Antti Röngän romaani Jalat ilmassa (Gummerus 2019, s. 224) käsittelee koulukiusaamista ja erityisesti niitä arpia, joita se jättää kiusattuun. Kiusaamiskuvauksia ei romaanissa monta ole, mutta kiusaamisen vaikutukset resonoivat romaanin keskushenkilön, nuoren Aaron, elämässä vielä kauan kiusaamisen jälkeen, kun hän on jo muuttanut toiseen kaupunkiin opiskelemaan.
Tämän aiheen (kiusaamisen pitkäaikaiset vaikutukset kiusattuun) sietäisi olla enemmän esillä, kun kirjoitetaan ja puhutaan kiusaamisesta. Turhan usein keskustelu kääntyy siihen, miksi kiusaaja kiusaa ja miksi juuri joku tulee kiusatuksi. Ei tällainen kiusattua auta: varsinkaan syiden etsiminen kiusatusta. On kokemusta, olen itsekin saanut osani kiusaamisesta.
On myös nurinkurista, että varsin usein kiusaaminen aiheuttaa (lisää) ongelmia nimenomaan kiusatulle kun taas kiusaaja saa jatkaa toimiaan rauhassa. On älytöntä, että monesti kiusattu joutuu vaihtamaan koulua kiusaajan jäädessä tuttuun opinahjoonsa. Tällainen antaa vahvan viestin siitä, että kiusattua rangaistaan vielä sen lisäksi että häntä kiusataan.
Kiusaajat perusteellisempaan syyniin ja siirto tarvittaessa muualle. Jos kiusaajakin tarvitsee apua, niin sitä tietysti täytyy järjestää, mutta ei niin että kiusaajia paapotaan ja kiusatut jätetään suorastaan heitteille.
Kiusaamisongelma on todellinen ja nykyaikana se on saanut vielä järkyttävämpiä muotoja, joista jokainen uutisia joskus lukenut on varmasti tietoinen. Enpä ole muuta kuin onnellinen, etten ole koululainen tässä ajassa, kun kiusaaminen voidaan videoida ja levittää nettiin nöyryytyksen maksimoimiseksi. Nähtävästi voi myös pahoinpidellä kiusatun hengiltä.
Harmi, että kiusaajia tuskin aidosti kiinnostaa, millaiset arvet he jättävät kiusattuun. Mitä asialle voi tehdä, että kiusaajien ymmärrys kasvaisi ja empatiakyky kehittyisi. Miten tuoda esille ja painottaa, ettei kiusaamisen syy ole kiusatussa: auttaa häntä pääsemään kokemuksistaan yli sen sijaan, että dumpataan jonnekin toiseen kouluun tai ei tehdä mitään.
Minulla ei ole vastauksia yhtään mihinkään, mutta toivottavasti näitä asioita jossain mietitään. Ja varmasti mietitäänkin, mutta saadaanko mitään aikaiseksi onkin sitten toinen juttu.
Tämä on vaikea aihe ja Jalat Ilmassa herätti minussa ajatuksia, joita en halua ajatella enkä varsinkaan tänne kirjata eli lopetan tähän. Tuli nyt melko ulkokirjallinen miete, mutta sallin sen itselleni koska blogiini voin ja aion kirjoitella mitä sattuu.
 |
| Kotona, olen ehtinyt käydä myös pyöräilemässä. Kuvassa Thirlmere. |
Olen saapunut onnellisesti kotiin ja ehtinyt käydä kirjastossa. Lainaan lähti Jane Harperin Exiles jota parhaillaan luen. Lisäksi pistin varaukseen kolme kirjaa, jotka ovat
Juan Gomez-Jurado: Red Queen (Espanjalaisen kirjailijan mysteeri/trilleriteos, vaikuttaa niin erikoiselta että pakko lukea plus aika vähän olen lukenut espanjalaista kirjallisuutta, joten siksikin kiinnostaa.)
Sinead O’Connor: Rememberings (Taas julkkismuistelmateos, joita en ”ikinä” lue. Tämä vuosi näyttää oleva poikkeuksellinen.)
Carine McCandless: The Wild Truth – The secrets that drove Chirs McCandless into the wild (Muistelmateos, joka liittyy Jon Krakauerin teokseen Into the Wild, jonka luin hiljattain.)
Kiusaaminen tai monesti kouluväkivalta on tärkeä aihe. Vaikka jopa presidentti on puuttunut asiaan ja teemasta on ollut lukuisia hankkeita, esim KiVa-koulu, kiusaaminen ei ainakaan vähene. Peräti yi 8 prosenttia kahdeksasluokkalaisista tytöistä kokee kiusaamista viikottain. Todellakin viikottain. - Iida Rauman Finlandia-palkittu Hävitys kuvaa armottomalla tavalla kouluväkivaltaa. Iida Rauma on ensi viikolla tulossa tänne Raumalle kertomaan kirjastaan. Minulla on ilo haastatella häntä.
VastaaPoistaOlen kuullut tuosta Iida Rauman romaanista ja kuunnellut hänen haastattelunsa jostain podcastista. Kirja on siten tuttu, mutta en ole sitä lukenut.
PoistaHyvä avaus aina vaan ajankohtaisemmaksi ja kipeämmäksi käyvästä aiheesta, johon ei lääkettä tunnut löytyvän.!! Mitä se kertookaan nyky-yhteiskunnastamme?? Puistattavaa...
VastaaPoistaSitten oman kouluaikani, jolloin kiusailua myös joskus esiintyi, lähinnä varsin lievässä muodossa eräänlaisena verbaalisena lällättelynä, vaan ei voiman käyttönä eikä stiletit yms. kättä pidemmät aseet taskuissa ja kengänvarsissa. Kuulin juuri varhaisteinistä, jolla on nukkuessa veitset tyynyn alla, eivätkä vanhemmat voi näille moderneille "uninalleille" yhtään mitään, joten on keinojen raaistuminen ja päällekäypyys ollut hurjan nopeaa.
Nollatoleranssilla ja rangaistusikärajojen alentamisella olisi käyttöä, sillä nuoret tekevät virkavallastakin nykysäädöksillä hampaattomia ja turhautuneita, kun heille ilkutaan: "Et sä voi mulle mitään tehdä, mä oon alaikäinen..." ja toisaalla Ruotsin mallin mukainen jengiytyminen kärhämineen räjähtää kohta yhteiskuntamme silmille.
Olisikin erittäin tärkeää löytää keinot tämän purkamiseen ja estämiseen ennen kuin on liian myöhäistä ja ihmisinä ja yhteiskuntana menetämme suuren osan nuorista, tulevista yhteiskuntamme toimijoista, ylläpitäjistä ja etenpään luotsaajista.
Vaikea aihe ja taatusti mielenkiintoinen kirja. Omat sympatiani ovat totaalisti kiusattujen puolella ja toivottavasti päättäjät ryhdistäytyvät, jotta tämänkaltainen yhteiskuntaa pitkävaikutteisesti rasittava ja haavoittava epäkohta saadaan kitketyksi pois ja nuorille annetaan/taataan mahdollisuus pyrkiä elämässä eteenpäin, kehittyä ja kasvaa sen täysvaltaisiksi jäseniksi ja toimijoiksi voiden elää antoisa ja monipuolinen elämänkaari sen jäseninä.
Jep, nuoret tietävät varsin hyvin “oikutensa” ja myös sen, milloin ovat rikosvastuullisia teoistaan. Nämä tiedettiin jo omana nuoruusaikanani. Tuolloin erityisen raaka väkivalta kiusaamisen yhteydessä oli melko harvinaista. Tilastojen ja tutkimusten mukaan nuorten käyttämä väkivalta on tosiaan raaistunut ja monipuolistunut. Jotain tarttis tosiaan tehdä ja kiireellä.
PoistaSamaa mieltä olen kaikesta, mitä kirjoitat!
Koulukiusaaminen on kurjaa Poikani oli koulukiusaamisen uhri,ja se oli minulle vaikeaa.Semeni ohi vasta kun hän meni lukioon.
VastaaPoistaSe oli varmasti vaikeaa myös pojallesi, vaikka toki se on raskasta myös vanhemmalle. Jos vanhempi välittää. Kaikki eivät edes välitä tai eivät tiedä/ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse.
PoistaKoulukiusaaminen ja kouluväkivalta on räjähtänyt käsiin. Elokuun jälkeen on poliisin mukaan nettiin ladattu yli 300 videota Suomessa, jossa nuoret hakkaavat jotain yleensä pienempää ja heikompaa. Todella sairasta touhua.
VastaaPoistaKirjan olen lukenut ja olen kirjailijalle kiitollinen siitä, että hän on nostanut tämän tärkeän aihepiirin esille suomalaisessa kirjallisuudessa.
Minunkin kaksospoikani olivat koulukiusattuja. Pidin kiusaajille puhutteluja. Pyysivät anteeksi, mutta ei se poista niitä tekoja koskaan. Toinen pojista oli myös yhden opettajan kiusaama. Soitin hänelle ja kerroin poikani CP-vammasta. Poikani sai kyseiseltä opettajalta stipendin keväällä, mutta ei se niitä muistoja kiusaamisesta parantanut.
Menin kerran nuorena katsomaan, kun aamulla kouluun mennessä iso lauma poikia ja huuto päällä. Nuori poika hakkasi pienempäänsä. Rupesin pikkuinen tyttö huutamaan heille, että olen kutsunut jo poliisit ja ei ketään saa hakata, hävetkää, enkä lopettanut huutamista, ennen kuin he lopettivat. Vieläkin sydän hakkaa tuosta tilanteesta. Kaikki aikuiset vain kävelivät ohi.
Se tässä kiusaamisessa on tärkeintä: Tilanteisiin pitää puuttua, eikä kävellä ohi. Poliisit on helppo kutsua.
Kamalia kokemuksia sinullakin kiusaamisesta. Olen samaa mieltä, että puuttua pitää ja jos ei omat taidot riitä, niin sitten poliisi paikalle. Kiusaamiseen pitäisi puuttua heti ja myös seurata, ettei se jatku.
Poista