Limusiiniajelulla Manhattanilla ja pari sanaa Goodreadsista

Don DeLillo: Cosmopolis
Picador, 2003
S. 209
Suom. Cosmopolis

Don (Donald Richard) DeLillo on yhdysvaltalainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja esseisti. Hän on saanut useita palkintoja ja tunnustusta romaaneistaan. Näin ollen todistettavasti DeLillo on taitava ja monien lukijoiden keskuudessa suosittu kirjailija.

Kerron tämän siksi, koska aion nyt "lytätä" Cosmopoliksen ja haluan, että muistatte etten kuvittele olevani kriitikko eikä minulla edes ole kirjallisuusopintotaustaa. Olen tavallinen lukija enkä edes pyri objektiiviseen esittelyyn enkä varsinkaan tarkastele kirjoja missään tietyssä kirjallisuuden viitekehyksessä.

Tuskin olisin lukenut tätä kirjaa loppuun asti, ellen olisi vahingossa spoilaantunut eräästä kirjan tapahtumasta. Vain tuon spoilaantumisen takia jatkoin lukemista silloin, kun olin jo keskeyttämässä. Kannattiko jatkaa ja lukea loppuun? Ihan sama, en koe että olisin jäänyt mistään paitsi, jos en.

Cosmopolis kertoo Eric Packerista, jolla on rahaa kuin roskaa. Kirja on niin sanottu yhden päivän romaani, joka menee kutakuinkin näin: Unettomuudesta kärsivä Eric hyppää aamulla limusiiniin (hän haluaa leikkauttaa tukkansa) ja ajelee ympäriinsä, bongailee tuttuja naamoja (muun muassa vaimonsa, työntekijänsä jne.), poikkeaa asioilla (muun muassa syömässä ja naimassa) jne.

Työasioita puidaan autossa, milloin kenenkin alaisen kanssa. Kovasti on ruuhkaa kun presidenttikin on visiitillä kaupungissa ja julkkisräppärin hautajaiset sotkevat liikennettä.

Eric Packer on elämäänsä kyllästynyt huomiohuora, joka tarkkailee toisten elämää autojensa ikkunasta, ja pörssikurssien heilahduksia näyttöruuduilta. Oikeasti hän haluaisi itsekin näkyä? Jossain vaiheessa minulle nimittäin tulee tunne, että kenen tahansa huomio kelpaa: siis on suorastaan pettymys, jos ei kukaan halua esimerkiksi hyökätä Ericin kimppuun. Sellainenkin brutaali huomio kelpaisi ja olisi jopa toivottavaa. Se kai sitten kertoisi siitä, että Eric on tärkeä ihminen - hänet on nähty ja halutaan eliminoida.

Huomion saamiseksi kelpaa myös lääkärin sormi, joka työntyy Ericin rektumiin päivittäisen terveystarkastuksen yhteydessä. Siinä voi samalla jutella vaikka työjuttuja naisalaisen kanssa. What's the point? Kovin erikoistako? No jaa, jotkut masturboivat ja jotkut panevat "julkisesti". Sori, en jaksa kauhistua, en edes ihmetellä. Eric haluaa kohauttaa, Eric haluaa HUOMIOTA.

Kuvitteleeko Eric Packer  itse olevansa jotenkin erikoinen? Ainakin hän yrittää olla nokkela esitellessään joitakin (muka)syvällisiä kysymyksiä alaisilleen. Alaiset sitten vastaavat (muka)syvällisesti ja minä lukijana huokailen tylsyydestä ja mietin, mitä seuraavaksi lukisin.

Mutta mitäpä voi odottaa, kun Eric Packer itsekin on niin tylsä ja vailla mielikuvitusta. Eric-reppana ei oikein tiedä, mitä tehdä. Elämä on tyhjää: kotonakaan ei odota ketään, vaikka Eric on vastikään astunut avioon.  Jos ei ihmisellä ei ole mielikuvitusta, ei sitä oikein voi rahallakaan ostaa.

Ne jotka sanovat, ettei raha tuo onnea, ovat (vain) siinä mielessä oikeassa, että mielikuvituksettomalle ihmiselle se tuskin tuokaan. Tai sellaiselle, jolla ei ole mitään intressejä eikä sitä mielikuvitusta keksiä itselle sellaisia (intressejä, tekemistä, mielenkiinnon kohteita).

Cosmopolis jää mieleeni mekaanisena teoksena, joka ei välitä mitään tunnetta. Sen ihmiset ovat kuin robotteja, puhuvat kuin robobtit. Kirjan tunnelmaa en onnistunut löytämään ollenkaan: lukeminen ei yksinkertaisesti tuntunut miltään paitsi tylsältä.

Odotin rotta rahayksikkönä -keskustelusta jotain ylevän syvällistä, mutta sekin oli pelkkää mekaanista mukahauskaa sanoittelua, josta ei riittänyt sisältöä kuin parin sivun (oliko senkään vertaa, hmm) verran.

Loppuun linkkejä positiivisempiin arvioihin, joissa DeLillon erinomaisuus on ymmärretty. Kunniamaininta Ompulle, jonka blogista tämän kirjan bongasin. Myös Ulla piti kirjaa mielenkiintoisena.


Goodreadsin tähdityksistä

Koen tarvetta valottaa periaatteitani, jotka vaikuttavat antamiini tähtiin Goodreadsissa. En oikeastaan suosittele kiinnittämään niihin mitään huomiota, sillä ne eivät käytännössä arvota juuri lainkaan lukemiani kirjoja. Jokin kirja, jolle olen antanut kolme tähteä, voi olla parempi kuin kirja, jolle olen joskus antanut neljä tähteä - ja päinvastoin.

Olen tähdittänyt kirjoja lähinnä siksi ja siten, että ohjaisin Goodreadsin minulle ehdottamia kirjasuosituksia tiettyyn suuntaan. En tiedä toimiiko tuollainen "manipulointi", joten päätin luopua siitä. Toisin sanoen tähditysperiaatteeni ovat taas muuttuneet. Hetken jopa mietin, että lakkaisin tähdittämästä kokonaan, mutta toistaiseksi en.

Goodreads on määritellyt tähdet näin (jatkossa pyrin tähdittämään Goodreadsin määrittelyn mukaan, mutta en suosittele edelleenkään kiinnittämään liikaa huomiota tähdityksiini):

1 tähti - did not like
2 tähteä - it was ok
3 tähteä - liked it
4 tähteä - really liked it
5 tähteä - it was amazing

Annoin Cosmopolikselle yhden tähden Goodreadsissa. Voin kertoa, että en pitänyt kirjasta, mikäli se ei tullut jo selväksi.

Miksi kirjoitin Cosmopolisesta, vaikka en pitänyt siitä? Miksi en olisi kirjoittanut? Onko olemassa jokin sääntö, että saa kirjoittaa vain kirjoista, joista pitää? Muuten täytyy vaieta ja pitää mielipide omanaan?

Fuck that. Minä kirjoitan juuri niistä kirjoista, joista minulle syntyy sanottavaa: ihan sama pidinkö vai en. Eivät nämä negatiivissävyiset mielipiteet ole mitenkään vaarallisia - ne ovat vain minun mielipiteitäni. Itsekin olen kiinnostunut monista kirjoista, vaikka olen lukenut niistä negatiivisia arvioita/mielipiteitä eli niillekin on paikkansa ainakin minun maailmassani.

Sitten ovat ne kirjat, joista en esimerkiksi henkilökohtaisista syistä kirjoita, vaikka sanottavaa olisikin. Olen jo yhden sellaisen tänä vuonna lukenut, mutta en blogannut siitä. Luen siis myös SALAA kirjoja.