Hae tästä blogista

perjantai 22. syyskuuta 2017

Milloin muutat takaisin Suomeen?


Kirjoitan hyvin vähän ulkosuomalaisuudesta, koska minulla ei oikeastaan ole asiasta juuri mitään sanottavaa. Tiedän blogeja, joissa käsitellään runsaasti ulkosuomalaisuutta ja asumista muualla. Blogini Viiden tee syanideineen sivusi noita asioita.

Mutta kun on asunut vuosikausia muualla, näköala muuttuu, uudesta tulee vanhaa. Minulle Suomi on nykyään eksoottisempi kuin Brittilä - ja tietyssä mielessä vieraampi, vaikka en koe olevani britti eikä minusta tule ikinä brittiä.

Minä vain olen missä olen ja millainen olen. En ole myöskään "opettajamainen" luonne eli en koe tarvetta antaa vinkkejä täällä asumiseen tai matkustamiseen liittyen. Toki kysyttäessä mielelläni kerron, mutta harvemmin oma-aloitteisesti.


Nyt tekee kuitenkin mieli listata muutamia (tiettyjen suomalaisten suusta tulevia) kysymyksiä ja heittoja, jotka joskus ottavat päähän. Tyyli on kärjistetty ja sisältää kirosanoja, koska haluan tuuletella. Älä ota itseesi, sillä nämä eivät kosketa juuri sinua.


Milloin muutat takaisin Suomeen? Mitä helvettiä, kuka on sanonut että joskus muutan takaisin. Milloin itse muutat jonnekin?

Milloin tulet seuraavan kerran Suomeen?
Ööh, justhan mä olen täällä/olin siellä. Vitustako minä tiedän.

No kun sä olet siellä kaukana, niin ei suhun jaksa pitää yhteyttä, kun näkee niin harvoin ja tiedäthän sä. Okei, kiva tietää.

No mikä siellä nyt sitten on niin parempaa kuin täällä? Täh, miksi pitäisi vertailla. Kaikissa maissa on puolensa ja epäpuolensa. Kirjoitanko kulttuurisen tutkielman vai mitä sä haluat? (olen opiskellut kulttuurienvälistä viestintää: en aseta kulttuureja paremmuusjärjestykseen ja pyrin tarkastelemaan niitä muutenkin neutraalisti)


Brexitistä ei juuri kukaan uskalla minulle puhua. Ehkä kohteliaisuudesta, luullaan kenties että se on tabu (mikä on tietenkin kohteliasta, jos se on se perimmäinen syy). Minulle brexit ei ole tabu: seuraan tilannetta siinä määrin kun huvittaa. Kovin paljon ei toistaiseksi enää huvita, koska asian tiimoilta ei tapahdu mitään muuta kuin spekulaatiota ja "valtataistelua" ja muuta tamppaamista. Niin käy kuin käy ja katsotaan sitten asiaa, kun on tietoa.


Eniten kyllä satuttaa se ei tohon viitsi panostaa kun ei sitä koskaan näe. En väitä olevani itsekään maailman paras yhteydenpitäjä, mutta on niitä, jotka eivät vaivaudu enää ollenkaan olemaan yhteydessä. Eivät välttämättä edes vaivaudu vastaamaan, jos itse ottaa yhteyttä. Ihmisestä riippuen se sattuu, mutta en voi pakottaa ketään pysymään omassa elämässäni mukana. On vain luovuttava. Onneksi välimatka ei ole katkonut kaikkia suhteita.


Kaikki kuvat eiliseltä. Helpotti kun sai tuuletella. Sellainen on joskus ihan terveellistä mielelle. Mukavaa viikonloppua kaikille!

39 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kannattaa pysytellä siellä, missä kulloinkin on hyvä <3

      Poista
  2. Kukapa näitä polkuja osais etukäteen määritellä? Eikös sitä sanota, että otetaan vastaan, mitä ylhäältä annetaa. Upeita ovikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kukaan, siksi tuollaiset kysymykset turhauttavat etenkin jos sattuvat sisältämään oletuksen. En usko yläilmoihin. :D

      Kiitokset kuvakehuista <3

      Poista
  3. Kun sinulta seuraavan kerran kysytään, koska tulet taas Suomeen, kysy: koska sinä tulet tänne (tarkenna vielä, että ei sinun luoksesi vaan brittilään noin yleensä).
    Minä tulen sinne heti, kun pää on kunnossa ja kun on rahaa!

    Minultakin toisinaan kysytään, olenko muuttamassa takaisin Turkuun..? Siis, miksi?
    Miksei?
    Mistä sitä tietää, kuka jaksaa miettiä, huoh.

    Tuo suhteeseen panostaminen pätee kyllä ihan meihin täällä samassa maassakin asuviin. Sen huomaa siitä, että vuosien varrella porukka ympärillä harvenee, koska ei vaan enää jaksa olla se, joka kysyy kuulumisia, ottaa yhteyttä.
    "Kiva, kun kirjoitit, juuri ajattelin sua tässä yks päivä ja mietin, mitä kuuluu, kun et ole pitkään aikaan kirjoittanut/soittanut...tai oikeastaan en minä sitä miettinyt, vaan haluan vaan kirjoittaa/puhua itsestäni, joten annapa kun minä kerron nyt, mitä minulle kuuluu!!"

    Tuollaiset telepaattiset tuttavuudet ovat jääneet ja jäävät edelleen.

    Tuulettaminen on jess!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, on käynyt mielessä kysäistä tuota, mutta olen liian sovinnainen ja kiltti. Urhoollisesti sitten jatkan vastaamista samoihin typeriin kyssäreihin vuodesta toiseen ja yritän ymmärtää, että hyvää tarkoittavat :D Onneksi utelijoita ei ole kovin paljon ja varmaan ne loputkin kohta häviävät, kun "olen täällä kaukana niin ei muhun jaksa pitää yhteyttä".

      Ootko hei muuttamassa Turkuun? Mitä, milloin?! :D :D Jänniä kysymyksiä näkyy tulevan monille. Ymmärrän kyllä, että etäisyys vaikuttaa yhteydenpitoon, mutta sitten on tosiaan selkeästi niitä, jotka eivät ole kiinnostuneita pitämään yhteyttä. Joskus syy voi tietty olla muussakin kuin etäisyydessä, mutta toisaalta on myös ihmisiä, jotka eivät tosiaan ole kiinnostuneita olemaan yhteydessä sellaisten ihmisten kanssa, joita "ei kuitenkaan koskaan näe". Eipä siinä auta muu kuin antaa olla, vaikka pikkaisen kirpaisee.

      Täytynee alkaa tuuletella useammin!

      Poista
  4. Komia kuvakavalkaadi <3
    No kun olen ollut töissä aika paljon kouluissa, niin olen jo aika tottunut kysymyksiin ja niistä luistamisiin. Joskus vain on niin ärsyttäviä jankkaajia esim. minun iästä, että tunnilla ei päästä mihinkään ennen jotain taustatietoja. Viimeksi tämmöinen jankkaaja halusi lopuksi tietää edes mille kymmenelle kuulun. Minä olen muuttanut pohjoisesta tänne etelään ja kaipuu on todella kova takaisin, aina ollut. Alkuun kaikki kyseli milloin tulet takaisin, mutta nyt ei kukaan, yääh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai <3

      Jankkaaminen on todella rasittavaa. Oletpa saanut sinäkin omituisia kysymyksiä. Ilmeisesti muuten joissakin elää sitkeä oletus, että ihminen palaa juurilleen jossain vaiheessa. Maailma kuitenkin muuttuu ja joillakin ei ole juuria lainkaan. Itse koen olevani melko juureton. Olen siellä, missä olen ja sitten menen muualle. Ehkä.

      Toisaalta ymmärrän kyllä kotiseutunostalgian ja senkin, että joillekin ne juuret ovat tärkeät. Toivottavasti pääset jossain vaiheessa takaisin juurillesi, jos niin haluat <3

      Poista
  5. Hyvä tuuletus!! Ei ole juuri mitään typerämpää kuin törpöt kysymykset ja toteamukset sarjasta: Mitä ihmettä te teette kaiket päivät - hyväksi todettu tylytys: aamupäivät tehhään ruokaa ja iltapäivällä myö syyään. Hyvähän sun on kun oot noin laihakin - Vaihdetaanko, ota sinä tämä sairaus niin minä otan kilot. Kun sulla on noi keltaiset kengätkin ja liikut niin ripeästi - Näitä myydään tuolla kivijalkakaupassa ja laita tossua toisen eteen. Ja kun itse erehdyt kysymään mitä sinulle kuuluu - ikäryhmäni vastauksena saat loputtoman epikriisin...

    Huh heijaa, mutta ovikuvat ilahduttivat seesteisyydellään symbolisuudellaan: ovet aukeavat ja sulkeutuvat. Pärjäilemisiin ja viikonloppuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos. :) No jopas on kysymyksiä. Nähtävästi törpöistä kysymyksistä ei pääse missään eroon. Itse olen onneksi päässyt eroon lapsen saamiseen liittyvistä kysymyksistä melkein kokonaan, vaikka vieläkin joskus joku kokee asiakseen kertoa, etten tiedä mitä missaan ja elättelee toivoa (puolestani!?), että vielähän sä kerkiät. Just.

      Ovien symboliikka kiehtoo minuakin :) Mukavaa tätä viikkoa!

      Poista
  6. Hyvä bloggaus.
    Yleensä ihmisillä on aika pinnallisia ja pinallisia kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke. Miksei kukaan kysy, mitä ajattelit tänään. Tai jotain muuta kuin ainaisia "ulkoisiin puitteisiin" liittyviä kysymyksiä. :)

      Poista
  7. Cheers Elegia!
    Ärsyttäviä kysymyksiä todellakin.

    Minulta kuhmolaiset kyselivät alkuun sieltä muutettuamme "millonkas te tänne tuutta", jotenkin syyttävästi ja lähtöämme paheksuen, niin kuin Kainuu olisi ainoa oikea paikka ihmiselle olla ja elää maailmassa.

    Eläkkeelle jäätyä on säälitty ja tiedusteltu, miten saan aikani kulumaan. Jotkut ovat jopa tarjoutuneet kävelemään kanssani tyyliin "sinulla kun ei muuta olekaan kuin aikaa".

    Minä tajuan sinun ulkosuomalaisuutesi täysin.
    Itsekin haluaisin aika ajoin asua muualla kuin täällä.

    Nuo ovet ovat todella kauniita. Näen keltaisessa paljon iloa, mustassa ja valkoisessa kohtalokkuutta ja sinisessä lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, melkoisia kysymyksiä on sadellut sinullekin. Olen tullut siihen tulokseen, että tuollaiset kysymykset kertovat enemmän kysyjästä. Jos pitää ihmetellä, miten toinen saa aikansa kulumaan, niin melko köyhä täytyy olla mielikuvitus itsellä. Samoin jos kokee, että on vain yksi "oikea" paikka, jossa asua. Eikö todellakaan nähdä sen oman kuplan ulkopuolelle: on muitakin tapoja ja paikkoja elää.

      Ovet ovat kiehtovia, muutenkin on päiviä kun tarkkailen erityisen huolellisesti ympäristöä sen sijaan että kuljen vain omissa ajatuksissani näkemättä mitään. :)

      Poista
  8. Ulkosuomalaisena olen kuullut nuo kaikki. Paitsi kukaan ei kysy mikä siellä on parempaa vaan miten kestän siellä..
    Nyt haluaisin avata keltaisen oven,se vaikuttaa niin vastaanottavaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko, arvatenkin tuttuja kysymyksiä ulkosuomalaisille. Sinulla jännästi toisinpäin tuo eräs kysymys :D Keltainen ovi on kuin pieni aurinko. Tykkään kun täällä oviin panostetaan: löytyy eri muotoja, värejä ja kokoja. Monissa on myös kolkuttimet. Minusta ne ovat hienoja yksityiskohtia, vaikka ovatkin periaatteessa ihan turhia. Mutta maailmassa on paljon turhaa :D

      Poista
  9. Samoja juttuja on minultakin kysytty,tietysti,ulkosuomalainen kun olen. Upeat nuo ovet mitkä olet kuvannut, pidän paljon ovista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, moni ulkosuomalainen on tosiaan kaiketi saanut näistä osansa. Siksi onkin kiva tuuletella, kun huomaa ettei ole ainoa. :)

      Poista
  10. Hyvä tuulettelu! Näillä mennään. Ja juu, olen myös ovien ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Arja! Vaihteeksi tuulettelua, sitten taas jotain muuta. :)

      Poista
  11. Minulle tulee aika harvoin puhelinsoittoja. Kun jotkut tuttavat soittavat, he kysyvät aluksi: "Olitsä nukkumassa?" Keskustelun yhteydessä he kysyvät: "Joko sä oot eläkkeellä?" Joitakin vuosia harmittelin ääneen näitä toistuvia kyselyitä. Sittemmin aloin vastata niihin mitä sattuu, niin että kerroin juuri heränneeni sikeästä unesta vaikka taustalta kuuluikin ruokakaupan kassahäly ja joillekin kerroin olevani eläkkeellä ja he uskoivat siihen vuosikausia. Luulen, että ihmiset pyrkivät näillä kysymyksillään vain vahvistamaan kuvaansa puhetoverista. Sitä kuvaa on aika vaikea tai turha yrittää muuttaa. Niin että pitäkööt kuvansa.

    Sinun kuvasi sen sijaan ovat hyvin rauhoittavia, tykkään erityisesti tuosta ensimmäisestä kuvasta, jossa on penkki ja joki ja kävelytie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas on kysymyksiä! Voi tosiaan olla, että joissakin tapauksissa kyselijä haluaa vain vahvistusta omille käsityksilleen. Silloin ei ole paljon tehtävissä: sen verran itsepäisesti moni haluaa kuvitelmistaan pitää kiinni. Hyvän vastavedon teit, siinähän miettivät ja ihmettelevät. :D Ehkä minäkin vielä joskus keksin vastaavaa, jos utelut käyvät ihan mahdottomiksi.

      Ensimmäinen kuva on lempipuistostani, joka on Thamesin rannalla. :-)

      Poista
  12. Ihanaa kun olet sä! Tuulettaminen tekee terää aina välillä. Tunnistin kuulleeni muinoin monta kysymystä listastasi. Eniten aina sieppasi se mikä on paremmin... Hölmöö!

    Saattaahan se olla niinkin päin, että siellä toisessa päässä ei ole kykyjä/jaksamista/pää sumussa/tms. siihen vilkkaaseen yhteyden pitoon. Kylmä laskelmointi kehen kannattaa ja kehen ei on aikas pelottavaa, mutta sellastakin esiintyy. Kurjaa!

    Elämä heittelee paikasta toiseen, hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pitäisi tuuletella useammin. Olen jostain syystä tullut araksi tuulettelun suhteen. Toisaalta myös laiskaksi.

      En minäkään jaksa vilkasta yhteydenpitoa enkä edes odota sellaista keneltäkään. Ajattelin lähinnä niitä, jotka ihan oikeasti katkaisevat välit, koska "ei sua kuitenkaan ikinä näe". Ja niitä, jotka eivät edes vastaa viesteihin tyyliin ikinä. En jaksa kauan sellaisissa suhteissa roikkua, kun ei monologit ole ns. mun juttu :D

      Laskelmointiin en osaa ottaa kantaa. Itse luotan ystäviini, mutta en silti koe tarvetta kertoa kaikille kaikkea. En myöskään halua "kiusata" ihmisiä asioillani. :)

      Poista
  13. Elegia, pitää vieläkin tulla tänne, tämä oli niin hyvä, raikas postaus, pani ajatuksia liikkeelle!

    Oikeat ystävät pysyvät vaikka yhteydenpidossa olisi pitkiä taukoja. Tämä on klisee, mutta olen kokenut sen pitävän täysin paikkansa. Elämä vie, vaikka ei kaikilla veisi ulkomaille astikaan, tulee erilaisia elämänvaiheita, muuttoja, uusia työpaikkoja yms. fyysisesti erottavaa.
    Jos yhteydenpito lopahtaa kokonaan, niin siitä on turha syyllistää toista, se ei ehkä niin tärkeää ollutkaan tai sille ei ollut tilaa.

    Blogiystävyydessä on minusta se hyvä puoli, että siihen ei liity mitään vaatimuksia. Saattaa joku niinkin kokea, mutta minusta on hauska harhailla vapaasti blogistaniassa ja tarttua aina johonkin keskusteluun. Pikku hiljaa alkaa tuntua, että tuntee joitain bloggareita, ja se on mukava tunne.

    Main ja Ketjukolaajan mainitsemat tilanteet ovat tuttuja. Työttömiin kohdistuu samantyyppistä loukkaavaa suhtautumista kuten ennen kesälomalla oleviin opettajiin, joilla siis vain osan vuodesta, tai ei kyllä päivälläkin, jos nähtiin vaikka piipahtavan vapaatunnilla kaupassa. Arrgh, saat Elegia tuuletusta aikaan täälläkin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aidot ystävyydet säilyvät ja kestävät. Toisaalta kyllä sellainenkin ystävyys voi katketa ja onkin katkennut. Toki voi olla niin, että toinen ihminen oli minulle tärkeämpi kuin minä hänelle. Sekin on ihan luonnollista ja olen kyllä antanut itselleni luvan surra näissä tapauksissa. Sitten on vain jatkettava eteenpäin.

      En ole mielestäni syyllistävä ihminen. Ikävää, jos postauksestani tuli sellainen kuva. En voi sietää syyllistämistä, jota on minuun käytetty jopa "aseena" monelta taholta. Tunnistan sellaisen (syyllistämisen) herkästi enkä lähde enää siihen mukaan. Siksi en voi sietää syyllistämistä, ja kanssakäymisessäni muiden kanssa (olkoon se kirjallista tai kasvokkain tapahtuvaa joko tutun tai aivan vieraan kanssa) pyrin kyllä pitämään huolen, että minun takiani ei tarvitse mistään syyllistyä.

      Bloggailu on tosiaan mukavaa, koska se on niin vapaata. Vaikka pidänkin monista bloggaajista (kuten sinusta) ja koen heidät ystävinä (ystävyyksiä on erilaisia!), silti se ihana "vapaus" säilyy eli ei ole velvotteita ja "pakkoja", vaan kukin toimii omien aikataulujen ja fiilisten mukaan. Sellaisetkin suhteet ovat arvokkaita mielestäni. :)

      Taitaa olla niin, että kukaan ei elämässään säästy ennakkoluuloilta ja loukkauksilta saati jankuttavilta ihmisiltä :D

      Poista
    2. Et sinä syyllistä, vaan ne kyselijät.

      Poista
    3. Okei, tulkitsin väärin. Kiitos kun oikaisit. Näin ne asiat selviävät puhumalla :)

      Poista
  14. Mua ärsyttää ehkä eniten toi "Millon tulet seuraavan kerran Suomeen?", kun se esitetään yleensä aina kesken kaiken, juuri silloin kun OLEN siellä Suomessa! Sen toinen variaatio on "Ehditäänkö näkemään vielä uudestaan ennen kuin lähdet?" No ei ehditä, kun olen tän päivän varannut sulle, keskitytään nyt tähän tässä eikä koko ajan mietitä eteen päin.

    Onhan se tietenkin ihanaa, että sisarukset ja ystävät haluaa nähdä enemmän, mutta joskus tuntuu, etten ikinä riitä kaikille, kun vaikka olen varannut lomastani sen yhden kokonaisen päivän sille yhdelle ihmiselle niin silti tavattaessa eka kysymys on, että ehditäänkö nähdä uudestaan ennen lähtöäni. Siitä tulee jotenkin riittämätön ja uupunut olo.

    Toinen ärsytys on ne, jotka ei IKINÄ vuosien varrella tule meille käymään. Aina on niin kiire tai ei rahaa (lennot Norjaan saa kyllä halvallakin), mutta silti he odottavat, että me tulemme aina heille kylään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta olisi periaatteessa kiva nähdä enemmänkin vanhoja kavereita, mutta aika on niin saamarin rajallista Suomenreissuilla ja paikasta toiseen kulkeminen kauhean kuluttavaa. Joten olen jättänyt kulkemissähläämisen ihan minimiin. Jos on "pakko" nähdä mua, niin liikuttaa omaa persiettään.

      Poista
    2. Reeta, nimenomaan! On todella huvittavaa (ja ärsyttävää) kysellä Suomeen tulemisia silloin kun jo ON Suomessa. Jos tosiaan vain keskityttäisiin siihen olemiseen nyt eikä seuraaviin kertoihin. Varsinkin kun esim. minä en ramppaa Suomessa mitenkään säännöllisesti enkä suunnittele muutenkaan etukäteen reissuja ja sen pitäisi kyllä olla jo ihan kaikkien tiedossa.

      Ärsyttää myös oletus, että kun tulen Suomeen niin juuri minun pitäisi rampata eri paikoissa tekemässä jotain "tapaamiskierroksia" (niin kuin Minttu tuossa mainitsee). Toisaalta voisin mielelläni rampatakin moikkailemassa tuttuja, mutta minulla ei ole autoa eli olen melko sidottu Stadiin (pk-seutuun) silloin kun siellä majailen, koska en jaksa matkustaa (kauko)junilla tai pitkiä matkoja dösällä. Osan ajasta majailen muualla Suomessa ja olen sanonut, että sinne saa tulla kylään, mutta kukaan ei jostain kumman syystä tule.

      Ja varsinkaan kukaan ei tule tänne Lontooseen. Yksi ihana ystävä on käynyt useitakin kertoja ja miehen kavereita, mutta noin muuten kaikilla on aina jokin syy, ettei voi tulla. Ymmärrän kyllä, ettei moni voikaan ja se on ihan ok. Itse olen lakannut kutstumasta tänne ketään: voivat kutsua itse itsensä sitten, jos kiinnostaa. Katson sitten sattuuko minulle sopimaan.

      Poista
  15. En ole tiennyt, että sinä kirjoitit aikaisemmin sitä kelloviidentee-blogia, mutta nyt kun sen tajusin, niin huomaan hyvin selkeitä yhtäläisyyksiä tekstin tyylissä ;)

    Me olimme juuri elokuussa reissussa Englannissa ja voi että kun on kuule ihana maa - tykästyimme kovin. Joskus sinne uudelleen, Brexitista tai sen olemattomuudesta huolimatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se oli räväkämpi blogi kuin tämä nössykkä kirjablogi. Joskus on ikävä sitä tuulettelua, mutta toisaalta aikansa kutakin. Nyt voin tuuletella täällä silloin kun tulee sellainen olo. :D

      Tästä on kyllä tullut minullekin rakas maa, muustakin osasta kuin Lontoosta. Pyrimme vähintään kerran vuodessa heittämään road tripin ja ne ovat kyllä ehdottomasti vuoden kohokohtia. <3

      Poista
  16. Tosi hyvä postaus! Vaikka tilanne on jokseenkin eri, kuitenkin aika sama;

    Muutin Hyvinkäältä jossa olin asunut koko ikäni, Lahteen kolmisen vuotta sitten. Lapsuuden ystäväni rupesi oikein itkemään tästä mulle, kuin tämä välimatka olisi jotenkin ylitsepääsemättömän järjetön. Emmekä olleet nähneet muutenkaan kuin kerran viimeisien kuukausien aikana.

    Ja niinhän se meni, että olen asunut kohta kolme vuotta Lahdessa, eikä olla sen jälkeen nähty kuin kerran. Yhteyttä ei oikein pidetä, otti muhun kesällä yhteyttä et hän on kohta Lahen rautatieasemalla, tuunko seuraksi. No, päätin etten kyllä lähe yhtäkkiä sinne morottelemaan kun ei oo tästä sovittu. Pitää siis yhteyttä vain silloin kun itse siitä jotain vastakaikua tarvitsee. No, olin nyt Hyvinkäällä muutaman päivän ja kohteliaisuudesta ilmoitin kyseiselle "kaverille", mutta eipä vaikuttanut kiinnostavan. Mun mielestä jotenkin törkeetä, että ensin itkee mulle, että en saa muuttaa ja loppujen lopuksi se kaveruus sitten unohtuukin ihan vaan sadan kilometrin tähden.

    Toi on musta tosi typerää, ettei vaivaudu ollenkaan pitämään yhteyttä, kun toinen on "jossain kaukana". Silloinhan sitä yhteyttä juuri olisi hyvä pitää, ettei välit hiivu kokonaan. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, joillekin vissiin hieman lyhyempikin välimatka on ylitsepääsemätön. Tai sitten haluavat kaiken (ja myös muiden) pysyvän ennallaan, ettei oma elämä vahingossakaan "rasitu". Nuo tuollaiset yhteydenotot ovat kyllä hassuja, että "olen viiden minuutin päässä siellä ja siellä, nähdäänkö!". Itse olen kyllä varsin spontaani ihminen, mutta rajansa silläkin ja onhan tässä varmasti itse kullakin omakin elämä elettävänä.

      Minulle on täällä käynyt niin, että eräs toveri on tullut Lontooseen, mutta ei ole edes maininnut asiasta. Sitten ihan puskista kyselee nähdäänkö ja miksei sovi etkö halua nähdä. Ihan kuin istuisin täällä päivystämässä, jos joku sattuu tulemaan vaivihkaa Lontooseen, niin osaan olla hetivalmiskäytettävissä. Se, että asun täällä, ei ole sama asia kuin päivystän täällä mahdollisia matkalaisia, jotka eivät edes ilmoita tulostaan.

      Ihan samoin ajattelen, että välithän siinä tosiaan hiipuu jos ei pidä yhteyttä. Minulle välimatkalla ei ole väliä, mutta joillekin on. Se on ollut opettavaista huomata, samoin on ollut opeteltava luopumaan, kun huomaa ettei oikeastaan itse koskaan ollut mitenkään tärkeä. Toisaalta ne jotka jäävät ovat sitten sitäkin tärkeämpiä eli onneksi heitäkin on <3

      Poista
  17. Elegia, ihanat kuvat<3 Minäkin kuvaan ovia paljon...

    Kannattaa olla siellä, missä tuntuu hyvältä.

    Kun muutimme länsirannikolta tänne Keski-Suomen saarelle saimme usein kuulla muuttaneemme susirajalle, periferiaan tms. Mutta välit ystäviin ovat säilyneet. Harvalla on pyöreillä synttäriellään ollut lapsuudenleikkitovereita matkan päästä niin montaa kuin oli meillä ja teema oli tietysti hippibileet:) Hankin meidän yhteisen nuoruutemme biisit yms.

    Meillä on nyt naapuri, joka aina kun näkee minusta vilahduksenkin pihalla, tulee kysymään kaikkea alkaen, 'mitä sinä nyt teet?'ja sen jälkeen kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä. Olen jaksanut nyt 30 vuotta olla ylen sosiaalinen hänenkin kanssaan, mutta sairaus toi esiin sen, että kun lähdin isoon lehtoomme, jota myös vaalimme ja kuulin taas tuon kysymyksen, menin aika liki ja sanoin: 'Minulle ei tulisi mieleenkään tulla kysymään mitä sinä teet pihallasi. Olet kyllä aika utelias.' Silti hymyilin koko ajan, mutta kerrankin yksi oli hiljaa:) Välit säilyivät mutta enää hän ei tunkea jos ole omalla pihallani, joka on meidän luontomme rauhoittumiseen, ei tyhjänpäiväiseen pälättämiseen.

    Voi mennä aiheen vierestä tai sitten ei. Selvästi en vain pidä yksityiselämääni koskevista uteluista. Introvertti mikä introvertti!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Lumi <3 Ovet ovat kiehtovia ja tykkään, kun täällä oviin panostetaan: niitä on erikokoisia, -värisiä ja -mallisia. Jotkut ovat kuin taideteoksia! Samoin ovelle johtava laatoitus kiinnostaa. Ovien symboliikka kiehtoo myös ja avaa ovia (pun intended) mielikuvitukselle.

      Oletpa sinäkin saanut mahtavia kommentteja muuttoosi liittyen. Ei kai niiltä tosiaan voi kukaan välttyä, kun aina löytyy joku, joka katsoo oikeudekseen arvostella toisten valintoja.

      Naapurisi kuulostaa melko rasittavalta, mutta ilmeisesti kuitenkin siinä mielessä fiksulta, että tajusi lopettaa "vainoamisen", kun huomautit hänelle. Monihan olisi tuossa tilanteessa jo vetänyt kokonaisen hernepussin nenäänsä. Mutta onneksi on myös toisenlaisia ihmisiä - valaa uskoa ihmiskuntaan. :D

      Minäkin olen melko sulkeutunut paitsi läheisilleni, ystävilleni. En myöskään halua olla se, joka jauhaa omasta elämästään, vaan haluan ihan aidosti tietää mitä muille kuuluu. En pidä sellaisestakaan, että minua yritetään lypsää kuin lehmää antamatta itsestä mitään. Sellaisille en halua edes olla avoin. Tasapaino kaikissa suhteissa on parasta. <3

      Poista
  18. Tuulettelu auttaa aina. Eilen huomasin, että turhauttavissa tilanteissa kiroilu lisää toimintakykyä. Sen sijaan en usko, että positiivinen ajattelu auttaa missään tilanteessa, koska se perustuu epärehellisyyteen itseä kohtaan.

    Minulla on välillä ongelmana, olenko kaupunkilainen (en ole) vai maalainen (en ole). En tiedä, mikä olen. Kun on lapsena asunut maalla ja aikuisena kaupungissa, ei ole mikään. En ole myöskään "opettajamainen" luonne, joten ymmärrän olla tarjoamatta sinulle minkäänlaisia elämänohjeita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, niin auttaa. Tuli mukavan raikas olo ja toisaalta on hyvä huomata, että samojen asioiden parissa painiskelee muitakin - ihan sijainneista ja välimatkoista riippumatta. Optimistin ajattelu lienee melko positiivista: jos se tulee luonnostaan, kai se on ihan rehellistä. Sen sijaan kaikenlaisten positiivisuusaatteiden sun muiden tietynlaista pakkoajattelmista kannattavien liikkeiden ja ilmiöiden hehkuttaminen ja noudattaminen on arveluttavaa: miksi kieltää itseltään luonnolliset tunteet, joita myös kiukku ja suru ovat! Todellista kusetusta - sekä itsensä että toisten.

      Tarvitseeko ihmisen lopulta olla joko tai - eikö voi vain olla? Itse ole aina asunut kaupungeissa, mutta kosketusta maaseutuun on jo lapsuuden mökkielämästä. Olen ehdottomasti luontoihminen, mutta tarvitsen kaupungin virikkeitä ympärilleni - haluan valinnanvaraa kaiken suhteen (olen siis ahne). Nykyinen asuinpaikkani on ihanteellinen, sillä se tarjoaa molempia, mikä ei ole Lontoossa ihan itsestäänselvyys.

      Kiitos, ettet tarjoa elämänohjeita, saattaisin saada hepulit sellaisista. :D :D Yleensä kysyn, jos haluan neuvoja. Tuulettelut ovat vain tuuletteluja vailla tarvetta neuvoihin. Se on vähän kuin avaisi ikkunan ja heittäisi roskat ulos (joo, kauhean epäsiistiä - heittää nyt roskat kadulle!) ;D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.