tiistai 17. helmikuuta 2015

Lasiruumiit

Kansi: ?
Erik Axl Sund: Lasiruumiit
alkuper. Glaskroppar (2014)
Otava, 2015
Suomentanut Kari Koski
S. 412
Arvostelukappale

Moni lienee kuullut Varistyttö-trilogiasta. Jos ei ole, niin tämän postauksen lopussa olevasta tunnisteesta "Erik Axl Sund" löytyy minun mietteeni kyseisen trilogian kirjoista.

Koen pakottavaa tarvetta mainita Varistytön tämänkin kirjan kohdalla, koska aion verrata sitä Lasiruumiisiin. Sitä paitsi kirjoissa on samoja henkilöitä.

Ennen varsinaista juoniselostusta ja spoilereita... vitsi, vitsi. En spoilaa! Mutta Lasiruumiit pesee Varistytöllä lattiaa. Ja nyt itse kirjaan ja syihin, miksi olen sitä mieltä kuin olen.

Nuorten itsemurhat kummastuttavat Ruotsissa. Ruumiinavauspöydälle tuntuu päätyvän harva se päivä teini-ikäinen nuori, joka on päättänyt lähteä maailmasta oman käden kautta. Erityisen hälyttävän kuolemista tekee niitä yhdistävät piirteet. Eräs merkillinen yhdistävä tekijä kuolemien välillä on bändi nimeltä Nälkä. Mutta miten ihmeessä jokin bändi voi liittyä nuorten itsemurhiin?

Tapausta ryhtyy selvittämään Varistyttö-trilogiastakin tuttu rikospoliisi Jens Hurtig. Tutkimusten edetessä paljastuu ihan omanlaisensa alakulttuuri, jossa kipukin on taidetta. Se (kipu) on lupaus kuolemasta, jonka täytyy tapahtua ravistellen ja "ohjatusti".

Sund onnistuu ansiokkaasti kuvaamaan teinien ailehtelevia ja melodramaattisia mieliä. Kun nuori on elämässään vielä vaiheessa, jossa on helposti johdateltavissa. Mutta huoli pois: Lasiruumiit ei ole mikään teiniromaani, vaikka nuorten itsemurhat ovatkin keskeisessä osassa. Vaikka kirjassa sitä teiniangstia on, niin kuitenkin sopivassa suhteessa muuhun sisältöön.

Olen yksinäinen ihminen. En lue edes sieluani ystäväkseni, sillä me emme ole muuta kuin kaksi raatoa samassa haudassa. Heroiini vahvistaa melankoliaa. Oikeuttaa sen. Tiedän, että siinä on epäsointu, mutta kaaos on yksi järjestyksen edellytyksistä.

Huumeitakin siis vedetään, mikä harvemmin innostaa minua kirjallisuudessa (tai muutenkaan), koska se on yleensä pelkkää tylsää sekoilua. Mutta tässä kirjassa huumeiden olemassaolo ei häiritse eikä kirjan keskeinen teema ole niiden vetäminen. Huumeet ovat sivujuonne, uskottavakin. Koska kyllähän niitä käytetään.

Varistyttö-trilogiassa minua häiritsi muutama seikka, joita en ala tässä toistamaan. Lasiruumiissa minua ei sen sijaan ärsyttänyt mikään. Kirja on huomattavasti selkeämpi ja ehjempi kokonaisuus (myös kielellisesti) kuin Varistyttö. Vaikka henkilöitä siunaantuu ihan mukavasti, niitä ei kerry liikaa. Lisäksi ne jäävät mieleen enkä usko, että jatkossakaan syntyy ongelmia niiden muistamisen suhteen (Lasiruumiit on trilogian avauskirja, mutta siitä enemmän postauksen lopussa).

Kirjan rakenne on melko samanlainen kuin Varistytössä: luvut ovat lyhkäisiä ja ne on nimetty paikan (tässä myös henkilöiden) mukaan. Mietin pitäisikö asiasta ärsyyntyä ja tulin siihen tulokseen, että miksi pitäisi. Kirjat (Varistyttö ja Lasiruumiit) ovat kuitenkin sisällöltään ja teemaltaan niin erilaisia, ettei ole väliä vaikka rakenne onkin samantyyppinen. Sitä paitsi miksi vaihtaa toimivaa konseptia? Kirjoittaahan esimerkiksi Peter Jameskin kirjansa samalla, hyväksi havaitsemallaan "kaavalla" (josta olen tosin motkottanut joskus blogissani, mutta se johtui siitä että luin liian monta Jamesta lyhyen ajan sisällä).

Pari pommia putosi päähäni eli Sund onnistuu yllättämään lukijan. Ainakin minut. Kovasti kyllä arvailin ja järkeilin kirjaa lukiessani, mutta varsinaisten pommien putoillessa olin silti suojaton.

Kirjan sivulieve paljastaa, että "Lasiruumiit on itsenäinen romaani ja samalla Erik Axl Sundin uuden sarjan avaus". Kyseessä on siis jälleen trilogia. Odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan tämä sarja tästä kääntyy. Pakko nimittäin todeta, että nyt ei ole kyllä mitään hajua!

Muualla blogattu:

Annika ei oikein lämmennyt.
Henna lämpeni.

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti en hairahdu lukemaan tätä, vaikka tekstisi perusteella lievästi kiinnostaisi. Varistyttö-trilogian laukaisema massiivinen pettymys on nimittäin hyvin muistissa.

    Vai että taas trilogia. Onkohan samanlainen kaava kuin Varistyttö-sarjassa? Eli ykkösosa - laatua, kakkososa - täyttä tuubaa, kolmososa - sekava sillisalaatti. Ja lukijan tunnetilat menivät (minun tapauksessani): innostuminen - pettymys - raivo :D Yritän pysytellä näistä sveduherroista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäys: Yritän pysytellä kaukana näistä sveduherroista

      Poista
    2. Haha, eihän sitä koskaan tiedä mitä hairahtuu heikoilla hetkillä lukemaan. Ehkä jopa tätä! :D Minullehan tämä tosiaan oli oikein positiivinen ylläri kaikin puolin.

      Seuraavat kirjat näyttänevät millainen tästä trilogiasta muodostuu. Kirjan rakenne on tosiaan samanlainen kuin Varistytössä, mutta noin muuten kirja on mielestäni melko erilainen. Lisäksi Lasiruumiit on selkeästi kokonainen, ehjä romaani eli se ei jää kesken toisin kuin Varistyttö. Eli lukija saa tyydytyksen, vaikka päättäisi olla lukematta tulevia kirjoja. Että wink wink :D

      Poista
  2. Tämän pitäisi olla tulossa mulle kirjaston varaushyllyyn ihan näinä päivinä. Saa nähdä mitä tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kirjan pian! Minua kiinnostaa sinun mielipiteesi: tosi vaikea ennustaa ennalta pitääkö joku tästä kirjasta vai ei. Minähän epäilin jopa itse, etten tälle lämpene, mutta lämpenimpä sitten kuitenkin. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, sinä saisit sen varmasti helposti ruotsiksi ja pääsisit lukemaan jo sitä toista osaa. Se on käsittääkseni Ruotissa jo julkaistu. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.