Hae tästä blogista

torstai 4. helmikuuta 2021

Traumoja ja perintöriitelyä

Bongasin Vigdis Hjorthin Perintötekijät taannoin Anun ihmeelliset matkat -blogista. Kirja on saatavilla englanniksikin nimellä Will and Testament ja sillä kielellä sen luin.

Olen tietoinen kirjan mahdollisesta autofiktiivisestä otteesta, mutta päätin sivuuttaa sen täysin. Minulle on yhdentekevää, onko tarinassa mitään viitteitä todellisuuteen. Sitä paitsi Hjroth itse ei halua puhua perheestään/suvustaan (joihin hänellä on tulehtuneet välit), joten minäkään en halua.

Luin kyllä muutaman Hjorthin haastattelun, muun muassa tämän Guardianissa olevan. Kiintoisa haastattelu, joka hieman spoilaa kirjaa.

Will and Testament kertoo sisaruksista ja heidän vanhemmistaan: miten niin sanottu alkuperhe vielä vaikuttaa heidän omaankin elämään ja miten eri tavoin sisarukset kokevat lapsuuden ja omat vanhempansa. Tosin tarinassa kaikki suodattuu vain yhden sisaruksen, Bergljotin, silmin, joten kokemuksia ei voi pitää järin luotettavina paitsi (ehkä) Bergljotin itsensä kohdalla. Bergljot spekuloi ja pohtii paljon sisarustensa oletettuja tunteita ja asenteita, luonnetta ja persoonaa. Hän yrittää olla objektiivinen, mutta kun muita ääniä ei kuulla, ei objektiivisuus varsinaisesti toteudu.

Sitä paitsi Bergljot on katkaissut välit vanhempiinsa ja kolmeen sisarukseensa lähes kokonaan. Ainoastaan Astridin kanssa hänellä on jonkinlaista kommunikaatiota. Suhteet mutkistuvat entisestään, kun vanhemmat ilmoittavat ennakkoperinnöstä, joka suosii kahta sisarta: Astridia ja Åsaa. Bergljotia ei kiinnosta, hän ei halua olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa. Mutta sisarusparven vanhin, Bård, loukkaantuu syvästi moisesta suosimisesta. Bergljot asettuu puolustamaan veljeään ja tulee näin vastentahtoisesti vedetyksi mukaan perintöriitoihin.

Bergljotilla on syynsä pitää etäisyyttä vanhempiinsa. Sellaisia syitä, joita ei haluta kuulla eikä oikein uskoakaan. Bergljot itse haluaisi tulla kuulluksi ja saada oikeutta (enkä nyt tarkoita perinnön tiimoilta), hän haluaisi että eräät vanhat teot noteerattaisiin eikä pidettäisi hänen omina epätosina höpinöinään.

Bergljot selkeästi on traumatisoitunut ja käyttäytyy ajoittain holtittomasti. Hän lipittää viiniä ja lähettelee raivokkaita meilejä Astridille, joka ehkä meilit lukee tai sitten ei.

Will and Testament on häiritsevä kirja, joka ajoittain puudutti toisteisuudellaan: sama asia kerrottiin kaksi kertaa peräjälkeen mutta hieman eri sanoin. Hämmentävää ja pidemmän päälle se alkoi tympäistä. Ymmärrän, että kyseessä on tehokeino, mutta minun makuuni se dominoi liiaksi tekstiä. Kyseessä ei ollut yleisesti edes tunteissa vatulointi, vaan tekemisten toistaminen.

Sisarusten väliset jännitteet ja se, miten eri tavoin sisarukset kokevat ”saman lapsuuden" kiinnostaa (minullakin on sisaruksia ja on mielenkiintoista, miten eri tavoin koemme jotkin samat tapahtumat ja sitten on tapahtumia, jotka joku muistaa ja joku ei muista ollenkaan jne.), mutta koska tämä kirja suodattuu vain yhden sisaruksen kautta, ei siinä päästä kovin syvälle (eikä se kaiketi ole kirjan tarkoituskaan).

Niin että en oikein edes tiedä pidinkö kirjasta vai en. Teemat olivat kiinnostavia, mutta kirjan tyyli ei oikein innostanut. Olipahan melkoinen lukukokemus kuitenkin.

Kirjasta on kirjoittanut ainakin Kirjaluotsi ja Nannan kirjakimara.

Vigdis Hjorth: Will and Testament
alkuper. Arv og miljø, 2016
Verso 2019
norjasta englannintanut Charlotte Barslund
s. 330
suomennettu nimellä Perintötekijät

16 kommenttia:

  1. Samapa se tosiaan, onko teos autofiktiivinen vai ei. Pääasia on itse tarina. Harmi että tämä ei sitten oikein innostanut sinua. Tuollainen toisto on kyllä varmasti rasittavaa, varsinkin jos sitä on koko ajan. Itsehän en ole tätä lukenut. Teoriassa olen ollut kirjasta kiinnostunut, mutta taitaa olla niin, että käytännössä se jää lukematta.

    Minulla on vain yksi sisko, mutta kyllä mekin olemme kokeneet lapsuutemme ja perhesuhteemme hyvin eri tavalla. Niin se vain menee. Syvyyttä kirjaan ei tosiaan tule, jos tarina kerrotaan vain yhden sisaruksen näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sen verran innosti, etten kesken jättänyt enkä edes osaa päättää pidinkö kirjasta vai en :D Tyyli ei vain innostanut. Toisteisuuden olisin herkemmin ymmärtänyt, jos se olisi liittynyt tunteisiin, mutta yleensä toistettiin jokin tapahtuma tai tekeminen kaksi kertaa.

      En tiedä ilmaisenko itseäni epäselvästi, mutta siis syvyyttä kirjassa on nimenomaan yhden sisaruksen osalta. Sen sijaan muut sisarukset ja heidän keskinäiset suhteensa jäävät taustalle. Eli yksipuolinen "tilitys" on kyseessä.

      Poista
    2. Hyvä että innosti lukemaan loppuun asti. Niin, varmasti syvyyttä oli tosiaan sen yhden sisaruksen osalta. Ymmärsin kyllä, että tarkoitit juuri yksipuolista tilitystä. Ehkä minun kommenttini oli se epäselvä asia tässä :)

      Poista
    3. Okei, hyvä juttu. :) Tämä on kyllä sellainen kirja, etten tiedä suosittelisinko tätä edes lukemaan. Olihan se kiinnostava lukukokemus, mutta voisin elää ilmankin. :D

      Poista
  2. Tämä on vilahdellut jossain tietoisuuteni rajoilla, mutta nyt vasta on joku käsitys sen sisällöstä. Periaatteessa voisi hyvinkin kiinnostaa, koska hyhmäiset perhesuhteet noin yleisesti kiinnostavat, mutta toisteisuus puolestaan ei ihan puhuttele. Jätetään harkintaan siis.

    Muisti ja muistot ovat kiinnostavia teemoja kaiken kaikkiaan. Ja juuri niiden subjektiivisuus ja valikoivuus. Muistitietotutkimusta pengoin aikoinaan gradun vuoksi enemmänkin ja se on kiehtovaa: kuinka paljon pienetkin asiat vaikuttavat siihen, mitä halutaan, pystytään ja uskalletaan muistaa ja miten niistä muistoista puhutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jälkikäteen ajateltuna kirja ei kummoista jälkimakua jättänyt. Eli minulle lukukokemus jäi melko mitäänsanomattomaksi ja helposti unohdettavaksi. Jotkut kirjat paranevat, mitä enemmän aikaa lukemisesta on. Jotkut sitten eivät, voivat peräti muuttua mitättömämmiksi.

      Muisti ja muistot, vieläpä suhteessa toiseen joka on näennäisesti saman elänyt ja kokenut on kiintoisaa. Tuli mieleen hamsterini, joka kuoli ollessani rippileirillä. Olin valtuuttanut siskoni hoitamaan hamsteria poissaollessani. Asia tuli puheeksi joitakin vuosia sitten, kun siskoni mainitsi asiasta: hän luuli, että hamsterini kuolema oli hänen vikansa. Minä taas olin aivan kummissani, että miten se nyt voisi olla hänen vikansa. Olin huolehtinut hamsterille riittävästi ruokaa ja vettä, että vaikka siskoni ei olisi hoitanut osuuttaan (vaihtanut vettä pulloon ja lisännyt ruokaa), ei hamsteri olisi nälkään ja janoon silti kuollut. Olin tehnyt ennen leirille lähtöä marjapuurorasiasta arkun hamsterilleni, joka oli jo iäkäs ja tiesin, että sen aika oli lähellä. Surua toi se, että se kuoli juuri ollessani poissa. Siskoni helpottui, kun tajusi ettei olekaan hamsterimurhaaja :D

      Poista
  3. Sain tämän juuri kirjaston varausjonosta. En enää muista, minkä blogin tai arvion perusteella kiinnostuin teoksesta. Perhesuhteet kiinnostavat kovasti, toivottavasti pidän tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon siis nautinnollisia lukehetkiä sinulle! Ja olisi kiintoisaa tietää, miten sinä tämän koet. On nimittäin sellainen romaani, että todella vaikea arvioida miten se kuhunkin lukijaan kolahtaa.

      Poista
  4. Lainasin omaan blogijuttuuni monta otetta kirjasta, mutta tämä on se, mikä itselleni jäi päällimmäisenä mieleen ja on aivan pakko heittää tähän, kun puhuit toistosta.
    "Emme saaneet myöhästyä. Pyysin Söreniltä ja Ebbalta, että he eivät myöhästyisi. Tale siirsi paluutaan Tukholmaan tuonnemmaksi voidakseen olla mukana, emme saaneet myöhästyä.
    Lähdimme hyvissä ajoin, mutta en halunnut tulla liian aikaisin. En halunnut seisoa kappelin portailla tervehtimässä ja juttelemassa. En saanut myöhästyä, vaan minun täytyi tulla juuri täsmällisesti. Minua hirvitti.
    Kun lähestyimme, olimme etuajassa, enkä halunnut tulla kappeliin liian aikaisin, joten ajoimme lähimmälle huoltoasemalle ja ostimme kahvit. Istuimme autossa ja joimme kahvit. Viivyttelimme huoltoasemalta lähtemistä, kunnes oli aika lähteä, jotta tulisimme perille mahdollisimman myöhään, mutta silti ajoissa, minua ahdisti.
    Kaarroimme parkkipaikalle, minua pelotti kenet näkisin, näin Bårdin ja hänen vaimonsa ja lapsensa. Hekin halusivat tulla mahdollisimman myöhään, mutta silti ajoissa. Nousimme autosta ja tervehdimme, Lars tuli, olin hyvin rauhaton.
    Karen tuli, Klara tuli juosten. Entinen mieheni ja Ebba tulivat.
    Halusin kertoa unesta jonka olin nähnyt isästä ja rautaputkesta. Puhuin unesta liian kovalla äänellä, kävelimme yhdessä ovelle, mutta halusin odottaa ennen kuin menisimme sisään. Muut menivät sisään. Muut menivät sisään. Suurin osa muista oli varmaan mennyt sisään, sillä portailla ei seisonut ketään juttelemassa. Pari tuntematonta ihmistä kiiruhti ohitseni portaita ylös ja meni sisään. Sören soitti ja sanoi, ettei löytänyt perille. Minun täytyi selittää Sörenille miten hän löytäisi perille. Klara sanoi, että minun täytyi mennä sisään. Bård ja hänen vaimonsa ja lapsensa olivat menneet sisään, entinen mieheni oli mennyt sisään. Pitelin Talea tiukasti käsivarresta. Klara sanoi, että minun täytyi mennä sisään, mutta Sören ei tiennyt miten löytäisi perille. Minun täytyi selittää Sörenille miten hän löytäisi perille. Halusin kertoa Klaralle unesta. Klara repäisi puhelimen kädestäni ja sanoi, että hän selittäisi Sörenille miten tämä löytäisi perille, vaati minua menemään sisään, he vetivät minut sisään, Tale, Lars ja Ebba vetivät minut sisään."

    Jos nyt vain menisit sisään niin päästäisiin eteenpäin.

    Tällä kaiketi haluttiin tehdä selväksi, miten vaikeaa sinne kirkkoon oli mennä, mutta voi kai sen muutenkin ilmaista. Mulle Perintötekijät oli viime vuoden "kaikkea sh... öh siis kaikkea sitä tuleekin lukeneeksi" top kolmosessa, mutta hei, top -listalla kuitenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, nämä vatvomiset ja junnaamiset olivat todella puuduttavia! Ymmärrän toki, että haluttiin tehdä selväksi, että vaikeaa on ja ajatuksetkin sekavia mutta näissä oli minun makuuni sellaista turhaa selittelyä ja veivaamista, ettei vaan enää jaksanut kiinnostaa.

      Nyt kun kirjan lukemisesta on hieman kulunut aikaa ja olen saanut siihen etäisyyttä, mietin mitä kirjasta jäisi jäljelle, jos siitä poistaisi toisteisuuden. Eeh, ei paljon mitään. Tai ehkä siitä sitten muistaisi jotain muutakin :D

      Poista
  5. Tästä tulee mieleen Joonatan Tolan Punainen planeetta, jota kuuntelen parhaillaan. Siinä päähenkilön isä käy raivokasta yhden miehen sotaa äitiään ja tämän uutta miestä sekä veljiään vastaan. Lähettää heille raivokkaita sähkeitä ja taas kohta sovitteleva, jopa anelevia. Yhteistä on myös autofiktiivisyys. Ihan heti en siis ehkä tähän tule tarttumaan, mutta toisaalta voisi olla ihan mielenkiintoinen luettava juuri näiden yhtäläisyyksienkin vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Joonatan Tolan Punainen planeetta hieman kiinnostaa luettuani siitä jostain blogista. En kyllä itsekään varmaan jaksaisi näin samatyyppisiä aiheita lukea putkeen. Tietenkin sekin ratkaisee, miten aihetta on käsitelty ja mitä asioita painotettu.

      Poista
  6. Uusi yritys! Alotin Perintötekijät kuuntelemalla, mutta tekstin toisteisuuden takia kuulin koko ajan kuuntelevat kohtaa, jonka olin jo aikaisemmin kuullut. Suosiolla siirryin kirjaversioon. Näin kirjoitin blogiin: ”Miten siis vastaisin jutun otsikossa heittämääni kysymykseen Kosto ja kohua vai kestävää kaunokirjallisuutta? Vastaisin, että nyt kirja ei ole minulle kohuteos, ja vaikka sen kirjoitusmotiivina olisikin ollut kosto, se ei ole ainoa syy. Hjorth on kirjoittanut kirjan tärkeästä aiheesta, kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta ja siitä, mikä vaikutus vaikenemisella ja syrjään katsomisella on. Mielikirjaani Perintötekijöistä ei kuitenkaan koskaan tule.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että tämä kirja ei ehkä ihan kuunneltavaksi sovellu. Minäkään en tätä kohuteoksena pidä enkä minkäänlaisena paljasteluteoksena, mutta minun on helppo ottaa tällainen asenne, koska en tunne Hjorthia. Koen, että ihmisellä on oikeus kirjoittaa kokemuksistaan ja sekoittaa niitä fiktioon tai päinvastoin: sekoittaa fiktiota faktaan.

      Poista
  7. Olipas mielenkiintoinen toi Guardianin haastattelu. Sen eka kappale (heti tummennetun alkulöpinän jälkeen) oli kun mun elämästä. Kiinnostais lukea tää kirja, mutta mietin tuota toisteisuutta, mitä esim. Janen kommentissa oli, että en ehkä jaksais lukea sellasta kovin pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos toisteisuus rassaa, niin en kyllä rohkene tätä suositella En tiedä olisinko itsekään lukenut tätä, jos olisin tiennyt millainen tämä kirja lopulta on.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.