Kadotettujen hedelmätarha

Kansi: Matthew Johnson/S&S Art Dept.

Nadifa Mohamed: The Orchard of Lost Souls
Simon & Schuster, 2013
S. 336
Suomennettu nimellä Kadotettujen hedelmätarha

Somalia 1987 ja 1988, Kolme naista. Tai oikeastaan kaksi, sillä yksi heistä on vasta lapsi. Tai olisi jos saisi olla.

Pakolaisleirillä syntynyt 9-vuotias Deqo ei tiedä elämästä muualla kuin leirissä. Kuitenkin hän haaveilee "normaalista" elämästä, perheestä.

Orvon lapsen äidinkaipuu on suuri. Odottamattoman sattumuksen siivittämänä Deqo karkaa kaupunkiin, Hargeisaan. Uusi sivu kääntyy hänen elämässään.

Filsan on nuori naissotilas, joka on saapunut Hargeisaan Mogadishusta. Sotilaita tarvitaan tukahduttamaan mahdolliset kapinat. Naiset ovat vähemmistö sotilasjoukoissa, mutta heitä kuitenkin on.

Kawsar on viisikymppinen nainen, joka avaa suunsa väärässä paikassa ja saa maksaa siitä melkoisen korkean hinnan. Mutta olisiko hän vain voinut olla hiljaa? Ehkä hän ei enää jaksanut olla hiljaa - jokin napsahti hänen päässään.

Kuten arvata saattaa (mikä ei siis moitteena) näiden kolmen naisen tiet kohtaavat, mutta sitä ennen ehtii sattua ja tapahtua. Muistot ja niiden muassa luurangot vyöryvät ulos kaapeistaan. Pieni Deqo ei vielä luurankojen päälle ymmärrä: hän kantaa sisällään unelmaa.

On Mohamedilta hyvä veto tarkastella tapahtumia kolmen, hyvin erilaisen naisen kautta. Se mahdollistaa monipuolisen kurkistuksen tuohon levottomaan, sotaisaan aikaan (ei sillä ettäkö levottomuudet tuohon olisivat loppuneet: tuskin loppuvat koskaan?). Sota ei suinkaan koskettele vain sotilaita tai aktivisteja: se koskettelee kaikkia eikä vähiten siviilejä.

Mohamedin kieli on kaunista ja sitä on ilo lukea. Tekstiä piristää ajoittainen maalailevuus ja symboliikaa, jotka istuvat tekstiin kuin krookukset kevätmultaan eikä kertaakaan synny tunnetta tekotaiteellisuuden tavoittelusta tai väkisin väännetyistä virkkeistä.

The Cemetery resembled the vegetable plot between the clinic and orphanage, pregnant with plantings that would never grow, watered with nothing but tears.

Varsin sivistävä ja koskettava lukuelämys, joka vielä yllätti lopussa. Odotin ja pelkäsin jotain muuta, mutta ympyrä sulkeutui kauniisti ja jätti huulilleni haikean, mutta toiveikkaan hymyn. Hieno kirja, jota voin suositella erilaisista kulttuureista kiinnostuneille lukijoille.

Marmatus: Sanasto olisi ollut kiva ylläri, koska ei nuo somalisanat oikein taivu vielä. Niitä oli kyllä selitetty kirjassa ja osan saattoi arvata kontekstista, mutta minä tykkään sanastoista, koska niihin voi palata kesken lukemisen silloin kun haluaa.

Muualla blogeissa:

Kirjakaapin kummitus
Omppu
Mari A.