torstai 1. tammikuuta 2015

Elämä rypistyy paperitolloksi

Kissa joka ei kuollut taitaakin olla viimeinen hyllystäni löytyvä lukematon Frimansson. Olen pyrkinyt ihan tietoisesti lukemaan enemmän suomeksi, koska olen alkanut havaita rappeutumista kielessäni.

Kyseessä ei ole sellainen ilmiö, että yhtäkkiä unohtaisin äidinkieleni, ei todellakaan. Kyse on siitä, että esimerkiksi aiemmin minulle itsestäänselvien sanojen taivutus (joskus jopa kirjoittaminen) on alkanut tuottaa päänvaivaa.


Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut
Katten som inte dog
Like, 2000
Suom. Anu Koivunen
S. 357

Bethin ja Ulfin mökkireissu - ja koko elämä - muuttuu painajaiseksi, kun Beth kohottaa kätensä, jossa on kirves. Se on olevinaan itsepuolustusta, mutta oliko siihen oikeasti tarvetta?

Kyllä oli, Bethin mielestä. Silti sotku on siivottava. Ulf ei näe asiaa ihan niinkään: pieni hetki ja ihminen näyttää aivan toiselta.

Bethin ja Ulfin suhde ei alun perinkään mielestäni näyttänyt kovin auvoisalta. Suhdetta varjosti aiempi menetys ja lapsettomuus. Minusta Ulfista välittyi tietynlainen uppiniskainen kylmyys. Beth taas rypi edelleen hiljaisessa melankoliassaan. He olivat rakentaneet muurin välilleen ja tuon kesäisen päivän päätteeksi muuri kasvoi vielä korkeutta.

Frimansson rakentaa tarinan verkkaisesti, mutta silti sellaisella tempolla että lukija pysyy jatkuvasti koukussa ja varuillaan. Jopa varpaillaan. Mikään ei tunnu olevan Bethille helppoa: ei edes sisarsuhde, ja äiti on dementoitunut eikä tunne enää tytärtään. Äitikin on muuttunut toiseksi ihmiseksi.

Beth jää tekosensa kanssa yksin. Syyllisyys ja ristiriitaiset tunteet piinaavat, mutta ei ole ketään, kenen kanssa jakaa taakka. Sillä Ulfista ei siihen ole ja muille ei voi kertoa. Sillä kirveestä saanut mies katosi. Ei, se kadotettiin. Olen tarkoituksella kryptinen, koska lue itse.

Frimansson kuvaa taiten ihmismielen murtumista taakkansa alla. Kun todellisuus ja vainoharhat vuorottelevat; oikeutus ja syyllisyys kiistelevät keskenään. Loppua kohden kirja saa minun makuuni hieman liian "utopistisia" piirteitä, kun pitää matkustaa ihan Afrikkaan asti asioita märehtimään. Eikä sekään vielä niin väliksi, mutta se mitä siellä jossain päin Afrikkaa lopulta tapahtuu, latisti hieman lukukokemusta.

Mutta kaiken kaikkiaan koukuttava ja mieltä kutkutteleva puhdasverinen trilleri. Frimanssonilta julkaistaan muuten helmikuussa uusi romaani, Kissa ja tyttö (Like). Sehän pitää toki lukea. En ole ihan kaikkia Frimanssonin muitakaan kirjoja vielä lukenut, mutta puuttuvat palaset ovat saalistuslistallani eli metsästelen niitä sitten kesällä Suomessa.

Lue myös Leena Lumin bloggaus Kissasta joka ei kuollut.

~~~


Osallistun tällä kirjalla Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen. Tämä onkin jo kolmas kirja Ruotsista (muuten lukemani ovat Mankell ja Ohlsson). Tavoittelen Ruotsin kirjallisuuden taituruutta. Siihen vaaditaan vielä yksi kirja Ruotsista (joka itse asassa on jo lukujonossa), mutta myös kaksi kirjaa kustakin muusta haasteeseen kuuluvasta maasta eli Tanskasta, Norjasta ja Islannista.

Minulle tässä haasteessa haastavinta on kaikki muut maat paitsi Ruotsi. Yritys on kova, mutta enpä ota paineita edelleenkään. Lukemisen pitää olla hauskaa. Onnekseni osaan ottaa nämä haasteet rennosti enkä turhia stressaile.

6 kommenttia:

  1. http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2014/05/poika-nimelta-kuukivi.html
    Lue tämä islantilaisen kirjailijan Poika nimeltä kuukivi. Uskon, että pidät kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kiitos vinkistä! Siinä olisi toinen Islanti-kirja minulle: ei nimittäin ole kovin helppoa keksiä kirjallisuutta Islannista. Toinenhan on se Nukentekijä, jonka voitin arvonnassasi! <3

      Poista
  2. Tämä vaan on niin hyvä...Olen lukenut useita Frimanssonin trillereitä ja tätä en unohda ikinä. Ja tässä erityisen painava on jälleen tuo tavallisen ihmisen tavaramerkki, mitä se sitten onkaan, common person...maybe..,mutta että juuri heille tapahtuu ihan mitä vain, joka suistaa sitten elämän raiteiltaan, on samaa, mitä Ian McEwan tekee upeilla romaaneillaan.

    Frimanssonin parhaus on ehkä kuitenkin Hyvää yötä, rakkaani ja sen itsenäinen jatko-osa Varjo vedessä, sillä vaikka Justine on niin kauhea, häntä väkisinkin ymmärtää, halusi tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Frimanssonin kirjoissa emme näe mitään ylikauniita prinsessoja tai kiiltokuvaihmisiä, vaan sellaisia joita suurin osa ihmisistä on. Se miellyttää minua Frimanssonin teoksissa: tietynlainen maanläheisyys ja arkisuus. Arkisuus ei siis tarkoita minulle tässä yhteydessä ainakaan tylsyyttä. Uskon, että ymmärrät mitä tarkoitan.

      Minä metsästelen edelleen tuota Varjoa vedessä. Viime kesänä ei osunut haaviini, mutta ehkä ensi kesänä. Nyt kun siis muistan sen nimenkin oikein. Viime kesänä en oikein edes muistanut minkä nimistä kirjaa olen Frimanssonilta metsästämässä :D

      Poista
  3. Kiitos kiinnostavan kirjan esittelystä, Elegia!
    Luin sinun sekä Leena Lumin postaukset ja kävin heti Kouvolan kirjastojen sivuilla tutkailemassa tilannetta. Ei tarvitse varata, on pikkukirjastossakin ihan tuossa nurkalla, joten sinne huomenna.
    Pidän juuri tällaisista psykologisista rikosromaaneista. Koukussa, varuillaan, jopa varpaillaan - siinä on trillerin lukemisen lumo.
    Jotain olen lukenut Frimanssonilta, mutta sittten unohtanut koko kirjailijan. Jospa hän nousisi Karin Fossumin rinnalle suosikeissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä, mutta Hyvää yötä rakkaani on minustakin Leenan tapaan vielä parempi. Jatko-osaa en tosiaan ole lukenut, joten siitä en osaa mitään sanoa. Mutta luulen, että se on melkoisen hyvä kun Leena siitä piti. :)

      Kissa joka ei kuollut on kyllä ihan hyvä kirja aloittaa tutustuminen Frimanssoniin. Frimanssonilla on tietty tunnistettava tyyli eli jos saisin sokkona Frimanssonin kirjan luettavakseni, niin uskoakseni tunnistaisin sen Frimanssoniksi. Hän ei toista itseään, mutta jotain samaa hänen kirjoissaan on. :)

      Karin Fossum on minustakin hyvä!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.