Gummerus, 2011
S. 424
Studio-sarjan ensimmäinen kirja
Kiinnostuin Hiltusen Studio-sarjasta eniten siksi, että se sijoittuu Lontooseen. Luonnollisesti minua kiinnostaa, miten suomalainen kirjailija, joka ei asu Lontoossa, kuvaa kotikaupunkiani.
Miten Hiltunen sitten mielestäni onnistuu? Kokonaisuudessaan hyvin, mutta yksityiskohtien tasolla ontuu. Palaan tähän myöhemmin.
Kirjan keskiössä on 28-vuotias suomalainen Lia Pajala, joka on asunut Lontoossa kuusi vuotta. Hän työskentelee graafikkona Level-lehdessä ja elää varsin suljettua elämää.
Lian mielenrauha järkkyy, kun hän näkee raa'an rikoksen. Tai oikeastaan hän ei näe kuin rikospaikan, mutta tapaus jää vaivaamaan häntä muodostuen pakkomielteeksi. Kyseessä on harvinaisen raaka murhatapaus, josta Lia ahmii tietoa eri medioista.
Samoihin aikoihin Lian elämään astuu toinen suomalainen nainen, 31-vuotias Mari. Mari paljastaa Lialle omaavansa poikkeuksellisen kyvyn lukea ihmisiä. Lia suhtautuu epäilevästi Marin kykyyn, mutta ajan kuluessa ja ystävyyden syventyessä epäluulo hieman hälvenee.
Mari on varakas nainen, jolla on hämäräperäinen Studio, jossa hän johtaa pientä mutta ammattimaista tiimiään. Pian Lia huomaa itsekin olevansa osa tiimiä: ainakin jossain määrin. Mari auttaa pakkomielteistä Liaa selvittämään raakaa murhaa. Vastapalveluksena Lia auttaa Maria tonkimaan tunnetun poliitikon taustoja.
Tästä kehkeytyy mielenkiintoinen ja laajalle ulottuva vyyhti, josta ei vauhtia ja vaaratilanteita puutu. Kirjan alku on melko maltillinen, joten loppua kohden kiihtyvä tahti nostattaa mukavasti sykettä.
Vapaa-ajallaan neidit ryyppäävät, kuten suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluu.
Heidän juomatahtinsa kertoi suomalaisten naisten hyvästä viinapäästä ja tajusta hetken hauraudesta.
Koen, että Hiltunen alleviivaa (naisten) juomista tavalla, jota en ihan ymmärrä. Briteissä alkoholia kulutetaan enemmän henkilöä kohden kuin Suomessa: britit siis todellakin osaavat ryypätä sille päälle sattuessaan. Itse asiassa britit ryyppäävät joka paikassa. Ei tapahtumaa ilman kaljatelttaa. Tuleeko yllärinä? Yleensähän kaljatelttojen ajatellaan olevan vain suomalainen ilmiö. Myös puistoissa ja kaduilla juodaan.
Hiltunen kirjoittaa perushyvää ja sujuvaa kieltä. Ainoastaan ärsytti osoitteiden suomentaminen - tai suomentamatta jättäminen. Yhtenäinen linja olisi ollut toimivampi ja mielellään siten, ettei suomenneta ollenkaan.
Ehdottomasti aion lukea Hiltusen muutkin Studio-kirjat. Seuraava osa on nimeltään Sysipimeä, kolmas Varo minua.
Nyt sitten niitä ulkokirjallisia kokemuksia eli Lontoon kuvauksen autenttisuudesta minun näkökulmastani. Olen asunut Lontoossa kuusi vuotta.
Hiltusen kuvaama Lontoo on erilainen (mutta toki tunnistettavissa) kuin minun Lontooni. Tosin asun eri puolella Lontoota kuin mihin kirjan tapahtumat sijoittuvat, joten se ei ole ihme. Hiltunen selvästi tietää, mistä kirjoittaa ja tuntee Lontoota. Toisaalta hän kuvaa Lontoota lähinnä kadun- ja paikannimin.
Minulle välittyy tunne ns. ulkopuolelta kirjoittamisesta. Ikään kuin Hiltusen pitäisi muistuttaa (itseään vai lukijaa?), että ollaan Lontoossa. "Lia seisoi lontoolaisen jäähallin parkkipaikalla..."
Eräässä kohdassa Lia kumppaneineen on lampsinut rappukäytävään ja rimputtelevat sitten rapussa ovikelloa. Lontoossa asuintalojen ulko-ovet ovat lähes poikkeuksetta lukossa eikä huoneistojen ovissa ole ovikelloja.
Muitakin "outouksia" kirjassa on, mutta en jaksa ripustautua niihin, koska tunnen jo nyt itseni nipoksi.
Kirjaa on luettu melko paljon blogeissa. Linkitän nyt Saran postaukseen, josta löytyy liuta linkkejä muihinkin blogeihin, joissa on kirjasta kirjoitettu.
Olipa mielenkiintoista lukea lontoolaisen näkemys tästä kirjasta! Kuuntelin kirjan pari vuotta sitten äänikirjana ja mieleen on jäänyt lähinnä lukijan ärsyttävä ääni :D Ja se, että tarina itsessään oli mielenkiintoinen. Sysipimeä löytyykin hyllystäni, se voisi olla sopivaa luettavaa tähän synkkään syksyyn!
VastaaPoistaVoi ei, lukijan ärsyttävä ääni voi kyllä pilata lukunautinnon. Ehkä kannattaa kuuntelemisen sijasta tosiaan lukea se seuraava kirja. :D Minulla on vielä Sysipimeän metsästys kesken. Uskon kyllä löytäväni sen ennen kuin katoan maasta. Ja jos ei löydy, niin sitten täytynee lukea enkuksi. Tajusin nimittäin, että kaksi ekaa on käännetty enkuksi ja varmaan se kolmaskin sitten käännetään aikanaan. Mieluummin kyllä lukisin alkuperäiskielellä.
PoistaMielestäni tämä on varsin vetävä dekkari ja nautin Lontoo-kuvauksesta (Lontoo on suosikkikaupunkejani <3 ). Mutta muistan lukeneeni jostain arvostelusta, ettei matkapuhelimet toimi Lontoon metrossa ja tässä kirjassa kännyköitä käytetään maanalaisessa aika paljon. Minä en tuota huomannut, koska Helsingin metrossa toimii. :) Toinen kirja, Sysipimeä, on vielä parempi, pitäisi lukea se uusinkin.
VastaaPoistaLontoo on minunkin suosikkikapunkejani ;D Tiedostan, että tarkastelen Lontoota eri tavalla, koska asun siellä. Kiinnitin jopa huomiota metro-sanaan, koska paikalliset eivät sitä käytä: se on tube.
PoistaOn totta, etteivät kännykät toimi kuin satunnaisesti tubessa. Sara, johon linkkasin, ainakin huomautti asiasta. Kohottelin itsekin asialle kulmiani, mutta annoin olla, koska minullahan ei ole kännykkää, joten ole testaillut puhelinten mahdollista toimivuutta - tai toimimattomuutta. Asiasta on kyllä kitisty.
Linkissä pieni juttu liittyen asiaan, jos kiinnostaa.
http://now-here-this.timeout.com/2015/04/08/hold-the-line-you-can-now-make-phone-calls-on-the-tube/
Kiinnostavaa lukea paikallisen kommentteja! Juuri noin, satunnainen matkailija ei voi tietää tubesta tai matkapuhelimen kuuluvuudesta siellä. Mutta ei se huononna kirjaa, jota voi lukea minkämaalainen vain. Fiktiostahan nyt puhutaan. Kaljateltta ei tule yllärinä suomalaisille: meillä on uutisoitu ahkerasti brittien huonosta käytöksestä etelänlomilla. Ovat kuulemma pahempia kuin suomalaiset, jopa joistakin paikoista porttikiellon saaneet. Mutta Lia ja Mari ovat ammattimaisia tässäkin asiassa. Pidän kovasti Hiltusen kirjoista ja ihmisistä; he ovat riittävän kaukaisia mutta riittävän inhimillisiä. Siis dekkarigenrestä puhuttaessa.
VastaaPoistaSen takia kyseiset kommenttini olivatkin ns. ulkokirjallisia huomioita. Toisaalta odotan kyllä autenttisuutta kulttuurikuvauksilta, vaikka olisikin fiktiota (mikäli siis voi ajatella kirjailijan tarkoituksena olleen aito miljöökuvaus). Kyllä suomalainenkin lukija kiinnittää yksityiskohtiin huomiota Suomeen sijoittuvassa fiktiivisessä kirjallisuudessa: tuli mieleeni eräät nakkipaperit sun muut näin alkuun. :D
PoistaEn missään kohdin esittänyt, että havainnoimani epäautenttisuudet (joita en kaikkia edes viitsinyt mainita) "huonontaisivat" kirjaa. Ne vain pistivät silmääni. Minähän pidin tästä kirjasta.
En ymmärtänyt alla olevaa lausettasi:
"Mutta Lia ja Mari ovat ammattimaisia tässäkin asiassa."
Missä asiassa?
Kiva kansi.
VastaaPoistaNiin on, minäkin tykkään! :)
Poista