Hae tästä blogista

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Miltä tuntuu olla autisti?

Naoki Higashida: The Reason I Jump
Japaniksi julkaistu 2007
Spectre, 2013
Japanista englanniksi kääntänyt Ka Yoshida ja David Mitchell
S. 178
Kirjaa ei ainakaan toistaiseksi ole käännetty suomeksi


Naoki Higashida syntyi Kimitsussa, Japanissa, vuonna 1992. Higashidan ollessa kuusivuotias, hänellä diagnosoitiin autismi. Tämä kirjaa kertoo autismista: miltä tuntuu olla autisti ja miten se vaikuttaa henkilön ajatteluun ja tekemisiin.

Kirja on rakennettu kysymys-vastaus-muotoon. Kysymyksiä - ja vastuksia - on yhteensä 58. Ne ovat kysymyksiä, joihin varmasti kaikki autismista kiinnostuneet haluaisivat saada vastauksen: varsinkin, jos itsellä on autistinen lapsi.

Higashida ei yleistä liikaa, vaan pohtii autismia omien tietojensa, käsitystensä ja kokemustensa kautta. Kysymys- ja vastaustulva keskeytyy muutaman kerran pieniin tarinoihin, jotka mielestäni tuovat mukavan sulattelutauon "kysymyspatteriin".

Voin suoraan sanoa, että minulla ei ole oikeastaan mitään kosketuspintaa autismiin. Tietenkin olen kuullut autismista ja tiedän joitakin yleisiä perusasioita siitä, mutta en mitään sen syvällisempää. Siinä mielessä tämä kirja onnistui avaamaan minulle ihan toisenlaista maailmaa, mikä onkin eräs Higashidan keskeinen tavoite: hän toivoo ymmärrystä ja samalla tarjoaa vertaistukea.

Naoki Higashida oli vain 13-vuotias kirjoittaessaan the Reason I Jumpin (kirjan nimi muuten selviää lukemalla kirjan). Muutamissa Goodreadsin arvioissa spekuloidaan muun muassa voiko 13-vuotias autisti kirjoittaa tuollaista tekstiä. Lisäksi jotkut epäilevät, että kirja olisi enemmänkin David Mitchellin käsialaa (Mitchell on ollut mukana kääntämässä kirjaa ja kirjoittanut siihen esipuheen: hänellä on itsellään autsitinen lapsi) kuin Higashidan. Eihän nyt 13-vuotias.

Minä koin kirjan äärimmäisen mielenkiintoisena. En pysty ottamaan mitään kantaa joidenkin esittämiin spekulaatioihin käännöksen ja Higashidan kokemusten aitoudesta. Mielestäni kirjan tyyli on kuitenkin ihan "sopiva" 13-vuotiaalle: eiväthän sen ikäiset nyt mitään idiootteja ole. Kirjasta paistaa läpi ikään kuuluva naiivius, vaikka ajatukset ovatkin kypsiä. Autismi ei myöskään ole sama asia kuin tyhmyys.

Kirjassa on kaunis kuvitus, joka on Kain ja Sunnyn käsialaa.
Lue Guradianin juttu kirjasta täältä (englanninkielinen).

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen. Taas vaihteeksi.

6 kommenttia:

  1. Autistit eivät todellakaan ole tyhmiä. Heillä on usein joku erikoisalue, josta he ovat valtavan kiinnostuneita ja josta tietävät tavattoman paljon. 'Sopeutumisessa' ja empatiakyvyssä on usein häikkää. Pojanpoikani on autisti, mutta vanhempansa ovat pärjänneet hienosti hänen kanssaan, koulukin sujuu. Samaa mieltä että nykyiset nuoret ovat todella fiksuja, ihmetellen ihailen muutamia lähipiirissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, sinulla onkin sitten omakohtaisempia kokemuksia autismista. Minulle tämä kirja oli todella valaiseva kokemus nimenomaan autistin sisäisestä elämästä - sitähän on paljon. Myös Naoki käy koulua, jossa on otettu lasten erityistarpeet huomioon. Ymmärsin, että hyvin sujuu häneltäkin.

      Olisi mielenkiintoista kuulla autistin tai autistin läheisten mielipiteitä tästä kirjasta.

      Kiitos kommentistasi! :))

      Poista
  2. Kiinnostava kirja!
    Minulla oli oppilaana pari autistipoikaaa, jotka olivat suorittaneet alaluokat erityisryhmässä sosiaalisten vaikeuksien takia.
    Molemmilla oli englannissa muistaakseni ysi, toisella pohdin kymppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tämä on kiinnostava ja jotenkin hellyttäväkin kirja (ei siis mitään lässytystä kuitenkaan). Luulen, että voisit tykätä. Minusta on aina mielenkiintoista päästä kurkistamaan erilaisten ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin.

      Poista
  3. Olen postannut Kristine Barnetin kirjasta Ihmeellinen mieli-Poikani tarina. Hänen pojallaan on autismi. Poikahan olisi jätetty omaan sisäiseen maailmaan, mutta äiti aloitti ankaran kamppailun saadakseen poikansa ulos sisäisestä maailmastaan. Poika oli nero. Kävi jo 8-vuotiaana yliopiston matematiikan kursseja. Kirja oli kyllä uskomaton elämäkerta.
    Viimeksi syksyllä ja tänä keväänä olen ollut tekemisissä pojan kanssa, jolla on autistisia piirteitä, mutta lasten kanssa ei tehdä kovin nopeasti mitään tiukkoja diagnooseja.Tälläkin pojalla oli vaikeuksia olla ryhmätilanteissa. Kehitysvammat ja hidastunut kehitys ovat helpompia nähdä ja opetus suunnata niihin. Autistilla voi olla piilossa erityiskykyjä, jotka on löydettävä ja annettava niille tilaa. Tasapäistäminen peruskoulussa ei oikein anna tilaa erikoislahjakkuuksille tai sitten heille, joilla on heikkouksia joillakin oppimisalueilla.
    Aina on hienoa saada oma näkökulma omasta tilanteesta ja miten sen kokee.
    Paula Tillin kirja omasta Asperger-syndroomasta valaisee paljon aihetta. Kirjan nimi on Toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Mai, minulle tämä taisi olla ensimmäinen kirja, jonka aiheesta luin. Noin muuten tietoni perustuvat lehdistä ymv. lukemiini artikkeleihin. Täytyypä painaa Kristine Baretin nimi mieleen - kiitos vinkistä!

      Diagnoosien tekeminen vaatii todellakin aikaa ja kunnollisia tutkimuksia. Toisaalta kun diagnoosi saadaan varmistettua, on helpompi aloittaa toimet ja lapsen tukeminen ja auttaminen. Naoki on myös todella sinnikäs ja halukas oppimaan. Ja fiksu nuori poikanen.

      Paula Tillistä olen saattanut joskus kuulla, mutta en ole ihan varma. Minulla oli toveri, jolla on asperger. Emme tosin olleet mitenkään läheisiä emmekä enää edes ole yhteyksissä. Hyllyssäni on kyllä kirja, joka käsittelee aspergeria. Voisikin ottaa sen lukuun jossain vaiheessa.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.