Hae tästä blogista

perjantai 3. kesäkuuta 2022

Painukaa helvettiin täältä

Kampala, Uganda 1972

Asha ja Pran ovat hiljattain avioituneet ja arki hakee vielä muotoaan. Pran työskentelee isänsä kaupassa ja on alkanut saada bisnestä takaisin raiteille isänsä löyhäkätisen toiminnan jäljiltä.

Sitten koittaa häätö.

Idi Amin on määrännyt kaikki ugandanaasialaiset häipymään maasta. Aikaa lähteä on 90 päivää. Kololo Hill kuvaa erään suvun vaiheita tänä kohtalokkaana vuonna.

Asioita kuvataan kolmen henkilön kautta: Ashan, Pranin äidin Jayan ja Pranin veljen Vijayn. Kirjan alkupuoli sijoittuu Kampalaan, josta puolivälin tienoilla siirrytään Englantiin. Koin Ugandaan sijoittuvan ajan kiinnostavampana.

Englantiin sijoittuva osuus tuntuu pitkitetyltä ja jokseenkin lattealta. Jälkikäteen ajateltuna Kololo Hill on osin ennalta-arvattava ja ponneton. Kauheaa sanoa näin, kun aihe on mitä on. Mutta en vain oikein saanut otetta tästä, lisäksi kirja tuntui sivumääräänsä pidemmältä ja lukeminen oli ajoittain puuduttavaa.

Goodreadsissa ollaan toista mieltä, joten sieltä voi lukea suopeampia ja perusteellisempia mietteitä. Minulla ei ole oikeastaan juuri muuta sanottavaa tästä kirjasta.

Neema Shah: Kololo Hill
Picador, 2021
s. 340


Kololo Hillin ansioksi myönnän, että sen innoittamana otin kuunteluun Real Dictators -podcastin jaksot, jotka käsittelevät Idi Aminia. Jaksoja on kuusi, joista minulla on vielä pari kuuntelematta. Hyvin perusteellinen podcast, jossa taustoitetaan Ugandan tilannetta jo ennen Idi Aminin valtaannousua. Vaikka tietäisi perusasiat Idi Aminista, niin mielestäni tällä “sarjalla” on silti paljon annettavaa ihan yleisen historian tiimoilta.

*

Minulla on ongelmia kommentoinnin kanssa liittyen lähinnä kirjautuneena kommentoimiseen eikä kommentointi anonakaan aina onnistu. Toivon, että Blogger saa ongelmansa pian korjattua.

13 kommenttia:

  1. Mää katoin jotain dokkari-sarjaa, jossa oli Idi Aminin touhuista. En ollu ees tienny, että tolleen ihmisiä häädetty maasta. Olikohan se Dictator's Playbook vai mikä, jonka katoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla kiinnostavaa katsoa joku dokumenttikin Aminista. Olen sellainen, että jos kiinnostun jostain aiheesta/henkilöstä, tutkin asiaa mielelläni eri lähteistä. Ei haittaa, vaikka tietäisi ”kaiken” ennestään. Aina yleensä löytyy jokin uusi näkökulma tai yksityiskohta.

      Poista
  2. Aihe on tosiaan kiinnostava, joten harmi että lukuelämys tuntui sitten kuitenkin jäävän vaisuksi. Minuakin kiinnostaisi varmasti eniten se Uganda-osuus. Ugandasta en ole paljoa lukenut. Varmaan tällaisen kirjan jälkeen ne podcast-jaksot antavat paljon hyvää taustatietoa.

    Bloggerin kommentoinnin kanssa on kyllä viime viikkoina ollut mitä ihmeellisimpiä ongelmia. Joskus onnistuu, joskus ei esim. pysty edes kirjoittamaan kommenttikenttään tai lähettämään kommenttia. Minun blogiini monet laittavat kommentin kahteen kertaan, kun heistä kai näyttää, että se ensimmäinen kommentti katosi jonnekin? Ja jotkut blogiystävien kommentit Blogger heittää roskapostiin, josta niitä pitää sitten pelastaa... Se Bloggerin kommenttikentän uudistus ei tainnut mennä ihan putkeen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuunnellut podcastia tämän kirjan lukemisen ohessa: toimii hyvin sellainen, että illalla lukee kirjaa ja lenkeillä kuuntelee podcasteja. Minullahan kesti ikuisuuden lukea tämä kirja, koska on ollut vaikeuksia keskittyä lukemiseen.

      Juu, juuri tuollaisia kommentointiongelmia minullakin on. Lisäksi vaikka olisin kirjautunut Bloggeriin, silti en kuitenkaan voi kommentoida itsenäni eikä kirjautuminen kommenttikentässä aina onnistu. Joskus onnistuu, kun yrittää kirjautua kolme kertaa. Todella tympeää!

      Poista
  3. Periaatteessa kiinnostaa, koska muutenkin afrikkalainen ja Afrikkaan sijoittuva kirjallisuus kiinnostaa. Harmi, kun lukukokemuksesi oli lattea, olisi varmasti ollut aineksia vaikka mihin. Olen nähnyt jonkun elokuvan Adi Aminista muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni muu on saanut tästä kirjasta enemmän irti. Ei tämä minustakaan huono ollut, mutta ei vain kolahtanut käsittelytapa oikein minuun.

      Minulla on lukulistalla pari vuotta sitten julkaistu Mark Leopoldin kirjoittama elämäkerta Idi Aminista. Nyt tosin alan olla aika täynnä Idi Aminia, joten luulen etten sitä ihan heti ota lukuun.

      Poista
  4. Täälläkin on ollut ongelmia, jossain vaiheessa blogger hävitti kaikki kommenttini muiden postauksista. Yksi bloggaaja myös ilmoitti minulle, ettei onnistu kommentoimaan blogissani. Tympeää!

    Ugandasta ei ole kyllä tullut luettua mitään. Idi Amininkin tiedän vain nimenä. Sääli kuitenkin, että kirja jäi latteaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger on taas työntänyt jonkun puolivalmiin uudistuksen käyttäjien kiusaksi. Tuntuu tämä tällainen olevan nykyään Bloggerin tyyli. Rasittavaa!

      Idi Aminia on kutsuttu Ugandan teurastajaksi. Kammottava diktaattori, jonka valtakautta kesti onneksi alle kymmenen vuotta.

      Poista
  5. Teosta en ole lukenut, mutta "The Last King of Scotland" pääosassa mainio Forest Whittaker antoi vahvan mielikuvan Ugandasta Aminin aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googletin tuon mainitsemasi elokuvan ja se alkoi kiinnostaa kovasti! Täytyy tutkailla, josko sen saisi “katsomoon” jossain vaiheessa. Kiitos siis oivallisesta vinkistä!

      Poista
  6. Ja tässäpä tuli yllä taas yksi esimerkki bloggerin toiminnasta(: Anonyyminä siis Takkutukka. Oman blogin kommentteihin ei onnistu edelleenkään sisäänkirjautuneen, muiden kyllä yleensä, mitä nyt tämän äskeinen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, tällaista tämä kommentointi Bloggerissa tosiaan nyt on ollut jo useita viikkoja. Ja anteeksi, että vastaaminen kesti mutta johtuu juuri näistä kommentointiongelmista: menee hermo, kun vastaaminen kestää viisi kertaa kauemmin kuin normaalisti, koska joutuu säätämään tämän kommenttikentän kanssa.

      Todella mautonta toimintaa Bloggerilta!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.