keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kaveripyyntö

Psykologinen trilleri, jossa menneisyys ryhtyy kummittelemaan Facebookin kautta. Lontoossa asuva Louise saa kaveripyynnön kouluaikaiselta "toveriltaan" Marialta. Hämmentävän asiasta tekee se, että Maria on kuollut. Vai onko sittenkään? Ruumista ei koskaan löydetty.


Laura Marshall: Friend Request
Sphere 2017
S. 371

Kirjan kertoja on Louise ja kerronta kulkee kahdessa tasossa: nykyajan rinnalla palataan vuoteen 1989 ja koulun päättäjäisjuhliin (leavers party). Louise ei ollut varsinaisesti suosittu, mutta pyrkyri kuitenkin. Vanhat ystävänsä hän hylkää pyrkimyksissään kivuta arvoasteikolla korkeammalle "ystävänsä" Sophien avustuksella. Painostus on kovaa ja suosittuus tärkeää nuorelle. Siksi Louise alistuu Sophien tempauksiin ansaitakseen paikkansa suosittujen keskuudessa.

Näitä jännitteitä kuvataan melko taidokkaasti ja kenties moni voi tunnistaa itsensä tai jonkun muun kuvauksesta. Itsehän en ollut suosittu koulussa (kaikkea muuta), mutta en jaksanut edes pyrkiä sellaiseksi. Kiusaajat eivät olleet mielestäni kiinnostavia henkilöitä enkä halunnut edes toveriutua heidän kanssaan. Olisin toki halunnut olla rauhassa, mutta auoin päätäni takaisin (eli olin oikein mukava kiusattava, koska reagoin - olisin varmaan päässyt helpommalla, jos olisi ollut hiljaa): vielä silloin minussa oli voimaa ja itsekunnioitusta. Ystäviä löysin lopulta toisesta koulusta.

Louise ei minun makuuni ole järin pidettävä henkilö. Se ei johdu hänen pyrkyrimenneisyydestään, vaan muista asenteista, jotka tulevat kirjan tiimoilta esiin lähinnä nykyajassa. Louise esimerkiksi (tietoisena tästä itsekin) arvottaa (naispuolisia) ihmisiä ja heidän "menestystään" nähtävästi sen perusteella onko heillä lapsia ja mies. Hohhoijaa.

Lisäksi kirjasta puuttuvat tyystin kiinnostavat henkilöt. Marian veli hieman kiinnosteli, mutta hänen osuutensa jäi melko pieneksi kuten kaikkien muidenkin. Kirjan keskus on selkeästi kertoja eli Louise, mikä sinänsä on ymmärrettävää koska tarina suodattuu hänen silmiensä ja ajatustensa kautta. Harmi vain, ettei hänessä(kään) ole juuri mitään mielenkiintoista.

Facebook esitetään tuttuun tapaan lähinnä pahana somena, jossa ihmiset kilvan esittelevät kiiltokuvamaisia elämiään. Facebookissa ei missään nimessä voi  toimia muulla tavalla. Tästä tuli mieleeni Facebookiin liittyvä uutisointi, josta olen joskus avautunut omalla naamalaseinällänikin: lähes poikkeuksetta kaikki uutisointi on negatiivista. Tuntuu unohtuvan, että Naamalaa käyttävät ihmiset ja he itse tekevät palvelusta sellaisen kuin se on.

Minun Naamalani on hyvin toisenlainen kuin kirjassa kuvattu: samoin kavereideni. En ole havainnut mitään kiiltokuvamaista pätemistä heidän osaltaan eikä kukaan kai tosissaan odota, että Naamakirjassa pitäisi jakaa KAIKKI asiansa. En minä ainakaan oleta enkä jaa.

Naamis on minulle kuin laaja kahvipöytä, jossa voi joko "kutsua" kuulolla olevia omaan pöytäänsä tai mennä toisten pöytiin juuri silloin kun itseä sattuu huvittamaan. Ja ihanaa näin pysyä Suomessa asuvien kavereiden elämässä edes jollakin tasolla läsnä. Facebook on iloinen asia (kunhan ei erehdy lukemaan erinäisten medioiden seinillä käytäviä "keskusteluja")!

Meni taas aiheen ohi, mutta joskus kirja herättelee kaikenlaisia ajatuksia. Ja sitä tämä Friend Request tosiaan teki, vaikka kokonaisuutena se ei kyllä ollut ihan mun juttu. En osaa eritellä, miksi ei. Kirja on nopealukuinen ja varmaan monen mielestä koukuttava. Minun makuuni se kuitenkin oli hieman tylsä ja lattea. Ei kuitenkaan niin tylsä, että olisin jättäyt kesken, vaikka myönnän sitäkin harkinneeni.

Osittain nihkeyttäni voi selittää lukuajankohta: Aika oli ehdottoman väärä tällaiselle kirjalle. En ollut enkä ole trillerituulella eli olisi pitänyt suosiolla lukea muuta. Koska kyseessä on kirjaston kirja, oli se kuitenkin ikään kuin pakko lukea juuri nyt heti.

Brutaalisuusmittari näyttää pyöreää nollaa eli 0/3. Raakuutta ei mielestäni ole oikeastaan ollenkaan eikä veri lennä, vaikka ruumiita mahdollisesti tulee ja menee. Sori, olen hämäräperäinen koska en halua spoilata. Mitään veressä liukastelua ja runsasta väkivallan kuvailua ei kuitenkaan esiinny eli kirja sopii mainiosti brutaalisuutta karttaville lukijoille. Kirjaa ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu.

~~~

Sijoitan kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 27. eli Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Lontooseen.

2 kommenttia:

  1. Hauska tuo sinun brutaalisuusmittari. Facessa keskusteltiin siitä, että dekkarita ja trillerit ovat raaistuneet. Tämän esitti mieshenkilö. Laitoin viestiä, että riippuu kirjasta. Minä taas olen huomannut, että nämä veriset kohdat on siivottu pois ja puhutaan vain jälkeenpäin jotain, kun ruumis on löydetty. Olen siis onnistunut välttämään pahimmat trillerit.
    Joillekin naamakirja on todella tärkeä paikka, mutta kyllä siellä on mukavia ryhmiä, missä viihdyn esim. puutarha- ja kukkasivuilla ja käsityösivuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin taannoin tuon brutaalisuusmittarin käyttööni juuri siksi, että mahdollinen lukija voi paremmin arvioida voisiko kirja olla itselle sopiva. Olen samaisesta ryhmästä huomannut, että joillekin osuu nähtävästi eteen vain brutaaleja kirjoja: samasta aiheesta avataan säännöllisin väliajoin keskustelu. Se hieman huvittaa minua, sillä itse en tunnista kyseistä ilmiötä. Olen varmaan laillasi onnistunut (ihan tiedostamattani, koska minulle raakuudet eivät ole ongelma) valitsemaan sellaisia dekkareita/trillereita, joissa ei raakuuksilla mässäilyä esiinny.

      Naamis on kiva lisä elämään, mutta ei elämä. <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.