Hae tästä blogista

tiistai 24. tammikuuta 2012

Vakaumuksen ristiaallokossa


Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa

Ristiaallokkoa päättää Ellilän kirkkotrilogian. Hieman haikea olo jäi kirjan päätteeksi.

Kahdessa ensimmäisessä kirjassa on keskitytty lähinnä Matleenaan, tässä kirjassa onkin sitten käsitelty asioita lähinnä Auliksen (Matleenan ex-mies) kannalta. 

Aulis kannattaa tiukkaa raamatun tulkintaa ja arvojen pysyvyyttä. Hänen mukaansa mm. naiset eivät kuulu papeiksi kirkkoon.

Auliksen vakaumus joutuu koettelemukselle, kun yhtäkkiä näyttyää sieltä, että hänellä olisikin vientiä naisten keskuudessa. Aulis joutuu tunteittensa ristiaallokossa pohtimaan vakavasti omaa vakaumustaan.

Kirsti Ellilän tyyli lempeän humorstininen ja kirja vetää imuunsa heti alusta lähtien. Tietynlainen surumilinen tunnelma pysyy kirjassa sen alusta loppuun, mutta itse koin sen asiaan kuuluvana. Pidin siitä.

En oikein tiedä, mitä enemmän kirjoittaa tästä kirjasta. Pidin siitä kovasti, kuten aiemmistakin trilogian kirjoista. Juonesta ei ole tarpeen kertoa enempää, sillä se pitää itse lukea ja kokea.

Tämä kirja tarjosi paljon ajateltavaa myös lukijalle. Sellaista ajateltavaa, jota voi jäädä itsekseen pohtimaan senkin jälkeen, kun on kääntänyt kirjan viimeisen sivun.

Suosittelen lämpimästi. Jos pidit kahdesta ensimmäisestä kirjasta, pidät tästäkin.

Lue ajatuksiani sarjan trilogian aiemmista kirjoista:


Kirsti Ellilän blogi - kannattaa tutstua!

Mielenkiinnolla jään odottamaan Kirsti Ellilän tulevaa tuotantoa!

7 kommenttia:

  1. Pidin myös esim. Miehen tuokusta ja Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin -kirjasta. Suosittelen!

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut Miehem tuoksun ja pidin siitä kovasti. Nainen, joka kirjoitti rakkausromaanin kiinnostaa, mutta sitä on vähän hankala saada tänne.

    Miehenvaihtoviikot on myös hyvä! Samoin suuren vaikutuksen teki Eksyneet näkevät unia.

    VastaaPoista
  3. Kirsti Ellilä on minulle suhteellisen uusi tuttavuus, mutta lyhyen ajan sisällä olen lukenut kirkkotrilogian ja Eksyneet näkevät unia. Pidän kovasti hänen kirjoitustyylistään :)

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut vain yhden Ellilän kirjan, Pelastusrenkaita.

    Kirja oli mielestäni kevyttä viihdettä. Olisin kaivannut kirjaan voimakkaampaa ja aidompaa dialogia sekä ihmiskuvausta. En innostunut lukemaan tätä esittelemääsi kirjaa, koska se vaikuttaa samalla tavoin kevyeltä ja hiukan paperiselta kuin aikaisempikin osa.

    Sinun blogisi on laadukas, ja luen sitä ilolla.

    VastaaPoista
  5. Hei, olipa kiinnostavaa. Selvisin vaikeasta murrosiästä Ellilän Emma-kirjojen avulla, ne on tullut luettua monta kertaa, mutta en tajunnut hänen kirjoittaneen aikuisillekin. Pitääkin tutustua.

    VastaaPoista
  6. Luin tämän esittelemäsi kirjan. Petyin, koska kirjasta puuttui syvyyttä ja yhteiskunnallisuutta, jota aiheen perusteella odotin.

    Harmittaa, että ostin kirjan. Mutta lahjoitan sen Pelastusarmeijalle. Ehkä joku helppolukuista ja yksinkertaista viihdettä kaipaava saa sieltä tämän kirjan halvalla.

    Emma-kirjat ovat ok. Minusta Ellilän kannattaisi keskittyä kirjoittamaan lapsille.

    VastaaPoista
  7. Villasukka kirjahyllyssä, Minäkin tutustuin Ellilään aikoinaan ensin hänen bloginsa kautta. Sitten hankin käsiini hänen kirjansa Miehen tuoksu ja pidin siitä.

    Taina, makuasioitahan nämä ovat, että miten minkäkin kirjan kokee. Minusta tämä trilogia toimii parhaiten, kun lukee sen järjestyksessä. Kyseessähän on tosiaan viihde, jossa jätetään aika paljon tilaa lukijan omille tulkinnoille. Myös siihen haluaako jatkaa asioiden kelailua lukemisen päätyttyä. Ehkä joitakin vastauksia ja vastapohdintaa olisi voinut olla enemmänkin.

    Kiitos blogikehusta, ilahduin :))

    Emma, Minä taasen en ole lukenut yhtään Ellilän Emma-kirjaa. Nyt on niin paljon luettavaa jonossa, että siihen jonoon ei nuortenkirjoja mahdu. Mutta kenties jonain päivänä kokeilen niitäkin. :)

    Tiina, Ensimmäisessä kirjassa oli mielestäni enemmän yhteiskunnallista pohdintaa. Tässä ei tosiaan niin paljon. Minussa tämä kirja kuitenkin herätti ajatuksia ja kysymyksiä. Mietin, että ehkei tarkoitus ollutkaan olla niin perusteellinen, vaan jättää tilaa lukijan omille ajatuksille.

    Anyway, minusta hyvää ja helppolukuista viihdettä - tykkään lukea sellaistakin. :)

    Kiitos teille kaikille vielä kommenteista!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.