A true story of a Mother, Madness and Murder
St. Matrin's Paperbacks, 1995
S. 266
Ei äitiys ihmisestä pyhää tee. Se on mielipiteeni, joka tuskin muuttuu (ei ole pakko olla samaa mieltä).
Yleensä saamme kuulla, kuinka isät pahoinpitelevät tai hyväksikäyttävät lapsiaan. Äidit ovat ressuikoita, jotka eivät osaa estää, kun ovat niin alistettuja. Pelkäävät. Mutta ei se aina niin mene: jotkut äidit sulkevat silmänsä, koska eivät jaksa taistella lastensa puolesta, eivät jaksa suojella. Ovat itsekin uhreja.
Tätä ei tietenkään saisi ääneen sanoa, koska voi äityli-parat, eiväthän naiset nyt sellaista. Ihan tuli mieleeni eräs jos toinenkin suomalainen tapaus, jossa äiti kyllä. Mutta voi mikä haloo nousi, kun sitä kehdattiin edes epäillä. Ei, ei ei se on väsymystä ei nainen eikä varsinkaan äiti voi. Kylläpä vaan voi - onhan noita esimerkkejä, jos viitsii avata silmänsä.
Sitten on äitejä, jotka tappavat lapsiaan. Theresa Knorr on eräs tällaisista äideistä. Lapsia piti kuitenkin vääntää peräti kuusi. Varmaan ensimmäisten lasten syntyessä Theresalla saattoi olla olemassa jotain etäisesti hoivaviettiä muistuttavaa, mutta eipä voi sitäkään varmuudella sanoa. Aikaa on kulunut liiaksi, että kukaan muistaisi saati tietäisi varmasti.
Kaksi tytärtään Theresa kidutti kuoliaaksi. Toinen heistä kenties poltettiin lopulta elävänä (Theresa käytti apureina poikiaan), että päästiin heikkokuntoisesta raadosta eroon. Theresan tytöt olivat kuollessaan jo aikuisuuden kynnyksellä eli mistään kehtosurmista ei ole kyse. Ei, kyse on pitkällisestä helvetistä, jota piti ensin elää vain päätyäkseen brutaalisti joutomaalle ruhjottuna ja nitistettynä.
Tartuin tähän kirjaan nimenomaan siksi, että minua kiinnostaa naisen pahuus. Kyllä, minä uskon että on olemassa pahuutta. Sellaiset sanonnat kuin "hän on pohjimmiltaan hyvä ihminen" on usein täyttä romantisoitua potaskaa. Tai sitten kyseessä on ajatus, että tarkoitus pyhittää keinot: voi tehdä mitä tahansa - vaikka murhata - jos tarkoitus on kaunis ja "ylevä".
Noh, tuollainen romantisointi ei Knorriin edes päde: hän tappoi, koska tyttäret olivat jollain tapaa uhka hänelle. Olivat liian kauniita, ehkä. Theresa Knorrilla myös selkeästi oli aistiharhoja, hän oli ajoittain psykoottinen. Hän olisi kuulunut hoitoon.
Tämä kirja oli minulle siinä mielessä pettymys, että odotin enemmän sitä psykologista spekulaatiota ja otetta. Sitä ei pahemmin ollut, vaan kirjassa käytiin melko kronologisesti läpi tapahtumat aina lasten syntymästä kahden heistä kuolemaan. Ja siihen, kuinka nuorin tytär - ja ainut eloonjäänyt tyttö - pakenee ja yrittää ilmiantaa äitinsä. Tämän tyttären nimi on Terry.
Terryn ponnistelut äitinsä kiinnisaamiseksi tuottavat lopulta tulosta. Theresa Knorr (useita kertoja paikasta toiseen muutettuaan ja nimeään vaihdettuaan) saadaan lopulta nalkkiin ja oikeuden eteen. Samoin hänen poikansa, joiden osuutta murhiin tutkitaan (tai tutkittiin: tapaushan on jo ikivanha).
Googlettelin kirjan luettuani Terryä. Selvisi, että hänkin on menehtynyt. Hän kuoli joulukuussa 2011 ilmeisesti sydänkohtaukseen. Ei saanut siis hänkään lopulta kauan nauttia normaalista elämästä. Jos nyt sellaiseen koskaan edes pystyi kaiken tapahtuneen jälkeen.
Tämä kirja ei mielestäni ole brutaali eikä tässä mässytellä raakuuksilla. Asiat kerrotaan niin kuin ne ilmeisesti olivat, mutta niihin ei jäädä rypemään. Kirjan matter of fact -tyyli mahdollistaa sen, että lukija voi pohdiskella asioita ikään kuin pelkkinä asioina ilman tunnekuorrutusta.
Theresa Knorr Wikipediassa.
Ps. Pahuuden olemassaolon tiedostaminen ei tarkoita sitä, että kaikenlainen ilkeily ja muu on aina suoranaista pahuutta. Ei tarvitse mennä ääripäihin: asiat eivät ole joko tai. Erilaisia vaihtoehtoja on ja pahuus on vain eräs niistä. Mutta juu, minä kuulun siihen "koulukuntaan", joka uskoo että pahuutta on olemassa eikä "hyvyys" ole itsestäänselvyys.
Pahuutta on olemassa, kyllä. Minuakin on aina kiinnostanut naisten pahuus.
VastaaPoistaHyvä pointti tuo, minkä otit esiin, että pahan ihmisen kohdalla vedotaan usein siihen, että hän on POHJIMMILTAAN hyvä.
Ei minusta sellaista pohjaa ole, vaan ihminen on aina se, mikä hänestä on esillä, juuri niin tyhmä tai ruma tai paha. Voisihan sitä myös selitellä, että on pohjimmiltaan älykäs, vaikka olisi tyhmä kuin saapas. Jotkut selittelevätkin - meidän Jesse tai Janika ei nyt vain saa esiin suurta älyään. Tähän tottui opettajana.
Miehistä pahuus uskotaan, mutta ei naisista ja lapsista.
Lionel Shriverin Poikani Kevin on kirja, jota moni luki niin, että äiti sai pojassa aikaan pahan, koska oli liian etäinen ym. äitimyyttijuttua, mutta minusta se meni niin, että poika oli niin paha, että ei hänelle voinut mitään. Sama pätee toiseen kirjalliseen pahaan lapsihahmoon, Doris Lessingin Viides lapsi -kirjan kivikaudesta nykymaailmaan tupsahtaneeseen mystiseen Beniin, jota ei kukaan pystynyt pidättelemään.
Pahoja naishahmoja ei juuri nyt tule mieleen, mutta tuntuu, että usein naisen pahuus tulkitaan niin, että se on miehen syy, kun ei mies sitä eikä mies tätä, ihan niin kuin naista ei olisi olemassa ilman miestä, vaan hän muokkautuisi vasta siinä herransa käsissä. ;)
Aivan, miten voi olla pohjimmiltaan hyvä jos kohtelee toisia kuin saastaa? Vähän vaikea uskoa sellaiseen hyvyyteen. Ja hyvä, että otit esille muutkin "pohjimmiltaan" sitä ja tätä olevat. Koko sanonta on reikiä täynnä eikä se tarkoita mitään. Sillä vain peitellään tai kielletään tosiasia.
PoistaMinäkin ihmettelen, miksi miesten pahuus on niin helppo uskoa, mutta naisten ei. Liittynee kai siihen hoiva- ja äitimyyttiin. Ikään kuin sellainen olisi kaikilla naisilla "tehdasasetuksena" ja puhkeaisi sitten oikein kukkaan, kun saa lapsen. Tätähän minulle on sanottu: et voi edes kuvitella sitä onnen ja rakkauden määrää, mitä se oma käärö tuo tullessaan. Anteeksi nyt vain, mutta kyllä voin hyvinkin kuvitella. Mutta ei kiinnosta. Jopa epäilen, ettei minulle välttämättä sellaista tunnetta tulisi. Koska ei tosiaan kiinnosta. Tunnen itseni ihan tarpeeksi hyvin, ettei tarvitse kokeilla saada lasta vain siksi, että jokin minussa muka muuttuisi.
Olen lukenut Poikani Kevinin ja se olisi saattanut olla minusta(kin) mielenkiintoinen, jos ei siinä olisi jaariteltu niin uskomattoman paljon. Koko aihe katosi tomaattien alle. Hah, minulle kirjasta jäi eniten mieleeni tomaatit. :D Tosin osan kirjan jännitteestä pilasi se, että katsoin samoihin aikoihin sen pohjalta tehdyn elokuvan eli spoilaannuin pahasti. Sen jälkeen ei lukeminenkaan oikein enää innostanut.
Minulla on muuten lukulistalla tuo Lessingin Viides lapsi! Sitä ei saa kirjastostamme, mikä on kyllä melkoinen häpeä. Olen kirjaa maltillisesti metsästellyt, vaikka tiedän kyllä että sitä saisi tuosta läheisestä Waterstonesta. Olen kirjaa jopa siellä hiplaillut, mutta en tykkää kys. painoksesta. Haluaisin jonkin toisen version ja siksi olen kirjaa metsästellyt mm. charity shopeista. Minulle kirjojen metsästys on myös harrastus, joten nautin noista metsästysretkistä. :)
Kyllä, naisten pahuuteen tuntuu voimakkaasti liittyvän uhriasetelma - ja nimenomaan miehen uhrina oleminen. Pahuutta selitetään toisaalta usein sillä, että pahantekijä on lähes aina itsekin uhri. Niin, kaiketi usein kyllä, mutta ei aina. Eikä se silti ole mikään oikeutus millekään.
Minä uskon naisista pahuuden jopa helpommin kuin miehistä. Kohdalleni on vain tainnut osua leppoisia miehiä ja aggressiivisia naisia.
VastaaPoistaMinullakin on enemmän kokemusta naisten pahuudesta ja kieroudesta. Toisaalta kammoksuin miehiä melko pitkälle parikymppiseksi, koska "pelkäsin" heitä enkä osannut olla heidän seurassaan luontevasti.
PoistaTodella kiinnostava aihe, naisen pahuus. Onhan se pahuus meissä kaikissa, mutta toiset päästävät sen irti jostakin syystä ja toiset osaavat hallita sitä. Jossakin vaiheessa telkkarin ohjelmat alkoivat esittää tosi-tv-ohjelmia ja niissä oli alkuun kauheaa ihmisten nolaamista ja kiusaamista. Big Brother-ohjelmat ovat oikein kuuluisia päissäänörveltämisohjelmia, jossa tyhmyys oikein tiivistyy joukolla. Tämä oli alkupuhetta. Mitä ihmettä se oululaisäiti ajatteli, joka synnytti sarjassa vauvoja, pakasti ne tapettuaan ensin miten lie, miten ihmeessä edes terveydenhoitajasisko ei tiennyt siskonsa puuhista ja miten mies ei tiennyt mitä varastossa oli???
VastaaPoistaEntäs tämä Erikan äitipuoli. Tyttö tukehtui teipattuna. Entäs nämä lukuisat terveydenhoitoalan sarjamurhaajanaiset. Naiset ovat kautta aikojen tappaneet omia lapsiaan, vuosittain muutama äiti tappaa lapsensa tai miehensä Suomessa. Eihän ne kaikki tule edes julkisuuteen.
Amerikan pahimpiin kuuluvana sarjamurhaanaisena pidetään suomalaissukuista Aileen Wuornosta ja hänellä oli todella surkeat lähtökohdat elämälleen. (Hänestä on tehty myös elokuva)
Pahuutta on kuitenkin niin monenlaista. Ilkeys, kiusaaminen ja henkinen mollaaminen ja nujertaminen ovat ihan verrattavissa fyysiseen väkivaltaan.
Tämä kirja kuulostaa kauhealta ja niin paljon säälittää hänen perheensä, joka joutui hänen pahuutensa kohteeksi.
Hyvä vertaus tuo tosi-tv ja etenkin Big Brother. Katselin itse joskus Big Brotheria ja kylläpä vain tuollainen asetelma (ja formaatti) tuo ihmisestä esille kaikenlaista ainesta. Se myös kuvastaa mainiosti sitä, että kun ihmisiä pistetään ns. yhteen läjään, alkaa melko pian muodostua nokkimisjärjestys, joissa suulaimmat ja kieroimmat yleensä pärjäävät. Asia jopa saatetaan tiedostaa muiden keskuudessa, mutta olisi liian työlästä käydä suulasta päällepäsmäriä vastaan, joten hänen annetaan olla "kuninkaana". Toisaalta kaikki eivät sitä edes tajua: kyllähän tuollaisiin reality-ohjelmiin hakeutuvat tietynlaiset huomiota haluavat ihmiset.
PoistaOlen seurannut noita Suomen surmatapauksia sen verran, mitä niistä nettilehdissä on kirjoiteltu. Sitä kautta on myös tullut luettua lukijoiden kommentteja. Tuntuu siltä, että sääliä ja empatiaa riittää naistappajille enemmän kuin itsensä ja perheensä lahtaaville isukeille. En oikein ymmärrä, miksi. Ehkä pääsemme jälleen siihen äiti- ja naismyyttiin: eihän naiset nyt. Tai jos kuitenkin, niin herkemmin pohditaan kaikenlaisia (teko)syitä miksi: hän oli varmasti tosi väsynyt, on rankkaa olla yksinhuoltaja ja plaa plaa.
Minulla on sellainen "murhakirja" nimeltä "Serial Killers, a Shocking history", jossa tuo Aileen Wuornoskin on mainittu. Muutenkin kirjassa on naiset hyvin edustettuina.
Aivan kuin olisin nähnyt dokumentin telkkarissa tästä perheestä. Sarjamurhaajia tosiaan on myös naisissa. Karkea jaottelu on kai, että miessarjamurhaajat tappavat pääasiassa itselleen vieraita ihmisiä ja naissarjamurhaajat itselleen tuttuja, kuten juuri omia lapsiaan tai oman puolisonsa. Tai sitten naissarjamurhaajat naamioivat tappoviettinsä (jos tällaista sanaa käyttää) hoivaamisvietiksi ja nirhaavat kuoliaaksi potilaitaan sairaaloissa ja kodeissa. Kaikki suomalaiset naissarjamurhaajat taitavat olla terveydenhoitoalalla.
VastaaPoistaMonestihan nämä "pohjimmiltaan hyvät" (no just joo) sarjamurhaajanaiset ovat lähipiirin mielestä niin ihania "etteivät tee pahaa kärpäsellekään". Niinpä.
Kieltämättä pahuus kiinnostaa ainakin meikäläistä aina enemmän kuin hyvyys. Siis teoriassa, ei käytännössä. Olisi niin mielenkiintoista tietää, millainen on sarjamurhaajan ajatusmaailma ja tunne-elämä (vai onko sitä?)
Tulipa mieleen kaksi historiallista esimerkkiä naissarjamurhaajista. Molemmilla käyttivät uhriensa verta "kaunistautumisrituaaleissaan", joko kylpi veressä tai levitti verta kasvoilleen "nuorentavaksi kasvonaamioksi". (nimet Bartholomeon herttuatar? 1600-luvulta? ja Madame de la Llaurie? 1800-luvun Yhdysvalloista?)
Raflaavaa päivänjatkoa sinulle! ;)
Olet voinutkin nähdä. Tästä on nimittäin joskus tehdy dokumentti. Löysin sen YouTubesta googletellessani Theresa Knorria, mutta en jaksanut sitä katsoa. Joku kirjaan pohjautuva elokuvakin on tehty, mutta sekään ei jaksa kiinnostaa. Minulle riitti kirja liittyen tähän tapaukseen.
PoistaMinua kummastuttaa todella paljon se, että tämäkin äiti-Theresa (pun intended) väänsi niitä lapsia kuin liukuhihnalta, vaikka hoivavietti oli mikä oli - siis vähintäänkin kiero, ellei olematon. Noh, tietynlaiset ihmiset nyt eivät paljon ajattele muutenkaan. Eräs vaihtoehto on, että Theresa halusi lapsia saadakseen sisältöä elämäänsä. Saadakseen "alaisia", komenneltavia. Omia tyhjiä papereita, joihin piirtää, mitä haluaa. Kirjassa ei nimittäin sinänsä pohdittu Theresan halua lisääntyä, mikä johtunee siitä että sitä (lapsien pukkaamista) pidetään jotenkin automaationa ja itsestäänselvyytenä naiselle. Jonain tehtävänä, joka kuuluu tehdä: naisen kuuluu tulla äidiksi.
Tämä meidän Theresamme oli muuten tuollainen "ei tekisi kärpäsellekään pahaa", mutta erityisesti vasta kun lapset olivat häipyneet ja hän aloitteli elämäänsä ilman heitä. Ei voitu uskoa, että oma äiti surmaisi lapsensa. Tuollainen asenne varmasti vaikutti siihenkin, miksi Terry-tytärtä ei meinattu ottaa vakavasti, kun hän vihdoin tuli esille syytteidensä kanssa.
Minuakin kiinnostaa erityisesti murhaajan ajatusmaailma ja tunne-elämä. Kaipa siellä päässä jotain tapahtuu, mutta logiikka lienee melko erilainen kuin ihmisillä, jotka eivät murhaile. Valitettavasti tämä kirja ei pahemmin pystynyt valottamaan Theresan pään sisältöä: hän kiisti viimeiseen asti murhat.
En olekaan noista mainitsemistasi tapauksista kuullut. Pitääkin googlettaa, joten kiitosta vinkeistä!
Onpas täällä - huh huh. Totta kaikki, mitä edellä kirjoittaneet sanovat. Ja entä sitten nämä naiset, jotka ovat raiskanneet/antaneet raiskata omia lapsiaan, kuten tämä Auer, jolla miehen murha on ratkaisematta, mutta tuomio lasten hyväksi käytöstä ja siitä, että on auttanut Jens Kukkaa (mikä nimi pedofiilille) lasten hyväksikäytössä on jo langetettu! Kuka vielä väheksyy naisten pahuutta?
VastaaPoistaMuuten, Elegia, kirjoitin nyt siitä de Viganin kirjasta Underground Time. Se on hyvä kuvaus työpaikan väkivallasta. Käy kurkkaamassa.
Todellakin huh huh - olen hyvin iloinen, että aihe herätti keskustelua! On ollut todella mielenkiintoista ja avartavaa lukea teidän kaikkien kommentteja. Vastaaminen kesti, koska haluan vastata ajatuksen kanssa eikä ole oikein ajatus kulkenut viime aikoina.
PoistaOlen muuten seurannut myös tuota Auerin tapausta, mutta en ole varma onko minulta jäänyt jotain lukematta välistä. Olen käsittänyt, että se keissi on edelleen avoin. Tai ainakin valituksia on tehty tuomiosta ja ilmeisesti koko tutkinnan kulusta. Mutta siis Jens Kukka (no on kyllä nimi juu), never heard. Eli ilmeisesti olen missannut jotain oleellista. Täytyykin päivittää tiedot Auerin osalta.
Kävin jo eilen silmäilemässä blogiasi, mutta olin liian väsynyt tajutakseni mitään. Tänään uusi yritys. :D
Auer on jo jonkin aikaa suorittanut vankeusrangaistustaan lasten hyväksikäytöstä, mutta tietääkseni miehen surman käsittely on edelleen valitusten vuoksi kesken.
PoistaMelkoisen sekava tapaus kyllä tuo. Olen edelleen vähän pihalla, koska en ole "ehtinyt" vielä päästä ajan tasalle. Mutta kyllä se tästä.
Poista