Janen elämä ei totisesti ala hyvin, sillä jo 4-vuotiaasta lähtien hänet on tuomittu elämään isäpuolensa orjana.
Vain mielikuvitus on rajana sille, millaisia "palveluksia" ja töitä isäpuoli Janella teettää.
Äidistä ei ole paljon turvaa Janelle, sillä äiti elää itsekin väkivaltaisen miehensä ikeen alla. Isäpuoli hallitsee pelolla eikä säästele nyrkkejään pitääkseen perheensä ruodussa.
Mutta eipä äitikään mikään pyhimys ole: hän sulkee silmänsä monilta asioilta ja siten pettää oman lapsensa. Ei heru symppaa täältä päin.
Kyseessä on Jane Elliottin oma tarina. Ei fiktiota toisin kuin Elliottin kirjoittama romaani Mummy's Little Girl. Tällaisista tosipohjaisista kirjoista on aina jotenkin hankala kirjoittaa, koska ne herättävät ristiriitaisia tunteita. Tulee tunne, että kirjan kieltä ja rakennetta ei voi arvostella, koska itse tarina on niin raaka ja tosi.
Eipä sillä, että tämän kirjan kielessä paljon moittimista olisi - hyvin se on kirjoitettu, vaikkei mikään kaunokirjallinen taidepläjäys olekaan. Tunnetasolla, kaikesta julmuudesta huolimatta, tämä ei silti onnistunut liikuttamaan minua sen kummemmin.
En tiedä, mistä se johtuu. Raakuuksilla ei mässäilty eikä niitä kuvattu yksityiskohtaisesti. Toisaalta en saanut myöskään otetta Janen tunteista. Tietynlainen tunteettomuus lienee se syy.
Jännä juttu on se, että koin Jane Elliottin fiktiivisen romaanin (Mammy's Little Girl) paljon koskettavampana. Ehkä on niin, että kirjoittaakseen omista kokemuksistaan on pakko tietyllä tavalla eristää tunteensa pystyäkseen kirjoittamaan. Se sitten välittyy tekstiin.
Kyllä tämä silti kannatti lukea ja suosittelenkin, jos "tykkää" tämäntyyppisestä kirjallisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.