Hae tästä blogista

maanantai 24. maaliskuuta 2025

Sivuseikka

Adania Shibli: Minor Detail
alkuper. julk. 2017
Fitzcarraldo Editions, 2020
arabiasta englannintanut Elisabeth Jaquette
s. 112
Kirja on suomennettu nimellä Sivuseikka

Päivämäärät jäävät helpommin mieleen, jos niillä on jokin merkitys itselle. Esimerkiksi läheisen tai oma syntymäpäivä tai muu syystä tai toisesta merkittävä päivä.

Adania Shiblin romaanissa Minor Detail juuri tällainen pieni, sinänsä merkityksetön yksityiskohta onkin merkittävä kirjan toisen luvun (kirjassa on kaksi lukua) kertojalle, palestiinalaiselle (nimettömäksi jäävälle, kuten kirjan muutkin henkilöt) naiselle.

 Eräs nainen raiskattiin ja tapettiin samana päivämääränä kuin kertoja-nainen syntyi. Vaikka vuosiluku ei täsmää, on sekin sinänsä merkittävä, koska on kulunut 25 vuotta. Kertoja syntyi päivälleen kaksikymmentäviisi vuotta sen jälkeen, kun israelilaiset sotilaat raiskasivat ja tappoivat tuon erään toisen palestiinalaisen naisen.

Ennen kuin nainen saa äänen, palataan ajassa taaksepäin. Kesään 1949, siihen kesään jolloin eräs nainen raiskataan ja tapetaan. Tätä aikaa kuvataan miessotilaan silmin.

Negevin aavikko. Päivät ovat melko yksitoikkoisia: tehtävä on tutkiskella lähipiiriä siltä varalta, että sieltä löytyy “elämää”. Yleensä ei löydy, mutta sitten erään kerran löytyy eikä tuolle elämälle hyvin käy. Ei ole paljastus mainita, että kyseessä on juuri tuo nainen, joka joukkoraiskauksen päätteeksi tapetaan.

Mutta ennen tuota tapahtumaa, joka sekin melko nopeasti kuvataan ja ohitetaan (koska mitäpä nyt jostain raiskauksesta ja tappamisesta) vasta aivan ensimmäisen luvun lopussa, seurataan mainitun miessotilaan toimia.

Miestä on purrut hämähäkki ja se aiheuttaa harmia. Pureman hoitoa kuvataan tarkasti.

Olen ihminen, joka yleisesti ottaen toivoo hyvää muille (niin kuin kai suurin osa). Kun sotilas hoitaa puremaa, joka pahenee ja infektoituu, olen huolissani. Sitten tapahtuu asioita, joita ei voi hyväksyä mitenkään. Pitääkö miehelle vielä toivoa hyvää?

Tehokas näkökulman valinta. Lukija on hieman “tuttu” sotilaan kanssa, vaikka sotilaan ajatuksia ei avata juuri ollenkaan. Sotilasta kuvataan lähinnä toiminnan kautta eikä hänestä saa varsinaisesti otetta – hänelle ei muodostu persoonaa. Vielä vähemmän saamme tietää raiskatuksi joutuvasta naisesta.

Shiblin tyyli on suoraa ja intensiivistä, siinä on jotain tenhoavaa vaikka näennäisesti mitään ei tapahdu.

Yhtä hypnoottista ja jännitteistä on toisessa osassa Ramallahissa asuvan naisen kuvaus arjestaan, joka on… no, arkista, mutta kuitenkin aivan erilaista kuin arjen mieltäisi olevan. Yleensä arjessa ei tarvitse ajatella rajoja ja liikkumista, sitä minne voi mennä vai voiko ja mitä riskejä siihen liittyy.

Naisen pitää päästä liikkumaan, koska hänellä on pakkomielle 1949 raiskatun naisen tapauksesta. Tuo pieni yksityiskohta (päivämäärä) sysää naisen riskialttiille tutkimusmatkalle, joka osoittautuu lopulta… turhaksi.

Minor Detail on häiritsevää luettavaa. Siihen jää koukkuun ja sotkeutuu, eikä kirja jätä ihan heti rauhaan sen loputtuakaan.

Sota ja mielivaltainen vallankäyttö ovat saatanasta. Siitä kärsivät kaikki, eniten ihmiset joilla ei ole osaa eikä arpaa koko asiaan. Siviilit. Sen takia, että joku nyt vain haluaa jotain – kaikki muu on epäoleellista ja siivottavissa pois.

Turhauttaa. Suututtaa.

Olen tietoinen, että tämä kirjoitus on sekava. Niin ovat ajatuksenikin. Vaikuttava romaani, jonka sijoitan Suosikkini-tunnuksen alle.

*

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon. Kyseessä on muu käännöspalkinto, kuten arvata saattaa.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän. Todella vaikuttava. Pidin raportinomaisesta tyylistä ja rakenteesta.
    Terrorismijahdissa tapetaan varmuuden vuoksi, ja nuo miehet tuntuivat tappavan myös tylsistymiseensä. Masentavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, erityisesti ensimmäinen luku oli persoonatonta toimien kuvailua, mutta silti hypnoottista. Ja jos ei tosiaan tiedä, miten pitäisi suhtautua tai mitä tehdä etenkin naisten kohdalla, niin kuula vaan kalloon. Miehet saavat kuulan kalloonsa kaiketi vasta kidutuksen ja kuulustelun jälkeen. Sellanen maailma.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.