Hellan rikostutkimuksia 50-luvun Suomessa

Kiinnostuin Katja Ivarin dekkarista Evil Things puhtaasti siksi, etttä se sijoittuu 50-luvun Suomeen, tarkemmin ottaen Lappiin.

Katja Ivar: Evil Things
Bitter Lemon 2019
s. 316


Evil Things on poljennaltaan varsin hidastempoinen, mutta jostain ihmeellisestä syystä se ei tunnu hitaalta. Juuri tällainen on makuuni: runsas hitaus. En osaa sitä paremmin selittää. Ja tämä on ehdottomasti ansioikkainta tässä kirjassa.

Kirjan keskushenkilö on poliisitutkija Hella Mauzer. Hämmästelin etunimeä siihen asti kunnes selvisi, että se viittaa sanaan “gentle”. En tiedä, mihin ääkköset ovat jääneet, kun ne joihinkin sanoihin on osattu laittaa. Toisaalta kirjassa esiintyy “suomalaisia” sanoja, joita en ole ikinä kuullutkaan. Hellan sukunimen kirjailija kertoo viittavan Saksaan.

Hella on siirretty Ivalon poliisiin, sillä Helsingissä häntä pidettiin liian “tunteellisena”. Hella ei siirrosta ilahtunut, mutta mentävä oli. Helsinkiin jäi muun muassa mies, jota Hella rakastaa.

Kun kuvitteellisessa Käärmelassa, joka kuuluu Ivalon poliisin hallintapiiriin, katoaa iäkäs mies Hella haluaa lähteä selvittämään asiaa. Ivalon poliisipäällikköä (chief inspector: olen huono kääntämään nimikkeitä enkä nyt jaksa tarkistaa, mikä olisi oikea suomenkielinen muoto) Lennart Eklundia ei voisi miehen katoaminen vähempää kiinnostaa: niitä kuulemma katoilee metsiin harva se päivä. Ehkä hän on ylittänyt rajan ja juo nyt Venäjällä viinaa eikä muista edes omaa nimeään.

Marmatusta nimistä
Hella pitää kuitenkin päänsä ja vastentahtoisesti Eklund antaa Hellalle luvan matkustaa Käärmelaan. Sinne hän matkaa limaisen tukkirekkakuskin kyydissä, jonka nimi on Seppo Kukoyakka. Mistähän mahtaa “Kukoyakka” olla väännetty? En ole ikinä kuullut moista nimeä enkä oikein keksi sen mahdollista alkusanaa, vaikka äänsin sitä mielessäni eri tavoin.

Kirjassa esiintyy myös Kyander, joka saattaisi olla Kajander. Tai sitten ei. Mistäs minä tiedän, mistä kirjailija on ammentanut tietonsa. Ihmettelen kuitenkin tällaisia virheellisyyksiä, joita tuskin ei-suomalainen lukija huomaa, mutta jotka luonnollisesti minun silmääni särähtävät melko lailla.

Kirjassa esiintyy myös henkilö nimeltä Tiramaki. Ei olisi ollut suuri vaiva selvittää oikeaa kirjoitusasua: suomalaiseen korvaan kuulostaa melko typerältä, vaikka oikean kirjoitusmuodon voikin päätellä. Ja miksi Käärmelastakin on jäänyt ääkköset lopusta. Kirjailija selittää loppusanoissaan nimen merkityksen (snake’s place), mikä kuulostaa kielioppikirjasta luetulta.
Marmatus päättyy

Mutta takaisin juoneen. Hella saapuu Käärmelaan tarkoituksenaan yöpyä ortodoksisessa pappilassa Timo ja Irja Waltarin hoteissa. Ja niin miehen katoamisen tutkinta voi alkaa ja taustalta paljastuukin lopulta varsin mielikuvituksellisia käänteitä saava salajuoni.

Evil Things on hämmentävä lukukokemus ainakin suomalaiselle, joka odottaa tietynlaista autenttisuutta sekä miljöön että henkilöhahmojen osalta. En kokenut kirjaa järin suomalaisena, vaan se tuntui hyvinkin vieraalta. En tietenkään ole elänyt 50-luvullla Lapissa enkä missään muuallakaan, mutta ei autenttisuus synny siitä, että heitellään paikallisia/suomalaisia nimiä (väärin kirjoitettunakin) ja osoitteita (Rajajoosepintie mainittu ja kerrottu Helsingin rautatieaseman sijaitsevan Kluuvissa) jne.

Tietty henki puuttuu: on myös mahdollista, että tässä vaikuttaa kieli eli englanniksi lukeminen vieraannuttaa. Vaan vaikea sanoa, kun kirja alun perinkin on englanninkielinen. Toisaalta olen lukenut Antti Tuomaisen Parantajan englanniksi (Healer) ja vaikka kyseessä on dystopia, se tuntui varsin autenttiselta eikä “väärä” kieli ollut ongelma.

On vaikea sanoa, mistä kaikista tekijöistä aitouden tuntu syntyy. Tietenkin kyseessä on fiktio ja sellaisena Katja Ivarin Evil Things täytyy vastaanottaa. On haastavaa kirjoittaa aidon oloista fiktiota maasta ja kulttuurista, joka ei ole oma. Kirjailijan kansalaisuutta en tiedä, mutta hän on varttunut sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa ja asuu nyt Pariisissa.

Hella Mauzer on kuitenkin sen verran kiinnostava henkilö, että jos tähän sarjaan saadaan toinenkin osa (kirjan kansi sellaista lupailee), lukenen myös sen. Minua Hellan hahmossa kiinnostaa erityisesti se, etten oikeastaan pitänyt hänestä.

~~~

Kirjan kansikuva on muuten suomalaisen Sameli Kujalan ottama. Kannattaa käydä katsomassa hänen kuviaan vaikkapa Flickr:ssa – itse ihastuin niihin ihan satasella!