My Past Is a Foreign Country

Pidän muistelmista, koska ihmisten kokemukset ja ajatukset ovat kiinnostavia. Paitsi silloin kun eivät ole. Riippuu siis tietenkin teemoista ja käsittelytavasta. Niin sanotuissa yleisissäkin muistelmissa toivoisin olevan jonkin keskeisen teeman tai punaisen langan.

Tekemisiä enemmän minua kiinnostavat ajatukset. Sellaiset muistelmat, joissa luetellaan lähinnä tekemisiä, eivät ole minua varten.

Muistelmansa voi kirjoittaa kuka tahansa. Ei tarvitse olla hautapaikka varattuna voidakseen olla asiaa, ajatuksia, tarvetta ja taitoa niistä kertoa.

Esimerkiksi Zeba Talkhani oli 28-vuotias, kun hänen muistelmateoksensa My Past Is a Foreign Country julkaistiin vuonna 2019. 

Zeba Talkahni on syntynyt Intiassa, mutta varttui pääasiassa Saudi-Arabiassa, Jeddassa. Talkhanit ovat muslimeja, jotka ovat Intiassa suurin uskonnollinen vähemmistöryhmä. Vaikka Intia on sekulaarivaltio, käytännössä lainsäädäntö nojaa monin paikoin hindulaisuuteen, joka on Intian valtauskonto.

Poikkeuksellisesti kopsaan kirjan sivuliepeen tähän, koska siinä kuvataan kirjaa niin hyvin.

28-year-old Zeba Talkhani charts her experiences growing up in Saudi Arabia amid patriarchal customs reminiscent of The Handmaid's Tale, and her journey to find freedom in India, Germany and the UK.

Talkhani offers a fresh perspective on living as an outsider and examines her relationship with her mother and the challenges she faced when she experienced hair loss at a young age.

Rejecting the traditional path her culture had chosen for her, Talkhani became financially independent and married on her own terms in the UK. Drawing on her personal experiences Talkhani shows how she fought for the right to her individuality as a Muslim feminist and refused to let negative experiences define her.

Talkhani pohtii ja analysoi kiinnostavasti ja rohkeasti suhdettaan vanhempiinsa ja sukuunsa, kulttuurisiin perinteisiin, odotuksiin ja ”pakkoihin”.

Mainitsin Talkhanin teoksen edellisessä postauksessani, jossa kirjoitin Etaf Rumin romaanista A Woman Is No Man, koska näissä kirjoissa sivutaan samoja aiheita ja käsitellään sitä samaa ennalta päätettyä polkua, jota naisen mielellään tulisi (tietyissä kulttuureissa) kulkea.

Zeba Talkhanin onneksi hänen isänsä on kohtuullisen edistyksellinen ainakin omassa kulttuurisessa viitekehyksessään. Hän ei suoraan tue Talkhanin halua opiskella ja haluttomuutta avioitua nuorena, mutta hän antaa vapauksia, joista monet muslimitytöt voivat vain haaveilla. Lisäksi isä mahdollistaa taloudellisesti tyttärensä opinnot vaikka voisi periaatteessa sulkea rahahanat ja pakottaa Zeban perinteiselle ”naisen teille”.

Onkin erityisen kiehtovaa lukea Zeban ja hänen isänsä väleistä, sitä miten kulttuuriset paineet vaikuttavat heihin molempiin. Zeban äiti on melko näkymätön, koska… Noh, naisen ei varsinaisesti pidä näkyä. Mutta on mahtavaa huomata, miten se äitikin alkaa löytyä sieltä kaavun alta ja äidilläkin on persoonallisuus ja ajatuksia.

Tämä teos näyttää hyvin, miten kulttuurisesti aivopestyjä ihmiset voivat olla. Enkä kirjoita tätä solvaavassa tarkoituksessa: me kaikkihan olemme isossa määrin kulttuuriemme tuotteita (ja tässä kohden koen pakottavaa tarvetta todeta, että ympäröivän kulttuurin vaikutus ei koskaan lakkaa: olen itse muuttunut tietyssä mielessä melko paljonkin muutettuani toiseen kulttuuriin, vaikka kyseessä ei ole näennäisesti järin suuri kulttuurinen erilaisuus. Vaan kuten tiedämme, osa kulttuurista näkyy lähinnä tavassa ajatella). On vaikea räpistellä yhteisön valtavirtaa vastaan, vaikka tiedostaisi itsekin, miten tuhoavaa se lopulta on. Mutta muutosta tapahtuu.

My Past Is a Foreign Country on kulttuurisesti rikas ja moniulotteinen teos oman identiteetin ja tien löytämisestä.

From being around my own family, I had learned that people did not mean to sabotage my happiness, they only meant to uphold their values. Knowing this made it easier for me to exist within the patriarchy. I knew better than to want to be understood by people whose reality was not mine. I also realised that there is no polite way to tell someone that their forced reality is not the only way to exist in this world.

Jep, tiettyjen asioiden edessä on vain hyväksyttävä se, että ei surffata samalla aallonharjalla eikä välttämättä edes samassa meressä.

My first rule of radical self-care was simple: if in doubt, detach. With people who couldn’t bring themselves to share in my joy, the detachment gave me the space I needed to truly appreceate the good things in my life. Instead of spending time doubting their intentions, I learned to emotionally detach myself from the double meaning of their words. I stopped seeking approval from people who enjoyed withholding it.

Ymmärtääkseni Talkhani kirjoittaa tällä hetkellä ensimmäistä romaaniaan. Jos ja kun se julkaistaan, niin ehdottomasti luen.

The Apple Market, Covent Garden

Seuraava postaus onkin sitten perinteinen vuosikooste. Sen yritän pökätä blogiini mahdollisimman pian, ehkä vielä tämän vuoden puolella.

Tässä pari kuvaa Lontoon turistimestoilta joulupäivänä. Teimme kumppanini kanssa fillarilenkin, jonka ideana oli pällistellä turistimestojen joulukoristuksia. Hieno kierros ja mukavan väljää, kun suurin osa paikoista oli kiinni ja liikenteestä puuttuivat dösät, rekat ja tavarantoimittajat. Eikä turistejakaan juuri ollut, koska kaikki kyllä tietävät miksi.

Covent Garden

Carnaby Street

 

Carnaby Street