Hae tästä blogista

lauantai 31. heinäkuuta 2021

Klassikkohaaste XIII – No Longer Human

Kuva: Niina T.
Heinäkuun viimeisen päivän kruunaa klassikkohaaste, vuorossaan jo kolmastoista.

Klassikkohaasteen loi Omppu vuonna 2015 ja haaste on nähtävästi tullut jäädäkseen. Sitä ainakin toivon. Olen osallistunut joka kerta paitsi kerran jäi välistä.

Klassikkohaaste on ehkä paras lukuhaaste koskaan jos asiaa minulta kysytään. Ja on se silti, vaikka ei kysyttäisikään.

Tällä kerralla haastetta luotsaa Kirjakaapin kummitus, jonka blogista voit lukea säännöt ja ohjeet.

Tästä linkistä pääset koontipostaukseen, jossa on linkit kaikkien osallistujien tämänkertaisiin klassikkokirjoituksiin. Neljättätoista haastetta emännöi – tadaa – minä. 

*

Sitten itse haasteeseen.

Valitsin luettavaksi Osamu Dazain No Longer Humanin, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Aloin sitä kerran aiemmin jo lukea, mutta ajankohta oli väärä. Nyt tuntui siltä, että aika on oikea ja niin olikin.

(Sori vaan William Somerset Maugham ja The Painted Veil: niin ne lukusuunnitelmat muuttuu, mutta ehkä ensi kerralla!)

 

Mine has been a life of much shame. I can’t even guess myself what it must be to live the life of a human being. 

Kirjan suora käännös on ”Disqualified as a Human Being”. Molemmat käännökset miellyttävät minua, vaikka niillä selkeästi on eri vivahde. Toisessa ihmisyys tai kelpoisuus ihmisenä on ”menetetty” kun taas toisessa ihmiskelpoisuus on hylätty. Ei sovellu ihmiseksi. Diskattu.

Kirjassa on kaksi kertojaa, joista toinen jää nimettömäksi ja hänen osuutensa muutenkin käsittää vain prologin ja epilogin. Hän on henkilö, joka saa Yozon muistikirjat käsiinsä. No Longer Human koostuu pääasiassa Yozon muistikirjoista. Mutta erityisesti prologi on niin voimakas, että sen haluaa lukea uudelleen luettuaan koko kirjan. Prologi on ulkopuolinen katse, joka täydentyy lukijalle kun tarina on kulkenut loppuun. Tai pikemminkin kun muistikirja loppuu, sillä tarina ei pääty vaikka sivut loppuvat.

Milloin Yozo menettää ihmisyytensä vai kokiko hän koskaan olevansa ihminen. Kenties pelkkä kuori, jonka sisällä ei mitään. Nuoruuden naamiona pelle, jolla on paljon merkityksetöntä kerrottavaa ja josta kaikki pitävät. Koska pellestä täytyy pitää, muuten pellellä ei ole oikeutta olla olemassa.

Kuinka kauan ihminen jaksaa teeskennellä olevansa… ihminen? Pelle? Miksi jotkut solahtavat yhteisöön liukkaasti kuin ankeriaat jokeen, mutta jotkut tukehtuvat, hukkuvat. Yozo ei siedä rooliaan klovnina eikä jaksaisi teeskennellä, mutta hän taipuu muiden odotuksiin. Tuntuu, ettei Yozolla ole muuta arvoa kuin viihdearvo ja siihen Yozo itsekin tarkertuu.

Eräs merkittävä osoitus Yozon taipuisasta – mieleni tekisi sanoa alistuvasta tai jopa alistetusta – persoonasta näkyy jo lapsuudessa. Yozon isä on lähdössä matkalle ja kysyy lapsiltaan, mitä tuliaisia nämä haluavat. Yozon kohdalla hän ”kysyy”, että Yozo haluaa varmaankin asian z. Yozo ei oikeastaan halua mitään ja isä pettyy, pahoittaa mielensä, ehkä jopa suuttuu.

Myöhemmin Yozo käy kirjoittamassa salaa isänsä muistivihkoon isän ehdottaman lahjatoiveen ja isä ilahtuu.

Ihmisarvoa on täyttää toisten odotukset. Mitä väliä, mitä itse haluaa. Kirjan epilogissa eräs henkilö väittää Yozon isän olevan syypää poikansa kohtaloon (jota en aio mainita, sori).

Yozon isä ei tosiaan mikään lempeyden esikuva ole. Jos ei menetellä niin kuin isä haluaa, seuraa rangaistus. Isä katkaisee lopulta välit kokonaan Yozoon. Ei selityksiä, ei mitään.

No Longer Humania on vaikea olla peilaamatta Dazain omaan elämään, sillä Yozon ja hänen elämässään on lukuisia samoja piirteitä. Yozon tavoin Dazai oli vauraan perheen lapsi, jonka oli vaikea löytää paikkaansa yhteiskunnasta. Ulkopuolisuus ja identiteettiongelmat vaivasivat molempia, molemmat myös alkoholisoituivat.

No Longer Humania ei pidä kuitenkaan typistää miksikään autofiktiiviseksi tilitykseksi. Kyseessä on kirjallisestikin merkittävä teos. Minuun se teki suuren vaikutuksen sekä kielellisesti (laadukas käännös!) että muulta tyyliltään. Pidän itseanalyysista ja muusta analysoinnista sekä pohtimisesta yleisesti ja niitä tämä kirja sisältää.

On surullista, ettei Yozo näe itsessään mitään inhimillistä, ihmismäistä. Paine mukautua ympäristöön ja yhteiskuntaan sekä voimakas ihmispelko eivät ole kovin hyviä lähtökohtia oikeastaan millekään. Koin monet ajatukset samastuttavina, vaikka elämämme kovin erilaiset olivat ja ovat.

The fear of human beings continued to writhe in my breast – I am not sure wheter more or less intensely than before – but my acting talents had unquestionably matured.

Samastuttavuus ei tarkoita sitä, että samastuu samoista syistä. Kyse on siitä, että tunnistaa tunteet ja ajatusmallit ja mahdollisesti kokee niihin samastuttavuutta.

Just when I had begun to relax my guard a bit, fairly confident that I succeeded by now in concealing completely my true identity, I was stabbed in the back, quite unexpectedly.


Vaikuttava teos, joka on ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut. 

 

Osamu Dazai on kirjoittajanimi, Dazain oikea nimi on Shūji Tsushima. Dazai teki itsemurhan 13.6 1948 yhdessä rakastajattarensa Tomie Yamazakin kanssa hukuttautumalla Tamagawa-kanaaliin. Dazai oli kuollessaan 38-vuotias.

Tietoja kirjasta: 

Osamu Dazai: No Longer Human
alkuper. 人間失格 Ningen Shikkaku, 1948
Tuttle, 1981 (ensimmäisen kerran julkaistu englanniksi 1958)
japanista englannintanut Donald Keene
s. 177

Suomennettu nimellä Ei enää ihminen

*

Tästä pääset näkemään haasteeseen aiemmin lukemani klassikot. Viime kerralla luin Sam Selvonin The Lonely Londonersin.

16 kommenttia:

  1. Täytyy tunnustaa, että en tiennyt Osamu Dazaita ennestään. Tarkistin, että häneltä on suomennettu useita romaaneja, tämäkin. Hienoa, että nostit esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unhodin tarkistaa löytyykö suomennosta - oletin, ettei kuitenkaan. Hyvä kun mainitsit asiasta, lisään tiedon postauksen loppuun!

      Poista
  2. Kirjailija on minullekin outo. Surullinen loppu kirjailijalla, itsemurha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut Dazain elämä järin helppo, hän yritti itsemurhaa useammankin kerran kunnes lopulta “tärppäsi”.

      Poista
  3. Hieno bloggaus. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, mitään en ole Dazailta lukenut. Mutta nimi kilisytti kelloja. Eilen huomasin espanjankielisen äänikirjan - Cuentos de cabecera / Iltasatuja, joka kiinnosti. Talletin sen nyt kirjahyllyyni, samoin Ocho escenas de Tokyo / Kahdeksan näkymää Tokiosta, espanjaksi sekin. Tämä toki löytyy englanniksi, voisin kokeilla miten kuuntelu onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Dazailta on tosiaan käännetty englanniksi (ja varmasti monille muillekin kielille) useita teoksia. Minulla on ollut pakkomielle juuri tähän nimenomaiseen teokseen jo pitkään. Yllätyksenä tuli, että Dazaita on saatavilla suomeksikin.

      Mahtavaa, kun voit lukea myös espanjaksi – useammalla kielellä lukeminen avaa todella paljon ovia eri kirjallisuuteen ihan yleisesti! Minulta taipuu enää vain suomi ja englanti.

      Poista
  4. Kovin surulliselta kuulostavat sekä kirja että kirjailija. Jo teoksen nimi ahdistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä kieltämättä melankolinen kirja eikä valopilkkuja juuri ole. Minut tämä kirja otti jotenkin syleilyyn ja toi tietyllä tavalla lohtua. En avaa tätä enempää, koska on melko monimutkainen ja henkilökohtainen asia.

      Mutta en tätä kirjaa kyllä ihan varauksetta kaikille suosittelisi, melko ankeaa nimittäin on. Mutta silti komeaa.

      Poista
  5. Olen tämän lukenut vuosia sitten, mutta enää en muista juuri mitään tapahtumista tai henkilöistä, vain synkän ja surullisen tunnelman. Ja toinen romaaninsa Laskeva aurinko on samalla tavalla hyvin synkkä rappiokuvaus...enkä varsinaisesti näihin ihastunut.
    Siksi yllättävää olikin sitten lukea novellikokoelma Blue Bamboo ja matkakertomus Tsugaru (jälkimmäinen kanssa ilmestynyt suomeksi), jotka taas ovat varsin leikkisiä ja ilkikurisia, vaikka toki niissäkin on oma annoksensa purevuutta...(ja siinä Blue Bamboossa saattaa olla samoja tarinoita kuin tuossa Riitan mainitsemassa espanjankielisessä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja onkin erityisesti tunnelmakirja ja tunnelma on tosiaan sieltä melankolisesta päästä. Laskevan auringon haluan myös ehdottomasti lukea. Minä pidän näistä surumielisistä tunnelmoinneista, mutta vaatii tietysti oikeanlaisen ajankohdan ja mielentilan kun tällaisia lukee.

      Voisin kyllä kokeilla noita mainitsemiasi Dazain kirjoja! Kiinnostaa, miten erilaisia ne mahdollisesti ovat suhteessa näihin synkempiin.

      Poista
  6. Kuulostaa rankalta mutta kiinnostavalta! Tämä oli minullekin ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tätä liian rankaksi kokenut, mutta kirjat usein ovat aika henkilökohtaisia kokemuksia ja elämyksiä. Ei voi tietää, miten kukin lukija ne kokee.

      Poista
  7. Tämä kirjailija oli minulle uusi nimi, mutta eipä Japanin kirjallisuus olekaan minulle tuttua... hienoa, että nostit kirjan esille juuri klassikkohaasteessa. Näkyy tällä olevan lukijoita edelleen myös Suomessa... tarkistin Oulun kirjaston tilanteen, ja kaikki neljä kappaletta ovat lainassa ja pari varaustakin on. Suomennos on tehty juuri Donald Keenen englanninkielisen käännöksen pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havaitsin juuri, että tämä on peräti kolmas japanilainen klassikko jonka haasteeseen luen. Jostain syystä niitä valikoituu tähän haasteeseen, mutta minuahan japanilainen kirjallisuus kiinnostaa muutenkin.

      Onpa oikeastaan ilahduttavaa, että Dazain kirja on saatavilla kirjastoissa ja sitä lainataan edelleen! Selvää klassikkokamaa. Itse ostin omani, koska täkäläisessä kirjastossa ei ole mitään Dazailta.

      Poista
  8. Aivan uusi tuttavuus tämä Dazai! Vaikuttaa kuitenkin sellaiselta, että täytynee lukea jos vastaan sattuu - arvaan, että joko pitäisin tästä kovasti tai sitten en ollenkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan minäkin, että tämä jakaa mielipiteitä: ei ole kaikkien kirja. Toivottavasti saat kirjan käsiisi!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.