Kulttuurinen suosiminen (kirjallisuudessa)

Nyt on kyseessä kulttuurinen suosiminen lähinnä kirjallisuudessa. Ei siis esimerkiksi työpaikoilla, ruokavaliossa, poliittisessa tai muussakaan mielessä. Kulttuurisen suosimisen sijasta voisi ehkä käyttää termiä lempparimaa (kirjallisuudessa). En käytä, koska suosimista voi tapahtua joko tiedostamatta tai tietoisesti. Tai sitten sitä ei tapahdu.

[välihuomautus alkaa]
Kaikenlaista suosimista varmasti tapahtuu, koska ihminen tuppaa lukemaan mielihalujensa mukaan - ainakin vapaa-ajallaan. Minua ei nyt kiinnosta esim. lempigenret tai sukupuolen perusteella suosiminen, vaan nimenomaan se kulttuuriin/maahan liittyvä suosiminen.
[/välihuomautus päättyy]

Onko sinulla suosikkimaata kirjallisuudessa? Jos ei omaa synnyinmaata lasketa, niin minkä maan kirjallisuutta voisit ahmia vaikkapa kaikkien muiden maiden kustannuksella? Vielä vaikeampi kysymys: jos saisit lukea kirjallisuutta vain yhdestä maasta, mikä tuo maa olisi?

Oma vastaukseni on helppo: Japani. Perusteleminen onkin sitten hankalampaa enkä oikeastaan osaa sitä järjellisesti perustella.  Suhde on syvä, sillä olen aina ollut kiinnostunut Japanista (ja myös Kiinasta, mutta en samalla intensiteetillä). Tämä intressini on ohjannut opiskelujani samoin kuin on muutama muukin kiinnostuksenkohteeni. Voiko riittävä perustelu olla ihan vain se, että kiinnostaa. Aika vaikea on omia kiinnostuksiaan perustella: osa voi olla persoonallisuussidonnaistakin.

"Japanifanitukseni" ei ole mitään kritiikitöntä palvomista (en ole luonteeltani sellainen ihminen sitä paitsi olen varsin tietoinen japanilaisen kulttuurin "ongelmakohdista" ja muista ei niin miellyttävistä piirteistä), vaan enemmänkin tutkimusmatkailua, tarkkailua ja mietiskelyä, oppimistakin. Japanilaisessa kirjallisuudessa minua kiehtoo muun muassa henkilöiden ajatuskulut ja suhtautuminen asioihin, myös tietynlainen "henkisyys".

Pidän myös vertauskuvauksellisuudesta, jota japanilaisessa kirjallisuudessa usein (ei tietenkään aina - ei voi niputtaa kaikkea samaan, mutta tiedostava lukija  varmaan ymmärtää että joskus on pakko yleistää) esiintyy. Koen että mieleni rikastuu ja raikastuu lukiessani japanilaista kirjallisuutta. Samalla tuntuu kuin menisin kotiin: koen että henkinen kotini on Japanissa, vaikka en monestakaan syystä johtuen haluaisi asua siellä (tosin uskon, että sopeutuisin sinnekin, jos olisi pakko: olen melko joustava luonteeltani tällaisissa asioissa).

Miten kulttuurinen suosiminen näkyy blogissani?

Japanilainen kirja yleensä ohittaa kaikki muut (mentaalisessa) lukujonossani olevat kirjat. Asenteeni on valmiiksi positiivinen ja anteeksiantava, salliva. Jos en tiedä mitä haluan lukea, japanilainen kirja yleensä uppoaa - melkein sama mikä genre.

Saatan lukea (ja monesti luenkin) kirjan ihan vain siksi, että se on japanilaisen kirjailijan kirjoittama: Ihan sama (no okei, ei nyt ihan - en lue mangasarjakuvia enkä ole lukenut Haruki Murakamia ainakaan toistaiseksi, koska ei ole syntynyt sellaista fiilistä, että pitää), mitä kirja käsittelee.  Poikkeuksellisesti voin jopa ostaa/lainata/lukea japanilaisen kirjailijan kirjan, vaikkei sen takateksti niin houkuttelisi (muiden maiden kohdalla tällainen olisi melko ehdoton ei). Olisinko lukenut Battle Royalen, ellei se olisi japanilaisen kirjailijan kirjoittama? Suoraan sanottuna enpä usko.

On muitakin maita ja kulttuureja, joista pidän (vaan en varsinaisesti suosi: tässä on eroa), mutta ne ovat enemmänkin kausiluontoisia "buumeja" toisin kuin Japani, joka on ja pysyy alati mukanani. Olen ollut varhaisaikuisuudesta asti kiinnostunut Afrikan maista. En mistään tietystä erityisesti, vaan kaikista. Etelä-Afrikka tuli taannoin lähelle André Brinkin romaanien myötä. Oikeastaan Brinkiä voisi kiittää kiinnostuksestani Afrikan mantereeseen.

Minua on aina kiinnostanut erilainen suhteessa itseen. En ole koskaan tajunnut pelätä erilaisuutta saati pitää sitä uhkana, vaan pikemminkin tuntenut uteliaisuutta ja halua tietää enemmän. Se sama uteliaisuus on minussa edelleen, ja siksi kai tykkään lukea eri kulttuureihin sijoittuvaa kirjallisuutta.

"Because a real debate can only happen between two people with opposing points of view."

Keigo Higashino: Salvation of a Saint

Jälkisanat: oikolukiessani (se saattaa silti sisältää typoja, sorge) tekstiäni huomaan sen olevan ihan perseestä. En oikein tajua itsekään, mitä järkeä tässä kirjoituksessa on. Se on vain jonkinlainen subjektiivinen manifesti ja ajatusoksennus, joka ei oikeastaan palvele edes minua itseäni. Ei ole mitään uutta tässä.

Mutta koska ehdin mainostaa aihetta blogini naamalasivulla, koen puolipakolliseksi tämän runtata tänne. Voisin toki poistaa mainostuksen Naamiksesta ja olla niin kuin sitä ei olisi olemassakaan, mutta en nyt kehtaa. Ei tämä niin vakavaa ole ja ainahan voin suoltaa uutta postausta toisen perään, niin että tämä lopulta hautautuu kaiken muun moskan alle.