Helmet-lukuhaasteen kahdeskymmeneskuudes kohta on ”kirjassa on itse valittu perhe”. Voinemme kaikki kuvitella, mitä sillä havitellaan, mutta sijoitan kys. kohtaan hieman toisenlaisen itse valitun perheen. Kyseessä erityisen brutaali valinta, jossa ei pahemmin muilta jäseniltä mielipidettä kysellä.
Jaycee Dugard: A Stolen Life
Simon & Schuster, 2011
s. 273
(kirjaa ei tietojeni mukaan ole suomennettu)
Tai ei ainakaan kysytä 11-vuotiaalta Jaycee Dugardilta, kun tuleva Phillip-isukki ja myöhemmin jonkin sortin äitylin roolia leikkivä Nancy hänet kaappaavat kesken koulumatkan Kaliforniassa 1991. Nancy ei oikein tykkää kaikista Phillipin seksisysteemeistä, joten Jaycee hommataan täyttämään tätä aukkoa suhteessa.
Phillip muistaa kiittää Jayceetä avusta (ikään kuin Jaycee olisi vapaaehtoisesti ryhtynyt pedofiilin panopuuksi), kun Phillip käsittelee seksiongelmaansa. Jayceen ansiosta Phillipin ei nyt tarvitse hätyytellä muita tyttöjä. Siis aivan mahtava diili.
Phillipin onnistuu pitää Jayceeta vankina 18 vuotta. Tänä aikana Jaycee synnyttää kaksi lasta ja näin tämä Phillipin itse valitsema perhe kasvaa. Koska Nancy on vähän mustasukkainen, niin sovitaan niin että hän (Nancy) olisi niinq äiti ja Jayceen lapset ja Jaycee itsekin Nancyn lapsia.
Kahdeksantoista vuotta on valtavan pitkä aika ja sinä aikana Phillip aivopesee ja manipuloi Jayceen (jolta vie nimenkin) niin tehokkaasti, ettei tämä uskalla edes karata, vaikka muutamia tilaisuuksia olisi.
Dugard on kirjoittanut muistelmansa vain pari vuotta Phillipin ”perhevankilahelvetistä” vapautumisensa jälkeen. Mielestäni hän kirjan kirjoittamisen aikana kärsii jonkin sortin Tukholma-syndroomasta, vaikka ei mainitse tällaisesta itse kirjassaan mitään (pikemminkin painottaa, että halusi koko ajan pois, mutta kukapa ei haluaisi) ja on julkisesti kiistänyt koskaan edes kärsineensä. Kirjaa lukiessa syntyi kyllä toisenlaiset vibat, vaan se ei liene oleellista.
Oleellista on, että Jaycee pääsi eroon siitä helvetistä ja saattoi alkaa rakentaa omaa elämäänsä uudelleen.
Jaycee ei käsittele kirjassaan lainkaan oikeudenkäyntiä, jossa Phillip ja Nancy Garrido saavat tuomionsa. Hän ei itse asiassa edes mainitse, millaiset tuomiot pariskunta saa.
Sen sijaan Jaycee muun muassa miettii, miksi Phillipin psykiatri ”hoiti” Phillipiä niin hövelisti. Että eikö kukaan huomannut Phillipin harhoja ymv. Tuli tunne, että Jaycee oli jollain tasolla ”huolissaan” Phillipistä: vaikea muuten ymmärtää hänen uteliaisuutta (vielä vapautumisen jälkeenkin) Phillipin persoonaa ja asioita kohtaan.
Ja tämä on eräs syy, miksi kirjaa lukiessa tuli mieleeni, ettei Jaycee kirjaa kirjoittaessaan ollut vielä vapaa Phillipin manipuloinnista ja aivopesusta. Mikä siis on erittäin normaalia eikä missään nimessä tuomittavaa.
Tästä keissistä (ja Jayceen elämästä vapautumisen jälkeen) löytyy paljon juttua googlettamalla. En linkitä mihinkään, koska luotan että kukin osaa itse halutessaan googlettaa ja valita kanavansa, joista aiheesta enemmän lukea.
Kiinnostava tulkinta haastekohdasta (okei, ei omanikaan ollut ihan sitä mitä fraasilla yleensä tarkoitetaan).
VastaaPoistaKirja kuulostaa kyllä hurjalta, ja tuo ilmeisen kompleksinen ja yhä vaikuttava suhde "isään" vaikuttaa kiinnostavalta aiheelta, vaikka samalla taitaa olla kirja jota en halua lukea...
Kirjaa lukiessani mietin mihin kohtaan se Helmet-lukuhaasteessa sopisi ja tuon itse valitun perheen kohdalla kolahti. Olisi kirja sopinut muuhunkin kohtaan, mutta koen että tuo kyseinen kohta voi tuottaa minulle vaikeuksia täyttää, ellen etsi jotain “täsmäkirjaa” aiheesta.
PoistaTämä on jo yli kymmenen vuotta vanha kirja ja Jaycee on kaiketi saanut käsiteltyä kaappaustaan nyt kunnolla. Tämän muistelmateoksen Jaycee julkaisi vain pari vuotta kaappauksen jälkeen, mikä on aika lyhyt aika päästä balanssiin koettelemuksesta. Ja se mielestäni näkyy teoksessa.
On kyllä häiritsevä teos, minun silmiini se osui sattumalta (en enää edes muista missä yhteydessä) ja päätin sitten varata sen kirjastosta.
Muistan kun luin tuosta tapauksesta.Järkyttävä tarina,mutta onneksi Jaycee pääsi sieltä pois
VastaaPoistaMinulle tämä Jayceen tapaus ei ollut aikanaan tuttu tai en ainakaan muista siihen kiinnittäneeni huomiota silloin, kun se oli ns. ajankohtainen. Myöhemmin olen kyllä kuunnellut podcast-jakson Jayceen kaappauksesta eli sitä kautta tiesin hänestä ennestään. Kuuntelen joskus lenkeillä true crime -podcasteja.
PoistaHyi hel*** i. Monessakin mielessä siis. Sekä pedofiilipariskunta että koko tarina, mutta kyllä myös kirjasta jää kertomasi perusteella vähän kumma viba. Jos ajattelee, että ihminen on 18 vuotta vankeudessa, vieläpä osan tästä lapsena ja nuorena, jolloin vankeuden ja hyväksikäytön vaikutus omaan identiteettiin ja sisäiseen tarinaan on ollut vieläkin suurempi, ei pari vuotta ole missään nimessä riittävä aika käsitellä tätä kaikkea ja muovata oma, vapaudenriistäjistä riippumaton käsityksensä tapahtumista. Tulee rahastuksen maku.
VastaaPoistaJoo, tämä on melkoisen karsea keissi. Ihan jo siksikin, että Phillip oli poliisille ennestään tuttu pedofiili ja silti kesti näin kauan, että tajusivat että jotain outoa on hänellä tekeillä.
PoistaJaycee Dugard mainitsee motiivikseen kirjan kirjoittamiselle varoittaa muita. Halusi kertoa tarinansa, että jos siitä jotain opittaisiin ja tultaisiin tarkkaavaisemmaksi jne. Mainitsee myös sen, ettei hän suostu olemaan urhri ja vaikenemaan. Ymmärrän sinänsä erittäin hyvin, mutta olisi kannattanut antaa itselle enemmän aikaa käsitellä kokemaansa.