Paluu ruumisvuorelle

On kuin jo useamman kerran kuolleet heräisivät henkiin kanssani. Ja on kuin menettäisin useamman kerran kuolleet kuolemalle uudelleen. Elän viimeiset minuutit Rob Hallin kanssa, kun hän todennäköisesti menehtyy hypotermiaan death zonella - hänen ruumiinsa lepää edelleen Everestillä satojen muiden kanssa.

Andy Harris ja Doug Hansen vain katosivat: oletettavasti putosivat kuolemaansa. Tai sitten eivät. Käsittääkseni heidän ruumiitaan ei ole edelleenkään löydetty. Yasuko Namban tapaus on häiritsevin: hänet olisi ehkä voitu pelastaa, jos ja jos ja jos ja jos. Hän kuoli hyvin lähellä nelosleiriä (Camp IV), josta viimeinen nousu huipulle aloitetaan.

Scott Fischer kuoli yksin yli kahdeksan kilometrin korkeudessa. Hänen sherpansa raportoi havainneensa Fischerissä mahdollisesti HACEN (High Altitude Cerebral Edema) oireita: oletettiin, että hän on avun tavoittamattomissa, koska hän ei reagoinut lisähappeen. Boukreev ei halunnut luovuttaa, vaan yritti vielä itse pelastaa Fischerin, mutta saavuttuaan paikalle, oli Fischer kuollut.

Mistä oikein on kyse? Vuoden 1996 Mount Everest -katastrofista, jossa kuoli kahdeksan kiipeilijää.

Anatoli Boukreev ja G. Weston DeWalt: The Climb - Tragic Ambitions on Everest
Pan Books 2002 (alun perin julkaistu 1998)
S. 372

Täällä ollaan taas, Mount Everestillä hyytävässä pakkasessa puoli päätä kuoliossa. Tällä kertaa kiipeän Scott Fischerin (RIP) johtamassa Mountain Madness -nimisessä retkueessa. Viimeksihän kuljin samassa mestassa samaan aikaan Rob Hallin (RIP) luotsaaman Adventure Consultantsin retkueessa. The Climb on tavallaan vastine Jon Krakauerin kirjalle Into Thin Air, jossa Boukreev (RIP 25.12. 1997) kertoo oman näkemyksensä tuon kohtalokkaan päivän tapahtumista.

Into Thin Air sisältää mielestäni melko paljon luonneanalyysia ja vapaata tulkintaa (eli Krakauerin subjektiivisia mielipiteitä) muista kiipeilijöistä. Kommentit eivät rajoitu pelkästään Krakauerin oman ryhmän kiipeilijöihin, vaan hän "kritisoi" (tai pui tai arvostelee) myös Mountain Madness -tiimin kiipeilijöitä ja oppaita. Krakauer kritisoi myös itseään, mutta vastapainoksi tuo melko paljon esille "ansioitaan".

The Climbissa ei niinkään keskitytä kiipeilijöiden oletettujen persoonien kuvaamiseen ja ruotimiseen, vaan itse tapahtumiin. Kenties siinä missä Krakauer kirjassaan etsii syitä katastrofille toisista kiipeilijöistä (etenkin Fischerin ryhmästä, vaikka kaikki menehtyneet kiipeilijät kiipesivät samassa ryhmässä kuin Krakauer), Boukreev keskittyy enemmän olosuhteisiin. The Climb onkin todella valaiseva kirja ja ehdottoman hyvä vastine Krakauerin kirjalle. The Climb itsessään on hyvä muistutus siitä, että parhaiten tai ensin kirjoitettu ei ole sama asia kuin totuus.

For a year and a half, Jon Krakauer was arguably the primary source for the story of the Everest tragedy, and much of what was published about those events drew heavily upon his account, resulting in what the French sociologist Pierre Bourdieu has called the "circular circulation of information". Krakauer's Everest reality, as he promoted it and the media repeated it, was becoming the public reality.  Krakauer's portrait of Boukreev as a guide of "questionable behavior" was starting to hang permanently in the public mind. (The Climb, s. 272)

Tässä kohden on hyvä huomauttaa, että tapausta puitiin taannoin myös ympäri nettiä ja Jon Krakauer johdonmukaisesti ja itsepäisesti nosti tiettyjä samoja asioita (syytöksiä?) esille kerta toisensa jälkeen. The Climb ei ota niihin kantaa ennen kuin kirjan lopussa, jossa on joitakin suoria lainauksia eri tahoilla käydyistä keskusteluista. DeWalt ei sorru arvostelemaan Krakauerin oletettua persoonaa tai motiiveja, vaan kirjassa pysytään asialinjalla. The Climb valaisee erityisesti venäläisen Boukreev'n ajatuksia ja roolia sekä yleisesti että Mountain Madnessin oppaana katastrofin aikana.

Kiipeilijöitä Mount Everestillä etenemässä Khumbu Icefallissa. Kuva ei liity 1996 tapahtumiin, olen lainannuyt sen Wikimediasta.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea ainakin ensin Jon Krakauerin kirja, joka on suomennettu Jäätäviin korkeuksiin: murhenäytelmä Mount Everestillä. Se on huomattavasti seikkaperäisempi ja avaa monia käsitteitä ja käytäntöjä paremmin kuin The Climb. Se sopii siten aiheesta (high altitude -kiipily, Mount Everestin rakenne ja kiipeilykäytännöt, Sherpat ja heidän roolinsa, mukautuminen vähähappiseen ilmastoon jne.) vain vähän ennestään tietäville. Lisäksi Krakauerin tyyli on kerronnallisempi ja tietyssä mielessä koskettavampi (olihan hän itse paikalla). Ja niin, Krakauer on toimittaja joten draaman kaari on hallussa.

The Climb pohjautuu enemmänkin haastatteluihin, nauhoituksiin ja keskusteluihin eikä kirjan varsinainen kirjoittaja DeWalt ollut itse paikalla Everestillä. Mutta The Climb saa tarkastelemaan Krakauerin kirjaa toisesta kulmasta. The Climbista puuttuu myös täysin Krakauerille ominainen johtopäätösten, vihjausten ja mahdollisesti yliampuvien tulkintojen tekeminen ja muu ihmissuhdemättö.

Näiden kirjojen lukeminen ns. parina on varsin mielenkiintoinen kokemus myös viestinnästä kiinnostuneille. Enkä aio jättää lukemista tähän: tästä aiheesta löytyy ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa ja aineistoa löytyy niin kirjallisuudesta kuin artikkeleina netistäkin.

Haluan vielä painottaa, että symppaan kaikkia kiipeilijöitä enkä valitse ns. puolia tyyliin Krakauer vs. Boukreev. Se on turhaa eikä kiinnosta minua. Sitä paitsi Boukreev on kuollut. Hän kuoli vain puolisentoista vuotta Everest-katastrofin jälkeen lumivyöryssä.

Pian on alkamassa vuotuinen Everest-kausi ja sinne on taas matkaamassa useampikin retkue. Olen tutkaillut eri matkanjärjestäjien sivuja, koska ohjelmat ja aikataulut kiinnostavat. Ja koska elämme 2000-lukua, voi täältä kotisohvalta (ei tosin ole sohvaa) seurata toisten ponnisteluja lähes reaaliajassa toisin kuin vuonna 1996.

Loppuun miete:

Yhtä tärkeää kuin mitä kirjoittaa on se, mitä jättää kirjoittamatta.