Ei äitimateriaalia -kirjan uskaltaa lukea, vaikka itsellä olisi lapsia ja lapsiperhe-elämä juuri sitä, mitä on aina halunnut, sillä tässä kirjassa ei dissata toisten valintoja: kirja on asiallisesti ja eri valintoja kunnioittaen kirjoitettu. Elämäntapasi ei siis ole uhattuna, joten huoli pois.
Kirja käsittelee lapsettomuutta vapaaehtoisena valintana, joten kyse ei ole nyt sinusta. Kyse ei myöskään ole “tahattomasta” lapsettomuudesta eli niistä, jotka eivät halustaan huolimatta saa lapsia. Kun tässä postauksessa kirjoitan lapsettomuudesta, tarkoitan sitä nimenomaan vapaaehtoisena valintana – en tragediana.
Olen silloin tällöin maininnut, että pidän kirjallisuudesta, joka johdattaa minut muun muassa uusien asioiden, ajatusten ja kulttuurien äärelle. Myönnän että on silti kiva joskus lukea kirjallisuutta, jonka kokee omanlaisekseen ja läheiseksi. Kirjallisuutta, jota lukiessa kokee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on ja voi jopa samastua. Nefertity Malatyn Ei äitimateriaalia on sellainen kirja – minulle monin paikoin samastuttava.
Ei tietenkään kaikilta osin (samastuttava), koska lapsettomat(kin) naiset ovat erilaisia keskenään. Heillä on persoona ja erilaisia intressejä kuten kaikilla ihmisillä – myös äitiyden valinneilla. Lapsettomat eivät ole samasta muotista vedettyä massaa, jonka nivoo yhteen – tadaa – itsekkyys. Itsekkyys nimittäin liitetään yllättävän usein nimenomaan lapsettomiin naisiin. Mutta miksi niitä lapsia okein “saadaan”? Eiköhän ihan samasta syystä kuin ollaan “saamatta” - omat halut ja intressit siinä on kyseessä molemmissa tapauksissa.
Ei äitimateriaalia koostuu sekä lapsettomuuden valinneiden naisten että tutkimusten ja faktojen yhdistelmästä. Kyseessä on tuhti tietopaketti lapsettomuudesta, joka avaa monipouolisesti niitä lukuisia syitä, miksi nainen valitsee olla saamatta lapsia.
Minulla ei ole lapsia enkä ole koskaan halunnut lapsia, ei vain kiinnosta (en käytä itsestäni sanaa ”lapseton”, koska en halua määritellä itseäni jonkin ”asian” kautta, jota minulla ei ole. Jos olisi aivan pakko – onneksi ei ole – jotain sanaa käyttää, lapsivapaa olisi kuvaavin). Jotkut ihan oikeasti tietävät jo hyvinkin nuorena, etteivät halua lapsia. Ei siinä ole sen kummempaa kuin että jotkut tietävät jo hyvin nuorena, että haluavat. Miksi ei halua saada lapsia pidetä nuoruuden ehdottomuutena, mutta päinvastaista pidetään? Melko valikoivaa “ehdottomuutta” hyväksyä toisen halu, mutta epäillä toisen haluttomuutta.
Itse en ole lapsensaantihaluttomuuttani nuorempana toitottanut (enkä nytkään, vaikka olen iloinen valinnastani enkä koe jääväni mistään paitsi, mutta sitä ei ole hyväksyttävää näyttää toisin kuin esim. raskautta ja lapsen saamista), mutta kysyttäessä kyllä vastannut rehellisesti ja olen saanut kuulla lähes kaikki kirjassa mainitut heitot aina Mieles muuttuu vielä ja Minäkin ajattelin ennen noin -tokaisuista lähtien. Mitäpä jos seuraavan kerran Mieles muuttuu sijasta todettaisiin Totta, ei kaikkien tarvitse lisääntyä.
Ihmettelen, miksi lapsettomuutta pitäisi ylipäätään perustella tai että siihen pitäisi olla jokin erityinen syy; ei vanhemmiltakaan kysellä syytä sille, että he ovat hankkineet lapsia. (Melinan kertomus, s. 140)
Samaa ihmettelen minäkin. Mielenkiintoista on myös äitiyden näkeminen "pakollisena" elämänkulkuun liittyvänä aspektina, kun taas se ettei halua lapsia nähdään jonkinlaisena “vikana”, jota pitäisi selvittää ja perustella – ja mielellään eheytyä eli hankkia lapsia! Hyvin usein naiseus myös rinnastetaan nimenomaan äitiyteen.
Suvussani (äidin puolelta) esiintyy suhteellisen paljon lapsettomuutta. Lapsettomuus ei ole minulle mikään outo ja kaukainen asia, vaan normaali valinta. Minun näkökulmastani on suorastaan säälittävän koomista, että lapsettomuutta valintana jaksetaan kauhistella ja tuomita, keksiä omituisia piirteitä lapsettomille naisille ja väittää itsekkäiksi. Ovatko nämä niitä ihmisiä, joiden mielestä kaikkien tulisi elää samalla tavalla eli niin kuin juuri itse sattuu elämään. Toisenlaiset valinnat kuin omat nähdää uhkana.
Kirjan mukaan typerimmät (kirjassa ei käytetä sanaa typerä, mutta minä käytän) kommentit lapsettomuuteen liittyen tulevat yleensä vieraammilta ihmisiltä ja minun kohdallani tämä pitää paikkansa. Suku ja ystävät tietävät ja ymmärtävät, mutta hiemankin vieraammat ihmiset kokevat tarpeelliseksi kommentoida miten sattuu – jopa käännyttää (kyllä, tällaistakin olen _saanut_ kuunnella ja käännyttäjien kanssa asiallinen keskustelu ei ole mahdollista, koska “kyllä sinä sitten ymmärrät, kun sinulla on lapsia”).
Todellakin toivoisin, että tämän kirjan lukisivat kaikki, jotka jaksavat ihmetellä toisten haluttomuutta saada lapsia. Maailmasta eivät ihmiset ole ihan heti loppumassa, eivät edes Suomesta, joten median harjoittama ”pelottelu” on aivan turhaa.
Kirjan lopussa on lista mm. kuuluisista lapsettomista naisista, mutta valitettavasti siellä on ainakin muutama virhe. Kaikki mainitut henkilöt eivät ole lapsettomia (mm. Eva Mendes, Alyssa Milano).
Kirjan tiedot:
Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia
Reuna 2018
S. 194
Pakollinen Ps. En vihaa lapsia, kahdelle olen kummi. Itseäni ehkä hieman vihaan, kun en rohkene julkaista tätä tekstiä lisäämättä peeässää. Mutta sellaista se joskus on.
Minussa ei enää herätä oikeastaan minkäänlaisia tuntemuksia se, että joku ihmettelee, miksi olen *jäänyt* lapsettomaksi. Vähän saattaa naurattaa, koska kovin moni ei enää ihmettele. Ilmeisesti siksi, että minulle ei voi enää sanoa, että mieles muuttuu. Korkeintaan vanhuudenhöperönä pidettäisiin.
VastaaPoistaOlisi kyllä ollut kiva, jos edes kerran olisin kuullut "Totta, ei kaikkien tarvitse lisääntyä" (joltain muulta kuin toiselta vapaaehtoisesti lapsettomalta) sen sijaan, että "[mieles muuttuu] kunhan *oikea mies* osuu kohdalle", joka on aina ollut absurdein - ja silti yleisin -argumentti. Jotkuthan oikein etsivät miestä, jonka kanssa ensisijaisesti voisi saada lapsia, mikä on minusta vähintäänkin kyseenalaista.
Omasta puolestani en ole koskaan edes pitänyt lapsista, mutta se on yleensä parempi jättää sanomatta, kun se lastenvihaajan leima on muutenkin aika tiukassa. En minä niitä vihaa, mutta niin kuin eräs entinen työkaveri sanoi, niin "eihän kukaan herneille allerginenkaan ehdoin tahdoin syö herneitä". Sekään asia ei välttämättä muutu sillä, että "kunhan saat omia". Jotkut kaverini ovat sanoneet, että kyllähän sitä omaa rakastaa (yleensä), mutta ei ne muut muutu yhtään sen kummemmiksi kuin ennenkään.
Minäkin olen jo siinä iässä, ettei kukaan ikäni tietävä enää viitsi sanoa Mieles muuttuu. Näytän kuitenkin ilmeisesti vielä lisääntymiskykyiseltä äitimateriaalilta (vielä ehtii!), joten joskus tällaista saa kuulla. Hyvin harvoin siis nykyisin (harvemmin muutenkaan olen nykyään tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa), mutta kyllästymiseen asti aikoinaan. Joopa joo, mieli muuttuu viimeistään silloin kun tapaa “Sen Oikean”.
PoistaMinä en osaa ottaa tätä asiaa yhtä coolisti kuin sinä. Jotenkin vain on mitta tullut täyteen jatkuviin selittelyihin ja vähättelyyn, jota aiheen tiimoilta on vuosikymmeniä saanut kuunnella. Viimeisin ärsytykseni oli, kun avasin viikonloppuna Iltapulun (en muista kumman) ja siellä oli KOLME peräkkäistä otsikkoa liittyen lapsettomuuteen ja kaikki juuri niitä kauhukuvia. Olen myös erehtynyt lukemaan vastaavien juttujen kommentteja, mitä ei tietenkään pitäisi ikinä koskaan tehdä. :D
Minua lapset kiinnostavat valikoidusti eli läheisten ja kavereiden lapset ovat automaagisesti jees, mutta muut lapset ovat melko lailla ilmaa minulle eli ei kiinnosta.
Kiinnostavan oloinen kirja, jonka tosiaan soisi lukevan etenkin niiden ihmisten, jotka jaksavat arvostella toisten valintoja. Vähän kauhistuttaa, kun olen juuri siinä "sopivassa" lastentekoiässä eli kolmikymppinen, mutta onneksi lähipiirini (kaverit ja sukulaiset) ei ole mitenkään iso. Ja kaveritkin on tullut valittua sillä perusteella, että ovat fiksuja eivätkä ainakaan kysele moisia.
VastaaPoistaTyöelämä vähän kauhistuttaa, siellähän niitä 50+ ikäisiä kyselijöitä riittää (ihan vain omien havaintojeni mukaan suurin osa utelijoista on tuota ikäluokkaa olevia, pääsääntöisesti naisia). Kerran menin työkaverin suorasta kysymyksestä "aiotteko hankkia lapsia?" sen verran hämilleni, että vastasin siihen vain jotain ympäripyöreää, mutta vastaisuudessa haluaisin osata olla tarpeeksi jämpti ja sanoa suoraan, miten asiaton kysymys oli.
Itse olen 42-vuotias, joten olen jo aika kauan saanut kuunnella kaikenlaista liittyen haluttomuuteeni saada lapsia. Minulla on hieman erilaisia kokemuksia kuin sinulla kyselijöiden suhteen: omalla kohdallani niissä on ollut yhtä paljon miehiä kuin naisiakin. Mitään keski-ikää en osaa sanoa. Kirjan mukaan mukaan “miesten on havaittu olevan herkempiä tuomitsemaan lapsettomuutta kuin naisten.”
PoistaOlisin tältä kirjalta kaivannut tarkempia lähdeviitteitä. Kirjan lopussa on kyllä lähdeluettelo, mutta epämääräinen viittaus johonkin tutkimukseen keskellä tekstiä olisi kaivannut parikseen suoran lähdeviitteen vaikkapa sivun alareunaan.
Jokaisen oma asia haluaako lapsia vai ei. Maapallolla on kikkailtu lapsilla ihan tarpeeksi, kun on haluttu vain poikia. Esimerkiksi äitini veljet saivat perinnöksi isot maatilat ja siskosten piti allekirjoittaa luopuvansa oikeuksistaan. Tämä tapahtui 60-luvulla. Luulenpa, että tämä jatkuu edelleen, kun tehdään sukupolven vaihdoksia. Aihe herättää erilaisia näkökantoja lasten hankkimiseen. Eiköhän se suurin syy pitäisi olla rakkaus.
VastaaPoistaMinulla on kolme jo aikuista lasta. Haaveilin jo lapsesta asti, että halusin mummiksi. Työssäni olen saanut halata ja olla turvana yhä enenevässä määrin häiriintyneille lapsille.
Niinhän sen pitäisikin olla jokaisen oma asia, vaan eipä tunnu olevan. Suomessakin yritetään näihin henkilökohtaisiin valintoihin vaikuttaa typerin synnytystalkoin plus muine harhaanjohtavine juttuineen ja patisteluineen.
PoistaJokainen saa tehdä valintansa, enkä ole koskaan muiden elämästä udellut, joku kertoo, toinen ei. Itse en ole nainen. Miehenä minulla ei ole ollut lapsena koskaan ajatusta siitä, olisi lapsia tai ei olisi. Minulla on ollut hyvin onneton lapsuus (ja perhe), ja kun itse saimme vaimoni kanssa lapsia, olen niihin panostanut että olen luonut turvallisen tilan, antanut aikaa, leikkinyt ym, tuntuu lapselliselta, ja onkin, mutta minun valintani. Jos emme olisi saaneet lapsia, se olisi ollut ok minulle.
VastaaPoistaOnneksi monien mielestä tosiaan kukin eläköön tavallaan. Luonnollisesti minun korvaani särähtää tietenkin kovimmin ne vähättelyt, joita on tosiaan näin naisena saanut kuunnella ihan kyllästymiseen asti. Asiaa ei varsinaisesti auta asenteellinen media, jossa kauhistellaan sitä, etteivät naiset sankoin joukoin synnytä kuten ennen muinoin kuin ei ollut edes ehkäisyä ja lapsikuolleisuus muutenkin suuri ja peltotyät piti tehdä.
PoistaMinä uskon, että minusta olisi voinut tulla ihan ok äiti – jos nimittäin olisi kiinnostanut. Mutta ei kiinnosta.
Nytpä aiheen valitsit. :-) Tästä olisi paljonkin sanottavaa, mutta yritän pitää sanottavani lyhyenä.
VastaaPoistaOlen huomannut, että Suomessa (en tiedä, miten muissa maissa) kaikkia ns. normista poikkeavia valintoja pitää perustella. Tyyliin “miksi sinulla ei ole lapsia”, “miksi et juo alkoholia”, “miksi et ole töissä”. Ihmisillä tuntuu olevan jokin sama muotti, johon kaikki pitäisi saada tungetuksi, ja jos joku elää ohi normien, sitä ihmetellään, ja se koetaan jotenkin uhkaavanakin.
Minähän olen ns. tahattomasti lapseton, ja ihmettelen suuresti sitä, että minulle kukaan ei ole koskaan kommentoinut mitään, eikä kukaan ole koskaan kysellyt, miksi minulla ei ole lapsia. Kysely ei olisi yhtään haitannutkaan, koska olen ihan sinut asian kanssa, enkä siis osaa pitää tahatonta lapsettomuutta välttämättä minään tragedianakaan. Mutta se johtuu ehkä siitä, että olen tiennyt varsin varhaisesta iästä lähtien, millä korteilla pelataan, enkä ole siis koskaan edes ehtinyt haaveilla lapsista, saati sitten käydä läpi lapsettomuushoitoja. Sellaisille, jotka oikeasti ehtivät unelmoida perheestä, lapsettomuus voi todellakin olla tragedia.
Täytyypä perehtyä tähän kirjaan. Kiitos vinkistä!
P.S. Viisikot on jo haettu kirjastosta. ;-D
PoistaSaa sanoa pitkästikin, ei täällä lasketa sanoja :D Tosin itsekin heivasin postauksesta useita kappaleita kokonaan mäkeen ja keskityin enemmän itseeni (joskus näinkin). Ulos jäi useampikin kirjassa esiin noussut aihe, jonka olisi voinut bloggaukseen jättää. Mutta kiinnostuneet voivat lukea kirjan itse.
Olen huomannut saman ja normeista poikkeamista tunnutaan pidettävän siellä sun täällä melko paheksuttavana. Olen itse kuullut suurimman osan näistä heitoista nimenomaan Suomessa, mutta varsinaiseen kiistaan aiheesta jouduin erään saksalaisen miehen kanssa (kyseessä oli eräs tilaisuus, jossa olin mieheni kanssa ja siellä piti käyttäytyä, joten en voinut vain haistattaa hänelle paskaa ja suorittaa French exitiä :D ).
Tahaton lapsettomuus herättää sympatiaa, toisin kuin valittu. Koska kaikkihan nyt lapsia haluavat! Minua ei kysely ole aina haitannut, mutta sitten kun sitä on kuunnellut puolet ikäänsä, niin se alkaa tympäistä.
Tämä on ihan kiinnostava kirja, kannattaa lukea! Sen varmaan saa kirjastostakin, uskoisin. Itse toivon, että tämä kirja on omalta osaltani ns. sinetti tähän aiheeseen eli että en enää ikinä kokisi tarvetta tästä kirjoittaa blogissani (olen nimittäin itsekin korviani myöten täynnä tätä aihetta). Olen tainnut noin kaksi kertaa aihetta käsitellä blogissani (se toinen kerta oli eri blogissa, joka nyt on jo kiinni).
Haa, Viisikoita! Olisi jännä kuulla, miten ne sinuun uppoavat! :))
Minä kuulun niihin, joiden mieli muuttui. Nuorena en ollenkaan edes ajatellut lapsia hankkivani. Mies odotti kiltisti seitsemisen vuotta, ennen kuin vaimo viimein totesi sittenkin haluavansa jälkikasvua. Kolme poikaani ovat tietysti minulle hurjan tärkeitä, mutta silti ymmärrän hyvin myös lapsettomina eläviä. Kukin tavallaan.
VastaaPoistaSaahan se mieli muuttua, suuntaan tahi toiseen. On kuitenkin eri asia hokea sitä toisille ja siten vähätellä toisten tuntemuksia. Itse en ole varsinaisesti koskaan päättänyt, etten aio “hankkia” lapsia, mutta en ole niitä koskaan halunnutkaan (olen sisimmässäni aina tiennyt, etten halua ja se tunne on vain vahvistunut iän myötä - olisin halunnut sterin, mutta sitä ei minulle sallittu ikäni puolesta ja sitten muutinkin pois ja täälläkin asia on tehty vaikeaksi).
PoistaOn mielenkiintoista huomata, että näissä lapsettomuuskeskusteluissa (kun kyseessä on valinta) ne joilla on lapsia, tulevat herkästi muuttamaan keskustelun koskettamaan itseään ja lapsia ja koko lapsettomuusvalinta ikään kuin sivuutetaan. Itse en kehtaisi mennä lapsia käsitteleviin juttuihin kertomaan, ettei minulla ole lapsia enkä halua lapsia ja ehkä teilläkin mieli muuttuu ja kadutte vielä. Jokunen saattaa katuakin, mutta se onkin sitten ihan toinen aihe.
Mää ennakkotilasin tän kirjan, tosin en oo vieläkään saanu luettua, vaikka se hyllyssä on jo napottanu pari kuukautta. :D
VastaaPoistaIte oon aina tiennyt, etten halua biologisia lapsia. Tosin sen pystyin myöntämään itselleni "vasta" 25-vuotiaana. Onneksi en ollu siihen mennessä kerenny "saada" lapsia!! Iän myötä tunne lapsihaluttomuudesta on vain vahvistunut. Mulla tähän vaikuttaa paljon myös se, että oon jo lapsena kokenu vanhemmuuden, kun olen joutunut olemaan vanhempi sisaruksilleni pakon edestä. Se oli ihan liian raskas taakka lapselle ja siksi haluankin viettää loppuelämäni ilman sellaisia taakkoja. Enkä oo toipunu siitä vieläkään, sanottakoon sekin. Sitte ku oon toipunu, ni miksi haluaisin uudelleen kokea sen paskan? Lapsista on niin hirveä vastuu, etten todellakaan halua sitä. Haluan elää loppuelämäni vain itselleni. Yksi painava syy lapsivapauteeni (mikä loistava termi!) on myös se, että tässä maailmassa on niin hirveän paljon lapsia, joista ei kunnolla huolehdita ja jotka ei saa rakkautta osakseen, että miksi ihmeessä haluaisin tänne yhtään sellaista lasta lisää tehdä. En nimittäin usko, että olisin kovin häävi äiti, sitäpaitsi. Oon tullut siihen tulokseen, että jos joskus haluaisin olla lasten kanssa tekemisissä enempi ni haluaisin olla tukivanhempi tai tukiaikuinen, käydä ne koulutukset ja auttaa lapsia, joitten omat vanhemmat on paskoja. Tämä maailma on todellakin täynnä paskoja vanhempia.
Joo, mää oon sitte sellainen tyyppi, että mua ei kiinnosta edes kavereitten ja ystävien lapset. Lapset on niin epäkiinnostavia. Mulla on yksi kummilapsi ja hän taitaakin olla ainut lapsi, joka mua kiinnostaa ja jonka juttuja jaksan kuunnella. Mutta eikö sitä sanota, että poikkeus vahvistaa säännön?
Ai niin, se mun piti vielä lisätä, että mun mielestä ois kaikkein parasta, jos biologisten lasten saamiselle ois yhtä kovat kriteerit, kuin adoptiolasten tai sijaislasten saamiselle.
PoistaTämä kirja sopii hyvin erissä luettavaksi eli luku silloin tällöin, kun on aikaa. Kirjassa lukuisat eri naiset kertovat valinnastaan, joten itse en ainakaan olisi jaksanut kaikkea edes putkeen lukea. Etkä kyllä ole ainoa, jota eivät lapset kiinnosta tai ei niistä varsinaisesti pidä. Sitä ei vain saisi lapseton sanoa ääneen, joten hienoa kun sanoit :D Ei kaikkien tarvitsekaan pitää lapsista: sehän ei ole sama asia kuin kiusata lapsia tai alkaa ampua niitä. :D
PoistaEn minäkään esim. nauti metelistä ja lasten huuto on aivan kamalaa ja minua se lähinnä ärsyttää (mutta en näytä sitä ulospäin). Siitä tuskin nauttivat kaikki vanhemmatkaan, voisin kuvitella.
Minä oletin, että kaikkien naisten pitää tehdä lapsia jossain vaiheessa elämää. Asia ahdisti minua, koska en ollut koskaan kiinnostunut vauvanhoidosta tai lapsista. Sitten pamahdin parikymppisenä paksuksi (syytän asiasta yhtä paljon silloista miestäni, joka ei ottanut ehkäisyasioita vakavasti ja miksi vahinkoraskaus olisi aina VAIN naisen vika semminkin kun kys. mies oli elämänsä aikana saattanut kättärille pari muutakin raskauden keskytykseen) ja oli pakko miettiä asiaa. Päädyin aborttiin ja silloin tajusin, että ei ikinä lapsia minulle, minun ei ole pakko. Miehellekin annoin kenkää (kys. miehellä nykyään kolme lasta).
Jep, ei se äitiys (tai isyys) ihmisestä pyhää ja kaikkitietävää tee. Moiset kruunun kiillottajaiset voisi jo lopettaa. Ihmisen empatiakyky ei ole kiinni siitä onko hänellä lapsia vai ei. Tälleen kärjistetysti sanottuna kuka tahansa voi vääntää lapsen ja sen kyllä huomaa :D
Se on aika tabu, jota ääneen ei saa sanoa, että ei edes pidä lapsista. Jos sen sanoo ääneen, ni onki yhtäkkiä kylmä ja tunteeton ihminen tai jotain. No, ei mua haittaa, jos mua semmosena pidetään, ku ite tiiän totuuden. En ymmärrä tota, että miten lapsista pitämättömyys on yhtä kuin lapsien vihaaminen tai lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tohonkin ajatusmalliin oon törmänny ja se on kyllä hämmentävä.
PoistaTota oon muuten miettiny viime aikoina, että miksi vanhemmuus muka tekee ihmisistä jotenkin parempia ihmisiä. Ei vanhemmuus oo mikään autuaaksi tekevä asia. Musta monesti tuntuu, tälleen kärjistettynä, että vanhemmuus tekee ihmisistä jotenkin typerämpiä ja todella epäkiinnostavia. :D (Oonko nyt kamala ihminen näine ajatuksineni?)
Se on valikoiva tabu, nimittäin äiti-ihmiset saavat sanoa että eivät varsinaisesti pidä lapsista ja että se oma on poikkeus. Heitä ei kuitenkaan pidetä itsekkäinä toisin kuin naisia, joilla ei ole lapsia. Minäkin yritän olla välittämättä noista ennakkoluuloista ja leimoista, mutta joskus suoraan sanottuna ottaa aivoon nähdä ja lukea sitä samaa mantraa joka paikasta ja media vielä pyrkii vahvistamaan tätä kuvaa otsikoillaan.
PoistaPari päivää sitten oli otsikoissa mm. IS:n syntyvyyskysely: Lue perustelut lapsettomuudelle laidasta laitaan ”En halua pilata ulkonäköäni”
Hienosti nostettu yksittäinen kommentti jutun lopusta otsikkoon, että saadaan taas vahvistettua sitä itsekkyyskuvaa ym. negatiivista liittyen lapsettomiin. Näin se media toimii, sattuneesta olen seuraillut Suomen medioita tämän tiimoilta (otsikko muuten vaihdettiin myöhemmin neutraalimmaksi, taisi tulla hieman palautetta). Lisäksi, miksi pitää perustella?!
Vastasin itsekin tuohon kyselyyn, jossa oli vaihtoehdot valmiina. Vastasin ”en halua lasta ollenkaan”, koska en tosiaan halua. 21,8 prosenttia oli vastannut näin. Silti jutussa pohditaan, miksi ei haluta lasta ollenkaan. Siis mitä helvettiä, eikö vain riitä ettei halua?! Jos on muu syy, sitä varten oli muita vaihtoehtoja. Näkee selkeästi, ettei tätä asiaa ymmärretä. :D
Ja et ole kamala ajatuksiesi kanssa. Olen havainnut, että jotkut saatuaan lapsen eivät enää kykene paljon muusta puhumaan. Nuorempana asia ei minua sinänsä haitannut (ei se varsinaisesti haittaa nytkään, mutta ei se oikein kiinnostakaan), koska asia oli minullekin uusi ja ystävien vauvojen myötä sain nähdä ja tutustua vauvoihin (olin nuorin sisaruksista ja ollut tuolloin aika vähän tekemisissä vauvojen kanssa). Nyt se ei enää tunnu uudelta eikä ”jännältä”, joten en myöskään jaksa innostua asiasta enää. Onneksi kaikista ei tule lapsen myötä yhden asian hössöttäjiä. :)
Itse olin onneksi niin pitkään sinkku, että nyt kun olen nelikymppisenä parisuhteessa, olen välttänyt enimmät utelut, mutta en ihan täysin kylläkään... Nykyään voi vedota ikään, vaikka todellinen syyhän on aivan toinen - joka taas ei kuulu niille utelijoille. Minäkin kyllä pidän lapsista, mutta erinäisistä syistä en ole sitä "äitimateriaalia"...
VastaaPoistaNo, epäonnekseni kyllä satuin LIHOMAAN juuri avioliiton alkuaikoina. Niinä ensimmäisinä vuosina tuli sitten joskus mahantaputtelijoita ja onnittelijoita vastaan... Sitten, maalla kun asumme, alkoi liikkua jo huhuja, että se lapsi on jo syntynytkin, ja pari kertaa minulta on kysytty, mitä meidän "lapselle" kuuluu!! No, onneksi me mieheni kanssa olemme saaneet monet makeat naurut näistä! :)
Aioin varmaan sanoa vielä jotain, mutta nyt ajatus katkesi täysin ja ajauduin johonkin aivosumuun... Joka tapauksessa kiinnostava kirja!
Minäkin olen ollut paljon ilman parisuhdetta elämäni aikana, mutta ei se ole patisteluja ja kyselyitä estänyt. Katsos kun kyllä se oikea vielä löytyy ja sitten haluaa lapsia jne. :D Kyllähän tuollaisille jaksoi aikansa naurahtaa ja viitata kintaalla, mutta kun tarpeeksi kauan kuuntelee, niin ei enää jaksa sama levy naurattaa. Mutta tosiaan, ei se lapsettomuuden syy kenellekään kuulu – ihan sama mikä se on vai onko syytä sen kummemmin olemassakaan.
PoistaOnpa mautonta huomauttelua lihomisen takia ja jestas minkä huhumyllyn se on saanut liikkeelle. Hienoa, että osaatte nauraa asialle. Kyllähän tuo kieltämättä koomiselta kuulostaa. Tilanteen ollessa päällä en varmaan itse jaksaisi nauraa, mutta jälkikäteen sitten ehkä senkin edestä. :)
Hyvä postaus ja hyvä, pitkä keskustelu!
VastaaPoistaPidän kovasti tuosta termistäsi lapsivapaa lapsettoman sijasta. Olen pohtinut termistöä samantyylisesti uskonnottomista puhuttaessa, koska koen, ettei minulta siinä asiassa puutu mitään, joten olen mielellään uskontovapaa enkä uskonnoton.
Ymmärrän hyvin sen, etteivät kaikki halua lapsia. Meidän nuorimmainen poika ja vaimonsa saivat lapsensa vähän tavanomaista myöhemmin. Kaverit olivat kuulemma jo kovasti kyselleet, ja eräs vanha herra kyseli häistä asti meiltä vihjailevasti, onko mitään tapahtunut nuoren parin perheessä. Miniällä oli ihana empirelinjainen keijumainen hääleninki, siitä varmaan päättely, yli kahdeksankymppiselle se näytti äitiysmekolta. Minua ärsytti aina nuo utelut, koska mitä se kenellekään kuuluu, millaisen perheen tai perheettömyyden (pitäisi tähänkin olla uusi sana) kukin haluaa.
Minulle oli selvää, että haluan lapsia, jollekin toiselle on yhtä selvää, että ei halua. Ihmiset ovat erilaisia monessa muussakin asiassa.
Kuinka ollakaan kääntelin juuri pari tuntia sitten tätä kirjaa käsissäni. Reuna-kustantamo ja kirjakauppa on tässä meidän pienessä taajamassa Kouvolan Myllykoskella. Se muutti tänne pari vuotta sitten Tuusulasta ja on hyvin aktiivinen toimija.
Vastaaminen hieman kesti, anteeksi! Olen lukenut paljon toisten blogeja, niin on oma jäänyt vähemmälle.
PoistaMinä en kuulu kirkkoon enkä tunnusta mitään uskoa. En käytä itsestäni määrettä ”uskonnoton”, minustakin se on jotenkin hassu, suorastaan omituinen. Kysyttäessä sanon, etten kuulu kirkkoon enkä mihinkään uskonlahkoon eli en ole uskossa. En ole varsinaisesti ateistikaan, vaan enempikin agnostikko. Toisaalta en koe tarpeelliseksi määritellä suhdettani uskontoon, koska miksi pitäisi? Ei meidän pidä!
Tuollainen utelu tuntuu olevan yleistä. Siltä ei kai kukaan nainen välty, kun jopa niiltä joilla on jo lapsi, udellaan että koskas on toinen tulossa. Yhtä mautonta sekin. Minusta on hienoa, että nainen voi nykyään (länsimailla, ei kaikkialla valitettavasti) valita eikä kaikkien ole pakko elää saman kaavan mukaan. Erilaisia kun tosiaan olemme, niin pitäisi saada myös vaikuttaa siihen omaan elämänpolkuun ilman ulkopuolisten tuomitsevia kommentteja.
Tämä on ihan mielenkiintoinen kirja. Olisin kaivannut vielä enemmän tutkimustietoa ja faktaa lapsettomuudesta historiassa ja yleensä, mutta toisaalta aihetta on melko vähän tutkittu. Lisäksi historiallisten henkilöiden lapsettomuuden syitä (valinta vai muu syy) voi olla jälkikäteen vaikeakin tutkia. Toisaalta monella on voinut olla lapsia, vaikka olisivat halunneet valita toisin, jos se olisi ollut mahdollista.
Vielä tämä piti sanoa, nykyään kuulee kahdenlaista yhteiskunnallista paasausta, jolla puututaan ihmisten yksityiselämään. Toisten mielestä lapsia ei pitäisi enää synnyttää ollenkaan, koska luonto ei kestä meitä, ja toiset tääällä Suomessa paasaavat, että suomalaisuus häviää, kun vain maahanmuuttajilla on isoja perheitä.
VastaaPoistaIlmastoon ja liikakansoitukseen liittyvät uutisoinnit ovat melko uusia tällaisena volyymina kuin nyt Suomessa. Ihan kivaa vaihtelua niihin ainaisiin synnytystalkoisiin, joista muuten yleensä paasaavat miehet. Tosin median tapa lietsoa vastakkainasettelua ja kasvattaa rotkoa on kuvottavaa. Olisi kiva, kun aiheesta voitaisiin kirjoittaa ja käydä asiallista ja monipuolista keskustelua, mutta sellainen ei taida kuulua medioiden agendaan.
PoistaNäyttää tosiaan siltä, että perinteiset mediat menevät somen perässä ja telkkarissa on myös yhä enemmän keskusteluohjelmia, joissa mennään mukaan kohuihin asiallisten asioiden sijaan.
Poista