Hae tästä blogista

tiistai 8. marraskuuta 2016

Koomisen tarttuva trilleri

Daniel Glattauer: Takiainen
alkuper. Ewig Dein
Atena, 2013
suomentanut Raija Nylander
S. 268

Erikoinen kirja tämä Takiainen. Erityisesti siis tyyliltään, joka on töksähtelevän lapsekas - silleen söpöllä tavalla.

Aluksi tyyli häiritsi, sillä henkilöt vaikuttivat sen takia hieman idiooteilta. Mutta kun siihen (siis tyyliin, ei idiootteihin) tottuu, siihen jopa ihastuu. Sanoisin, että Takiainen on koominen trilleri.

Takiainen on nimeltään myös täysosuma. Sillä Judith kohtaa takiaisen nimeltä Hannes ruokakaupassa ja siitä alkaa Takiaisen takertuminen. Judith suostuu treffeille Hanneksen kanssa ja kuin huomaamattaan hän on yhtäkkiä seurustelusuhteessa. Takiaisen imartelu alkaa ahdistaa, vaikka aluksi se hiveli Judithin turhamaisuutta ja itsetuntoa.

Mutta Takiainen ripustautuu aina vain sitkeämmin ja kuin mustekala se ujuttaa lonkeroitaan joka suuntaan.  Itsenäinen Judith ei oikein innostu Takiaisen tuppautumisesta joka tilaisuuteen. Lopulta jopa Judithin ystävät kääntyvät Judithia vastaan. Siltä ainakin Judithista tuntuu. Takiainen-reppana on viaton uhri, joka vain rakastaa omaa kultaansa.

Judith on ehkä monen mielestä ärsyttävä, mutta minä voin itse asiassa samastua joihinkin hänen ajatuksiinsa. Tunnistan itsenäisyyden ja yksinolon kaipuun, tunnistan lievän sitoutumiskammon, joka kumpuaa pelosta, että menettää itsensä - oman määräysvaltansa. Nämä pelot eivät välttämättä liity mitenkään potentiaaliseen kumppaniin, vaan ovat henkilön omia sisäisiä ristiriitoja ja identiteettiongelmia, rikkinäistä itsetuntoa jne.  Asiaa ei tietenkään auta, jos sattuu kohtaamaan takiaisen.

Kirja muuttuu edetessään varsinaiseksi trilleriksi, jossa lukijakin (tai ainakin minä) alkaa epäillä omia johtopäätöksiään. Kuka on oikeastaan uhri, kuka hyväätarkoittava auttaja. Kirjan henkilöistä haluan mainita ihan erikseen Judithin nuoren kauppa-avustajan, Biancan, joka pysyy työnantajansa rinnalla karmaisevaan loppuun asti. Bianca on ihanan raikas tuulahdus naiiviutta ja suoraviivaisuutta, uteliaisuutta ja seikkailunhalua.

Kirjan loppu on muutenkin tyydyttävä. Teki mieli suorastaan hohottaa ääneen ja huutaa in your face, kusipää. Mutta kenelle huutaisin? En kerro.

Takiaisesta on blogannut muun muassa Maija, Mai Laakso, Leena Lumi, Sanna ja Mari A.

6 kommenttia:

  1. Mikä tässä sitten oli koomista? Tarkoitatko, että kirjan alkupuolella idioottimeininki huvitti, mutta loppua kohden hymy hyytyi, kun karmeuksia alkoi tapahtua? Vai oliko otsikkosi tarkoituksella valittu raflaavan epäselväksi? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, huomaan olleeni sekava eli aiheellinen kysymys, Tuija. Kun kirjan töksähtelevään tyyliin tottui, niin henkilöhahmoja ei enää pitänyt niin idiootteina eli heihin syntyi syvyyttä, persoonaa.

      Kirjan kieli on minusta raikasta ja humoristista, henkilöhahmot kyllä huvittavia mutta kun tyyliin tottui, niin eivät vaikuttaneet enää niin idiooteilta. En oikein osaa selittää.

      Ajoittain tuntui kuin olisi katsellut teatteriesitystä, jossa näyttelevät lähinnä amatöörit ja siksi lopputulos on ristiriitainen ja ei niin vakavasti otettava (siitä huolimatta, että periaatteessa kyseessä on vakava asia). Mutta kaikesta tästä huolimatta - tai juuri siksi - minä pidin tästä kirjasta ja koen saaneeni siitä paljon irti monellakin tasolla.

      Kai tämän romaanin olisi voinut kirjoittaa sellaisella äärivakavallakin tyylillä, mutta siinä tapauksessa se olisi jäänyt melko pliisuksi ja tavanomaiseksi, mietin.

      Selvittikö tämä ollenkaan? :D

      Poista
    2. Kyllähän se selkiytti ;) Itsekin voisin kirjoittaa lähiaikoina kirjasta, jota joutuu selittelemään. Kyseessä on Ikeaan sijoittuva kauhuromaani Horrorstör, kirjailijana Grady Hendrix. Kirjan kansi jäljittelee Ikean katalogia. En ole vielä lukenut sitä. Kirjassa on kuvia mm. sohvasta, jolla voi "päättää päivänsä". Loppua kohden huonekalut muuttuvat entistä oudommiksi, esim. yksikin huonekalu muistuttaa sähkötuolia.

      Luin sen Ehtoolehto-kirjan, mutta ei naurattanut. Koin kirjan surullisena. Vanhuksilla oli asiat niin huonosti. En halunnut kirjoittaa siitä.

      Poista
    3. No hyvä, että selkiytti. Ja hyvä, että kysyit! Mielelläni vastaan sanoistani ja selvennän, jos/kun olen sekava. ;)

      Mainitsemasi Horrotstör vaikuttaa niin "weirdolta", että riensin heti googlettelemaan ja lisäsin kirjan omallekin lukulistalleni. Täkäläisestä kirjastosta kys. opusta ei saa eli pitänee hommata omaksi, jos haluan sen lukea.

      Ehtoolehto kieltämättä käsittelee valitettavan ajankohtaista ja rempallaan olevaa asiaa. Minä pidin kirjan huumorista, mutta kyllähän siinä taustalla soi molli. Surumielisen hauskana koin sen itse.

      Poista
  2. En halua mitenkään mainostaa kirjaa, mutta huomasitko linkit
    orsk usa com
    quirk books?
    En tiedä, voiko sivulla ladata kirjan luettavaksi tai jotain.
    Itse olen tavallaan innostunut sähkötuolia muistattavasta huonekalusta, johon kahlehdittuna "potilas pysyy taatusti liikkumattomana ja pystyy keskittymään itsetutkiskeluun ilman turhia ulkopuolisia virikkeitä". Kyllähän siinä ainakin pakokauhun tuntemuksiin pystyisi keskittymään, ennen tajunnan menetystä :D

    Weirdo-meininki sopii erityisesti syksyyn. Lainasin kirjastosta myös Kallion kuningattaret, jossa drag queenit kertovat elämästään kaiken, aivan kaiken. Mukana myös kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Quirk on kirjan kustantaja. Tilasin sen Ebaysta, kun oli taas tehty niin helpoksi ja hintakin huokea :D Enkä ole pitkään aikaan (eh, viimeksi eilen) tilannut mitään mistään. Ja seli seli. :D

      Minuakin himottaa tuo sähkötuoli ja oikeastaan kaikki. Selasin kirjanäytettä Amazonissa ja vaikutti ihan kivalta. Eli kiitosta sinulle kirjavinkistä!

      Kallion kuningattaret kuulostaa myös varsin kiinnostavalta. Toivottavasti käsittelet sitä sitten blogissasi?

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.