Hae tästä blogista

perjantai 3. toukokuuta 2013

Daddy Love

Joyce Carol Oates: Daddy Love
UK: Head of Zeus 2013
(alkuper. USA: Mysterious Press 2013)
S. 278

"You're safe with me now, son. God has sent me to you. Not a moment too soon! She was an impure woman, the female you were entrusted to. She was your way in. But only in."

"Daddy Love is your destiny. Daddy Love will be both Daddy and Mommy to you. From this first day and forever. Amen."

Daddy Love on saarnaaja. Hänessä on karismaa, johon etenkin naiset lankeavat. Daddy Lovea eivät tosin naiset kiinnosta - ellei ole tarvetta siivoojalle.

Daddy Lovea kiinnostaa pienet pojat, Daddy Love on pedofiili, Jumalan sanaa (ja poikasten takapuolta) levittävä pedofiili.

Robbiesta tulee viisivuotiaana Gideon. Hän syntyy uudelleen, kun Daddy Love kaappaa hänet omakseen. Robbien äiti, Dinah, loukkaantuu pahoin yrittäessään saada poikansa takaisin. Turhaan.

Kirjan asetelma on melko brutaali, kuten yllä olevasta voi päätellä. Oates ei kuitenkaan mene yksityiskohtiin, ainakaan paljon, Daddy Loven saastaisten käsien myötä. Enemmänkin Oates keskittyy kuvaamaan pedofiilin ja hänen sieppaamansa pojan suhdetta, kieroutunutta suhdetta.

Mediakin innostuu kaappauksista - ajoittain hyvää makua sivuten, tai suorastaan raiskaten.

Why hadn't the boy left his abductor for he's had plenty of opportunities it seemed: his abductor had taken him out in public and neighbors saw him often believing he was the abductor's son for the two seemed to get along well...

Looks to me like he'd come to like his new life better than with his old family - no school, hanging out, skateboarding, eating pizzas... I'm suspicious of this kind of thing, kids running away from home and claiming to be "victims".

Yllä olevat sitaatit eivät koske Robbie-Gideonia, vaan erästä toista tapausta, joka sai tunnetun tv-show'n juontajan käsittelemään aihetta. Ja Daddy Love hytkyy naurusta!

Vaikka kirja keskittyy pääasiassa Daddy Loven ja Gideonin omituiseen suhteeseen, Oates tuo taiten esille myös kaapatun pojan vanhempien tuntemukset ja hiljalleen rapistuvan suhteen. Se on surullista seurattavaa, vaikka tietyllä tavalla siihen liittyy myös toiveikkuutta. En sano enempää, koska en halua spoilata.

Tämä on toinen Oatesilta lukemani kirja (ensimmäinen oli Rape, a Love Story, joka ei tehnyt minuun kummempaa vaikutusta) ja huomaan alkavani lämmetä, ellen jopa kuumeta,  hänen tyylilleen.

Pidän Oatesin lauserakenteista ja tekstin vyörystä, joka on ajoittain lyhykäisyydessään jopa töskähtelevää, ajoittain sitten vuolasta kuin vuoripuron juoksu. Ja sitten, pidän Oatesin tummista, ravistelevista aiheista.

Kirjastossa (josta tämänkin bongasin) on runsaasti Oatesin kirjoja ja taidankin jatkossa ryhtyä lainailemaan Oatesin kirjoja ihan satunnaisessa järjestyksessä (Paitsi että se Haudankaivajan tytär kiinnostaa erityisen paljon, Sisareni rakkaani kanssa en aio pitää kiirettä).

Tämän kirjan huomasin uutuus-hyllyllä, joten ei tarvinnut edes erikseen etsiä.

~~~

Kirjan kannesta (kuva Suzanne Tucker, Shutterstock.com) vielä sananen: se näyttää tyypilliseltä misery lit -kannelta, vaikka tämä kirjahan ei ole misery littiä, koska kyseessä on fiktio eikä edes yksikön ensimmäisessä kirjoitettu.

Empiiriset tutkimukseni näet osoittavat, että valtaosa (lähes kaikki) tietynlaisesta (britti)kirjallisuudesta, jonka voisi luokitella misery litiksi, on kääritty valkoisiin kansiin. Kuvana on yleensä lapsi, joko tyttö tai poika, kasvot tai kokonaan.

Olen ajatellut, että kirjoitan jossain vaiheessa omia mietteitäni misery litistä vähän enemmänkin. Inspis tuli Paulan (Luen ja kirjoitan) blogista.

24 kommenttia:

  1. Juuri sain tämän luettua! Ahdistava kirja mutta toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä tosiaan upposi minuunkin ja sai minut nyt oikein kunnolla kiinnostumaan Oatesista. Aiemmin olen vähän nihkeillyt, koska se Rape ei tosiaan tehnyt minuun suurta vaikutusta.

      Googlettelinkin, mutten löytänyt muiden suomalaisten arvioita. Ilmeisesti et ole vielä kirjasta kirjoittanut siis?

      Poista
    2. Mun juttuni on ajastettu huomiselle, vähän niinkuin leppoisasti viikonloppua aloittamaan.

      Rape ei minustakaan ollut kauhean hyvä, mutta Haudankaivaja ja Blondi sitten taas...

      Poista
    3. Okei, mielenkiinnolla odotan sinun mietteitäsi tästä kirjasta!

      Haudankaivaja tosiaan kiinnostaa minua erityisesti - sen voisi napata ensi kerralla mukaan kirjastosta, jos se siellä on saatavilla :)

      Poista
  2. Oates on suosikkini nykykirjailijoista, joten pakkohan tämä on lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nyt tämän kirjan myötä tosiaan ihastunut Oatesin tyyliin eli enää en emmi hänen kirjojensa suhteen, vaan reippaasti lainaan ja luen! :)

      Poista
  3. Oi kuinka sulla on aina ihanat taustat näissä kuvissa! Mies hankki järkkärin ja nyt en tee muuta kuin kuvaan :) Lapsiparat!

    Mutta joo, tätä Oatesia ei olekaan vielä suomennettu, saattaapi olla, että luen jos ja kun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits, minusta on kiva otella näitä kuvia. Otan kuvat yleensä heti ennen tai jälkeen, kun olen kirjoittanut kirjasta. Se ikään kuin kuuluu kokonaisuuteen :)

      Suurimman osan näistä kuvista otan muuten nykyään ihan tavallisella pokkarilla (kun sellaisen sain joululahjaksi), järkkäriä käytän kirjakuvissa nykyään vain, jos kuvaan hämärissä olosuhteissa ;)

      Sinähän olet jokusen muunkin Oatesin kirjan lukenut ja piditkin niistä, joten luulen että tämäkin uppoaa sinuun!

      Poista
    2. Muuten, pakko lisätä kun unhotui. Tuo taustan kukkajuttu on yöpaitani :DD Olen yöpaitafriikki ja niitä minulla onkin joka lähtöön ;)

      Poista
  4. Tämän suomennosta saanee hetken odotella. Puhutteleva aihe, totta tosiaan, mutta se taitaakin olla tyypillistä Oatesille. Onneksi olen lukenut vasta Haudankaivajan tyttären, niin että muuta Oatesin tuotantoa kyllä löytyy tätä uutukaista odotellessa. Pitäisikin päästä kirjastoon tutkimusretkelle. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, suomennos saattaa kestää, vaikka olen kyllä huomannut että joskus uutuuskirjoista tulee suomennokset melko nopsaankin.

      Oatesin kirjat eivät ihan heti tosiaan lopu kesken, häneltähän on julkaistu melkoinen läjä romaaneja. Jostain muistelisin lukeneeni, että määrä hipoo kahdeksaakymmentä! :D

      Poista
  5. Luin Sisareni, rakkaani -kirjan ja kyllä se sopii varmasti sullekin, sen verran kieroutunut sekin on. Tämä pedofiili-juttu kuulostaa pahalta, mutta onhan näitä tullut luettua. Oates hallitsee tarinankertomisen taidon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästelen sitä Rakasta Sisarta lähinnä kirjan mammuttimaisuuden takia. Minulla on muutama järkäle odottamassa lukuvuoroaan enkä halua lukea samaan aikaan useampaa tiiliskiveä ;D Siksi lueksin mieluummin ensin Oatesin lyhkäisempiä kirjoja.

      Vaikka pedofilia aiheena on rankka, ei tämä kirja ollut minulle liian rankka. Oates ei sorru yksityiskohtien kuvaamiseen ja niissä vellomiseen.

      Poista
  6. Voin kuvitella että tämä on ahdistava kirja, ja todella rankka, mutta luulen että tulen siltikin varaamaan tämän kirjastosta. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kannattaa lukea. Mielestäni Oates kritisoi/kuvaa muuten vain hyvin etenkin median vaikutusta ihmisiin ja sitä, kuinka julmaa sellainen voi olla. Eli vähän samantyyppistä teemaa kuin Rapessakin. :-)

      Poista
  7. Lisäys kirjamietteisiini vielä, koska unohdin kirjoittaa siitä postaukseen:

    Eräs seikka häiritsi minua kirjan alussa; nimittäin kolme ensimmäistä lukua oli saman toistoa. Kävi mielessäni onko kyseessä edintointivirhe tai muu huolimattomuus, sillä nuo kolme ensimmäistä lukua kuvasivat saman tapahtuman.

    Mitään kummempaa näkökulmanmuutosta ei edes ollut, joten ensin tuli mieleeni että kyseessä voisi olla kirjan alku, jonka Oates on kirjoittanut kolme kertaa (eli kolme eri vaihtoehtoa), mutta unohtanut valita, minkä jättää kirjaan.

    Toisaalta luvut olivat lyhyitä eikä niihin ehtinyt kyllästyä, vaikka tapausta vatvottiinkin muutama extra-kerta. Kenties se olikin tehokeino - mene ja tiedä.

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa tosiaan melko oatesmaiselta aiheenvalinnalta ja varmasti aion tämänkin lukea, kunhan suomennos jossain vaiheessa tulee. On kuitenkin hyvä, että suomennosta saaa odottaa jonkin aikaa, sillä siitä kun luin Sisareni, rakaani ei ole vielä kovin paljon aikaa ja montaa Oates-pläjäystä en ihan lyhyin väliajoin halua lukea, vaikka hänen kirjoistaan paljon pidänkin.

    Mielenkiintoista mitä sanoit tuossa viimeisessä kommentissasi. Oatesilla on mielestäni tapana käännellä samaa asiaa useaan eri kertaa, mutta kyllä niissä yleensä jokin näkökulman muutos, usein kyllä melko vähäinen, on nähtävissä. Veikkaisin tuota tehokeinoa ennen kuin editointivirhettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minäkin olen oppinut että Oatesin aihevalinnat tuntuvat noin lähtökohtaisin olevan melko synkkiä tai jopa brutaaleja. Siksi varmaan kirjailija alkoikin kiehtoa minua niin kovin :)

      Minä en selkeää näkökulmanmuutosta huomannut noissa ensimmäisissä luvuissa, mutta jotain erilaista niissä oli keskenään. Eli kuten arvioit, niin varmaan on Oatesin tehokeino semminkin jos hän muutenkin käyttää toistoa tehokeinona.

      Mietin tuota kirjaa lukiessani häiriinnynkö toistosta. En häiriintynyt, Oates osaa tehdä sen jotenkin niin tyylikkäästi, ettei se haittaa. :)

      Poista
  9. Ihmettelin, miten vähän kommenteissakaan tai sinun tekstissäsi tuli esiin, että tämä olisi rankka ja epämiellyttävä aihe? Sillä minusta se tuntuu nyt sellaiselta. Ihan sellainen fiilis, etten varmana ikipäivänä lue, melkein oksetti ja inhotti kun kerroit mistä kirja kertoo. En ymmärrä itseäni ollenkaan, miksi näin! Hui, ällöä. Jos mä tän joskus lainaan, niin hyvin hyvin varovasti, käännän pitkällä tikulla sivua ja luen ensin sormien välistä. Jos en kestä, paukautan kannet äkkiä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minä en vain mässäillyt rankkuudella, hih :DD Mainitsin kyllä tekstissäni, että kirjan asetelma on brutaali ja sitä se onkin. Oatesilla on kuitenkin joku ihmeellinen tyyli kertoa asioista kertomatta niistä suoraan.

      Kirjan rankkuus perustuneekin siihen, mitä ei kerrota eli siihen mitä lukijan annetaan ymmärtää ja oma mielikuvitus sitten hoitelee loput.

      Kyllä minullekin tuli useammanikin kerran melko klaustrofobinen olo tätä kirjaa lukiessani, kun kuvittelin itseni Gideonin saappaisiin (tai arkkuun!).

      Jos ei rankkuus ja synkkyys kiinnosta, niin en kyllä tätä kirjaa suosittele. Mutta se joskus tulee eteesi, niin kokeile pitkän tikun kanssa ensin ;)

      Poista
  10. Hei, kiva kuulla, että aiot palata misery litiin!

    Luin vuoden vaihteen tienoilla Sisareni. rakkaani Oatesilta enkä aivan tavattomasti pitänyt. Kiinnostava kirjahan se toki oli ja ihan taiten tehtykin, mutta pidin sitä muistaakseni ainakin liian pitkänä. Oates kuitenkin kiinnostaa edelleen.

    Heitin sinulle tunnustuksen blogissani :-)! Käythän kurkkaamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yritän ainakin. En vielä tiedä, milloin saan pukattua aiheesta jutun, mutta työn alla on :)

      Olen lukenut paljon innostuneita arvioita tuosta Sisareni, rakkaani -kirjasta, mutta en ole siitä huolimatta itse ihan lämmennyt sille. En osaa eritellä, mikä siinä tökkii. Siksi luen mieluummin jotain muuta Oatesilta ensin enkä tosiaan pitele kiirettä tuon kirjan kanssa.

      Kävinkin jo eilen katsomassa blogissasi, muttä olin liian väsynyt kommentoidakseni. Tänään uusi yritys - kiitos muistamisesta! :))

      Poista
  11. Mielenkiintoinen tieto tuo misery litin kääriminen valkoisiin kansiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on ihan empiirisiin tutkimuksiini perustuva tieto, mutta esim. kaikki misery litiksi (aaargh tuon termin kanssa!) lokeroidut kirjat ovat juuri sellaisia. Minulla on sellaisia vino pino täällä kotona ja tutkimukset kirjakaupoissa tukevat tätä kansikuvakäsitystä. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.