tiistai 14. huhtikuuta 2020

Taloudenhoitoa ja rasismia

Kathryn Stockettin The Help (suomennettu nimellä Piiat) on lojunut kymmenisen vuotta hyllyssäni odotellen otollista lukuaikaa. Jestas, onko siitä todella jo niin kauan! Noh, joskus otollista aikaa saa odotella, mutta kyllä se sieltä aina lopulta saapuu.

Kriteerini luettavalle kirjalle eli miten The Help päätyi lukuun juuri nyt:

Ei dekkari eikä trilleri
En vain jaksa sellaisia nyt, on tullut luettua niitä viime aikoina aika paljon.

Mahdollisimman pitkä
Silloin kun minulla on vaikeuksia päättää, mitä lukisin, haluan lukea paksun kirjan, ettei tarvitse koko ajan olla miettimässä mitä seuraavaksi lukisi.

Viihdyttävä
Tiedän kyllä, mitä The Help käsittelee eli en tiedä voiko aihetta sinänsä kutsua viihdyttäväksi, mutta sitä itse kirja kyllä mielestäni on. Ja vaikka kirja on viihdyttävä, siinä on myös sanoma eli kyseessä ei ole mikään pinnallinen pumpulitarina.



The Helpin keskeinen teema on mustien (lähinnä naisten) asema 1960-luvulla Yhdysvalloissa, erityisesti Mississipissä. Musta nainen kelpaa talouden- ja lastenhoitajaksi valkoiseen talouteen, mutta häntä ei haluta samaan ruokapöytään eikä mielellään edes (samaan) käymälään. Mustia pidetään alempiarvoisina ja likaisina ja nimenomaan palvelijoina – ei tasavertaisina ihmisinä.

Eräs kertojista, Miss Skeeter, tuntuu olevan poikkeus siinä mielessä, että hän näkee ihmisarvoa mustissakin. Skeeter haaveilee toimittajan urasta ja saakin paikallislehden kotitalouspalstan pyörittääkseen: kyseessä on lukijoiden kysymyksiin vastaaminen ja koska kysymykset liittyvät taloudenhoitoon, ei Skeeter niistä juuri mitään tajua.

Aibileen on taloudenhoitaja, joka hoitaa kotihommien ohessa ties monennettako valkoista lasta ja suree kuollutta poikaansa. Paljon muuta elämää ei “piioilla” ehdi olla, sillä työpäivät venyvät usein pitkiksi.

Minny on rääväsuu, joka saa potkut. Uuden taloudenhoitajan paikkaa on vaikea saada, koska eräs valkoinen hienohelma tekee kaikkensa hankaloittaakseen Minnyn työnsaantia ja koko elämää.

Näiden kolmen kertojan tarinat – ja elämät – lomittuvat toisiinsa muodostaen pihdeissään pitävän kokonaisuuden, jota ei hevin malttanut käsistään laskea. Todella kiinnostava ja viihdyttävä kirja, vaikka takaraivossa takoi tietoisuuus kirjaan (ja kirjailijaan) kohdistuneesta kritiikistä.

Eräs lukemani kritiikki koski muun muassa kirjan kieltä: miksi mustien kertojien (Aibileen ja Minny) kieli on railakasta murrerallia, kun taas valkoisen (skeeter) tavanomaista kirjakieltä (vaikka Mississipissä kuten monissa muissakin osavaltioissa murre on vaihdellut ja vaihtelee ihonväristä riippumatta).

En jaksa enkä halua lähteä suuremmin kritisointeja erittelemään enkä aio linkittää kritiikkejä, jotka luin. Googlettamalla kyllä löytyy. Mainitsen asiasta nyt siksi, että haluan ilmaista olevani tietoinen niistä.

Jos et ole lukenut kirjaa, haluat ehkä harkita jatkatko tämän lukemista. Spoilaan nyt nimittäin hieman kirjan tapahtumia ja sen loppua. Sinua on varoitettu.

Skeeterin kirjaprojekti on mielestäni osuva osoitus siitä, miten etuoikeutettu valkoinen kermaperse voi tehdä melko lailla mitä tahansa seurausten ollessa minimaaliset – lähinnä maineeseen liittyviä. Sen sijaan värillisten kohdalla tilanne on aivan toinen: he riskeeraavat koko elämäsä avatessaan suunsa. Valkoisen naisen kosto on julma eikä se rajoitu työmahdollisuuksien eliminoimiseen vaan haluun tuhota toisen koko elämä. Vastenmielistä, mutta varmasti valitettavan totta aikanaan.

Minä pidin tästä kirjasta – ihan kaikesta kiistanalaisuudesta huolimatta. Luin kirjan fiktiivisena kaunokirjallisena romaanina ja sitä se onkin. Kyseessä ei ole mikään tietokirja, vaan teos jossa kirjailija käyttää taiteellista vapauttaan tarinan luomisessa.


Kirjan tiedot:

Kathryn Stockett: The Help
alun perin julkaistu Usassa 2009
Penguin 2010
s. 444
suomennettu nimellä Piiat. Alkuperäisen nimen eli The Helpin monimerkityksellisyys avautuu kirjan lukemalla. Suomennosnimessä tuo loistava monitulkintaisuus katoaa.

18 kommenttia:

  1. Kiinnostava aihe, mutta varmasti myös rankka tarina. Hyvä tietää, että tämä on suomennettukin, jos haluan joskus tutustua.

    Minulla puolestani on nyt päinvastainen tilanne eli dekkarit ja trillerit sopivat nyt parhaiten, pitkästä aikaa. Aloitin juuri toista trilleriä. Joskus kun on pää tarpeeksi sekaisin, dekkarit ja trillerit ovat parasta lääkettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielestäni osin niin kepeästi kirjoitettu, että tarina ei murskaa alleen. Luulen, että voisit tästä tykätä.

      Minä taisin kehittää itselleni jonkinmoisen dekkari- ja trilleriähkyn, kun tulin niitä aika paljon lukeneeksi tuossa aiemmin. Nyt vaihteeksi muuta, vaikka muutama dekkari kyllä polttelee jo sormia hyllyssä :D

      Poista
  2. Tästä on tehty myös hyvä elokuva. Olen nähnyt sen, mutta en ole lukenut kirjaa.

    Kiinnostava seikka on myös se, että Kathryn Stockett on saanut sukunsa taholta tylytystä kirjastaan. Hän on yläluokan perheestä, jossa naisten odotetaan edelleen pysyvän tietyssä 'etelän kaunotar' -muotissa ja välttävän yhteiskunnallisia aiheita. Olipa kirjassa tunnistettu oman perheen henkilöhahmojakin ja asenteita, vaikka ne olivat tietysti yleisiä silloin etelävaltioissa.

    Vähän etsiskelen mitä lukisin. Varaamiani kirjoja seisoo kirjaston varaushyllyssä. Taidan tehdä jo kolmannen tilauksen Adlibriksestä karanteeniaikana. Mitä sitä aikailen, pitäähän harrastuksesta maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ajattelin, että katson elokuvan kunhan olen lukenut kirjan, mutta nyt kun sain kirjan luetuksi, niin ei oikeastaan elokuva enää kiinnosta. Näin käy minulle usein.

      Juu, luin haastattelun jossa muistaakseni erityisesti Kathrynin veli asettui sisartaan vastaan. Esiintyi myös spekulointia, että osa Stockettin kirjan henkilöhahmojen esikuvista olisi todellisia henkilöitä (muun muassa Aibileenin esikuva olisi Stockettien taannoinen taloudenhoitaja).

      Saas nähdä, milloin kirjastot taas aukeavat. Minulla on vain neljä kirjaa lainassa (mutta himassa on niin paljon kirjoja, että ei tässä hätää ole) ja niiden eräpäivät kirjasto muutti automaattisesti heinäkuun alkuun. Täällä tilanne on muutenkin sellainen, että tuskin on paluuta arkeen ihan heti näköpiirissä.

      Tilausta vaan putkeen! Itse olen jo kerran sortunut tilaamaan kirjoja ja hieman kuumottelisi tilailla lisää :D

      Poista
  3. Piiat oli kyllä mahtava yhteiskunnallinen ja samalla viihdyttävä lukukokemus. Tykkäsin myös elokuvasta.
    Mustien kokemukset rasismista ovat hirveitä, mutta kyllähän tässä kirjassa ne ns. kermaperseet osoittivat rasismia (syntyperään kohdistuvaa)myös sitä yhtä nuorta valkoista naista kohtaan. Ei ollut tarpeeksi hienoista lähtökohdista kotoisin, ei hyvää sukua, ei hienoja ystäviä, ei koulutusta, ei rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä painava aihe ja katsaus lähihistoriaan. Ihanaa kun ei kännykät piipitelleet :D

      En näe valkoisten syrjintää toista valkoista kohtaan rasismina. Melkoista skeidaa Celia sai niskaansa, koska ei tosiaan sopinut muiden kermaperseiden joukkoon. Eräs ja kenties suurin syy oli kuitenkin se, että Celia “nappasi” Miss Hillyn taannoisen kumppanin eikä Miss Hilly voinut sitä koskaan antaa anteeksi ja siksi painosti muunkin seurapiirinsä jättämään Celian ulkopuolelle.

      Poista
  4. Tämäkin on pyörinyt loputtomalla lukulistallani jo vaikka kuinka kauan! Voi kun vain olisi aikaa ja jaksaisi lukea kaikki päivät (kuten lapsena), niin se lukulista ehkä pienenisikin... :D Kirjan aihe ainakin vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika jouhevasti ja koukuttavasti etenevä kirja, johon suorastaan uppoutui. :) Kirjat jaksavat kyllä odottaa, kunhan itse jaksaa ;D

      Poista
  5. Minulla on juuri päinvastoin, jos en meinaa osata päättää minkä luen seuraavaksi, se johtuu siitä että haluaisin lukea kaikki-heti-nyt jolloin valitsen ohuempia kirjoja että pääsisin nopeasti seuraavaan ja seuraavaan kirjaan :D

    Hyvin palautui Piiat mieleeni kun luin juttusi, olen nimittäin itse lukenut sen vuonna 2013, aikaan ennen blogia sillä pitkän tuumailun jälkeen aloin kirjoittaa sitä sen vuoden joulukuussa. Piiat oli sinä vuonna kolmanneksi paras lukemani kirja, niin olen näköjään rankannut ja mieleen on jäänyt että se oli erittäin hyvä ja koukuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on pidellyt nirsoja fiiliksiä eli oikein mikään ei jaksa innostaa ja on vaikeuksia aloittaa uusi kirja. Silloin haluan mahdollisimman pitkiä kirjoja. Jos on taas innostunut fiilis ja haluaisi lukea “kaikki samaan aikaan”, niin valitsen lyhyempiä kirjoja :D

      The Help on kyllä tosiaan koukuttava ja jouhevasti etenevä. Säilynee mielessä pitkään!

      Poista
  6. Kiva kun muistutit tämän kirjan olemassaolosta. Olen nähnyt elokuvan kahdesti ja pitänyt siitä todella paljon. Elokuvan katsomisen jälkeen mietin, että haluan lukea myös kirjan, mutta asia on unohtunut. Kirjan teemat ovat edelleen ajankohtaisia - valitettavasti. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tosiaan ole elokuvaa nähnyt enkä ainakaan toistaiseksi halua nähdäkään. Ehkä joskus myöhemmin, kun kirjan lukemisesta on kulunut aikaa. Kirja on kyllä ehdottomasti lukemisen arvoinen eli lämpimästi suosittelen!

      Rasismi ei tosiaan ole mihinkään kadonnut, vaan sen ilmenemismuodot ovat muuttuneet.

      Poista
  7. Tämä on niin hyvä kirja! Olen sen aikoinaan lukenut, varmaankin ilman tietoa kiistanalaisuuksista ja nauttinut vain vetävästä tarinasta. Hyvä esimerkki kirjasta, joka näennäisestä kepeydestään huolimatta herättää myös ajattelemaan asioita. Elokuvankin olen katsonut, eikä se muistaakseni huono ollut, mutta oikeastaan en muista siitä kovinkaan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kepeän tyylin alla on vakampi puoli. Elokuvaversiota en ole tosiaan katsonut, ehkä joskus katson tai sitten en.

      Poista
  8. Minulla on kirjan lukemisesta jo useampi vuosi. Hämmästyin, miten vähän muistijälkiä se on jättänyt eli en ilmeisesti kokenut sitä kauhean vaikuttavana. Sinänsä muistan sen olleen ihan viihdyttävä ja tunnistin silloin keskustelussa velloneita teemoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikista kirjoista jää niin voimakasta jälkeä ja joistakin ei ollenkaan. Itse vertasin tätä kirjaa mielessäni hieman Lawrence Hillin romaaniin The Book of Negroes, joka käsittelee samoja teemoja, mutta pidemmällä aikavälillä.

      Poista
  9. Hyvä kikka tuo, että ottaa mahdollisimman paksun kirjan luettavaksi! Pitäisi itsekin kokeilla varmaan.

    Minäkin luin muuten vastikään kirjan, jonka hankkimisen kaukaisuudesta järkytyin. Ei tosin ihan kymmentä vuotta ehtinyt kulua, vaan neljä, mutta silti olin ällistynyt, sillä muistan ostohetken hyvin tarkasti.

    Mielestäni Piiat-suomennos nimenä kuulostaa hauskalta. Tykkään, että suomenkielinen piika-sana on tuotu otsikkoon mukaan. Sille ei taida olla kunnollista englanninkielistä vastiketta. Ehkä maid? Mutta harmi, että alkukielisen nimen monimerkitys heikkenee käännöksen myötä.

    Olen ollut kiinnostunut tästä kirjasta jo pitkään. Kiitoksia muistutuksesta! Nyt koronakevään aikana olen löytänyt ihan uuden innon lukea kirjoja ja tuntuu, että ehdin lukea mitä vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksu kirja on ihan parasta, kun on vaikeuksia aloittaa mitään kirjaa: kun tuntuu ettei mikään “kelpaa” tai sovi luettavaksi “juuri nyt”. :D Minulle tulee tällaisia kausia ja silloin tosiaan tartun paksuihin kirjoihin oikein mielelläni!

      Minulla on hyllyssäni useitakin kirjoja, jotka saattavat olla sen kymmenisen vuotta siellä lojuneet. Toki ne on joskus hartaudella ostettu ajatuksena, että luenpä tämän ihan “pikimmiten”. Joo-o.

      Ei suomennos sinänsä huono ole, mutta alkuperäinen vain on monimerkityksellisempi. Tosin vaikeapa sitä olisi kääntää siten, että monitulkintaisuus säilyy. :)

      Tätä voin kyllä suositella, jos olet jo aiemminkin ollut kiinnostunut. Kyllä tämä ehdottomasti on lukemisen arvoinen romaani!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.