Alkulätinä alkaa
Tehdään heti selväksi, että en ole koskaan lukenut yhtäkään kokonaista kirjaa minkään maan kuninkaallisista. En myöskään ole maailman ahkerin kuninkaallisten seuraaja, sillä totta puhuen he eivät juuri kiinnosta minua (niin kuin ei suurin osa muistakaan julkkiksista ja heidän elämästään eli en ole kiinnostunut seurapiirijuoruista tai edes julkkiselämäkerroista kuin poikkeustapauksissa ja yleensä kuolleet kiinnostavat minua enemmän kuin elävät jne.).
En tietenkään asusta tynnyrissä, joten luonnollisesti tiedän asioita kuninkaallisista, sillä luen lehtiä ja pyrin pitämään tietoni yleissivistävällä tasolla. Kiinnostukseni kuninkaallisia kohtaan ei kuitenkaan ole koskaan ollut niin suuri, että olisin kokenut tarvetta perehtyä heihin kovin syvällisesti.
Ruotsin kruununprinsessa Victoriaa seurasin parikymppisenä, koska meitä yhdisti eräs asia: nimittäin anoreksia. Ostin lehtiä (tuolloin ei netti ollut järin yleinen) ja ihailin Victoriaa. Ei ollut mitään thinspiraatiosivuja saati ProAna-liikehdintää tuolloin, vaan jos halusi ihailla laihoja ihmisiä, piti ostaa lehtiä ja etsiä inspiraatiota siellä esiintyvistä julkkiksista tai mainoksista.
Prinsessa Diana ei koskaan ollut varsinainen “suosikkini”, koska hän oli minulle liian vanha ja “lihava”. Tietenkään Diana ei ollut lihava, mutta hän ei kelvannut luukasaesikuvaksi, koska oli liian normaalipainoinen. Muistutan, että olin sairas tuolloin. Anoreksiani ei sinällään myöskään liittynyt suoraan laihuuteen, vaan kontrolliin ja oman ihmisyyden kokemiseen (toisin sanoen en pitänyt itseäni ihmisenä).
Luonnollisesti kiinnostukseni Brittimonarkiaa kohtaan kasvoi (ja muuttuikin monessa suhteessa) muutettuani itse Brittilään lähes kymmenen vuotta sitten. Mitään fania minusta ei ole tullut (paitsi Ellua kyllä vähän diggailen), mutta aloin seurailla asioita, joita en aiemmin ollut järin kiinnostunut seuraamaan. Netflixin tuottama sarja, The Crown, herätti minussa laajemman kiinnostuksen Brittilän kuninkaallisia kohtaan, samoin tv-sarja Victoria.
Alkulätinä päättyy
Kate Snellin kirjoittaman Diana-kirjan olen saanut vuosia sitten lahjaksi anopiltani (RIP), mutta vasta nyt kiinnostukseni kuninkaallisia kohtaan on kasvanut sen verran suureksi, että saatoin kuvitella lukevani peräti kirjallisuutta niihin liittyen. On turvallista aloittaa kuolleella henkilöllä ja siirtyä siitä sitten eläviin (ostin itselleni "joululahjaksi" Rebel Princen sillä haluan tunkeutua Charlesiin syvällisemmin).
Kate Snell: Diana – prinsessan viimeinen rakkaus
alkuper. Diana – Her Last Love 2000
Gummerus 2013
suomentanut Tero Valkonen
S. 247
Kuten nimikin jo kertoo, kirjassa keskitytään lähinnä Dianan viimeisiin elinvuosiin ja erityisesti suhteeseen sydänkirurgi Hasnat Khanin kanssa.
Mutta voidakseen ymmärtää Dianaa - hänen persoonaansa ja käytöstään - on tietenkin tiedettävä jotakin Dianan lapsuudessa. Vanhempien avioero oli erityisen traumaattinen kokemus Dianalle eikä hän kenties koskaan päässyt siitä täysin yli. Se mahdollisesti myös teki Dianasta hyvin rakkaus- ja perhekaipuisen persoonan. Siksi avioero – niin kuin oikeastaan avioliittokin - Charlesista oli erityisen järkyttävä.
Snellin mukaan Charles vietti häitä edeltävän illan Camilla Parker Bowlesin kanssa. Lisäksi Charles oli tehnyt Dianalle jo häiden alla selväksi, ettei rakasta häntä (Dianaa). Luonnollisesti Diana oli tietoinen Charlesin ja Camillaan yhteisestä menneisyydestä, mutta oletti että sinne se kuuluikin: menneisyyteen. No kuten me kaikki tiedämme, ei kuulunut.
Sitten lakaistaan Charles pois kirjasta ja keskitytäänkin todella tiukasti Dianaan ja hänen persoonaansa. Selvitetään, miksi hän oli niin kinnostunut Islamista ja sen perhekäsityksestä. Ja miksi hän tapaili tietynlaisia miehiä. Myös Dianan meriiteistä kerrotaan eli esiin tuodaan myös sitä lempeää ja hyvin humaania puolta.
Snellin kuvailema Diana on pakkomielteinen rakkaudenkaipuussaan ja (mies)suhteissaan, ystäviltään hän odottaa voimakasta omistautumista, lojaalisuutta ja läsnäoloa silloin kun se hänelle sopii. Muodostuu kuva määrätietoisesta ja oikukkaasta prinsessasta, joka myöhemmin oppii manipuloimaan tavoitellessaan haluamaansa.
Dianan kuollessa (kuolemaan johtanutta onnettomuutta ei kirjassa käsitellä juuri lainkaan) olin 19-vuotias ja sain tietää hänen kuolemastaan muistaakseni Ilta-Sanomista. Minulla ei tuohon aikaan ollut televisiota (ei ollut varaa ostaa) eli seurasin uutisia lähinnä radiosta ja lehdistä.
Kirja valottaa Dianan ja Dodi Fayedin vaiheet ennen heidän kuolemaansa. Kyseessä ei Snellin mukaan ollut vakava suhde, vaan pikemminkin Dianan pyrkimys tehdä Khan mustasukkaiseksi saadakseen hänet takaisin. Huviveneellä olevat kuuluisat suutelukuvat oli Diana ovelasti järjestänyt eli kyseessä ei ollut mikään sattuma.
Tämä kirja tuskin tarjoilee mitään uutta sellaiselle, joka Dianasta on aiemmin kirjallisuutta lukenut tai seurannut aikanaan aktiivisesti hänestä kirjoitettuja uutisia ja juoruja. Itse olin vasta viisivuotias Dianan ja Charlesin avioituessa, joten eipä tullut seurattua heidän tekosiaan. Toki tietyt pääkohdat Dianan elämästä olivat tiedossani ennen Snellin kirjan lukemista, mutta kyllä tämä minulle antoi melko paljon tietoa asioista (ja erityisesti Dianan persoonasta), joista en aiemmin tiennyt (tai en muista).
Postauksen otsikon väänsin kirjan sivulta 148 (suluissa olevat tekstit ovat lisäämiäni tarkennuksia).
Jos hän (Diana) ei saanut Hasnatiin yhteyttä puhelimella, hän yritti järjestää toisenlaisen kohtaamisen – hän meni esimerkiksi sairaalaan (jossa Hasnat työskenteli) tapaamaan potilaita. Mutta yritykset eivät päättyneet vielä siihenkään. Hänen käytökseensä ilmaantui myös pakkomielteisen vaanijan piirteitä, aivan kuten Oliver Hoaren (Diana seurusteli hänen kanssaan aiemmin) tapauksessa.
Saatoin kiinnostua Dianasta eli mahdollisesti luen jonkin toisenkin hänestä kirjoitetun elämäkerran. Kenties sellaisen, joka keskittyy kokonaisvaltaisemmin hänen elämäänsä: Snellin kirjassahan sivutaan vain pientä osaa.
Dianalla korkkaan täten Elämä, kerta kaikkiaan! – lukuhaasteen. En tiedä olisinko tullut kirjaa vieläkään ottaneeksi lukuun ilman tätä haastetta eli ihan mahtava juttu. Luulen, että fiktiivisen henkilöni etunimeksi saattaa tulla Diana, mutta en vielä lyö naulaa arkkuun.
Minä tykkään lukea historiallisista kuninkaallisista, kuten luin vasta Kustaa Vaasasta ja hänen lapsistaan.
VastaaPoistaJuu, kuolleet kiinnostelee enemmän kuin elävät. Tosin poikkeuksena tietty nämä paikalliset kuninkaalliset, joiden touhuja seuraan sen verran, että pysyn yleissivistävällä tasolla. :D
PoistaMeillä on sitten samaa tämä viileys kuninkaallisiin. Olen katsonut yhdet kuninkaalliset häät ja ne olivat tietysti Victorian ja Danielin. Niin aitoa♥ Mutta sitä ennen Diana. Jostain syystä halusin katsoa sen Dianan haastattelun, jossa hänellä oli vahva silmämeikki kajaleineen kaikkineen (minäkin diggaan kajaleita!), mutta homman pointti oli Dianan rohkea avautuminen. Hän kertoi käytännössä kaiken ja olen ajatellut, että hän teki sen suojellakseen itseään ihan fyysisesti. Siinä kävi ilmi syrjäinen talo jossakin, joka olisi suljettu ja hän siellä. Kävi myös ilmi, että heitä oli avioliitossa kolme, mutta C. diggasi enemmän Camillaa. Ja kaikesta kävi kaiken aikaa selville, miten eri lailla Diana halusi olla lapsilleen läheinen kuin oli hovissa tapana ollut. C. on aika hyvä esimerkki ilman vanhempien likeistä läsnäoloa kasvaneesta ihmisestä. En kyllä yleensä lue hänestä missään ellei satu olemaan kyseessä vanhojen talojen suojelut.D. muuten muistaakseni kyynelehti tuon haastattelun aikana, joten se oli häneltä tosi iso juttu ja hänellä oli ollut tosi kurjaa jo kauemmin.
VastaaPoistaOlimme menossa kauppapuutarhalle, kun tuli ylimääräinen uutislähetys Dianan kuolemasta. Onneksi en ollut ratissa, sillä siitä tuli toinen kerta kun itkin jonkun tuntemattoman kuninkaallisen takia.Diana oli sen väärti. Tuskin kolmatta kertaa tulee...
Hyvä ja yllättävä aihe sinulta♥♥
Minä katsoin Williamin ja Katen häät telkkarista toki samalla muuta puuhastellen. Niin paljon ei kiinnostanut, että olisin lähtenyt ihmismassojen keskelle niitä seuraamaan. Ja nyt kun tuli häät puheeksi, niin toki katsoin myös Harryn ja Meganin häät. Katsoin myös taannoin Harryn ja Meganin kihlajaishaastattelun, mutta seuraan siis lähinnä yleissivistyksen takia heitä. :D
PoistaEn pidä Charlesista sen perusteella, mitä olen hänestä lehdistä lukenut (reportaaseja, artikkeleita, henkilökuvia jne.) ja toivon, että hänen kuninkuusaikansa on mahdollisimman lyhyt. Dianaan minulla on neutraali suhde myös: en ole koskaan ollut ns. idoli-ihminen enkä ole varsinaisesti koskaan fanittanut ketään, kuten erityisesti nuorena monet fanittivat.
En ole muutenkaan kollektiivinen surija, mutta ymmärrän ilmiötä. Enkä tietenkään ole tunteeton, vaan jos olen pitänyt jostain julkisuuden henkilöstä, niin toki hänne poismenonsa pistää miettimään. Itkenyt en toistaiseksi ole, tai en ainakaan muista itkeneeni.
Tämän kirjan lukeminen muuten yllätti minutkin eli oli tosiaan yllättävä valinta kaikin puolin. :D
PS. Siis Mai sai minut tajuamaan, että toki minä historiaharrastukseni takia luen Romanoveista etc. Ja sekin oli sitten pakko lukea, että kun Nikolai II:n perhe tarivtsi suojelua ja venäläiset olisivat päästäneet heidät lähtemään Englantiin, maa ei ottanut heitä vastaan. Alix oli kuningatar Viktorian tyttärentytär ja kaiken huipuksi vielä vietänyt ainakin osan lapsuudestaan ellei kokonaankin Viktorian hovissa. No, me kaikkihan tiedämme miten perheen kävi Jekateriburgissa...
VastaaPoistaMinuakin kiinnostaa kuolleet henkilöt enemmän, etenkin siis julkisuuden henkilöiden kohdalla. Muistelmia tykkään lukea, mutta niissäkin lukemiseni painottuu ns. “tavisten” kirjoittamiin muistelmiin mutta kuitenkin niin, että jokin keskeinen teema tai sanoma on.
PoistaMinäkin lähden tosi harvoin mukaan ns. kollektiiviseen suruun. Niinpä saan rauhassa ihmetellä, mikä Dianassa oli minulle se jokin. Oliko se, että hän oli tavallaan niin yksin vastassaan vaiktusvaltianen hovi kaikkineen. Toisaalta hän oli todellakin sydänten prinsessa, vaikka hän ei olekaan minun tyyppiäni fanituksen kohteena.
PoistaKehtaan tunnustaa, että seuraan Catherine Deneveuta eli kerään kuviaan Pinterestiin ja diggaan ihan hirveästi Helen Mirreniä ja myös aika paljon Kate Winsletiä. Walesin paha poika Burton on myös saanut mielessäni armon :)
Mutta toki sallimme itsemme lukea elämäkertoja. Kuvani Liz Taylorista muuttui myönteisemmäksi hänen elämäkertansa myötä ja ainoa mitä todella inhosin, oli hänen turkismaanisuutensa.
♥♥
Jotkut kohtalot (miksei julkkistenkin) yksinkertaisesti koskettavat: ei kai sille mitään voi eikä niitä tarvitse perustella kenellekään. :) Minulle Diana oli melko merkityksetön henkilö ja luulen, että se johtui myös omasta nuoresta iästäni ja maailmojen erilaisuudesta, etten hänestä ollut nuorempana järin kiinnostunut. Muistelisin, että Dianan syömishäiriöt kiinnostivat minua eniten ja olisin halunnut tietää niistä enemmän. Mutta tuohon aikaan ihminen oli tosiaan paperijulkaisujen varassa, kun mitään nettiä ei ollut.
PoistaAi niin, Pinterest! Pitäisi pitkästä aikaa sinnekin mennä inspiroitumaan. Minulla keräilyssä on hautausmaita, autiotaloja jne. :D
Ei kenenkään pidä hävetä diggailujaan <3 Joskus toivoisin, että itsekin osaisin innostua joistakin henkilöistä ja ehkä jopa löytää idolin. Mutta sitten, en vain ole koskaan ollut sellainen joten eipä sitä väkisin voi. Voin silti innostua toisten innostuksesta esim. Mia Kankimäen ”Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin” oli kiehtovaa lukea, innostua Kankimäen kanssa. Ja havaita, etten itse pystyisi samaan henkilöinnostukseen omassa elämässäni.
♥
Voihan Diana! Sillon ku Diana kuoli, olin 10-vuotias ja jostain syystä hänen kuolemansa kosketti mua niin syvästi, että keräsin kaikki lehtileikkeet Dianaan liittyen ja tapetoin niillä parvisänkyni ympäristön seinät. Lehtileikkeet oli mulla tallessa niin kauan, että viimeisimmän muuton (2,5v sitten) jäljiltä heitin ne menemään, ku edellisessä asunnossa häkkivarastot oli ulkovarastossa ja niille lehtileikkeille ja lehdille ja mun taideteoksille kaikille kävin paskanen (homeinen) loppu. :( 15-vuotiaana kävin Dianan kotikartanolla ja tuijottelin sitä saarta, johon hänet on haudattu.
VastaaPoistaMinullakin oli leikekirja lapsena, mutta se katosi muutoissa. Harmi, sillä olisi kiva näin jälkikäteen nähdä, mitä sinne tuli leikattua ja liimattua. :D Minulla ei koskaan ollut julisteita seinillä. Jakaessani huoneen sisareni kanssa meillä oli seinillä mm. muutama Europen, Dingon ja Bon Jovin juliste (pidin kyllä kys. bändistä/laulajista paitsi Dingosta en lapsena pitänyt). Kun muutimme ja saimme omat huoneet, en halunnut seinille mitään. Kaappini sisäoveen olin kiinnittänyt sinitarralla kuvan Mike Pattonista ja siinä kaikki. En ole koskaan ollut ns. fanittaja eikä minusta ole tullut sellaista.
PoistaJos minulta kysyttäisiin lapsuuden tai nuoruuden idoliani, en osaisi vastata mitään. :D Tai no, ehkä sanoisin että pidin erityisesti Hanhiemon satuaarre -kirjasta, koska se oli ihanan dramaattinen.
PS. Olen tehnyt elämässäni yhden leikekirjan ja se oli teiniprinsessaksi valitusta Kristiina Kankaanpäästä.
PoistaSisareni on tehnyt Dannysta niin monta vihkoa, että sai käydä luovuttamassa ne laulajalle tämän mökillä, mutta ei saanut ottaa lehtikuvaajamiestään mukaan. Meillä on siskon kanssa ihan eri musiikkimaku, joten ei tästä sen enempää.
Dingon Levoton tuhkimo sai mut kyyneliin, kun sen esitti kuopuksemme yläasteen kevätjuhlassa rikkinäisissä farkuissa tyttö, joka oli muuttanut tänne sijaisperheeseen. Hän ei laulanut, hän oli levoton tuhkimo ja koko valtava sali oli kerrankin ihan hiljaa.
♥
PoistaMinun piti googlettaa Kristiina Kankaanpää, ihan tuntematon nimi minulle. Ratian toinen vaimo kyseessä siis, taas opin uutta!
Minun leikevihkossani ei tainnut olla mitään teemaa: lätkin sinne vain kuvia ja juttuja sen mukaan, mikä milloinkin kiinnosti. :D
Kauniita muistoja sinulla Dingosta. Siskoni oli kova fani, minua ei kiinnostanut. Meilläkin oli ja on edelleen melko erilainen musiikkimaku sisareni kanssa, vaikka pidämme toki joistakin samoistakin bändeistä ja laulajista.
Minäkään en ole lukenut kuninkaallisista aikaisemmin, eivätkä julkkisjuorut kiinnosta. Nyt kun ilmestyi suomeksi kirja Herkäksi syntynyt, jonka toinen kirjoittaja on Norjan prinsessa Märtha Louise, niin sen luin, ja siinä tuli samalla siitä kuninkaallisten elämästäkin hiukan kuvaa.
VastaaPoistaDiana on kyllä kiinnostava persoona ongelmiensa ja traagisen elämänsä takia. Hänestä voisin joskus lukeakin jotain. Häntä myös itkin silloin, kun hänen kuolemastaan kuulin. Se kuolema oli niin järkyttävä äkillisyydessään.
Norjan prinsessa on minulle melkein kuin tavis, niin vähän tiedän hänestä :D Ehdottomasti kannattaa lukea kirja, jos sen aihepiiri kiinnostaa: ei sillä sinänsä ole väliä, onko sen kirjoittanut julkkis tai muu. En siis itse sinänsä välttele julkkisten kirjoittamia kirjoja, mutta ne harvemmin kiinnostavat. Toki poikkeuksia on. Tuli mieleeni, että luin Trevor Noahin muistelmat jokunen vuosi sitten ja hän on tosi kuuluisa koomikko (en tosin tiennyt sitä kirjan ostaessani). Ja kirja oli todella hyvä ja koskettava!
PoistaDiana on tosiaan kiehtova henkilö. Itse olin tosiaan ajatellut, etten jaksaisi kuitenkaan kokonaista kirjaa häneen liittyen lukea, mutta hyvin jaksoin ja kiinnostuin vieläpä lisää.