Naja Marie Aidt: When Death Takes Something From You Give It Back
alkuper. Har døden taget noget fra dig så giv det tilbage
Quercus 2019
tanskasta englannistanut Denise Newman
S. 138
Kirja on suomennettu nimellä Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin
Kannessa lukee tämän olevan Carlin kirja. Carl kuoli 25-vuotiaana, en kerro miten ja miksi koska sitä ei kirjan esittelytekstikään paljasta. Turha kuolema, mutta niinhän moni on.
Naja Marie Aidt on Carlin äiti ja hänen surustaan on tämä kirja syntynyt. Ajoittain kaunista tekstiä, jota makustella. Sitten toisteista, koska jotkin asiat ihminen elää kerta toisensa jälkeen etsien ymmärrystä. Niin kauan kunnes pääsee loppuun.
Monia tämä kirja on lämmittänyt kuin hellä kosketus. Minuun se ei ulotu, jään yksin nurkkaani ja palelen. Kalpea valo ei ulota lämmittämään. Suru on niin henkilökohtainen, etten osaa ottaa sitä vastaan. Meillä kullakin on omamme.
Ja taas mietin pitääkö tässä nyt hävetä itseään, kun ei koe tätä kirjaa niin kuin moni muu.Vaan miksi edes mietin. Olemme kaikki erilaisia ja koemme eri tavoin: ei se toisesta toista parempaa – tai huonompaa - tee.
~~~
Lukuhaasteet, joihin kirja sopii
Kuukauden kieli: tanska
Elämä, kerta kaikkiaan!
Voisi olla luetteva kirja, surukirjoja on tullut aikonaan kahlattua hyllymetreittäin...
VastaaPoistaKyllä tämä tosiaan ihan luettava on eli jos aihe kiinnostaa muutenkin, niin rohkenen suositella vaikkei tämä minuun kolahtanutkaan. :)
PoistaSurukirjat kyllä kiinnostavat. Mutta onhan se toki täysin henkilökohtaista ja yksilöllistä, mikä kirja kolahtaa itselle ja mikä ei. Olen lukenut muiden mietteitä tästä, mutta kirja on vielä lukematta.
VastaaPoistaTämä toi etäisesti meleeni Max Porterin Surulla on sulkapeite: luin sen enkuksi viime vuonna, mutta en blogannut siitä, koska ei tullut siitä mitään sanottavaa mieleen. Molemmissa kaunista kieltä ja ajatuksiakin, mutta tunnetasolla eivät minuun yltäneet.
PoistaMutta se mikä toiselle ei toimi, niin voi toiselle toimia eli kokeiluun vaan :)
Minä luin tämän samaan aikaan kuin Kaarina Huttusen Surun istukan. Pidin jälkimmäisestä enemmän, koska se on ärhäkkäämpi. Mietin pitkään tuota adjektiivia: ärhäkäs, sisukas, kiukkuinen, enemmän eteenpäin menevä, vaikka Huttunen painottaakin, että ei aio ikinä lopettaa suremistaan.
VastaaPoistaOlen lukenut muutamia blogikirjoituksia tuosta Surun istukasta: pidän kirjan nimen symboliikasta. Voi olla, että kirjankin joskus luen tai sitten en. Ehkä suru on niin henkilökohtaista, etten edes halua "koskea" toisten (ventovieraiden) suruun ja kenties on pakko myöntää että kokonainen kirja jonkun toisen surun ympärillä pyörimisestä ei ole minusta kovin kiinnostavaa. Ainakaan juuri nyt.
Poista