos Kiinan lähihistorian ilmiöt ja talouskasvu vähänkin kiinnostaa, on tämä hyvä perusteos niihin tutustumisessa.
Yu Hua: China in Ten Words
Duckworth. 2013
s. 225
Yu Hua on käsittääkseni kääntänyt kirjan itse englanniksi
Suomennettu nimellä Kiina kymmenellä sanalla
Kiinnostava kirjailija, googlailin.
VastaaPoistaJännä muoto kirjoittaa elämäkertaa, vaikuttaa myös sellaiselta, josta on helppo lähteä liikkeelle.
Ei tämä ole (oma)elämäkerta, ovat enemmänkin esseitä. Hua kertoo omasta taustastaan ja erityisesti lapsuudestaan, mutta enemmänkin muistelmamaisesti ja hän sijoittaa itsensä osaksi yhteiskuntaa. Pääosassa on koko ajan Kiina. On kyllä mielestäni helposti lähestyttävä teos.
PoistaOkei, niinhän sinä kirjoitit. Sainkin tämän jo kirjastosta.
Poista(Tällä metodilla olisi kuitenkin jännä kirjoittaa omasta elämästä, pääsisi mukavasti alkuun ja vauhtiin joillain sanoilla.)
Tuli mieleen eräs toinen kiinalainen kirjailija, joka lähtee kirjassaan sanoista, englannin sanoista, opetellessaan kieltä, Xiaolu Guo kirjassa A Concise Chinese - English Dictionary For Lovers.
Tarkistin, että olet lukenut häneltä kirjan Once Upon a Time in the East - A Story of Growing Up, luin kirjoituksesi ja se alkoi tuntua tutulta. No, minullahan on Xiaolu Guon kirja, julkaistu myös 2017, jonka kansikuva on aivan sama kuin tuolla Once Upon -kirjalla, mutta nimi on Nine Continents, A Memoir In and Out of China. Onkohan julkaistu vähän erilaisia versioita?
Harhauduin sivupoluille, mutta siis onpa kiinnostavia kiinalaisia kirjailijoita.
Kieltämättä tällainen tiettyjen sanojen valitseminen elämäkerran pohjaksi voisi olla kiintoisa lähestymistapa.
PoistaMinulla on omassa hyllyssäni (lukematta) tuo mainitsemasi Xiaolun teos a Concise Chinese jne. Pitäisi joskus ottaa lukuun. Sinun versiosi tuosta toisesta Guon kirjasta taitaa olla jenkkiversio. Briteissä ja Jenkeissä samojen kirjojen nimet vaihtelee: kyseessä on kulttuurierot markkinoinnissa ja yleisesti. Joskus kyse voi myös olla tavaramerkkiin liittyvästä asiasta (Jenkeissähän voi tulla helposti syytteet niskaan). Myös kirjan kieleen kajotaan eli se muutetaan amerikanenglanniksi. Sama ei muuten tapahdu Brittimarkkinoilla eli alun perin yhdysvaltalaisen kirjailijan kirjoittama teos, joka julkaistaan myös Briteissä, saa säilyttää amerikanenglantinsa.
Minua kiehtoo myös kieliopit ja niiden yhteys ajatteluun. Kiinakin kiehtoi aikoinaan, tosin viikko Pekingissä vei suurimman innostuksen. Mutta kiinan kieli kiinnostaa edelleen, hain tänä kesänä yliopiston kiinan alkeiskurssille, mutta sijoituin varasijalle 1300... Kiina on näemmä suosittu kieli edelleen! Harmittavasti en tätä kirjaa löytänyt kirjastosta.
VastaaPoistaMinun kiinnostukseni Kiinaan juontaa juurensa jo lapsuudesta, jolloin katsoin paljon ns. Hong Kong elokuvia (nykyään katson kiinalaisia sarjoja Netfilxsistä). Siinä rinnalla kiinnostuin Japanista vielä enemmän.
PoistaOlen kuunnellut podcastia, jossa opetellaan mandariinikiinaa, mutta tarkoitukseni ei ole edes oppia kieltä, vaan ymmärtää sen rakennetta ja ilmaisua. Japania olen opiskellut itsenäisesti ihan oppimismielessä. Siihen löysin tosi hyvän podcastin, joka tosin nyt on tauolla koska Long Covid tuhosi aivotoimintani pitkäksi aikaa. Nyt ehkä voisi taas jatkaa. Japanin kielen ääntäminen on helppoa suomalaiselle.
Vaikka et päässyt opiskelemaan mandariinia(?), niin onneksi kieliin voi tutustua myös omatoimisesti!
Täältäkin löytyy kielistä kiinnostunut. Kauhistun keskivertosuomalaisen pragmaattisesta tavasta ajatella, että pitää olla vain hyötykäyttökieliä (eli pelkkä englanti). Kielissä on itseisarvo, ei vain käyttöarvo.
VastaaPoistaOnpa kiva, että tämä kirja löytyy myös suomeksi. Kiinasta olisi hyvä tietää edes jotain.
Hyvin sanottu tuo, että kielissä on itseisarvo eikä vain käyttöarvo. Olen täysin samaa mieltä. Ja lisäksi kieltä voi tietyllä tasolla ymmärtää, vaikkei sitä osaisikaan, jos perehtyy sen “rakenteisiin”.
PoistaOnpa kiinnostavasti rakennettu teos. Pidän siitä, jos kirjassa asioita tarkastellaan kielen kautta, koska se tosiaan heijastaa yllättävän paljon ympäröivästä yhteiskunnasta ja kulttuurista.
VastaaPoistaEi tässä asioita varinaisesti tarkastella kielen vaan otsikkosanojen kautta. Lainaamani kohta on oikeastaan ainoa, jossa kieltä tarkastellaan noin yksityiskohtaisesti yhden sanan tiimoilta. Postaukseni näyttää painottuneen kieleen, koska se kiinnostaa minua.
PoistaMutta siis on tämä todella kiinnostava teos, hyvin jäsennelty ja nostetut sanat/aiheet avautuvat lukijalle riittävän laajasti.
Tässä on monenlaisia kiinnostavia elementtejä kielestä lähtien. Ajattelen, että kieli kertoo todella paljon (ja ärsyynnyn ”se oli vaan läppä” -tyyppisistä heitoista). Lisäksi olen miettinyt, että Kiinaan pitäisi perehtyä enemmän. Meillä on välillä ainakin Suomessa ehkä aika kapea katsantokanta tuon suurvallan suuntaan.
VastaaPoistaMinäkään en oikein innostu noista “se oli vaan läppä” -tyyppisistä heitoista etenkin ne yleensä sanotaan sen jälkeen, kun on päästetty suusta jotain loukkaavaa. Sitten vedotaan kuulijan huumorintajuttomuuteen tmv.
PoistaEn ole koskaan yrittänyt opiskella kiinaa. Minä en ole kovin musikaalinen ja minun on erittäin vaikea kuulla, onko sanassa laskeva vai nouseva intonaatio, mikä kiinassa ymmärtääkseni on tärkeää. Asuin neljä vuotta Vietnamissa, mutta en saanut mitään otetta kielestä. Se olisi todennäköisesti ollut helpompaa kuin kiina siinä mielessä, että vietnamia kirjoitetaan länsimaisilla kirjaimilla, tosin runsain aksantein höystettynä, joten sitä olisi voinut heti osata lukea. Vaikeampaa se olisi ollut siinä mielessä, että kiinassa on neljä tonea ja vietnamissa kuusi eli mun sävelkorvalla se olisi ollut vaikeaa. Opin muutamia lauseita, mutta valitettavasti en sitä enempää. Laulettuna vietnam on oikein kaunista.
VastaaPoistaMandariinikiinassa on neljä tonea ja kantoninkiinassa kuusi. Minua kiinnostaa, miten tonaalista kieltä voi laulaa eli miten yhdistää sanoitus sävellyksen melodiaan. Tällaisia asioita olen siis pohtinut ja tutkiskellut laulamiseen liittyen. Kiinalaisissa wuxia-sarjoissa on usein todella hyvä musiikki ja sanoitukset.
PoistaKiinan kulttuuri eri aikoina on minua aina jotenkin kiehtonut, mutta sen kielet ei sinänsä, koska osaisin kai lähestyä mitä tahansa kieltä vain siinä mielessä että opettelisin ja osaisin sitten käyttää sitä. Ymmärrän kuitenkin, tai luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat tuolla kielen rakenteella ym.
VastaaPoistaAnki nosti hyvin esiin sen miten me suomalaiset suhtaudutaan kieliin yleisesti, koululaisista lähtien me omaksutaan näkemyksiä mitkä on ihan turhia opetella, mitkä tärkeitä, sen mukaan miten iso osa maailmasta sitä ymmärtää. Varmaan se juontaa juurensa siitä, että meidän omalla kielellä ei ulkomailla pärjää yhtään missään. Tai no, vanhemmat virolaiset ymmärtää vielä. Meidän on opittava niitä "tärkeitä" kieliä tai pysyttävä kotona. Mandariini esim menisi hyvin tuohon kastiin, mutta sitten taas maantieteellisesti ei niinkään. Eikä oikein asenteellisestikaan. Temuttaa voi ihan suomen kielellä.
Suomalaisten asenne kieliin on hyvin erilainen kuin vaikkapa brittien, joista moni ajattelee että ihan turha opiskella muita kieliä kun enkulla pärjää joka paikassa. Ja kun ei pärjääkään, niin ollaan pöyristyneitä. :D Suomen kieli on tosiaan niin marginaalinen, ettei sillä pärjää juuri muualla kuin Suomessa eli suomalaisten asenne kieliin on siinä mielessä ihan toisenlainen.
PoistaMinä olen lukenut tämän,kun se ilmestyi suomeksi. Pidin paljon. Kuten monesta muustakin itä-aasiaan sijoittuvasta kirjasta
VastaaPoista