Hae tästä blogista

lauantai 5. marraskuuta 2016

To brexit or not to brexit

Syyskävelyllä tänään.

Kirjoitin kesäkuussa ajatuksiani Brexitistä. Koen tarvetta nyt siteeerata itseäni, joten kas tässä:

"Täytyy kuitenkin muistaa, että mitään ei periaatteessa ole vielä tapahtunut. Brittilä ei ole eronnut EU:sta, sillä kansanäänestys oli suuntaa-antava. Tarvitaan vielä parlamentin päätös asiasta."

Moni muistaa silloisen pääministerin DavidCameronin vakuutelleen kansanäänestyksen aikoihin, että tulos on sitova eli sen mukaan toimitaan. Väite oli järjetön, sillä se oli - ja on - ristiriidassa lain kanssa. Kansanäänestys oli suuntaa antava - ei sitova (ihan sama mitä Cameron mourusi). Tullakseen lainvoimaiseksi päätökseksi täytyy parlamentin vielä hyväksyä se, toisin sanoen äänestää.

Mikään ei silti velvoita parlamentin jäseniä äänestämään Brexitin puolesta, vaikka EU:sta halusikin erota (hyvin niukka) enemmistö. Äänten ollessa niinkin tasan kuin 51,9% ja 48,1% voi (minun mielestäni) pitää kumpaa tahansa ääntä kansan huomioon ottamisena. Jos ero olisi merkittävämpi, tilanne olisi tietenkin vaikeampi. Ei sillä, etteikö tämä nytkin olisi hankalaa.


Tänään pienehkö joukko EU:n kannattajia kokoontui peräänkuuluttamaan mm. Brexit-leirin lupauksia (en osallistunut kinkereihin, satuinpahan vain osumaan paikalle), jotka on jo kumottu.

Briteissä siis kuohuu taas. EU:ta kannattavat näkevät tässä uuden sauman pysyä liitossa, "brexiteerien" mielestä kyseessä on vehkeily ja kusetus (joita jotkin lehdet vieläpä lietsovat). Kyseessä on kuitenkin ihan vain lain mukaan toimiminen ja ihmettelen kovasti, että tämä tuli muka yllätyksenä joillekin.

Miksi muuten Suomen media vaikenee koko asiasta? En ole nähnyt yhtäkään uutista aiheesta, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö niitä olisi ollut. Onko? Noh, ehkä tällaiseen vähäpätöiseen asiaan kiinnitetään huomiota, kunhan muut tärkeämmät esim. Saara Aallon menestys Brittein X Factorissa saadaan taputeltua.

Ensi kerralla joko kirjamietteitä tai ajatuksiani luomurehuista ja muovikassien käyttämisestä. Vähän jännittää itseänikin, kumpaa on tulossa tuutista ulos. Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

17 kommenttia:

  1. Vähän luulen että suomalaismedia (tai ehkä suurin osa muistakin ei-brittimedioista) on suosiolla nostanut kädet ylös sen sijaan että yrittää ymmärtää Brexitin myöhempiä vaiheita. Jätetty suosiolla maan sisäiseksi asiaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan hdcanista, eli arvasin, että tätä vielä vatuloidaan ja lehdet ovat kyllästyneet tähän Suomessa seurataan Clintonin ja Trumpin kisaa. Minusta Cameron ei ole toiminut EU-asiassa kovin järkevästi. Muutoksia olisi pitänyt saada yhteistyöllä, ei millään kansanäänestyksillä. Suomen kannalta brittien ero on tietenkin sääli.

      Poista
    2. Hyvä huomio, Hdcanis. Minä en ehkä enää osaa arvioida, mikä on tärkeää Suomessa ja suomalaisille. Tästä ns. brexitistä voi tulla vielä melkoinen pommi, joten siksi luulin että kiinnostaisi. Mutta minun intressejä toki värittää paikallisuus täällä.

      Jokke, kyllä täälläkin seurataan Jenkkein vaaleja, mutta uutisiin mahtuu muutakin. Suomessa tuppaa olemaan se yksi tai kaksi isompaa uutisaihetta ja muut on sitten jotain höpöä.

      Luitko, mitä olen aiheesta kirjoittanut? Kansanäänestys ei ollut sitova eli tässä vaiheessa koko brexit on taas vaakalaudalla. Tässä voi tapahtua taas vähän mitä tahansa. En pitäisi ihmeenä, jos pääministeri taas vaihtuisi tai peräti saataisiin ennenaikaiset vaalit. Aika näyttää. Ehkä parempi, ettei suomalainen media edes uutisoi asiasta, koska hyvin usein uutisointi on niin kummallista, että pistää miettimään ymmärretäänkö niissä toimituksissa mitään maan politiikasta tai edes osataanko lukea. :D

      Poista
    3. Joo, aiheesta oli kyllä aika paljon juttua ennen kansanäänestystä kun vielä julisteltiin että äänestys on sitten sitova jne. mutta kun tulos tuli ja kävi ilmeiseksi että ainakaan maan sisällä kukaan ei tuntunut sitten tietävän mitä sille tulokselle pitäisi tehdä niin, no...(ja muualla EU:ssahan oltiin aika suoraviivaisesti sitä mieltä että heitähän ei huvita alkaa vatuloida, jos britit haluavat ulos niin se heille sallittakoon mahdollisimman vauhdikkaasti...)

      Poista
    4. Itsekin tiesin koko ajan, että ei ole kyse sitovasta äänestyksestä.

      Briteillä on eräs hyve, mitä kaikilla muilla ei ole. MInusta Cameron tunnusti tappionsa, ja ilmoitti, että brexit tulee. Monen muun maan politikko olisi kiemurellut ja lopulta olisi tehty uusi kansanäänestys, eli minusta briteillä on kyse "kunniasta" ja sanansa pitämisestä, mutta pallo on nyt käsitykseni mukaan oikeusistuimella ja sen jälkeen parlamentilla.
      Esimerkiksi Irlanti hylkäsi kansanäänestyksessä Lissabonin sopimuksen ensin ...

      Poista
    5. Hdcanis: juu, varsinaisen kansanäänestyksen aikoihin juttua toki näkyi Suomenkin mediassa. Sinulla oli hyviä huomioita eli ei tämä aihe nyt tässä vaiheessa varmastikaan kiinnosta suomalaisia tai muutakaan maailmaa. Sama vehtaaminen jatkuu, mutta Brittilän kannalta siihen tuli nyt sellainen käänne, että sitä puidaan vielä pitkään. Siis ainakin siihen asti, että parlamentti äänestää. Ja parlamentin jäsenet voivat äänestää mitä tahansa eli melko arvaamattomaksi käy.

      Toki myös brittimedioissa on tuotu esille, että muiden EU-maiden puolesta Brittilä voisi poistua vauhdilla eikä jäädä notkumaan ovenväliin. Sitä ollaan joko sisällä tai ulkona. Tosin itse prosessi tietenkin kestää vuosia, mutta jos nyt saisivat edes sen päätöksen lainvoimaiseksi.

      Jokke: Ei Cameronilla oikein ollut muuta vaihtoehtoa. Hän teki poliittisen itsarin parlamenttivaalien aikana ääniä kalastellessaan lupauksellaan järjestää asiasta kansanäänestys ja hän vieläpä toitotti, että äänestys on sitova. Eipä hän tuossa tilanteessa voinut enää muuta tehdä kuin lakaista pölyt kengistään ja poistua estradilta. En nyt tiedä onko kyse kunniasta ja sanansa pitämisestä: jos Cameron olisi pyörtänyt aiemman lupauksensa (kansanäänestyksen sitovuudesta), se olisi ollut yhtä lailla "itsemurha" ja johtanut todennäköisesti samaan lopputulokseen kuin nyt sillä erotuksella, että hän olisi ryvettynyt oikein kunnolla ennen sitä.

      Poista
    6. Juuri näin, mutta tarkoitan, että PM Theresa May, joka muistaakseni oli EU:n kannalla, sitoutui kansan ääneen, muualla olisi asiaan keksitty toinen ratkaisu. Minusta britit pitävät kansainvälisetvelvoitteensa. Britithän liittyivät vasta 1973 EEC:hen. Uskon, että Suomen kannalta Britannian jäsenyys olisi edullinen, opiskelijavaihto ja ulkomaan kauppa, ja kulttuuri. Minusta Eu laajentui liian nopeasti. Luultavasti Juncker ei juurikaan arvosta Cameronia. Useassa maassa muuten vaalilupauksia ei pidetä, sillä niissä on monipuoluehallituksia. Nythän Labour oli passiivinen. EU on työläisen turva, esim työaikadirektiivi ..

      Poista
    7. Jokke, May on EU-myönteinen, kuten muutama muukin pääministeriksi ehdolla ollut. Brexiteerit katosivat hyvin äkkiä kuvioista tuloksen tullessa julki. Myönnän, etten lämpene Maylle. Hän pisti tuulemaan Brittien sisäpolitiikassa lähes heti tultuaan valituksi pääministeriksi. May selkeästi kannattaa luokkayhteiskuntaa ja nähtävästi tekee kaikkensa saadakseen railot vielä syvemmiksi (hänen ajamansa peruskoulu-uudistuksensa on suoraan saatanasta). Mutta nämä ovat ehkä niitä asioita, jotka näkyvät (ja kiinnostavat) lähinnä paikallisille ja kaikki nämä ovat vaikuttamassa kokonaismielipiteeseen(i) Maysta ja tästä koko tilanteesta.

      Eivät Britit ole sen hyveellisempiä kuin monessa muussakaan maassa. Vaaleissa luvataan mitä tahansa ja vain ani harva lupaus pidetään. Esimerkiksi Brexitiä äänestäneille luvattiin, että julkinen terveydenhuolto saa parisataa milliä, mutta ei se mitään saa. Ja tuo oli vain yksi esimerkki.

      Rakastan tätä maata ja pidän tätä kotinani, mutta en asustele missään pilvilinnassa. EU on tosiaan tuonut paljon hyvää ja tämäkin exit olisi voitu välttää kehittämällä EU:n toimintaa. Ja jos Cameron ei olisi ollut niin ahne kalastellessaan ääniä.

      Poista
  2. Eikös se ukko joka touhus tän asian eteen ( en muista nyt nimeä, enkä osais kirjoittaa) ollut itsekin hämmästynyt, että porukat halus eroon EU:sta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia, tarkoittanet David Cameronia, joka lupasi viime parlamenttivaalien alla ääniä kalastellessaan, että hän järjestää kansanäänestyksen EU:sta, jos tulee valituksi? Eipä tuohon tulokseen oikein kukaan osannut varautua konkretian tasolla - eivät edes brexitiä kannattaneet poliitikot.

      Poista
  3. On tästä jotain ollut. Tänään tai eilen oli parikin juttua brexitistä Hesarissa ja eilen taisi olla Ylen uutiset mistä kuulin tästä parlamentin äänestyksestä.
    Saman kyllä olen huomannut kuin yllä olevat kommentoijat, brexituutiset on vähentyneet. Varmaan osin ajatellaan sen olevan brittien sisäpolitiikka, osin varmaan ei-britit ei ole kiinnostuneita aiheesta nyt kun on vähän tällainen välitilavaihe. Veikkaan että uutisointi lisääntyy taas ensi vuoden puolella.
    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, tosiaan. Itse olen ihan nettilehtien varassa enkä mainintaa löytänyt. Paitsi Yle.fi:stä pienen aihetta sivuavan jutun. Eri asia tietysti on, mitä televisiossa tai radiossa ja paperilehdissa kirjoitellaan.

      Brexit-uutiset ovat täälläkin vähentyneet, kun ei ole aina mitään uutta uutisoitavaa. Paljon se on kyllä edelleen esillä ja nyt varsinkin ns. räjähti käsiin kun oikeus antoi päätöksensä. Ehkä on niin, ettei aihe kiinnosta Suomessa eikä välttämättä muuallakaan toistaiseksi. Ehkä sitten kirjoitellaan enemmän, jos/kun jotain konkreettista, joka vaikuttaa oikeasti mahdolliseen EU:sta eroamiseen, tapahtuu. Siihen astihan tämä on tosiaan lähinnä sisäpoliittista pelleilyä :D

      Poista
  4. On tästä ollut ainakin sanomalehtien nettisivuilla.
    EU:n idea on niin hyvä. Toivotaan, että EU pysyy ja britit pysyvät siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, minä en nimenomaan löytänyt lehtien nettisivuilta juttuja (paitsi sen pienen Ylen jutun) aiheesta juttuja. Toisaalta en tietenkään käynyt läpi kaikkia lehtiä, vaan ne muutamat joita seuraan enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja niitä ei monta ole.

      Minustakin olisi kiva, jos Biriilä sittenkin pysyisi EU:ssa, vaikka olen jo tottunut ajatukseen, että ei. Siinä mielessä on jo ihan sama: seuraan tätä pelleilyä nyt kuin huonoa farssia, joka on kääntymässä totaaliseksi fiaskoksi. :D Brittilän kasvot on jo menetetty EU:n silmissä, joten takinkääntö tässä vaiheessa voi olla melko hankalaa. Semminkin kun salaisia "kaappisoppareita" on jo ehditty tehdä. Kenties nekin tulevat tässä pian päivänvaloon.

      Poista
  5. Hyvä, kun käytit sanoja pelleily ja farssi, koska sitähän tämä on! Naurattaa ja itkettää. Hämmästyttää, ettei laillisuusasioita ja muita "pikkujuttuja" voi ottaa selvää etukäteen. Luulisi, että faktatkin voisi tarkistaa etukäteen eikä esittää kampanjoissa perättömiä väitteitä esim. brexetin taloushyödyistä terveydenhuollolle. Kauttaaltaan aivan uskomatonta sekoilua!

    Suomen mediassa Trump/Clinton-kädenvääntö on tosiaan kiilannut brexetin ohi, mutta oli puoliysin uutisissa lyhyt juttu brexetin laillisuusongelmasta. Kiva kun valotit brexetiä omasta näkökulmastasi! Toivon, ettei sitä tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä sain paljon kirjoitusvirheitä mahtumaan kommenttiini. Toivottavasti pyrit täysin ignoroimaan ne ;)

      Poista
    2. Tuija, silmäni korjaa typot automaagisesti - sekä omat että toisten. Kävin itsekin tuossa eräänä päivänä heittelemässä sellaiset typot erääseen blogiin, etten meinannut edes itse saada selvää tekstistäni. :D

      Kyllähän May oli tietoinen kansanäänestyksen mahdollisesti laillisuudesta ja tiedossa oli myös, että keissi on High Courtissa. Vaan eipä se vauhtia hidastanut, mikä on tavallaan ymmärrettävää mutta toisaalta melko röyhkeää.

      Nyt May on valittanut asiasta Supreme Courtiin ja sen tulosta saadaankin sitten odotella kaiketi vuodenvaihteeseen asti, sillä kuuleminen on vasta kuukauden kuluttua. EU-myönteisetkin parlamentin jäsenet ovat ilmoittaneet, että äänestävät Brexitin puolesta, mutta he haluavat enemmän tietoa Mayn tekemistä salaissita soppareista ja ns. Brexit-suunnitelmasta. Nythän May toimii kuin diktaattori ja vain ydinjoukko tietää, mitä hän puuhastelee Brexitin tiimoilta ns. verhon takana.

      Jos May häviää Supreme Courtissa, odotettavissa on mahdollisesti ennenaikaiset vaalit. Olen ihan kamala, mutta toivon sitä. Tämä pelleily on jo mennyt niin pitkälle, että menköön sitten tappiin asti. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.