Genzaburo Yoshino: How Do You Live?
Alkuper. 君たちはどう生きるか, 1937
Rider, 2021
Japanista englannintanut Bruno Navasky
s. 280
Genzaburo Yoshinon romaani How Do You Live? esittää heti nimikkeessään suuren kysymyksen. Siksipä otin kirjan lukuuni, vaikka se on periaatteessa suunnattu kouluikäisille, oman matkansa alussa oleville. Isoja asioita mietittäväksi jo varhain. Vaan mikäpä miettiessä, kun on rakastavia ihmisiä ympärillä.
Romaanin kehystarinassa seurataan 14-vuotiaan Jun’ichi Hondan arkista elämää lyhyen ajanjakson ajan. Jun’ichin, jota Copperiksi kutsutaan (lempinimen tausta selviää lukemalla), päivät täyttyvät koulusta kuten muidenkin ikäistensä. Syntyy ystävyyksiä ja niiden synnyt kuvataan kiinnostavasti.
Ystävyys onkin eräs merkittävä teema tarinassa. Se on oikeastaan punainen lankakerä, joka avautuu kirjan alussa ja kierii somasti auki. Kunnes siihen ilmestyy solmu, joka pitäisi jotenkin saada avattua. Yksi solmu, joka Copperin mielessä muuntuu ylitsepääsemättömäksi umpisolmuksi.
Varsinaisen tarinan rinnalla luetaan Copperin enon muistikirjaa, jonka tekstit hän on osoittanut Copperille. Copper saa muistikirjan, kun eno katsoo pojan olevan siihen valmis. Kirjoitukset ovat eräänlaista vuoropuhelua, sillä niissä eno viittaa Copperin kanssa käytyihin keskusteluihin niitä pohtien ja täydentäen.
Toisinaan enon tekstit ovat melko selittäviä. Esimerkiksi kun eno pohtii varakkaiden ja köyhien eroja, teksi on alleviivaavaa ja otaksuisin, että suurimmalle osalle (aikuisista) melko selvää. Tosin (kuten tiedämme) siitä huolimatta isohko osa (nimenomaan aikuisista) ihmisistä arvottaa toisia juuri varallisuuden perusteella. Copperin erästä ystävää kiusataan vähävaraisen työläisperhetaustansa takia.
How Do You Live on melkoinen runsaudensarvi, joka muistuttaa sillisalaattia, sillä käsittelyyn pääsee kaikenlaisia asioita niin Napoleonin elämästä ja sotimisesta kuin buddhalaisuuden synnystä ja Buddha-patsaiden rakentamisesta näin muutamia mainitakseni. Sillisalaatti pysyy kuitenkin tyylikkäästi koossa, sillä jokainen ainesosa on siististi omassa lokerossaan ja niitä napsitaan pala kerrallaan.
“Even among adults, the human tendency to think about things and form judgements with ourselves at the center remains deep-rooted. --- In the world at large, people who are able to free themselves from this self-centered way of thinking are truly uncommon.”
Tämä kohta on tärkeä. Eivätköhän kaikki osaa ajatella asioita muistakin näkökulmista. Näennäisesti osaavat, kyllä varmasti. Mutta sitten kuitenkin. Jos näin olisi, ehkä maailma olisi toisenlainen… Just saying.
Tätä kannattaakin pysähtyä miettimään ihan ajatuksella. Koska tietysti jokainen meistä osaa ajatella (tai ei ainakaan myönnä, ettei osaa) asioita toisten näkökulmasta ja olla empaattinen. Mutta kuinka paljon tuosta oletetusta toisen näkökulmasta on lopulta vain sitä itseään eli omaa oletusta, joka kiertää oman navan kautta.
(Mahdollisesti epäoleellinen, mutta pakollinen sivuhuomio: Japanissa tietysti kulttuuri on toisenlainen ja toisten huomioon ottaminen on siinä syvälle juurrutettua. Toisten kasvoja ajatellaan enemmän kuin omia. Hierarkiset toimintatavat tulevat selkärangasta eivätkä välttämättä ole sen syvällisempiä kuin mitkä tahansa automaatiolla toteutetut käytössäännöt.)
Jopa kuuluisa opetus “kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan” alkaa lähtökohtaisesti omasta navasta. Tästä kiertää toisenlainenkin versio, joka menee suunnilleen näin: Älä kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan – makunne voivat olla erilaiset.
Ihmisellä on (ollut ammoisista ajoista alkaen) taipumus pitää itseään luomakunnan keskuksena.
How Do You Live on ihan kiinnostava teos, joskin jotkin kohdat koin hieman puuduttavina. En myöskään jaa kaikilta osin samantyyppistä katsomusta kuin eno kirjeissään opettaa. Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen – ja myös ajattelemisen, jos ajatella haluaa.
Tämä tuo mieleeni 90-luvun alussa julkaistun Sofian maailman, jota käytettiin jonkin verran Suomessakin (teos on norjalaisen Jostein Gaarderin) lasten filosofian kursseilla. Peruskoulussa oli 90-luvulla erimittaisia valinnaisainekursseja laidasta laitaan.
VastaaPoistaMinä käytin elämänkatsomustiedossa tuosta etiikan kultaisesta säännöstä muotoa "Tee toiselle niin kuin ajattelet hänen toivovan itselleen tehtävän", kun hoksasin tuon itsekeskeisen säännön pulmallisuuden. Monet vanhemmathan lähtevät siitä, että lapsen pitää haluta sitä, mitä itse olisi halunnut mutta ei saanut.
Sofian maailma on tuttu kirja, siis ainakin nimenä. En ole ihan varma olenko sen lukenut, mielestäni olen. Jos olen, siitä on todella todella kauan.
PoistaMinulle tuo “toisten kohteleminen niin kuin itseään” taitaa alun perin olla tuttu Jehovan todistajien “lastenraamatusta”, Kirjani Raamatun kertomuksista, jota luin lapsena. Hämmentävä (ja brutaali) kirja sen ikäiselle, vaikka onkin lapsille suunnattu.
Samaa mieltä! Sofian maailma tuli mieleen.how do you live voisi toimia teineille suomennettuna
PoistaOlisiko tästä yöpöytäkirjaksi aikuiselle? Lokeroitu pala kerrallaan, ja hyvällä omallatunnolla voisi loikkia, jos tuntuu puuduttavalta. Sillä vaikka kuinka olisi suunnattu nuoremmille, kyllä aikuisellekin tekee hyvää haastaa ajattelua. Eikä nukkumaan mennessä useinkaan jaksa vaativampaa filosofista tekstiä.
VastaaPoistaMinna /KBC
Vaikka tämän lukeminen ei mitenkään haastavaa ollut, sopii tämä kyllä ihan aikuisillekin vaikkapa kertaukseksi ja ajattelun aihetta antamaan (kieli ei ole vaativaa, joten soveltuu iltalukemiseksi hyvin ja ajatella voi juuri sen verran kuin jaksaa). Minusta Copperin ja tovereidensa touhuista oli myös ihan kiintoisaa lukea. En lue kirjoja harppoen, en edes tylsäksi kokemiani kohtia. Ne eivät tässäkään kirjassa ole niin pitkiä, että olisi tullut mieleen loikkia. Mutta kaipa niinkin voi tehdä. :D
PoistaTuo poimimasi sitaatti on kiinnostava. Jotenkin tässä ajassa mietityttää paljonkin se, miten itsekeskeisesti monenlaisiin asioihin suhtaudutaan. Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Itsekkyyden aika käsittelee teemaa varsin kiintoisasti.
VastaaPoistaOlen huomannut, että Keltikangas-Järvinen on viime aikoina ollut runsaasti esillä. Kuuntelin erään podcast-jakson, jossa hän oli vieraana ja jossa käsiteltiin tuota mainitsemaasi teosta. Oliskohan ollut Puheenaihe-niminen podcast. Olen lukenut muinoin Keltikangas-Järvisen teoksen temperamentista.
PoistaNäin näppituntumalla sanoisin, että varsinkin tässä ajassa individualismi jyllää. Sellainen ’yhteisö ensin’ -talkoohenki on katoava luonnonvara. On yksilökeskeisyydessä toki puolensakin. Mutta varmasti länsimainen kulttuuri eroaa tässä suuresti japanilaisesta. Suomessahan on tästä käynnissä pieni myrsky vesilasissakin kun Liisa Keltinkangas-Järvinen kirjoitti aikamme yksilökeskeisyydestä. Kirja herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Minun on kyllä pakko tunnustaa, että se jäi minulta kesken heti alkuunsa. Ehkä hetki ei ollut oikea.
VastaaPoistaMaailma muuttuu, samoin ihmiset ja kulttuuritkin hitaasti mutta varmasti. Kaikenlainen kehitys (ihan teollistumisesta lähtien) muuttaa ihmisiä ja kulttuuria, kun eri sukupolvet varttuvat hyvinkin toisenlaisissa ilmapiireissä. Itse sain elää lapsuuteni ja teiniaikani ilman nettiä ja somea, mistä olen iloinen. Olin hyvässä iässä, kun tekniikassa otettiin suuria harppauksia; toisin sanoen sen verran aikuinen, ettei se “häirinnyt” tai päässyt vaikuttamaan yleiseen kehitykseen, mutta sen verran nuori että oli luontevaa olla ajan hermolla kaikessa uudessa. Koen somen ajoittain raskaana ihan näin kypsemmälläkin iällä, joten mitähän se mahtaa tehdä lasten ja nuorten kehittyville aivoille ja identiteetille, jopa maailmankatsomukselle.
Poista“Kaikki” haluavat olla esillä, tulla huomatuksi ja nähdyksi yksilöinä ja ainutkertaisina. Silti lokeroita, joihin itsensä survoa, tuntuu olevan yhä enemmän kuin koskaan aiemmin. Jokseenkin ristiriitaista.