Hae tästä blogista

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Muistissa auton mentävä aukko

Arttu Tuominen: Muistilabyrintti
Myllylahti, 2015
S. 444
Arvostelukappale


Suomalainen dekkarikirjallisuus ei ole sitä kaikkein tutuinta minulle. Se johtuu siitä, että löysin suomalaisen kirjallisuuden melko myöhään. Tuli aiemmin luettua enemmänkin käännöskirjallisuutta.

Kun sitten aloin toden teolla tutustua suomalaiseen kirjallisuuteen, ihastuin korviani myöten.  Ja sitten muutin pois Suomesta. Lukisin varmasti enemmän suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, jos yhä asuisin Suomessa.


Muistilabyrintti on laadukas dekkari, jossa on sanomaa ja syvyyttä. Lisäksi se on ihan pirun koukuttava. Sitä paitsi sen tapahtumat sijoittuvat Poriin, jossa olen käynyt vain kerran enkä siitäkään muista juuri mitään (alkoholilla ei silti ollut osuutta asiaan). Tulipa siis samalla tehtyä googlen kuvahaun siivellä matka Poriin. Ei aina tarvitse päätyä Nepaliin, lähelläkin voi olla eksoottista!

Toukokuisessa Porissa on hikistä, helleaalto ravistelee kaupunkia kilpaa mielenosoitusten kanssa. Liisantorille on pystytty patsas, jota ei sinne haluta. Mielenosoittajien tavoitteena on vesittää hanke ennen patsaan paljastamistilaisuutta.

Vesistä puheen ollen: Ulvilan Harjunpäänjoen uimarannat ovat jo kolmatta kesää uimakiellossa, koska vedestä on löydetty haitallisia bakteereja. Paikallisia uimakielto suututtaa, mutta silti kukaan ei tunnu tekevän asialle mitään. Vasta kun joessa alkaa lillua kuolleita kaloja, terveystarkastaja Jarkko Kokko alkaa tutkia tapausta suurennuslasilla. Tosin Kokolla(kin) lienee osittain oma lehmä ojassa, sillä työtuoli horjuu alla.

Jarkko Kokko on mielenkiintoinen persoona. Hänellä on runsaasti henkilökohtaisia ongelmia, jotka vaikuttavat työn tekemiseen. Tyhmä hän ei silti ole, vaan epätoivoinen ja vailla suuntaa. Työpaikan menettämisen uhka on tavallaan herätys: viimeinen varoitus ja kehotus, että nyt on ryhdistäydyttävä.

Kaiken hässäkän kruunaa leikkipuiston viemärikaivosta löydetty ruumis. Ruumis on paikallisen toimittajan eikä surmalle tahdo löytyä motiivia. Kyseessä ei selkeästi ole mikään vahinkokuolema, joten jostain sen motiivin on löydyttävä. Asiaa ryhtyy tutkimaan vanhempi rikoskonstaapeli Janne Rautakorpi ryhmineen.

Rautakorpi on vaisu ja ruhjeinen mies. Auto-onnettomuudessa murjoutuneen kuoren alla on kuitenkin teräväpäinen poliisi. Paitsi että muistissa on henkilöauton mentävä aukko. Tältä suunnalta voi hakea kirjan nimeä, Muistilabyrintti. Se on mielenkiintoinen idea, jonka osittain koen tutuksi. Jännittävää ja äärimmäisen kiehtovaa.

Ettei nyt mene ihan juonireferaatiksi, niin lopetan paljastelun tähän. Tosin en ole oikeastaan paljastanut mitään, ainoastaan kuorinut hieman kaarnaa rungosta. Sillä Muistilabyrintti on huomattavasti monikerroksisempi: sen vuosirenkaista voisi kirjoittaa vaikka esseen.

Lisäksi romaanissa on mielenkiintoisimmat henkilöt miesmuistiin - ja minä mainitsin vain muutaman, minulle kiintoisimmat. Heitä on enemmänkin, mutta mielestäni Rautakorven ja Kokon kohdalla Tuominen on erityisen onnistunut henkilökuvauksissaan.

Henkilöitä kirjaan siunaantuu melko paljon ja etenkin alussa minulla oli vaikeuksia muistaa heidät kaikki. Kenties osan henkilöistä olisi voinut mainita vain sukunimeltä tai ammatilta, niin aivot eivät olisi kuormittuneet niin pahoin. Toisaalta minulla on ikävä tapa lukea romaanitkin päntäten eli en tiedä onko tämä lopulta ongelma muuta kuin tällaisille kuin minä. Keskeiset henkilöt kuitenkin tuotiin hyvin ja muistettavasti esille, eikä heitä ollut liikaa.

Kirjailijan tausta ympäristönsuojelijana (Tuominen on ympäristöteknologian yamk-insinööri) näkyy kirjassa, mikä tuo raikkaan tuulahduksen (tai no, Muistilabyrintissä ei-niin-raikkaan) romaanin juoneen. Terveystarkastaja Jarkko Kokon varjolla avautuu lukijalle palanen sitäkin maailmaa.

Kirjassa on jonkin verran toisteisuutta: sen verran että pisti silmään, mutta ei niin paljon, että se olisi ärsyttänyt. Siksi mietinkin viitsinkö edes mainita asiasta. Nähtävästi päätin mainita. Hiukan hämmästelin myös kännyköiden runsasta rikkoutumista ja piittaamattomuutta siitä, ettei kännykkä toimi, kun kriittisessä tilanteessa pitäisi saada yhteys johonkin jne.

Mutta ehkä jotkut suhtautuvat kännykkään muutenkin hövelisti eivätkä ole koukussa sen räpeltämiseen (toisaalta esim. poliisilta voisi odottaa tavoitettavissa olemista). Paljastus: minulla ei ole edes kännykkää eli siinä mielessä voin ymmärtää huolettomuuden.

Yhteenveto: Jos luet vain yhden suomalaisen dekkarin, lue tämä. Minä vaikutuin, liikutuinkin. Ja toivon, että vielä kuulemme Arttu Tuomisesta. Kiitän kirjailijaa kirjasta!

Muualla blogeissa:

Kirja-arvosteluja
Iltaluvut

Lukupaikka.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttipas todella mielenkiintoiselta dekkarilta! Jos tartun tänä kesänä dekkariin, se olkoon tämä. Pst. Kadehdin lukupaikkaasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistilabyrintti on ehyt kokonaisuus, joka myös yllättää. :) Tuossa puistossa luen usein, se on yleensä niin rauhallinen ja sieltä on kauniit maisemat joelle. Siellä on myös paljon penkkejä eli voi vaihdella paikkaa. :D

      Poista
  2. Paljastaisit nyt sen, että miksi kirjan nimi on Muistilabyrintti. Onko päähenkilö kokenut muistinmenetyksen vai onko hänellä jokin muistisairaus? Alzheimer? Vai onko syynä jokin traumasta johtuva muistihäiriö?

    Mielenkiintoinen banneri sinulla! Olisin oikein zoomannut kuvaa, jotta näkisin kaikki yksityiskohdat, mutta eipä onnistunut! Todella säntilliset kirjapinot! Ihan toista kuin meikäläisellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, siinähän se lukee: Rautakorvella on muistissaan henkilöauton mentävä aukko :D Viitsiskö kertoa enempiä... Okei, auto-onnettomuudessa saatu päävamma vaikuttaa muistiin. En aio muistilabyrinttia noin muuten avata, sorge. Lue se itse! ;)

      Juu, säntilliset pinot ovat, kun kuva on kaupasta. Ei siis meiltä kotoota. Ei meillä ole noin siistit pinot eikä muutenkaan noin paljon krääsää ja aurinkoista. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.