Hae tästä blogista

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Paluu ruumisvuorelle

On kuin jo useamman kerran kuolleet heräisivät henkiin kanssani. Ja on kuin menettäisin useamman kerran kuolleet kuolemalle uudelleen. Elän viimeiset minuutit Rob Hallin kanssa, kun hän todennäköisesti menehtyy hypotermiaan death zonella - hänen ruumiinsa lepää edelleen Everestillä satojen muiden kanssa.

Andy Harris ja Doug Hansen vain katosivat: oletettavasti putosivat kuolemaansa. Tai sitten eivät. Käsittääkseni heidän ruumiitaan ei ole edelleenkään löydetty. Yasuko Namban tapaus on häiritsevin: hänet olisi ehkä voitu pelastaa, jos ja jos ja jos ja jos. Hän kuoli hyvin lähellä nelosleiriä (Camp IV), josta viimeinen nousu huipulle aloitetaan.

Scott Fischer kuoli yksin yli kahdeksan kilometrin korkeudessa. Hänen sherpansa raportoi havainneensa Fischerissä mahdollisesti HACEN (High Altitude Cerebral Edema) oireita: oletettiin, että hän on avun tavoittamattomissa, koska hän ei reagoinut lisähappeen. Boukreev ei halunnut luovuttaa, vaan yritti vielä itse pelastaa Fischerin, mutta saavuttuaan paikalle, oli Fischer kuollut.

Mistä oikein on kyse? Vuoden 1996 Mount Everest -katastrofista, jossa kuoli kahdeksan kiipeilijää.



Anatoli Boukreev ja G. Weston DeWalt: The Climb - Tragic Ambitions on Everest
Pan Books 2002 (alun perin julkaistu 1998)
S. 372

Täällä ollaan taas, Mount Everestillä hyytävässä pakkasessa puoli päätä kuoliossa. Tällä kertaa kiipeän Scott Fischerin (RIP) johtamassa Mountain Madness -nimisessä retkueessa. Viimeksihän kuljin samassa mestassa samaan aikaan Rob Hallin (RIP) luotsaaman Adventure Consultantsin retkueessa. The Climb on tavallaan vastine Jon Krakauerin kirjalle Into Thin Air, jossa Boukreev (RIP 25.12. 1997) kertoo oman näkemyksensä tuon kohtalokkaan päivän tapahtumista.

Into Thin Air sisältää mielestäni melko paljon luonneanalyysia ja vapaata tulkintaa (eli Krakauerin subjektiivisia mielipiteitä) muista kiipeilijöistä. Kommentit eivät rajoitu pelkästään Krakauerin oman ryhmän kiipeilijöihin, vaan hän "kritisoi" (tai pui tai arvostelee) myös Mountain Madness -tiimin kiipeilijöitä ja oppaita. Krakauer kritisoi myös itseään, mutta vastapainoksi tuo melko paljon esille "ansioitaan".

The Climbissa ei niinkään keskitytä kiipeilijöiden oletettujen persoonien kuvaamiseen ja ruotimiseen, vaan itse tapahtumiin. Kenties siinä missä Krakauer kirjassaan etsii syitä katastrofille toisista kiipeilijöistä (etenkin Fischerin ryhmästä, vaikka kaikki menehtyneet kiipeilijät kiipesivät samassa ryhmässä kuin Krakauer), Boukreev keskittyy enemmän olosuhteisiin. The Climb onkin todella valaiseva kirja ja ehdottoman hyvä vastine Krakauerin kirjalle. The Climb itsessään on hyvä muistutus siitä, että parhaiten tai ensin kirjoitettu ei ole sama asia kuin totuus.

For a year and a half, Jon Krakauer was arguably the primary source for the story of the Everest tragedy, and much of what was published about those events drew heavily upon his account, resulting in what the French sociologist Pierre Bourdieu has called the "circular circulation of information". Krakauer's Everest reality, as he promoted it and the media repeated it, was becoming the public reality.  Krakauer's portrait of Boukreev as a guide of "questionable behavior" was starting to hang permanently in the public mind. (The Climb, s. 272)

Tässä kohden on hyvä huomauttaa, että tapausta puitiin taannoin myös ympäri nettiä ja Jon Krakauer johdonmukaisesti ja itsepäisesti nosti tiettyjä samoja asioita (syytöksiä?) esille kerta toisensa jälkeen. The Climb ei ota niihin kantaa ennen kuin kirjan lopussa, jossa on joitakin suoria lainauksia eri tahoilla käydyistä keskusteluista. DeWalt ei sorru arvostelemaan Krakauerin oletettua persoonaa tai motiiveja, vaan kirjassa pysytään asialinjalla. The Climb valaisee erityisesti venäläisen Boukreev'n ajatuksia ja roolia sekä yleisesti että Mountain Madnessin oppaana katastrofin aikana.

Kiipeilijöitä Mount Everestillä etenemässä Khumbu Icefallissa. Kuva ei liity 1996 tapahtumiin, olen lainannuyt sen Wikimediasta.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea ainakin ensin Jon Krakauerin kirja, joka on suomennettu Jäätäviin korkeuksiin: murhenäytelmä Mount Everestillä. Se on huomattavasti seikkaperäisempi ja avaa monia käsitteitä ja käytäntöjä paremmin kuin The Climb. Se sopii siten aiheesta (high altitude -kiipily, Mount Everestin rakenne ja kiipeilykäytännöt, Sherpat ja heidän roolinsa, mukautuminen vähähappiseen ilmastoon jne.) vain vähän ennestään tietäville. Lisäksi Krakauerin tyyli on kerronnallisempi ja tietyssä mielessä koskettavampi (olihan hän itse paikalla). Ja niin, Krakauer on toimittaja joten draaman kaari on hallussa.

The Climb pohjautuu enemmänkin haastatteluihin, nauhoituksiin ja keskusteluihin eikä kirjan varsinainen kirjoittaja DeWalt ollut itse paikalla Everestillä. Mutta The Climb saa tarkastelemaan Krakauerin kirjaa toisesta kulmasta. The Climbista puuttuu myös täysin Krakauerille ominainen johtopäätösten, vihjausten ja mahdollisesti yliampuvien tulkintojen tekeminen ja muu ihmissuhdemättö.

Näiden kirjojen lukeminen ns. parina on varsin mielenkiintoinen kokemus myös viestinnästä kiinnostuneille. Enkä aio jättää lukemista tähän: tästä aiheesta löytyy ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa ja aineistoa löytyy niin kirjallisuudesta kuin artikkeleina netistäkin.

Haluan vielä painottaa, että symppaan kaikkia kiipeilijöitä enkä valitse ns. puolia tyyliin Krakauer vs. Boukreev. Se on turhaa eikä kiinnosta minua. Sitä paitsi Boukreev on kuollut. Hän kuoli vain puolisentoista vuotta Everest-katastrofin jälkeen lumivyöryssä.

Pian on alkamassa vuotuinen Everest-kausi ja sinne on taas matkaamassa useampikin retkue. Olen tutkaillut eri matkanjärjestäjien sivuja, koska ohjelmat ja aikataulut kiinnostavat. Ja koska elämme 2000-lukua, voi täältä kotisohvalta (ei tosin ole sohvaa) seurata toisten ponnisteluja lähes reaaliajassa toisin kuin vuonna 1996.

Loppuun miete:

Yhtä tärkeää kuin mitä kirjoittaa on se, mitä jättää kirjoittamatta.

20 kommenttia:

  1. Minun on hyvin vaikea käsittää, mikä vetää ihmisiä uhmaamaan kohtaloaan vuorikiipeilemällä. Kirja on varmasti kiinnostava, jos tuota vimmaa pystyy jotenkin ymmärtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kirja on kiinnostava, vaikkei tuota vimmaa ymmärtäisikään. Ehkä, vaikea tietenkin sanoa, koska itse ymmärrän tuota vimmaisuutta (toisaalta minua kiinnostaa näissä Everest-kirjoissa se tietopuoli myös vahvasti). Vimmaisuutta en ymmärrä itsekään siinä muodossa, että lähdetään tavoittelemaan Mount Everestiä tai vastaavia, vaikkei ole juuri kokemusta high altitude -kiipeilystä. Näillä osallistujilla on (kokemusta) eli eivät mitään amatöörejä olleet. :)

      Poista
  2. Mieleen nousee vuosien takainen Veikka Gustafssonin pitämä luento, jossa hän kertoi vuorikiipeilyn eri vaiheista ja vaaroista. Muistan kuunnelleeni tarinoita ihmeissäni. Vuorikiipeilyssä ihminen asettaa itsensä äärirajoille ja tiedostaa mahdolliset vaarat ja niiden kohtalokkaat seuraukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikka Gustafsson oli Mount Everestillä tuon katastrfin aikana, mutta ei yrittänyt huipulle samana päivänä. Sen sijaan hän antoi apuaan katastrofin jälkeen erilaisissa toimissa: Krakauer mainitsi hänet erikseen kirjassaan. Vaikuttaa fiksulta ja humaanilta mieheltä.

      Poista
  3. Tämänkaltaiset suurten tavotteiden tarinat kiinnostavat. Moby Dickista tosimaailman kohteisiin. Everest on niin ikoninen kohde, että kaikki tarinat siitä kiinnostavat. Vaikea olisi valita, että kummasta kirjasta aloittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti lukemaan Krakauerin kirjan Into Thin Air ensin. Tämä Climb on mielestäni niin selkeästi vastine sille, että itse molemmat lukeneena koen että tästä Climbista saa enemmän irti, jos on lukenut Krakauerin kirjan ensin. Lisäksi kirjan lopussa käytetään melko paljon sivuja Krakauerille vastaamiseen.

      Poista
  4. Tuulevi edellä jo sanoo sen, mitä minä tulin kirjoittamaan: en ymmärrä, mikä hengenvaaralliseksi tiedettyyn vuorikiipeilyyn vetää. Enkä myöskään ihaile vuorikiipeilysaavutuksia. Joten tätä kirjaa en aio lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän näitä tällaisia kirjoja kannata lukea, jos ei kiinnosta. Itse kyllä tykkään lukea myös sellaisista aiheista, joita en ymmärrä: lukemalla voi oppia ymmärtämään tai jos ei, niin saada kuitenkin eri näkökulmia. Sehän ei tarkoita, että omaa asennettaan tai ajatuksiaan pitäisi ryhtyä muuttamaan. Mutta kullakin tietty on ne omat lukumotiivinsa ja intressinsä. Minua kiehtoo erilaisuus (suhteessa itseeni). :)

      Poista
  5. Minä taas oikeastaan ymmärrän, miksi joku viehättyy esim. just kiipeilystä, jonka näen edustavan yhtä mahdollisuutta omien voimien ja selviytymisen äärimmäiseen kokeiluun. Muistelen joskus lukeneeni, että on olemassa persoonallisuustyyppi (tai jotain sellaista), joka on erityisen viehättänyt saaman kicksejä henkensä uhalla. Että siinä suhteessa kyllä kiinnostaa juuri asian tämä puoli.

    Kirjoitat kirjasta hurjan kiinnostavasti ja ihailen tapaasi päästä sen olennaisiin piirteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olen lukenut jotain vastaavaa eli persoonallisuudenpiirteestä voi olla kyse. Mutta niinhän me muutenkin olemme erilaisia ja oma persoonallisuus ja intressit pitkälti meitä ohjailevat. Minäkin olen ns. adrenaliininarkkari, mutta sen tyydyttämiseen riittää hieman hillitympi meininki. :D

      Kiitos ihanista sanoistasi!

      Poista
  6. Minäkin toisaalta ymmärrän halun kokeilla omia rajojaan, vaikka itse olenkin ihan liian realisti unohtamaan luonnonvoimien mahdin omiin voimiini suhteutettuna. Eli vuorille minua ei ääriolosuhteisiin saisi vaikka mitä tarjottaisiin :-)
    Sinänsä on mielenkiintoista tuo yhden puolen totuuden muodostuminen yleiseksi käsitykseksi. Viestintähän kai on aina ollut yksi terävimmistä aseista ja nykyaikana se on teroitettu aika huippuunsa - muuallakin kuin onnettomuuksien syiden vatvomisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, omien rajojen testailu on kiehtovaa, mutta minulla se rima on matalammalla. En ikimaailmassa lähtisi Everestiä yrittämään (korkeintaan voisin patikoida base campille) ja intoa toki hillitsee myös se, että minulla on korkeanpaikankammo. Siitä huolimatta käyn patikoimassa vuorilla ja yritän siedättää itseäni ja siedätys kyllä toimii. Kammo ei ole kadonnut, mutta siitä on tullut paremmin hallittavissa olevaa ja olen uskaltanut ottaa haltuun reittejä, joista olisin aiemmin kääntynyt.

      Nämä kirjat tekivät minuun suuren vaikutuksen nimenomaan parina. Haksahdin itsekin siihen ansaan, josta postauksessani mainitsen: luettuani Krakauerin kirjan tulkitsin tapahtumia vain hänen suotimensa läpi (pitäen sitä melko lailla totuutena) ja vetelin päässäni kaikenlaisia johtopäätöksiä. Luettuani tämän Climbin asetelma muuttui tyystin. Eli mainio näpäytys minullekin, joka olen viestintäni opiskellut!

      Viestinnän mahti on voimakkaampi kuin miekka, jos minulta kysytään. Taitavasti valjastettuna sillä voi aivopestä kokonaisia laumoja. Pelottavaa siis myös.

      Poista
  7. Onpa kiinnostavaa ja kerrot kirjasta (tai kirjoista) todella kiinnostavasti. Minua tämä aihepiiri kiehtoo: toisaalta siksi, että olen vuoristoihminen ja ymmärrän hienouden, mutta toisaalta siksi, ettei mikään mahti maailmassa saisi minua ryhtymään moiseen riskaabeliin puuhaan.

    Mielenkiintoista, miten nämä kirjat tuovat tragediasta erilaisia puolia esiin. Usein onkin hyvin hedelmällistä lukea samaan aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta samoihin aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en edes tiennyt, että tämä aihe kiehtoo minua ennen kuin siihen sattumalta tutustuin. Se olikin sitten menoa. Vuorilla käyn itsekin patikoimassa, mutta en millään vastaavilla kuin Everest eli en harjoita high altitude -kiipeilyä enkä käytä apuvälineitä. Nyt odotan innolla, kun Everest-kausi alkaa ja voin seurata toisten valmistautumista urakkaan. :)

      Olen hyvin perinpohjainen "tutkija" ja tutustuja, jos jostain aiheesta innostun. Beck Weathersin kirjan pariin sitten seuraavaksi, kunhan saan sen käsiini eli sitten vielä kolmas näkökulma tähän "soppaan". :P

      Poista
  8. Todella mielenkiintoista, laitan korvan taakse! Kirjoitat todella innostavasti, tekee mieli varailla kirjat itselle samoin tein. Itse olen ollut kiinnostunut naparetkeilystä (Bea Uusman kirja tuolla odottelee), mutta miksei vuoristokin tarjoaisi samaa jännitystä. Itse en ikinä uskaltaisi tuollaiselle retkelle lähteä, vaikka vuoristot kiehtovia ovatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä minun Everest-innostukseni sai alkunsa nimenomaan Bea Uusman kirjan ansiosta. Uusman kirja teki suuren vaikutuksen ja google oli ahkerassa käytössä lukemisen aikana. Sitä kautta päädyin Everestillekin. Eli iso peukku Uusman kirjalle, kannattaa lukea se asap! :D

      Poista
  9. Minulla oli kollegana Mount Everestin ja aika monta muuta vuorta valloittanut ja pohjoisnavalle hiihtänyt kaveri, joten olen saanut kuulla hänen tarinoitaan, kuinka ääriolosuhteisiin valmistaudutaan ja kuinka niissä johdetaan. Huikeita tarinoita.
    Kun on saavuttanut jotain, johon on tähdännyt, sen jälkeen on vaikea löytää kicksejä tavallisesta elämästä. On se tavoite ollut vuori tai urheilusaavutus tai jonkun muun alueen huipputeko. Huiput ovat oma rotunsa.

    VastaaPoista
  10. Vasta luin Justin Gon Katoavan ajan ja siinähän myös kiivetään Everestille, tosin 1920-luvulla. Mielenkiintoinen aihe kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justin Go ei olekaan minulle tuttu kirjailija lainkaan, mutta kävin tutustumassa Goodreadsissa häneen ja kirjaansa. Vaikuttaa kiinnostavalta, kenties luen sen jossain vaiheessa itsekin!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.